Mitä hyötyä piispoille on apostolisesta suksessiosta, jos ne, joita kaitsemaan heidät on asetettu, eivät välitä pätkääkään näitten ohjeista ja neuvoista? Suksessiossa on kyse apostoleista asti juontuvasta piispojen virkaan vihkimisen ketjusta. Jeesuksen valitsemat 12 apostolia olivat kirkon tukipylväitä, jotka valitsivat seuraajansa ja asettivat heidät piispoiksi kättenpäällepanemisen kautta. Näin apostolinen virka on jatkunut Kristuksesta apostolien ja heidän valitsemiensa henkilöiden kautta aina meidän päiviimme saakka.
evl.fi -sivuston mukaan Apostolisen suksession näkyvä merkki ja kirkon ykseyden osoitus on piispan virka. Piispalla on oikeus vihkiä papit kirkon hengelliseen virkaan ja valvoa sakramenttien oikeaa toimittamista sekä apostolisen opetuksen toteutumista. Piispa, episkopos, on siis sananmukaisesti pappien päällekatsoja. Papiston tehtäviin ei kuulu ylenkatsoa piispaansa. On kuitenkin jotakin, mitä papinkin pitää osata katsoa nenänvarttaan pitkin:
Vanhan kirkon kuuluisin saarnaaja Johannes Kultasuu Krysostomoksen mukaan papin virkaan ei pidä tuppautua kunnianhimoisista syistä: ”On kyettävä ylenkatsomaan ihmisten ylistyksiä, vältettävä turhamaisuuden kari, halpamaiset imartelut ja liehittelyt, rikkaiden mielisteleminen ja kansansuosion tavoittelu”. Tilalle Kultasuu suositteli raamatunlukua ja rukousta.
Kirkkohistoriallisesti palvelusvirka kehittyi jo varhain kolmijakoiseksi: Seurakuntaa johtivat piispat, piispan apuna toimivat presbyteerit eli vanhimmat (myöhemmin tästä joukosta kehittyi papisto piispan avuksi) sekä palvelutehtävissä toimivat diakonit.
Kirkkoisä ja Karthagon piispa Cyprianus rakenteli jo 200-luvulla piispuudesta todellista pönötysvirkaa Pulinat pois-periaatteella: ”Piispa on kirkossa ja kirkko piispassa. Ellei joku ole piispan kanssa, hän ei ole kirkossa.” Sama kaveri muuten totesi myös, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Sata vuotta aikaisemmin kirkkoisä Ignatius kehotti: ”Seuratkaa kaikki piispaa niin kuin Jeesus Kristus Isää, ja vanhimpia (presbyteerejä, pappeja) niin kuin apostoleja. Se, joka kunnioittaa piispaa, nauttii kunnioitusta Jumalan puolesta. Se, joka panee jotakin toimeen piispalta salassa, osoittaa palveluksensa Perkeleelle.”
Ns. yleisestä pappeudesta Luther lohkaisee: ”Se, joka on kastettu, voi kerskata olevansa samalla vihitty papiksi, piispaksi ja paaviksi, vaikka noiden virkojen hoitaminen ei sovellu jokaiselle.”
Reformaatio ei katsonut hyvällä sitä, että piispoista oli keskiajalla tullut myös maallisia ruhtinaita. Maallinen ja hengellinen valta tuli pitää erillään toisistaan. Augsburgin tunnustuksen luvussa 28 tästä sanotaan:
”Kun siis on kysymys piispojen tuomio- ja hallitusvallasta, on tehtävä ero maallisen käskyvallan ja kirkollisen vallan välillä. Tämän johdosta evankeliumin mukaan, tai kuten on tapana sanoa, jumalallisen oikeuden mukaan, tämä tuomio- ja hallitusvalta kuuluu piispoille piispoina, ts. henkilöinä, joille on uskottu sanan ja sakramenttien virka. Se sisältää oikeuden antaa anteeksi syntejä, hylätä evankeliumin kanssa ristiriidassa olevat opit sekä erottaa seurakunnan yhteydestä sellaiset, joiden jumalattomuus on yleisesti tunnettua, pelkällä sanalla ilman inhimillisiä pakkokeinoja. Seurakuntien tulee välttämättä jumalallisen oikeuden perusteella osoittaa siinä heille kuuliaisuutta tämän sanan mukaisesti: Joka kuulee teitä, hän kuulee minua. (Lk. 10:16)”
Kirjassaan Ydinkohdat Miikka Ruokanen toteaa, että ”piispat siunataan virkaansa toisten piispojen kätten päällepanemisella. Kaikilla, jotka piispa puolestaan siunaa tai asettaa virkaan, on itse asiassa katkeamaton fyysinen yhteys Jeesukseen ja hänen oppilaisiinsa”. Toimiiko ajatus myös niin päin, että ne papit, jotka uhmaavat piispoja, hyppivät myös Jeesuksen silmille?
Piispan virkaa kunnioittavana vanhana pappina Ruttopuiston rovasti suree sitä, että törmäyskurssille maallisen ja hengellisen välillä jouduttaessa turvaudutaan maallisiin lakeihin mieluummin kuin Raamatun sanaan ja kirkon opetukseen. Koko työurani ajan pidin avioliittoon vihkimisissä keskeisenä asiana tätä: Kristillinen kirkko tunnustaa ja opettaa Pyhään Raamattuun perustuen, että avioliitto on Jumalan säätämä elämäntapa miehen ja naisen välillä…
Tälle elämäntavalle Jumala tahtoo antaa siunauksensa. Sitä, tahtooko Jumala siunata myös ns. sukupuolineutraaleja avioliittoja, en totta totisesti tiedä. Se on iso kysymys, jota pitäisi meikäläisenkin rukoillen studeerata. Purematta en asiaa niele enkä taivu yleisen painostuksen alla. Miten omatunto sellaiseen voisikaan suostua? En halua tulla kivitetyksi tämän ”vanhanaikaiseksi” muuttuneen näkemykseni takia. Sietämättömän raskasta olisi myös tulla työuransa päätteeksi teilatuksi jonkinlaisena väärinuskovana. Ennen Jumalan siunausta pyydettiin jollekin asialle. Nytkö sitä jo vaaditaan?
* * * * * * *
Oheisessa linkissä kaksi muualla kuin seurakunnassa työskentelevää pappia ilmoittaa etukäteen viittaavansa kintaalla, vähät välittävänsä piispojen neuvoista, ohjeista tai suosituksista: Mehän vihitään homopareja ja pistetään häät YouTubeenkin. Seuraamuksista veisataan viis. Kun mä voin, niin mä saan!
Kuva: Jari Jolkkosen vihkiminen Kuopion piispaksi
Hannu
Kiitos erinomaisesta jutusta. Olet selkeästi kuvannut mitä piispuus merkitsee.
Kiitos, Matias.
Sitä minä tässä vaan hämmästelen ja kummastelen, miten ihmeen paljon meillä Suomen Siionissa on Besserwissereitä, teologeja ja maallikoitakin, jotka arvelevat tietävänsä piispoja paremmin, mitä tulee tehdä ja miten toimia. Herää kysymys, miksi piispoiksi ei voitaisi suoraan valita kirkkopenaalin terävimpiä kyniä?
Kiitos Hannu, olet nähnyt vaivaa etsiessäsi aiheeseen liittyviä sitaatteja.
Yksi syy piispojen ja heidän lausuntojensa vähättelyyn on ajan hengen mukainen ylpeys ja kapina, jota yhteiskunnassa osoitetaan kaikkia auktoriteettiasemassa olevia kohtaan. Oppilaat kouluissa, lapset perheissä, kansalaiset hallitusta vastaan, papit piispoja vastaan jne.
Luullaan, että itse tiedetään paremmin, ollaan viisaampia ja osataan paremmin. Ajatellaan narsistisesti, että lait ja määräykset eivät koske minua, minulla on omat oikeuteni.
Tämä kaikki on jo ennustettu Raamatussa, sikäli ilmiö ei tule puskista.
Salme: ”ajan hengen mukainen ylpeys ja kapina, jota yhteiskunnassa osoitetaan kaikkia auktoriteettiasemassa olevia kohtaan.”
Sekin kuuluu demokratiaan Salme.
Salme: ”Ajatellaan narsistisesti, että lait ja määräykset eivät koske minua, minulla on omat oikeuteni.”
Kyllä Suomen valtion demokraattisesti säädetyt lait ja asetukset koskevat ihan joka ikistä Suomessa asuvaa ja oleilevaa ihmistä. Myös 1.3.2017 voimaan astuva spn-avioliittolaki.
Kirkon lait, asetukset ja säännöt sitävastoin eivät koske kaikkia Suomessa asuvia ja oleilevia – onneksi enää.
”Kirkon lait, asetukset ja säännöt sitävastoin eivät koske kaikkia Suomessa asuvia ja oleilevia – onneksi enää.”
Ne koskevat kaikkia kirkon palveluksessa olevia. Ja siitähän tässä nyt on ollut kysymys.
Hyvä Rovasti Hannu,
Onko ”luterilaisessa” kirkossa apostolinen sukkessio?
”Toimiiko ajatus myös niin päin, että ne papit, jotka uhmaavat piispoja, hyppivät myös Jeesuksen silmille?”
Tuntuvat monet nykyiset ”papit” hyppivän ihan kaikkien silmille. Eivätkä ”katso henkilöön” tässäkään.
”Sietämättömän raskasta olisi myös tulla työuransa päätteeksi teilatuksi jonkinlaisena väärinuskovana. Ennen Jumalan siunausta pyydettiin jollekin asialle. Nytkö sitä jo vaaditaan?”
Yllättävää tekstiä ev.lut. yhteisön virkamieheltä. Arvostan rohkeuttasi, toivon että korkea virka-ja biologinen ikäsi säästää Sinut kostotoimilta hierarkian huipulta.
”Minkä taakseen jättää sen edestään löytää” sanoo wanha sananlasku . Karman laki toimii kirkon raskaassa historiassa.
Oletko ajatellut että kunnioitus tulee tekemisistä ja sanomisista? Itse kunnioitan Eero Huovista sen taka mitä hän sanoi ja tek, rn sen takia että hän oli piispa.
Juhani: Varmasti noinkin, mutta voihan kunnioitus nousta tehtävästäkin käsin. Kunnioita isääsi ja äitiäsi! Kunnioita esivaltaa! Kunnioittakaa kaikkia ihmisiä…!
Jos jonkun piispan päänmuoto ei satu sinua miellyttämään, niin voisitko rukoilla tälle viisautta haastavassa tehtävässään?
RR:”Kunnioita isääsi ja äitiäsi! Kunnioita esivaltaa! ”
En tiedä kuinka moni pystyisi kunnioittamaan esim vaimoaan ja lapsiaan hakkaavaa juoppoa isääsä tai diktatuuriin perustuvaa, epäoikeudenmukaista hirmuhallintoa.
Minä en pystyisi. Kyllä vanhempien ja esivallankin on ansaittava kunnioituksensa.
Erittäin hyvä blogi rovastilta, kiitos.
Tekisi mieli sanoa, että piispallinen kaitsenta Helsingin hiippakunnassa puheena olevan asian suhteen on ollut sen luontoista, ettei ole suoranainen ihme, että näitä ”kapinapappeja” ilmaantuu.
RR: ”Ennen Jumalan siunausta pyydettiin jollekin asialle.”
Juu, kuten monen sorttisille rakennuksille, marketeille ja ostooskeskuksille, mutta kun sitä pyydetään homoseksuaalisten ihmisten yhteiselle taipaleelle avioliiton muodossa, niin se ei sitten käykään päinsä.
Eipä silti, en minä minkään sorttisen siunauksen kipeä itse ole ja siksi toiseksi olen kuullut joltain ihan asiantuntevalta kirkolliselta taholta, etteivät papit, piispat tai kirkko mitään siunaa tai jätä siunaamatta, vaan se on Jumala joka siunaa, jos on siunatakseen.
Miksei sitä siunausta nyt sitten muka voisi Jumalalta pyytää homopareillekin. Eihän siinä mitään kukaan häviäkään. Harkitkoon sitten Jumala itse siunaako vai ei. Eivät kai sitä ihmiset voi tietää tai päättää – eivät edes Suomen ev.lut.kirkon piispat.
Dogmatiikan emeritus professori Seppo A. Teinosen kerrotaan sanoneen dogmatiikan silloiselle professorille Eero Huoviselle ennen Helsingin piispanvaalia: ’Älä, j******ta, hyvä mies, lähde piispaksi! Yliopistossa sinä olet herrasmies, mutta kirkossa matkasaarnaaja.’
Kiitos, Heikki, tästä tärkeästä näkökulmasta, jonka inspiroimana maanantaiaamuni lähti riemukkaaseen ajatuslaukkaan. Maineikas dogmatiikan professori, tuolloin jo vahvasti katolisuuteen kallellaan, arvotti Huovisen mahdollisuudet ihan pätevästi. Oheinen linkki tuo hyvin lisävalaistusta asiaan niille, jotka eivät teinoslaisuudesta mitään tiedä:
https://hyviauutisia.net/2011/08/22/seppo-a-teinosen-kaantymys/
Spekuloinneilla ei liene paljon merkitystä, mutta aina silloin tällöin olen pohtinut, millaiseksi kirkkomme olisi muuttunut, jos Eero Huovinen olisi suostunut huudatuttamaan itsensä Turun arkkipiispaksi.
Sen jälkeen kun Teinonen oli pysyvästi sijoittanut itsensä Espanjaan, hän lähetti pappisliitolle luonteelleen ominaisen, velmuilevan kirjeen, jossa hän kysyi (palautettuaan jo pappiskirjan) onko Suomen ev.lut kirkossa sakramentaalista pappeutta vai funktionaalisesti käsitettyjä hengellisiä virkamiehiä? Kannattaa lukea!
Teinonen toteaa mm.:
”Pyydän etteivät Kunnianarvoisat Veljet ottaisi tätä kovin vakavasti, sillä säännöissänne on varmaan pykälä, jonka avulla teologia voidaan sivuuttaa ja asia ratkaista käytännöllisesti ja tarkoituksenmukaisesti; sehän on yleinen menettely Suomen ev.lut. kirkossa.”
Varmaan näinkin mutta ellei Huovisesta olisi tullut piispaa, häntä ei kukaan tuntisi, eikä hän nautttisi yleistä arvostusta.
Jos Askolasta ei olisi tullut piispaa, kukaan ei olisi kiinnostunut hänen mielipiteestään homoliitoista eikä hänen islamin nuoleskelustaan. Vieläkään ei olisi liian myöhäistä järjestää hänelle joku suojatyöpaikka vaikkapa Kirkkohallituksesta.
Teinosesta on paljon tositarinoita ja muistoja. Osallistuin itse hänen Vaticanum II luennoille 80-luvun alkupuolella. Jäivät kyllä mieleen ja vieläkin konsiilin suomennettuja asiakirjoja on hyllyssämme. Yhdellä luennolla eräs kurssikaverimme vastasi fiksusti Teinosen kysymykseen. Teinonen ilahtui ja jatkoi:”Missä lienet teologiaa oppinut, koska ainakaan täällä tiedekunnassa et ole voinut sitä tehdä!”. 🙂 Teinonen tosiaan velmuili ja vinoili kirkkomme asioista. Ei ollut lainkaan hämmästyttävää jälkikäteen kuulla hänen kääntymisestään katoliseksi vaikka se olikin silloin melkoinen uutinen.
Kari-Matti ja Toivo: Vaikka mulla oli dogmatiikka sivuaineena (sivuaineesta suoritettiin silloin cumu), niin Teinonen jäi multa varsinaisesti kokematta. Jonkin luennon saatoin ihan mielenkiinnosta käydä kuuntelemassa. Miten niihin Teinos-tarinoihin parhaiten pääsisi tutustumaan?
Mielenkiintoinen keskustelunaihe olisi myös se, MISTÄ kirkkomme piispansa saa. Minut papiksi vihkinyt Aimo T. Nikolainen tuli yliopistolta, samoin Huovinen, mutta siinä välissä oli seurakuntamies Samuel Lehtonen, Tapiolan kirkkoherra. Voisiko sanoa, että Irja tuli ulkomailta, kansainvälisistä hommista?
Ponnahduslautana piispuuteen on muutamankin miehen kohdalla toiminut Kirkon koulutuskeskus Järvenpäässä. On siis olemassa tiettyjä osoitteita, joissa teologi voi kasvaa hurjasti korkoa korolle.