Piispan polkuja on monenlaisia

Kirjoitin aiemmin siitä, mitä piispan valitsijat näyttävät arvostavan ehdokkaassaan: ennen kaikkea kokemusta kirkon elämän eri tasoilta. Tämä näkyy toteutuneissa piispan valinnoissa.

Tässä täydennän edellistä tekstiäni muodollisista ansioista vähän laajemmalle.

Valitsijat ovat valikoituneita, seurakuntien luottamushenkilöitä ja pappeja. He osaavat katsoa ehdokkaita kokonaisharkinnan kautta, ketkä kirkon papeista parhaiten sopivat hiippakunnan kaitsijaksi.

Mitä tähän kokonaisharkintaan kuuluu?
_ _ _
Eräs raamatullinen viittaus kaitsijan tehtävään on 1 Piet 5:2-4: ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu.”

Tästä nousee esille neljä asiaa. Ensinnäkin kaitsijan tehtävän antaa viime kädessä Jumala seurakunnan ja kirkon parhaaksi. Sitä ei kukaan ota itselleen. Sen vuoksi kirkossa ei perinteisesti ole ilmoittauduttu piispaksi tai pyritty virkaan. Siihen kutsutaan. Kulttuuri näyttää tältä osin olevan muuttumassa.

Toiseksi piispan virkaa hoidetaan sydämen halusta, ei ensi sijassa palkan tai aseman vuoksi.

Kolmanneksi piispan ei tule ryhtyä korkeaksi ja etäiseksi herraksi, joka etääntyy tavallisista kristityistä, seurakunnista ja niiden elämästä. Hyvä piispa kohtaa laumansa samalta tasolta ja laumalleen esikuvana.

Neljänneksi piispa on esikuvana laumalleen niin uskossa kuin elämässä. Toki piispakin on vain erehtyvä ihminen. Samalla odotetaan, että piispa johtaa omalla esimerkillään. Piispan poikkeaminen kirkon opetuksesta, virheet hallinnossa tai kompastelu yksityiselämässä vievät uskottavuutta. Nöyrä kilvoittelija saa kuitenkin virheitä anteeksi.
_ _ _
Lämminsydäminen, helposti lähestyttävä, myötäelävä ja palvelualtis voisivat luonnehtia piispaa. Toisaalta onko näin kuvatulla piispalla tarvittaessa kykyä jyrähtää, puolustaa heikkoja, viedä kirkkoa oikeaan suuntaan, torjua harhat tai yritykset horjuttaa kristittyjä uskostaan?

Piispalta vaaditaan myös vahvuutta ja määrätietoisuutta ajaa oikeiksi katsomiaan asioita ja puolustaa niitä.

Piispan sauvassa on kolme osaa, käyrä, varsi ja piikki, joihin arkkipiispa John Vikström viittasi eräässä piispanvihkimyksessä: Collere, Sustenda, Stimula – ”Kokoa, tue, kannusta!”. Sauvan käyrällä päällä piispaa vetää harhautuneet yhteyteen, varrella tukee heikkoja ja piikillä stimuloi, ajaa eteenpäin laiskoja tai haluttomia.
_ _ _
Valitsijat harkitsevat ehdokasta myös piispan tehtävien näkökulmasta, jotka kirkkolaki mainitsee (KL 18:1):
1) vaalia kirkon ykseyttä ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa;
2) valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa uskollisesti kirkon tunnustuksen ja säädösten mukaan;
3) tukea ja ohjata hiippakuntansa pappeja heidän työssään sekä valvoa, että he hoitavat pappis- ja papinvirkansa velvollisuudet;
4) edistää hyvää työyhteyttä seurakunnissa ja valvoa, että papit ja seurakuntien muut viranhaltijat ja työntekijät ovat oppinsa puolesta nuhteettomia ja käyttäytyvät elämässään kristillisesti,
5) edistää seurakuntien yhteistyötä ja talouden ja hallinnon tarkoituksenmukaista hoitamista sekä valvoa, että näissä toimissa noudatetaan voimassa olevia säädöksiä,
6) suorittaa hiippakunnassa vihkitoimitukset ja virkaan asettamiset tai määrätä muun papin suorittamaan tällaiset toimitukset
7) suorittaa muut tehtävät ja päättää ne asiat jotka kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan hänelle kuuluvat.
_ _ _
Piispan polkuja on kuitenkin monenlaisia. Nyt virassa olevat piispat julkaisivat pari vuotta sitten kirjan omasta polustaan otsikolla Piispanpolku 10. Useimmilla heistä on takanaan monipuolinen polku seurakunnan ja kirkon eri tehtävissä, mutta muutamilla on takanaan myös polkua yliopistossa tai kansainvälisissä tehtävissä.

On muistettava, että piispaksi kelpoisuuteen riittää pappeus Suomen kirkossa. Helsingin piispa Irja Askola tuli valituksi pitkän kansainvälisen uran jälkeen ilman suurempaa kokemusta seurakuntatyöstä Suomessa. Valitsijat voivat kokonaisharkinnassaan päätyä valitsemaan myös piispan, joka on kulkenut muutakin kuin tavanomaista polkua.

36 kommenttia

  • Olli Seppälä sanoo:

    Totta, piispan virka ei ole mikään yksiniittinen toimi, siihen kohdistuu monenlaisia paineita ja odotuksia. Yhdestä näkökulmasta se on työ siinä missä muutkin työt. Toisesta se on jumalallisen vihkimyksen kirkastama kohtalo.

    Mitä piispanpolkuun tulee, se näyttäytyy Jaakko Heinimäen toimittaman Piispanpolku-kirjan perusteella kovin samanlaiselta. Tässä kirjan arvio vuodelta 2015:

    Miten piispaksi tullaan?

    Piispaksi tullaan elämällä kirkollinen elämä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos Olli kommentista. Luin linkittämäsi hyvän arviosi Piispanpolku 10 kirjasta ja sen värikkään kommenttiketjun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos kenttäpiispa Särkiölle jälleen hyvin analysoidusta blogista koskien piispan virkaa. Tämä on tarpeellinen jatkumo edelliselle samaa aihetta eri näkökulmasta käsitelleelle blogille https://www.kotimaa.fi/blogit/naisten-paasy-piispaksi-tasa-arvohissilla-vai-sittenkin-portaita/

    Blogissa on tarpeellinen luettelo niistä alueista, joita piispan valitsijoiden tulee ottaa huomioon piispaa äänestäessään.

    Minulle oli aivan uusi tieto, että piispa Askolalla ei ollut piispan virkaan astuessaan kokemusta seurakuntatyöstä Suomessa. Mahtoiko se heijastua hänen viranhoidossaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Salme kysyy: ”Minulle oli aivan uusi tieto, että piispa Askolalla ei ollut piispan virkaan astuessaan kokemusta seurakuntatyöstä Suomessa. Mahtoiko se heijastua hänen viranhoidossaan?”

      Tuollaiset retoriset kysymykset ovat helposti tulkittavina pahansuopaisuudeksi.

      Ennen piispaksi valintaansa Irja Askola toimi Alppilan seurakunnan pappina, Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntasihteerinä sekä piispa Mikko Heikan teologisena erityisavustajana. Mahtoisiko se heijastua hänen viranhoidossaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Jusu tulkitsi kommenttini pahansuopaisuudeksi. Miksi sinä sen sellaiseksi tulkitsit? Ihanko vain pahansuopaisuuttasi?

      Piispan viran pätevyysvaatimusten kokonaiskontekstissa on ilmeisesti merkitystä myös sillä, että ehdokas on toiminut seurakuntapappina jne. eli tuntee kenttää ruohonjuuritasolta alkaen. Tämä ei ole minun keksintöni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Piispa valitaan vaaleilla. Ei ole olemassa mitään pätevyysvaatimusten kokonaiskontekstia. Joko on vaalikelpoinen tai sitten ei ole vaalikelpoinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Nähdäkseni meidänkin ajassamme piispan tehtävistä keskiöön nousee: 1) vaalia kirkon ykseyttä ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa; 2) valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa uskollisesti kirkon tunnustuksen ja säädösten mukaan;

    Nämä tehtävät siis ohi muidenm eikä piispa saa laittaa näiden tehtävien edelle mitää yhteiskunnallista agendaa.

    Kirkkolain mukaa kirkon tehtävä on julistaa tunnustuksensa mukaisesti Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Konservatiiville melko lajityypillinen tapa ajatella, että piispan tärkein tehtävä on vaalia ykseyttä (nykytila) sekä vahtia, että sääntöjä noudatetaan. Oli niin oppikirjamainen malliesimerkki, että väkisin alkoi hymyilyttää.

      Jos haluatte oppikirjamaisen liberaalin näkemyksen, voisin sanoa, että piispan tärkein tehtävä on nostaa keskustelua nykytilassa esiintyvistä epäkohdista sekä johtaa kirkon uudistamista, jotta se säilyy relevanttina myös tulevaisuudessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Jusu

      Onko ”liberalius” sinulle sama asia kuin kirkkojärjestyksen noudattamattajättäminen. Mainitsemani asia kuuluvat piispalle suoraan kirkkojärjestyksen mukaan. Mainitsemaasi tehtävää ”keskustelun nostajana” ei mainita kirkkojärjestyksessä lainkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      ”Jos haluatte oppikirjamaisen liberaalin näkemyksen, voisin sanoa, että piispan tärkein tehtävä on nostaa keskustelua nykytilassa esiintyvistä epäkohdista sekä johtaa kirkon uudistamista, jotta se säilyy relevanttina myös tulevaisuudessa.” Jusu

      Minua puolestani hymyilyttää Jusun näkemys. Se sallittakoon, koska Jusukin hymyilee Jukan näkemykselle.

      Kerrotko Jusu, mitä ovat kirkon nykytilan epäkohdat? Kerrotko myös mihin suuntaan ja miten kirkkoa tulee sinun mielestäsi uudistaa? Kerrotko myös, mikä sinun mielestäsi on kirkon ydinsanoma?

      Minun mielestäni kirkon ydinsanoma on tiivistettynä uskontunnustukseen. Se on kaikille ihmisille sama ja jokaiselle tarjolla. Sitä ei voi uudistaa ilman, että kirkolta putoaa perusta ja pohja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Salme kysyy: ”Kerrotko Jusu, mitä ovat kirkon nykytilan epäkohdat? Kerrotko myös mihin suuntaan ja miten kirkkoa tulee sinun mielestäsi uudistaa? Kerrotko myös, mikä sinun mielestäsi on kirkon ydinsanoma?”

      En kerro. En ole hakemassa kyseiseen tehtävään, joten en osallistu myöskään mihinkään tenttiin aiheesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Jusu. Kun heität keskusteluun selkeän näkemyksen ”Jos haluatte oppikirjamaisen liberaalin näkemyksen, voisin sanoa, että piispan tärkein tehtävä on nostaa keskustelua nykytilassa esiintyvistä epäkohdista sekä johtaa kirkon uudistamista, jotta se säilyy relevanttina myös tulevaisuudessa.” niin olisi ihan ok, jos perustelisit lähemmin näkemystäsi.

      Muutenhan tuo heitto on jokseenkin turha. Ei sinua mistään tentitä. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Minä en näe organisaation johtajaa jonain sääntöjen noudattamista valvovana byrokraattinaan vaan esitin näkemyksen, että johtajan ensisijainen tehtävä on kehittää organisaatiota vastaamaan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Nähdäkseni tämä ei ole mikään vallankumouksellinen ajatus.

      Se, että kuvaan johtajan roolia ei mielestäni velvoita minua tutustumaan johonkin yksittäiseen organisaatioon ja antamaan selvitystä sen nykyisistä ongelmista tai visiosta tulevaisuuteen.

      Mutta jos nyt jokin lausunto on pakko antaa, mielestäni kirkon keskeinen ongelma ei todellakaan ole se, että toimituksia ei hoidettaisi säädösten mukaan. Mielestäni kirkolla on kaksi keskeistä ongelmaa:

      1) Jäsenkunta ikääntyy (ja kuolee pois) ja samaan aikaan kirkon viesti ei puhuttele nuoria. Se on makuasia, pitääkö kirkossa olla mahdollisimman paljon jäseniä vai mahdollisimman hyviä jäseniä, mutta rahoittajien väheneminen on merkittävä taloudellinen kysymys, joka tulevaisuudessa kirkkoa ravistelee.

      2) Kirkon ainoa anti yhteiskunnalle on tällä hetkellä tarjota kansalle sirkushuvia samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä koskevan riitelyn seuraamisesta. Mitään muuta yhteiskunnallista keskustelua kirkko ei pysty nostamaan, koska se on täysin jumittunut tuosta kysymyksestä riitelyyn ja tilanne todennäköisesti jatkuu useita vuosia. Kirkon yhteiskunnallinen relevanssi on lähellä nollaa, tosin voidaan myös kysyä, pitäisikö kirkolla olla tai haluaako se ottaa jonkin yhteiskunnallisen roolin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Jusu: ”Kirkon yhteiskunnallinen relevanssi on lähellä nollaa.” Haluaisin kuitenkin uskoa, että se nousee nollan yläpuolelle, vaikka samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ei olekaan hyväksytty.

      Esimerkkeinä yhteiskunnallisesta relevanssista: köyhien, pakolaisten, sairaiden vanhusten ja syrjäytyneiden puolesta puhuminen sekä toimiminen. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukeminen esimerkiksi kerhotoiminnan kautta, eettisen kuluttamisen ja luonnon itseisarvon puolesta puhuminen lajikadon ja ilmaston kuumenemisen torjumiseksi, kolmansissa maissa elävien hädänalaisten auttaminen kansainvälisten kirkkoliittojen ja paikallisten kirkkojen kanssa – esimerkiksi naisten aseman ja lukutaidon parantamiseksi.

      Jos kuitenkin kotimaiset seksuaali/ sukupuolivähemmistöt ovat se ihmisryhmä, jonka puolesta toimimisella ainoastaan on yhteiskunnallista rekevanssia, voidaan päätyä Jusun tavoin pessimistiseen lopputulokseen kirkon merkityksestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Pekka,

      Ymmärsit kommenttini väärin. En tarkoittanut, että ainoastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelulla olisi yhteiskunnallista relevanssia.

      Tarkoitin sitä, että mielestäni nykytilassa kirkon on hyvin vaikea saada läpi mitään viestiä esimerkiksi mainitsemistasi tärkeistä asioista, koska riitely samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä peittää alleen kaiken muun.

      Mielestäni kirkolla olisi paremmat mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, jos se saisi tämän päivänpolttavan kiistan ratkaistua jollain kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla. Riidasta on kuitenkin tullut sen kokoon nähden suhteettoman periaatteellinen enkä usko mihinkään nopeisiin ratkaisuihin. Jopa ammattiyhdystysliike on ketterämpi.

      Mielestäni piispoilla olisi mahdollisuus osoittaa johtajuutta tilanteen ratkaisemiseksi. Toistaiseksi en ole sellaista nähnyt. Erilaisia selvityksiä on kyllä tilattu kohta vuosikymmenen verran.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Jusu, olen kanssasi samaa mieltä siinä, että nyt samaa sukupuolta okevien kirkollinen vihkiminen saa kohtuuttoman suuren huomion kirkon elämässä sekä hallinnossa ja näyttää melkein pääasialta kirkossa. Eri sukupuolta olevia vihitään yli 10000 paria vuodessa ja niistä todennäköisesti noin puolet eroaa. Tässä esimerkiksi olisi laajemmin koskettava teema. Vielä keskeisemmät teemat – kuten kirkon sanoma tämän ajan ihmiselle, tai luomisen teologiasta nouseva luonnonsuojelun merkitys luonnon tuhon aikana eivät juuri nouse esiin, eivätkä jaksa kiinnostaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Keskustelu seksuaalivähemmistöistä ja väestön osaan kohdistetuista kirkollisista toimituksista saa kokoansa suuremman roolin osin siksi, että näkemyserot ulottuvat syvälle kirkon oppiperustaan saakka. Kirkon tehtävä ei ole tuottaa kansalle ”leipää ja sirkushuveja”, vaan julistaa ylösnousutta Kristusta.

      Jos käsitys Kristuksen kuolemasta ristillä ja ylösnousemuksesta kirkon sanomana hämärtyy ja sijalle tuodaan ”historiallisen Jeesuksen” esimerkillinen elämä, uhkaa myös kirkollisia toimituksia typistyminen pelkästään rituaalien asemaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ”2) Kirkon ainoa anti yhteiskunnalle on tällä hetkellä tarjota kansalle sirkushuvia samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä koskevan riitelyn seuraamisesta. ” Jusu

    Kenenkähän toimesta mainitsemiasi sirkushuveja järjestetään kirkossa? Kannattaa miettiä hyvin tarkasti, mistä riitelyt ovat lähtöisin. Ei suinkaan kirkon opista ja käytännöstä vaan niitä muuttamaan haluavien toimesta. Mikä ryhmä on vaatimusten takana? Eivätkö juuri kirkon äänekkäät liberaalifundamentalistit? Ja riitely jatkuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Oletko siis sitä mieltä, että äänekkäät liberaalifundamentalistit riitelevät yksinään?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      ”Oletko siis sitä mieltä, että äänekkäät liberaalifundamentalistit riitelevät yksinään? Jusu

      Voinemme sanoa, että äänekkäät liberaalifundamentalistit provosoivat äänekkäällä aktiivisella toiminnallaan synnyttäen riitoja, joihin he odottavat eri kannalla olevien vastaavan. Jos maltettaisiin/olisi maltettu toimia kirkkojärjestyksen mukaisesti ja odottaa kehityksen kulkua normaaleja kanavia pitikin, niin mitää riitoja tuskin olisi syntynytkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Niinhän se on, että kun naisten kanssa keskustelee, syyllinen on aina joku toinen. Liekö tästä syystä Raamatussakin annettu johtajan asema miehille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • JV! Kirkossa on ollut tuhansien vuosien käytännöt ja niikkä on pärjätty. Kun sitten joku taho haluaa niitä radikaalisti muuttaa ja osa haluaa säilyttää entistä statusta ja puolustaa sitä, niin ratkaise, kuka riitelee ja kenen kanssa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • sormet näyttävät lipsahtelevan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Riita tarvitsee aina kaksi osapuolta. Ei mulla muuta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lauri Lahtinen :”Kun sitten joku taho haluaa niitä radikaalisti muuttaa ja osa haluaa säilyttää entistä statusta ja puolustaa sitä, niin ratkaise, kuka riitelee ja kenen kanssa?”

      Näin sivusta seuraten kysymys on kirkko-nimisen sosiaalisen instituution rakenteen muuttamispyrkimyksesrä, ja kirkon virallista kantaa ja perustuslain turvaamaa autonomiaa vastustavien tavoite on kirkon opin ja tradition muuttaminen.

      Nämä ”uudistajat” näyttävät noudattavan periaatetta ”tämä tai ei mitään”. Keinoina on mm. julmuuksien setviminen julkisuudessa ja vastakkaisen sukupuolen edustajan julkinen nöyryyttäminen TV:n avulla. Ylen tuttua puuhaa ja keittiövallankumouksen ajoilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jusu Vihervaara sanoo:

      Tuula, älä viitsi olla typerä. Sekä samaa sukupuolta olevien vihkimistä puolustavat että vastustavat käyttävät sitä samaa kirkon perustuslaillista autonomiaa päättää asiasta haluamallaan tavalla. Kirkon sisäinenhän tämä kiista on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kun Pekka Särkiö liimasi Ut:n jakeita todistelukseen, niin voinen kysyä, mistä piispuus on tullut kristillisyyteen? Alkuseurakunnissa oli kaitsija, paimen, mitä nimeä nyt tahdotaankaan käyttää. Tämä vastaa kirkkoherraa. Seurakunnan kaitsija valittiin kättä kohottamalla, demokraattisesti. Piispan virka on vastoin Ut:n tekstejä, koska piispan valitsee pieni sisäpiiri. Se on epädemokraattista, mutta myös altista korruptiolle.

    Koska seurakunnat valitsivat kaitsijan kättä kohottomalla, niin seurakuntalaisilla oli mahdollisuus valita korvasyyhyynsä henkilö, joka kertoi sitä, mitä seurakuntalaiset tahtoivat. Ja näin myös näyttää tapahtuneen. Kättä kohottamalla demokraattisesti suoritettu paimenen valinta tarkoitti myös sitä, ettei ihmisten valitsemilla paimenilla oli sama asema kuin roomalaisilla virkamiehillä, joita Paavali kutsui Jumalan palvelijoiksi. Oli ihmisten asia katsoa, miten rakentavat apostolien perustuksille.

    Rakennelma, kuten kirkko, on aina ihmisten tekemä. Jos Jumala olisi osallistunut rakentamiseen, olisi Hän myös vastuussa niin katolisen kuin luterilaisen kirkon teoista. Rakentajat tuomitaan tekojen mukaan eikä kirkollisilla ole ohituskaistaa tekojen seurauksista, paitsi kirkossa.

    Kirkkolaitos otti kuitenkin Ut:sta poikkeavan kannan ja julisti itsensä apostolien jatkumoksi. Keksittiin apostolinen suksessio, jolla oikeutettiin avainten valtaan. Lisäksi tarvittiin kuria, joten luotiin hierarkia piispoineen ja paaveineen ja uskonopin tuomioistuimineen, inkvisitio. Kyse oli ja on edelleen pelkästä vallasta. Kirkon evankeliumin levittäminen on tarkoittanut historiassa kirkon ja piispojen vallan käytön laajentamista uusiin kohderyhmiin.

    Kävi niin kuin Jeesus kertoi, tuli yö, jolloin kukaan ei voinut tehdä taivasten valtakunnan työtä. Jotka yrittivät, poltettiin roviolla tai mitätöitiin kirkonkirouksilla. Väkivaltaiset ryöstivät taivasten valtakunnan itselleen. Yötä on jatkunut miltei 2000 vuotta. Kuinka pitkä aika on aamuun?

    Kristinusko antoi ensimmäisen kerran historiassa mahdollisuuden naisten tasa-arvolle seurakunnissa. Mutta tämän mahdollisuuden kristikunta hukkasi. Miehet valtasivat ensimmäiset paikat väkevämmän oikeudella. Tätä sisäänrakennettua valtaa Pekka Särkiö ei ota huomioon, vaan puolustaa kirkollista, väkivallasta nousevaa perinnettä. Apostoli Johannes kertoo kirjeissään, miten naiset seurakuntien johtajina syrjäytettiin. Voi ajatella, että syrjäyttäjinä toimivat korvasyyhyyn valitut, joille valta oli tärkeintä. Kristinusko on voittajien kertomus ja sen evankeliumi on voittajien evankeliumi.

    Kun kerrankin on piispa vastaamassa, en malta olla kysymättä, mitä apostolit tarkoittivat laittomuuden salaisuudella? Se vaikutti jo apostolien aikana, minkä huomaa heidän kirjeistään. Koko Aasia luopui Paavalin opetuksesta. Väkivaltaisten oppi syrjäytti apostolien opin, valot sammuivat seurakunnista yksi toisensa jälkeen. Näen Ut:n kirjoitusten valossa piispojen kaitsevan taivasten valtakunnan väkivaltaisen ryöstäjien oppia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Laittomuuden salaisuus on demokratia hengellisissä asioissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Tapio Tuomaala :”Tätä sisäänrakennettua valtaa Pekka Särkiö ei ota huomioon, vaan puolustaa kirkollista, väkivallasta nousevaa perinnettä. Apostoli Johannes kertoo kirjeissään, miten naiset seurakuntien johtajina syrjäytettiin. ”

      Ajanlaskumme alussa kristinusko oli Rooman imperiumissa ainoa vainottu uskonto, koska vain se kyseenalaisti Rooman keisarikunnan ikuisuuden ja ainutkertaisuuden. Alkuseurakunnan johtaja oli Jeesus, ja jostakin näkökulmasta on tietysti ikävää, että ristille kiivennyt alkuseurakunnan johtaja ei tasa-arvon nimessä ollut nainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tapio, kiitos kysymyksistä. Seurakunnan kaitsija oli alkuna piispuudelle. Episkopos tarkoittaa kaitsijaa. Kaupunkiseurakunnan kaitsija sai tehtäväksi huolehtia myös ympäröivän maaseudun seurakunnista ja niiden paimenista. Kirkon usko oli alussa vielä kehittymässä ja opetuksessa oli eroja, kuten Paavalin kirjeistä luemme. Siksi tarvittiin hengellistä johtajuutta. Kyse ei ollut siis (pelkästään) inhimillisestä vallankäytöstä.

      Mainitset useita kertoja piispan valinnan kättä nostamalla. Tästä Raamattu ei kerro. Toisaalta hellenistisissä kaupunkivaltioissa ja Rooman valtakunnassa voitiin toimittaa henkilövaali ”äänestyslipuin” ostrakonille, saviastian tai kiven palaselle. Ei valintamenettely turhenna itse piispan virkaa.

      Viittaat naisten sivuuttamiseen historiallisessa piispuudessa. Ei tämäkään ole pilannut itse virkaa. Muutkaan inhimilliset väärinkäytökset eivät ole turmelleet papin tai piispan virkaa, joka on Kristuksen säätämä Sanan ja sakramenttien hoitamiseksi sekä uskon syntymiseksi seurakunnissa. Sitä paitsi naisten pääsy piispaksi on nykyisin mahdollista.

      En käy spekuloimaan, mitä apostoli tarkoittaa laittomuuden valtaan pääsyllä. Sen vanhatestamentillinen tausta on ihmisen itsensä korottamisessa Jumalan valtaistuimelle, kuten kerrotaan Danielin kirjassa- sekä Jumalan lakien hylkääminen ja luodun palveleminen ohi Luojansa. Tänä päivänä se voi tarkoittaa ihmisen tuhoisaa toimintaa itse elämän perusteita vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Särkiö: ”Episkopos tarkoittaa kaitsijaa.”

      Siksi käytin kaitsija -sanaa. Paimen on sama asia, koska paimen kaitsee. Miksi erotella synonyymeja? Siksi varmaan, että asiat saadaan näyttämään erillisiltä ja piispuus oikeutetulta. Toki saa olla piispoja vaikka kymmeneen kerrokseen erilaisilla arvomerkeillä, kuten muissakin ihmisten instituutioissa. Mutta en näe rehellisenä, että piispuutta puolustetaan Raamatulla. Kirkkokäsikirjoilla voitte virkaanne puolustaa eikä siinä silloin ole mitään moitittavaa.

      Särkiö: ”Mainitset useita kertoja piispan valinnan kättä nostamalla. Tästä Raamattu ei kerro.”

      Kirkon Ut.n suomennos ei kerro, mutta Rauhan julistuksen sanatarkka Ut:n suomennos kertoo: Apt. 14:23 Ja kättä kohottamalla äänestettyään heille vanhimmat seurakunnittain, he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon he nyt uskoivat.

      Kheirotoneõ = äänestää kättä kohottamalla. Sanan alkuosa kheir tarkoittaa kättä. Kirkon suomennos käyttää äänestää -sanaa, joka ei anna kuvaa siitä, miten äänestettiin.

      Särkiö: ”En käy spekuloimaan, mitä apostoli tarkoittaa laittomuuden valtaan pääsyllä.”

      Ei tarvitse spekuloida. Laittomuus, kreikan anomia, tarkoittaa olla ilman lakia, lain yläpuolella, kuin lakia ei olisi.

      Eikö tästä pysty helposti ymmärtämään, mikä on laittomuuden salaisuus? Se on apostolien ajan iduista kasvanut suureksi kuin Danielin kuvaama patsas ja seisoo julkean itsetyytyväisenä keskellämme. Kaikkien ihmisten silmät näkevät sen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kun nyt on varmaa, että piispa lukee kysymyksiäni, niin seuraavaksi asia, johon kukaan akateemisesti koulutettu luterilainen uskonoppinut ei ole vielä halunnut vastata.

    Vanhurskauden ainoa oikea käännösmuoto on oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus. Miten piispa selittää Lutherin vanhurskauttamisopin oikeamielisyyden näkökulmasta? Vanhurskauttamisoppia pitäisi ehdottomasti kutsua oikeamielistämisopiksi, mikäli halutaan pysyä Ut:n raameissa. Vanhurskauttamisopin päivittäminen nykyihmiselle olisi tärkeää, jotta hän ymmärtäisi, mistä kirkko puhuu. Kirkko on sanoittanut oppinsa munkkilatinaksi, jota vain harvat ja valitut ymmärtävät ja sekin ymmärrys pitää kaivaa isien perinnäissäännöistä ja ohjeistuksista. Luther oikoi melko suruttomasti Ut:n tekstejä. Älkää pitäkö häntä paavina, joka on Jumalan erehtymätön sijainen maan päällä. Tuskin Luther itsekään hyväksyisi paavillista asemaansa kirkossa, kun taisteli paavin valtaa vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Vinkki. Vanhurskaus-sanan erilaisiin vivahteisiin voi perehtyä suomen kielellä vaikkapa etsimällä käsiinsä Suomen eksegeettinen seuran julkaisusarjassa numerolla 27 ilmestyneen teoksen Aarne Toivanen: Dikaiosyne-sanue Paavalin kielenkäytössä. Eksegeettis-semanttinen tutkimus. Helsinki 1975.

      Kirja voisi hyvinkin toimia ”akateemisesti koulutetun luterilaisen uskonoppineen vastauksena” tai ainakin keskustelukumppanina sanalle soveltuvista käännösvastineista. Siihen viittaa ainakin kirjoittajan itseymmärrys. Hän kirjoittaa:

      ”Useiden erityyppisten raamatunkäännösprojektien käynnistyttyä viime vuosina eri maissa ovat myös UT:n tutkijat joutuneet etsimään sanueelle entistä osuvampia käännösvastineita. Tässä yhteydessä on voitu panna merkille, että uusien kohdekielisten vastineiden löytäminen on vaikeata ja että ehdotuksiin reagoidaan voimakkaasti kirkollisella taholla.” (emt. s. 13)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tapio, UT:n kreikan sana dikaiosyne toi Agricolalle mieleen hellenistisen Oikeuden jumalattaren, joka silmät sidottuina punnitsee ihmisen tekoja vaa’alla. Tästä Agricola loi uudissanan vaa’anhurskauttaa, tehdä kelvolliseksi vaa’alla punnitsemalla, siten, että Kristuksen ansio painaa aina enemmän kuin ihmisen raskaimmatkin synnit. Egyptiläisessä mytologiassa jo kauan ennen hellenististä aikaa kuvattiin ihmisen vanhurskaaksi tekemistä ja vanhurskaaksi lukemista vaa’alla. Toisessa vaakakupissa oli sulka ja toisessa kupissa ihmisen sydän. Sydämen synnit painoivat vaa’an tuomion puolelle. Hautajaisissa vainajan sydän kuitenkin korvattiin sydänskarabeuksella, pyhällä lantakuoriaisella. Lentämään kykenevä kuoriainen oli sulkaa kevyempi, siis synnitön.

      Tämä vaatii vähän jatkoselitystä. Kuoriainen oli myös auringon Jumala Amonin/Atonin pieni ruumiillistuma. Lantakuoriainen pyörittää yöllä lantaa palloksi, jonka hautaa maahan toukkiensa ravinnoksi. Se kuvasi kosmista todellisuutta, auringon syntymistä joka aamu ja elämää antavaa voimaa. Egyptissä ajateltiin, että kaaosta edustava Apopis-käärme syö laskevan auringon ja lantoo sen tähtinä taivaalle. Yön aikana Amon on pyörittänyt tähdet taas palloksi ja aurinko nousee uutena aamuna ylös. Sydänskarabeus edusti siis auringonjumalan elämää antavaa voimaa , joka voitti kuoleman ja antoi uuden elämän.

      Kristinuskossa on luonnollisesti kyse muusta. Kristus on UT:ssa ja varsinkin pääsiäisvirsissä uusi aurinkomme, joka voittaa synnin ja kuoleman. Häneen uskossa liittynyt kristitty on vanhurskas.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    ”Tässä yhteydessä on voitu panna merkille, että uusien kohdekielisten vastineiden löytäminen on vaikeata ja että ehdotuksiin reagoidaan voimakkaasti kirkollisella taholla.” (emt. s. 13)”

    Tai ollaan hiljaa. Särkiöllä on paljon oppineita uskonveljiä pää pusikossa. He luulevat, että kun on hiljaa, totuus ei tavoita. Tavoittaa se, mutta silloin saattaa olla myöhäistä tehdä mielenmuutos. Surullista.

    Särkiölle onnea ja menestystä valitsemallaan tiellä. Sitä me kaikki tarvitsemme, koska kaikki me olemme tottelemattomia ja pois poikenneita oikealta tieltä. Minä tiedän sen aina vain paremmin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.