Piispojen avioliittoselonteko – tarjolla melkein kaikki

Piispainkokouksen avioliittoselonteossa on raikkaampi ja luontevampi ote kuin missään alan kirkollisessa dokumentissa aiemmin. Omantunnonvapaus ja lähimmäisen asemaan asettuminen ovat linjassa kirkon aiempien kannanottojen kanssa, samoin painotus, että mielipide-erojen kanssa on kyettävä elämään yhdessä.

Paikallaan on myös kirkon avioliittokäsityksen taustoitus ja hahmottelu; piispat myöntävät, että kirkon avioliitto-opetuksessa on tapahtunut muutoksia. Luterilainen käsitys avioliitosta ensisijaisesti maallisena, järjen arvioitavana instituutiona jää selonteossa kuitenkin turhan vähälle huomiolle, ja piispat rakentavat avioliitosta tarpeetonta haastetta kirkolle.

Esittämiensä teologisten näkökohtien valossa piispat voisivat käsittääkseni tulla siihen johtopäätökseen, että kirkon avioliittokäsityksen alle mahtuvat myös samaa sukupuolta olevat parit, kuten pohjoismaisissa sisarkirkoissa ajatellaan. Osa piispoista saattaa ollakin tätä mieltä, osa vastakkaista.

Silti piispat katsovat, ettei pappi voi vihkiä samaa sukupuolta olevia tai siunata heidän siviiliavioliittoaan. Perustelu on juridinen. Kirkkolain mukaan ”kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa” (KL 4:2, 1 mom). Piispat katsovat kirkkokäsikirjan vihki- ja siunaamiskaavoista ilmenevän, että ne on tarkoitettu miehen ja naisen avioliittoa varten. Tästä he vetävät johtopäätöksen, ettei niitä voi käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimiseen tai siunaamiseen. He eivät keskustele esitetystä vastaväitteestä, jonka mukaan kirkkokäsikirjaa ei ole tarkoitettu vihittävien tai siunattavien määrittelyyn, vaan se on kirkkojärjestyksen tarkoitus.

Kirkollista vihkimistä haluavia kirkko ei piispojen mukaan siis voi palvella lainkaan. Siviilivihkimiseen halukkaita kirkko ei heidän mukaansa voi palvella avioliiton siunauksella, mutta kylläkin muilla tavoilla. Siviilivihityille piispat tarjoavat rukoustilaisuutta, johon voi kuulua esimerkiksi virsiä ja raamatunlukua. Piispojen selonteossa hahmottelemiin rukousohjeisiin ei (toisin kuin rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa) sisälly kieltoja käyttää avioliittoon liittyviä rukous- ym. elementtejä.

Itse asiassa piispat tarjoavat siviilivihityille samaa sukupuolta oleville pareille siunausta lukuun ottamatta täyttä yhdenvertaisuutta siviilivihittyjen heteroparien kanssa: "Muussa seurakunnan toiminnassa [kuin avioliittoon vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa] periaatteena on, että samaa sukupuolta olevien avioliitto rinnastuu muihin siviilivihkimisenä toimitettaviin avioliittoihin." Piispat suostuvat siihenkin, että saarnatuolista voidaan rukoilla samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Varmemmaksi vakuudeksi todetaan: "Samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan ja heitä tulee kohdella perheenä, vaikka heidän avioliittonsa onkin solmittu muussa kuin kirkon järjestyksessä."

Lopulta ainoa, mitä piispat eivät tarjoa samaa sukupuolta oleville pareille, on kirkollinen vihkiminen ja maistraatissa solmitun avioliiton siunaus. Syyksi vihkimättömyydelle ja siunaamattomuudelle esitetään ilmeisen kestämätön tulkinta kirkkokäsikirjan juridisesta roolista.

Vesa Hirvonen

44 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Jorma Hentilä otti tuolla aiemmin kommentissaan esille orjat. Alla linkki nykyajan orjuudesta kertovaan artikkeliin. Orjuutta on tänä aikana enemmän kuin koskaan maailmassa. Linkissä on myös monien orjuudesta vapautettujen tyttöjen kertomuksia. He ovat sitkeitä nuoria naisia, jotka ovat ponnistaneet karmeista olosuhteista vapauteen.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1305881525018

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      On tosiaan mielenkiintoista kuinka usein mainitaan orjuus kun keskustellaan homojen avioliitto-oikeudesta. Kuitenkaan esim. polyamoristeihin ei saisi viitata, kun ei kuulemma liity asiaan. 🙂

      ”Orjuus” sanana sisältää ikävän sävyn. Mutta viitaten edellä tekemääni selvitykseen orjuuden eri muodoista, on todettava, että heprealaiselle orjuudelle voisi olla aivan toinen sana. Sitä ei kuitenkaan ole Raamatussa esitetty, koska Raamatun aikaan ei ollut toista sanaa, eikä tietoa miltä se meistä nykysuomalaisista kuulostaa. 🙂

      Ratkaiseva asia on se, että hyväksytäänkö orjaksi pakottaminen vai ei. Onko orjuus vankeutta vai ei. Onko sen perusta rikkaiden isäntien etuoikeuksissa vai köyhien toimeentulon turvaamisessa.

      On aivan turhaa kauhistella sitä, että ”Raamatussa hyväksytään orjuus”, jos ja kun Mooseksen laissa kuvatussa orjuudessa 1) oli kyse vapaaehtoisesta palvelijaksi ryhtymisestä paitsi tapauksissa, jossa rikollinen määrättiin orjaksi. 2) Orjalla oli mahdollisuus päästä vapaaksi ostamalla vapautensa ja ei ollut tällöin isännän vallassa päättää asiasta. 3) Koko instituutio oli olemassa köyhien toimeentulon turvaamiseksi.

      Tuon moraalisempaa järjestelmää ei nähdäkseni tuohon aikaan olisi voinut vaatia. Sen hyväksymisessä ei siis ollut mitään tuomittavaa. Enkä näe että nykypäivänä asiat olisivat köyhien osalta paljon paremmin…

      Suhtautumista roomalaiseen ja kreikkalaiseen orjuuteen voi toki tarkastella lähemmin, UT:n tekstien perusteella. Hyväksyttiinkö se vai ei. Se oli yhteiskuntajärjestys, mutta mitä sille olisi pitänyt tai olisi voitu tehdä tuolloin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tulkaa Kaikki

    Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.