Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi. Suren piispan kaltoin kohtelua. Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:
Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.
Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.
Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle. Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.
Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.
Ripittäytymisestä Luther opetti näin:
”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”
Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.
Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.
Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!
VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…
Kotimaa24-uutinen aiheesta:
Mitä tulee rippiin, se on tarkoitettu uskovaiselle avuksi, jos tulee sydämelle taakkoja, jotka tekevät ”matkan hitaaksi”. Rippiin turvautuminen on erittäin suotavaa, mutta ei pakollista. Rippi on armoetu meille heikkouskoisille. Kaikki synnit on anteeksi samantien, mutta jos jotkut asiat (nimelliset synnit) kalvavat mieltä, ripittäytyminen auttaa. Toki voi ripittäytyä jo parannuksenteon yhteydessä, jos siltä tuntuu.
Ripittäytyminen ei ole pisteiden keruuta vaan siihen turvaudutaan, jotta pysyisimme uskomassa. Vanhat saarnamiehet saattoivat puhua ”sontakasan päältä” uskomisesta. Oma kokemukseni on, että jos jokin erityinen painaa, joutuu jotenkin vakuuttelemaan itselleen, että kyllä minä olen kelvollinen ja tokihan kelvollinen onkin, mutta matkanteko tuntuu työläältä. On kuin olisi sellainen väpätys sydämessä, koskeekohan armo minua. Ripittäytyminenkin voi mennä överiksi, jos on esimerkiksi yliherkkä omatunto tai jos rippi muuttuu teoksi.
Heikkoa uskoamme auttaa myös saarnassa julistettu evankeliumi. Sen voi uskoa paikalleen ilman mitään erityistä merkkiä. Jos tuntuu paremmalta saada se henkilökohtaisesti, voi nostaa kättään ja saarnamies (ja usein lähellä istuvat muut uskovaiset hänen kanssaan) siunaa pyytäjää erikseen. Pyytäjä saattaa sanoa kättä nostaessaan ”Saanko minäkin uskoa”. Ei näillä merkeillä sinänsä ole väliä. Voi nousta vaikka seisaalleen. Ei saarnamies aina huomaa, mutta vieressä istuva voi siunata silloinkin.
Omaa siunausta kaipaava voi myös pyytää sitä suoraan vieressä istuvalta. Jos joku haluaa korostaa uskovaisuuttaan pyytämällä usein ja julkisesti siunausta, se ei kuulosta raittiilta.
Joskus pyytäjiä voi olla paljonkin, eikä saarnamies pysty kaikkia auttamaan henkilökohtaisesti, hän saattaa julistaa evankeliumin pyytäjille yhdessä. Uskoisin, että saarnamiehet kokevat myös siunaamisen erikseen kalliiksi matkakumppanien tukemiseksi.
Uskon pitäisi syntyä siitä, syyllisyyttä tunteva ja armoa kaipaava ihminen kuulee julistusta Jeesuksesta. Ei Pietarikaan käyttänyt päästösanoja saarnatessaan Jerusalemissa.
Toinen asia on tuo ehtoollisen vesittäminen.
Sanotaan, ettei siinä ole päästösanoja. Mitä sitten ovat Jeesuksen omat sanat, eiväthän ne tee muuta kuin päästävät katuvan ja syyllisyyttä tuntevan epäilyksistään.
Korvauksena puhutaan uskon vahvistumisesta. Miten voi usko muuten vahvistua kuin siitä tietoisuudesta, että Jumala ei pahoja tekojani muista, vaan antaa ne anteeksi, kuten ehtoollisessa siis tapahtuu.
Tässä perinne astuu pahasti Raamatun yli.
Jotkut sanovat, ettei kirjoitettu sana riitä.
Kun lukee Juhan Raattamaan kirjeitä – hänent SRK hyväksyyy- ne ovat jatkuvaa anteeksiannnon julistusta Amerikan veljille ja sisarille. Mitä on syytä julistaa, jos se ei ole pätevä taivaassa?
Voi veikkoset, kun teitä on hassutettu!
Kiitos Heikki tarkennuksista! Tuntuu kovin tutulta. Mielenkiintoista miten erilaisia kulttuureita sitä onkaan. Rovastia tällainen ”syntien vilkuttelu” hieman ahdisti, itse lapsuudessa/ nuoruudessa seurakulttuuriin kasvaneena olen tuskin koskaan kiinnittänyt huomiota koko asiaan.
Rovasti kyseli onko syntienpäästössä kyse fraasista kun sitä niin paljon ”heitellään ilmaan”. Sanoisin että ei. Asia on vakava, mutta niin kuin Heikki juuri kirjoitti, niin ”armoa ei säästellä”. Luulisin että armo/ syntien anteeksiantamus on yritetty ”tehdä” mahdollisimman helpoksi. Eli että kynnys syntien anteeksisaamiseen olisi mahdollisimman matala. Näin luulisin. Sitähän sanotaan monin paikoin että ”armo on ilmaista mutta ei halpaa” ja uskoisin että vl-liikkeessä voidaan helposti allekirjoittaa tämä väite.
>>>jolla on Pyhä Henki sydämessään, voi välittää synninpäästön, mutta tietenkin anteeksiantamus on täysin Jumalan työtä ja siten absoluuttinen.>>> Honkala
”Sana, Sana, Sana – kuulepas, sinä valehtelijahenki – Sana sen tekee. Vaikka Kristus annettaisiin ja ristiinnaulittaisiin tuhat kertaa meidän edestämme, olisi se kaikki turhaa, jos Jumalan Sana ei tulisi ja jakaisi sitä ja lahjoittaisi sitä minulle.”
Luther M: Taivaallisia profeettoja vastaan.
En oikein ole varma, onko Pyhän Hengen kaste osuva nimitys, koska kyseessä on oikeastaan palaaminen Jumalan yhteyteen. Uskomme, että lapsi on jo syntyessään pelastettu. ”Jo äidin kohdussa hän tuntee minut” vai miten se raamatunkohta menikään. Jokainen uskovainen vanhempi vie kuitenkin lapsen kasteelle. Sikäli sana kaste mielestäni hiukan onnahtaa parannuksen yhteydessä, että yleensähän parannuksentekijä on kastettu jo aikoja sitten. Jos ei ole, kyllä hän haluaa parannuksen jälkeen kasteen itselleen ellei ole sitä jo hakenut ennen parannustaan etsikkoaikansa aikana.
Pertin arvio, että ”luterilaisen kirkkomme sakramenteilla on vain marginaalinen merkitys vl-liikkeen uskonelämässä”, ei mielestäni oikein osu, koska jokainen vanhoillislestadiolainen vanhempi huolehtii, että lapsi kastetaan ja jos käytte vaikkapa Helsingin tuomiokirkossa Helsingin syysseurojen yhteydessä pidettävässä ehtoollisjumalanpalveluksessa, voitte todeta, että ehtoollisella varmasti halutaan käydä.
Helluntailaisethan käyttävät tuota ”Pyhän Hengen kaste” -käsitettä ja heillä siihen kuuluu ymmärtääkseni kielillä puhuminen. Eli kun ”tulet uskoon” ja saat Pyhän Hengen kasteen/ Pyhällä Hengellä täyttymisen niin sinun odotetaan saavan myös kielilläpuhumisen armolahjan. Lestadiolaiset kai harvemmin käyttävät tuota termiä ja vaikka käyttäisivätkin niin sen merkitys on eri kuin helluntailaisilla.
Pentti kertoi, että epäuskoiseen ihmiseen suhtaudutaan varauksellisesti, jos hän tulee seuroihin. Voihan siinä jonkinlaista ujostelua olla, mutta toteaisin, että eiköhän outojen ihmisten suhteen usein muuallakin olla hiukan hitaita kunnes paremmin tutustutaan. Mitään syytä ylimielisyyteen tms. ei ole, koska samanarvoisia ihmisiä olemme. Jos toinen on päässyt osalliseksi Jeesuksen lunastustyöstä, se ei tee häntä yhtään muita paremmaksi. Eikö ole aika luonnollista, että jos joku ”muukalainen” tulee seuroihin, hänelle halutaan selvittää mistä on kysymys. Eikö ole ok haluta lähimmäiselle hyvää. Käytännössä sanoisin, että ”muukalainen” saa istua seuroissa aivan rauhassa ja olisi jopa poikkeuksellista, että joku tulisi hänen kanssaan juttelemaan. Pienissä rauhanyhdistyksissä tilanne on toinen. Olemme varmasti usein kömpelöitä, mutta sana ”käännyttäminen” on siinä mielessä hiukan hassu, että ei ketään voi käännyttää niin että itse käännyttäminen johtaisi parannukseen. Jos Jumala on valmistanut ”muukalaisen” sydämen, voimme vain tehdä rakkaudenpalveluksen siunaamalla häntä, jos hän niin haluaa. Pakottamisesta tuskin mitään hyvää seuraa.
Olen tavallinen rivivanhoillislestadiolainen eikä minulla ole teologista koulutusta. Haluan tässä vain kertoa, miten itse uskosta seurakunnan yhteydessä elävänä näitä asioita ymmärrän ja jos jokin oikein menee, se ei ole minun ansiotani.
Hannu, meillä on vanha skanneri mennyt rikki ja hylätty, mutta hommasin eilen uuden, kun haluan skannata diojamme digitaaliseen muotoon ja tulipahan tästäkin hiukan aihetta panna asia kuntoon. Sähköpostia siis on tulossa.
Kun vanhoilliset katsovat saaneensa elävän siemenen Laestadiuksen kautta, niin kuinka on mahdollista, että Laestadius ja myöskin Raattamaa ovat eri mieltä teityistä keskeisistä asioista? Eivätkö he olleetkaan oikeassa uskossa? Opettiko Pyhä Henki heille eri tavalla?
Hei, hyvät immeiset! Havaitsin tänä aamuna, että kommenttilaskuri näytti lukua 129. Ihmettelen kovasti, mitä tässä on tapahtunut, sillä eilen kirjoitin itse kommentin nro 147. Vaihtoehtoja tulee mieleen kolme:
1) Laskuri on seonnut.
2) Joku tai jotkut ovat deletoineet omia kommenttejaan
3) Ylläpito on sensuroinut miltei parikymmentä kommenttia.
Voisitteko ystävällisesti katsoa, että omat kommenttinne ovat tallella? Huomaatteko jonkun / jonkin kommentin puuttuvan? Ei kai tässä ole sellaista rajoitusta, että yli 150 kommenttia on systeemille liikaa? :p
PS: Kokeilkaahan, toimivatko nuo tykkäykset ja tähdet enää ollenkaan, vai ovatko jumissa?
Pikavilkaisulla näyttäisi siltä että Ojalan kommentit ovat lähteneet autuaimmille metsästysmaille. Muutama oma kommenttini jää nyt ikään kuin ilmaan leijumaan koska ne olivat vastineita Ojalalle mutta haitanneeko tuo mitään. Tuskin täällä mitään teknistä viestirajoitusta on.