Piispainkokouksen avioliittoselonteossa on raikkaampi ja luontevampi ote kuin missään alan kirkollisessa dokumentissa aiemmin. Omantunnonvapaus ja lähimmäisen asemaan asettuminen ovat linjassa kirkon aiempien kannanottojen kanssa, samoin painotus, että mielipide-erojen kanssa on kyettävä elämään yhdessä.

Paikallaan on myös kirkon avioliittokäsityksen taustoitus ja hahmottelu; piispat myöntävät, että kirkon avioliitto-opetuksessa on tapahtunut muutoksia. Luterilainen käsitys avioliitosta ensisijaisesti maallisena, järjen arvioitavana instituutiona jää selonteossa kuitenkin turhan vähälle huomiolle, ja piispat rakentavat avioliitosta tarpeetonta haastetta kirkolle.

Esittämiensä teologisten näkökohtien valossa piispat voisivat käsittääkseni tulla siihen johtopäätökseen, että kirkon avioliittokäsityksen alle mahtuvat myös samaa sukupuolta olevat parit, kuten pohjoismaisissa sisarkirkoissa ajatellaan. Osa piispoista saattaa ollakin tätä mieltä, osa vastakkaista.

Silti piispat katsovat, ettei pappi voi vihkiä samaa sukupuolta olevia tai siunata heidän siviiliavioliittoaan. Perustelu on juridinen. Kirkkolain mukaan ”kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa” (KL 4:2, 1 mom). Piispat katsovat kirkkokäsikirjan vihki- ja siunaamiskaavoista ilmenevän, että ne on tarkoitettu miehen ja naisen avioliittoa varten. Tästä he vetävät johtopäätöksen, ettei niitä voi käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimiseen tai siunaamiseen. He eivät keskustele esitetystä vastaväitteestä, jonka mukaan kirkkokäsikirjaa ei ole tarkoitettu vihittävien tai siunattavien määrittelyyn, vaan se on kirkkojärjestyksen tarkoitus.

Kirkollista vihkimistä haluavia kirkko ei piispojen mukaan siis voi palvella lainkaan. Siviilivihkimiseen halukkaita kirkko ei heidän mukaansa voi palvella avioliiton siunauksella, mutta kylläkin muilla tavoilla. Siviilivihityille piispat tarjoavat rukoustilaisuutta, johon voi kuulua esimerkiksi virsiä ja raamatunlukua. Piispojen selonteossa hahmottelemiin rukousohjeisiin ei (toisin kuin rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa) sisälly kieltoja käyttää avioliittoon liittyviä rukous- ym. elementtejä.

Itse asiassa piispat tarjoavat siviilivihityille samaa sukupuolta oleville pareille siunausta lukuun ottamatta täyttä yhdenvertaisuutta siviilivihittyjen heteroparien kanssa: "Muussa seurakunnan toiminnassa [kuin avioliittoon vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa] periaatteena on, että samaa sukupuolta olevien avioliitto rinnastuu muihin siviilivihkimisenä toimitettaviin avioliittoihin." Piispat suostuvat siihenkin, että saarnatuolista voidaan rukoilla samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Varmemmaksi vakuudeksi todetaan: "Samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan ja heitä tulee kohdella perheenä, vaikka heidän avioliittonsa onkin solmittu muussa kuin kirkon järjestyksessä."

Lopulta ainoa, mitä piispat eivät tarjoa samaa sukupuolta oleville pareille, on kirkollinen vihkiminen ja maistraatissa solmitun avioliiton siunaus. Syyksi vihkimättömyydelle ja siunaamattomuudelle esitetään ilmeisen kestämätön tulkinta kirkkokäsikirjan juridisesta roolista.

Vesa Hirvonen