Piispainkokouksen selonteko kirkon avioliittokäsityksestä ja sitä seurannut keskustelu ovat jälleen kerran osoittaneet, miten vaikea asia sukupuolineutraali avioliitto kirkossa on. Aihe pysyy edelleen hankalana laajemminkin yhteiskunnassa, sillä eduskunnan päätös avioliittolain muuttamisesta ei pysty vaikuttamaan totuttuihin käsityksiin ja asenteisiin nopeasti.
Vaikeus selittyy pitkälti sillä, että kulttuurissamme avioliiton on perinteisesti nähty liittyvän niin sanottuihin ”suuriin kysymyksiin”, jotka tarkastelevat elämän syntyä, jatkumista ja päättymistä ja joihin väistämättä kuuluu maailmankatsomuksellinen sävy. Näkemysten erilaisuus saa aikaan jännitteitä, jotka pitävät keskustelua yllä mutta samalla myös haittaavat sitä.
Kirkon käsitys avioliitosta ja keskustelu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen mahdollisuuksista kaipaa selkeyttämistä. Siihen pyrkii omalta osaltaan piispainkokous viime viikolla julkistamassaan selonteossa. Siinä kuvataan kirkolliskokouksen antaman tehtävän mukaisesti kirkon avioliittokäsityksen nykytilaa ja sen taustoja. Uusia linjauksia ei siis tehty.
Kirkomme sisällä sukupuolineutraali avioliitto on vaikea asia ensinnäkin siksi, että toisin kuin useat muut ”suuret kysymykset”, kuten abortti tai eutanasia, se konkretisoituu kirkollisissa toimituksissa. Avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen sitoo papin kirkon avioliittokäsitykseen, jonka pohjalta käytäntöjä ohjaavat kirkkokäsikirjat on kirkolliskokouksessa aikanaan hyväksytty.
Sukupuolineutraali avioliitto on kirkolle vaikea asia pohjimmiltaan toisesta, periaatteellisemmasta syystä. Perinteisessä avioliittonäkemyksessä, jota kirkko edustaa, voidaan nähdä kolme tasoa.
Yksilön tasolla avioliitto perustuu puolisoiden keskinäiseen sopimiseen, heidän keskinäiseen rakkauteensa ja kumppanuuteensa. Yhteisön taso pitää sisällään valtiovallan hyväksymän ja kaikkia tasavertaisesti koskevan lainsäädännön, joka antaa puolisoiden keskinäiselle sopimukselle yhteiskunnan suojan.
Kolmatta tasoa voi nimittää yliyhteisölliseksi. Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna – luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.
Tämän hahmotuksen valossa ensi keväänä voimaan astuva avioliittolaki jättää pois laskuista sen taustalla kauan vaikuttaneen yliyhteisöllisen tason, joka vielä muutaman kuukauden voimassa olevan perinteisen avioliittokäsityksen mukaan on ihmisen päätösvallan ulottumattomissa. Jäljelle jää näkemys avioliitosta yksilön ja yhteiskunnan vapaasti muokattavissa olevana instituutiona.
Piispainkokouksen selonteossa mainitaan kolme vaihtoehtoa asian ratkaisemiseksi: nykyinen käytäntö vihkiä eri sukupuolta olevia pareja säilyy, vihkimiset laajentuvat myös samaa sukupuolta oleviin pareihin tai kirkko luopuu kokonaan vihkioikeudestaan. Riippumatta siitä, millaista lopputulosta kukin pitää parhaimpana, vain dialogi erilaisten näkemysten kesken vie kirkkoa eteenpäin.
Keskustelu sukupuolineutraalin avioliiton kirkollisesta vihkimisestä voi edetä kahdella tavalla. Ensinnäkin kirkko voi päättää, että seurataan muitta mutkitta lainsäädännön muutosta, joka irtaantuu perinteisen avioliittokäsityksen yliyhteisöllisestä tasosta ja keskittyy vain yksilön ja yhteisön tasoihin. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava ratkaisu kirkossa, sillä se näkee koko olemuksensa perustuvan sellaiseen, mikä ei ole ihmisen eikä ihmisyhteisöjen päätettävissä.
Toinen, kirkon uskon ja elämän kannalta parempi mutta samalla vaikeampi vaihtoehto on kysyä, millaisin argumentein yliyhteisöllisen tason voi ajatella koskevan myös sukupuolineutraalia avioliittoa. Tällaisilta argumenteilta vaaditaan paljon, mutta juuri niistä kannattaa keskustella. Ehdottomasti vaikeinta on kuitenkin löytää ja säilyttää ilmapiiri, joka antaa tilaa ja aikaa vakavasti otettavien näkökohtien etsimiseen ja niiden yhteiseen punnitsemiseen.
– Tapio Luoma –
Espoon hiippakunnan piispa
”Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen toteaa, että päiväkodeissa lasta ei saa jättää yksin. Jäähyjä ei suosita…”
Ainakin siinä päiväkodissa, jossa lapsenlapsemme oli, annettiin lapsille myös jäähyjä, mutta siten, että lapsi ymmärsi, miksi joutui jäähylle. Jos aikuiset lapsen lähellä tekivät jotain, joka oli lapsen mielestä väärin, myös hän sai määrätä aikuisia jäähylle. Henk.koht. esimerkki on, kun onnistuin mökillä kesken vauhdikkaan temmellyksen pudottamaan oviverhon tankoineen lattialle. Kun verho putosi, lapsi totesi, että ”nyt sinä lähdet jäähylle” ja kun verho oli taas paikoillaan, tarttui käteeni ja talutti ulos ohi alapihalla olevan aitan ja kun kysyin, minne sinä viet minua jäähylle, hän vastasi, että ”muurahaispesään istumaan”. Sinne en kuitenkaan joutunut, vaan pieneksi hetkeksi vessaan, jonka ovi laitettiin säppiin ulkoapäin, että muistaisin, että raja se pitää olla riehumisellakin.
Suurten ikäluokkien kansakoululaisena muistoihini kuuluu luokan nurkassa seisottaminen rangaistukseksi. Siksiköhän meistä tuli sellaisia kuin tuli? Äskettäin televisiossa pyöri muutamalla kanavalla Supernanny-ohjelma, jossa tiukka brittitäti opetti vanhempia tehokkaaseen jäähypenkin käyttöön. Otteet tuntuivat aika vahvoilta, penkille vientiä toistettiin kymmeniä kertoja molemminpuoliseen uupumukseen asti. Ko. ohjelmassa annettiin ymmärtää, että jäähypenkki on hyvä ja hyväksyttävä kasvatuskeino. Ohjelmassa olivat yksittäiset perheet, eivät päiväkodit.
Liisa Ahti :”Otteet tuntuivat aika vahvoilta, penkille vientiä toistettiin kymmeniä kertoja molemminpuoliseen uupumukseen asti. ”
Ilmeisesti jäähy-kokemus lapsella riippuu siitä, minkälaisilla otteilla ja asenteilla jäähy annetaan. Ainakin oma lapsenlapsemme jopa kilpaili päiväkodissa kavereidensa kanssa jossakin vaiheessa siitä, kuka ”pääsee” jäähylle.
Tuula Hölttä hyvä, ehkä en osannut tehdä selväksi hämmästystäni siitä, miten eri tavoin suomalaiset asiantuntijat ja mainitsemani tv-ohjelma suhtautuvat jäähypenkin käyttöön. Kohteet ovat erilaisia: päiväkoti ja yksittäiset kodit. Tuskinpa tilanteet niin nopeasti selviävät kuin Supernannyssa annetaan ymmärtää.
Liisa Ahti :”ehkä en osannut tehdä selväksi hämmästystäni siitä, miten eri tavoin suomalaiset asiantuntijat ja mainitsemani tv-ohjelma suhtautuvat jäähypenkin käyttöön.”
Mielestäni osasit. Kokemukseni mukaan asia on vain niin, että näissä asioissa ei ole on-off -vastauksia, ja se mikä on väärin ja mikä on oikein, riippuu täysin lapsen yksilöllisestä tilanteesta. Jos lapsi tuntee kokeneensa vääryyttä, sen kyllä huomaa lapsesta, ja mielipiteeni on, että todellisuudessa lapset monta kertaa kasvattavat aikuisia eikä päinvastoin. Nykypäivänä äidit ovat ehkä liiankin arkoja, kun pelkäävät tekevänsä väärin. Toivon, että äidit eivät turhaan kantaisi sitä taakkaa.
Rangaistuksella ei saa olla rangaistuksen luonnetta – muutoin kyse on henkisestä väkivallasta. Tähän on tultu.
Sama yhteiskunta, joka sallii abortit 12-24 viikolle saakka, neuvoo nyt meitä että lapsen laittaminen viideksi minuutiksi kylmän saunan lauteille jäähylle on henkistä väkivaltaa. En tiedä pitäisikö itkeä vain nauraa- ilmeisesti itkeä.
Yhteiskunnalliset normit saavat päivä päivältä absurdimpia muotoja, koska niiden moraalia ei ole sidottu mihinkään absoluuttiseen.
Kiitos tilannekuvauksesta! Todellisuus on kyllä hedelmällisessä keskustelussa tärkeää hahmottaa kohtuullisen samanlaisena. Selontekoja, selvityksiä, yms. seksuaalietiikasta nousevista teemoista on kirkon piirissä tehty vuosikaudet. Todellinen dialogi ei kuitenkaan olen mahdollista ilman näkemystä ja omaa tahtotilaa. Piispoilta odotan keskustelussa näkemystä, joka perustuu kirkon uskoon, tunnustukseen ja järjestykseen ja tahtoa, joka tähtää niiden kunnioittamiseen ja toteuttamiseen käytännössä.
”Piispoilta odotan keskustelussa näkemystä, joka perustuu kirkon uskoon, tunnustukseen ja järjestykseen ja tahtoa, joka tähtää niiden kunnioittamiseen ja toteuttamiseen käytännössä.” Juhani Räsänen
Osuvasti ilmaistu. Samaa odotan minäkin.
Juhani Räsäseltä selkeä kannanotto. Kiitos.
Tapio Luoma kirjoittaa seuraavasti:
”Ensinnäkin kirkko voi päättää, että seurataan muitta mutkitta lainsäädännön muutosta, joka irtaantuu perinteisen avioliittokäsityksen yliyhteisöllisestä tasosta ja keskittyy vain yksilön ja yhteisön tasoihin”.
Edellisessä lainauksessa mainittua ”yliyhteisöllistä tasoa” hän kuvaa seuraavasti:
”Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna – luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.”
Tapio Luoman mukaan ensi vuonna voimaan tulevassa avioliittolaissa irtaudutaan siis perinteisestä yliyhteisöllisestä tasosta.
Olen samaa mieltä siitä, että uudessa avioliittolaissa irtaudutaan ”perinteisestä yliyhteisöllisestä tasosta”. Lainsäätäjä pyrki aivan tietoisesti tarkastelemaan kriittisesti sellaista kulttuurista perintöä, jota Tapio Luoma kutsuu ”perinteiseksi yliyhteisöllisyydeksi”. Perinteisestä yliyhteisöllisestä homokielteisyydestä on pyritty pääsemään eroon uudessa avioliittolaissa ja muuttamaan lainsäädäntöä syrjimättömäksi.
”Perinteinen yliyhteisöllinen taso” oli kielteinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Heteroseksuaalisuus oli normatiivista sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Perinteisesti kirkon näkemyksillä oli huomattavasti vahvempi rooli yhteiskunnassa kuin nykyään. Perinteinen ”luomisjärjestyksen” mukainen yhteisöllisyys (jossa mies ja nainen täydentävät erilaisuudellaan toisiaan) merkitsi sitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, ja vaimo on alamainen miehelleen. Perinteisellä yliyhteisöllisellä tasolla operoidessaan sekä yhteiskunta että kirkko määrittelivät homoseksuaalisuuden seksuaalisen kehityksen häiriöksi ja sairaudeksi ja homoseksuaaliset suhteet synniksi ja rikokseksi. Tämäntyyppinen perinteinen yhteiskunnallis-uskonnollinen ”yliyhteisöllisyys” on vahvassa asemassa edelleen esim. Afrikassa, ja se on viime vuosina vahvistunut myös Suomen lähialueilla, esim. Venäjällä.
Voi tietysti kysyä, onko ”yliyhteisöllisyys” kokonaan kadonnut vai vaikuttaako jonkunlainen ”yliyhteisöllisyys” esimerkiksi uuden avioliittolain taustalla ? Mielestäni yliyhteisöllinen taso on edelleen olemassa kuten ennenkin. Sen sisältö on nykyään vaan erilainen kuin ennen. Ja uskoisin, että myös piispoille ei tuota mitään vaikeutta nauttia monista nykyisen yliyhteisöllisyyden hedelmistä täysin rinnoin, silloin kun ne osuvat omalle kohdalle. Demokratiasta, ihmisoikeuksista, yhdenvertaisuuslaeista jne.
On mahdollista että nykyinen, demokraattiseen eetokseen perustuva ”yliyhteisöllisyys” on myös mahdollistanut nykyisten piispojen nousemisen nykyiseen asemaansa. Perinteisen yliyhteisöllisyyden hedelmiä ei nimittäin ollut vain normatiivinen heteroseksuaalisuus. Sen hedelmiä oli myös luokkayhteiskunta, jossa vaikkapa työväenluokkaisen pojan oli todennäköisesti hyvin vaikeaa saada rahaa yliopisto-opinnoille teologisessa tdk:ssa. Opiskelu maksoi, eikä silloin ollut nykyisenlaisia opintotukia jne. Perinteisesti nimittäin ajateltiin, että ”luonnon omaan järjestykseen” kuuluu se, että naiset ovat naisia, miehet miehiä, ja että Jumala on tarkoittanut ihmiset pysymään siinä yhteiskuntaluokassa mihin he syntyvät.
Tähän asti voimassa oleva avioliittolaki ei ollut syrjivä. Suurimmassa osassa Euroopan maita on yhä edelleen voimassa vain miehen ja naisen avioliitto. Ihmisoikeustuomioistuin on monta kertaa todennut että valtion ei tarvitse säätää spn-avioliittolakia. Väitteet syrjivyydestä ovat vailla kaikkea pohjaa. Valheesta eitule totta sillä, että sitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, joskin ihmiset saattavat luulla niin.
Juhani Ketomäki,
Esimerkiksi Suomen Lakimiesliitto kannatti tasa-arvoista avioliittolakia. Myös monet oikeustieteen professorit (mm. valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen ja ihmisoikeusjuridiikkaan erikoistunut professori Martin Scheinin) ovat kannattaneet sitä, juuri sen takia että se edistää yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä.
Kuinka moni on etsinyt peristeita avioliiton ”syrjivyydelle” tai syrjimättömyydelle, sieltä mistä niitä pitäisi johdonmukaisesti etsiä?
Tarkoituksesta ja tarkoitukselle perustuvista reunaehdoista. Tarkoitus määrittää reunaehdot. Tarkoitukselle perustuvat reunaehdot eivät ole syrjintää.
Eli: jälleen on palattava peruskysymykseen: mikä on avioliiton tarkoitus? Ja mitkä ovat tarkoitukselle perustuvat reunaehdot? Keiden välinen suhde on ”avioliitto” ja keiden ei? (Edelleenkään avioliitto ei lakimuutoksen jälkeenkään tarkoita mitä tahansa ihmissuhteita tai keiden tahansa välisiä suhteita.)
Vasta näiden määrittämisen jälkeen voidaan ylipäätään esittää kysymys: onko perinteinen (tai voimaan tuleva) avioliittoinstituutio ja laki syrjivä? Ja vasta tämän johdonmukaisen ajatus- ja kysymysketjun jälkeen siihen voidaan vastata. Ei (ensisijaisesti tai pelkästään) vetoamalla yksittäisten henkilöiden tai liittojen kantoihin.
Juuri tuolla Uudessa Suomessa joku esitti, että avioliiton tarkoitus on tukea sitä, että aikuiset pitävät huolta toisistaan. Mitkä tällöin ovat perustellut avioliiton reunahdot?
Minä en aikakaan tunnista minun Suomeani tälläiseksi mitä Sari Roman-Lagerspetz kuvaa.
Naisten ja miesten palkkaerot jotka ovat todellisia ne minä tunnistan mutta niistä ei kukaan puhu. On vain yksi asia homoseksuaalisuus ja sen pakonomainen hyväksyminen. Sitä kuvataan vain tasa-arvoksi?
”Esimerkiksi Suomen Lakimiesliitto kannatti tasa-arvoista avioliittolakia.”
Sensijaan esimerkiksi Mooseksen-Paavalin lakimiesliiton kanta on poikkeava Suomen lakimiesliiton…., sekä ihmisoikeusjuridiikkaan erikoistuneen professori Martin Scheinin kanssa tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Paavaliko lakimies? ”Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla — onhan minulla Kristuksen laki. ”
Juu, kyllä Paavali oli myöskin lakimies. Ja ehdoton sellainen.
Vasumäki: ”Mooseksen-Paavalin lakimiesliiton kanta on poikkeava Suomen lakimiesliiton”
Heh. Nyt taitaa olla vain niin, että jollain Mooseksella ja Paavalilla ei taida olla minkään sorttista valtaa, eikä tekemistä – edes mielipiteen ilmaisun tasolla – Suomen valtion lainsäädännön kanssa. Ei ainakaan tänä päivänä.
Nyt taitaa Kimmo vaan olla niin, että Mooses aikoinaan puuttui Egyptin lainsäädäntöön halkaisemalla Kuolleen meren kahtia ja israelilaiset kulkivat kuivaa merenpohjaa myöten toiselle rannalle Faaraon ajaessa heitä takaa.
Meren palautuessa, sinne hukkui Faarao sotajoukkoineen ja lainsäädäntöineen, joita hän oli laatinut israelilaisille. Tämä meni nyt vähän sivuun ko. aiheesta, joskin se on osa samaa kokonaisuutta, mistä täällä käydään keskustelua.
Olkoon tämä kuitenkin sinulle Kimmo uskon vahvistuksesi ja opetukseksi, jottet nyt aivan vähättelisi Jumalan sanaa ja Hänen valtaansa.
Vasumäki: ”Mooses aikoinaan puuttui Egyptin lainsäädäntöön halkaisemalla Kuolleen meren kahtia ja israelilaiset kulkivat kuivaa merenpohjaa myöten toiselle rannalle Faaraon ajaessa heitä takaa. ”
Nyt taitaa olla vain niin, että noihin juutalaisten taruihin uskoo, ken haluaa. Minä en. En minä Kalevalan tarujakaan todenperäisinä pidä.
Eikä niillä missään tapauksessa ole mitään tekemistä Suomen lainsäädännön kanssa.
Hupaisia satuja nuo merenhalkaisut ja vastaavat, ja vielä riemullisempaa on, että aikuiset ihmiset niihin uskovat.
Turha on enää yrittää juosta vessaan, kun kuset on housussa. Kirkko ei enää mihinkään repeä. se on jo revennyt. Keskustelussa voidaan vain todeta vallitseva tilanne. Keskustelun jatkamisen kehotus sisältää piiloviestin: ” nyt emme hyväksy, mutta myöhemmin kyllä”.
Hyvä ennustus: myöhemmin kyllä.
Yksi nykyajan muotosanoista on syrjintä. Sitä on toistettu toistamista päästyään etenkin keskusteluissa spnavioliittoon vihkimisessä. Kuten Sari W. on usein sanonut, aina jää ulkopuolelle ryhmiä, joita ”syrjitään” vaikka nyt yhteiskunta on myöntynyt maistraatissa saatavaan spnvihkimiseen. Mikä ryhmä keksii seuraavaksi vedota syrjintään ja tasa-arvoon ja siten vaatia ja saada läpi oikeuden solmia avioliitto? Useamman kuin kahden henkilön solmimata liitot, lähisukulaisten solmimat liitot, lapsiavioliitot, jne. Kaikille näille voitaisiin myöntää lupa solmia avioliitto aivan yhtä kepein perustein kuin nyt on myönnetty spnpareille.
Toivon, että kirkko ei suostu tälle loputtomien vaatimusten tielle vaan pitäytyy nyt käytössä olevassa mallissa, mikä on ainut avioliittomalli, mikä löytyy Raamatusta, heteroavioliitto, missä voidaan synnyttää myös avioliiton solmineiden kesken lapsia.
Kirkon kutsumus lienee mennä yhteiskunnan ulkopuolelle etsimään syrjittyjä.
Salme: ”Useamman kuin kahden henkilön solmimata liitot”
Tämähän on jo ihan tuttu juttu Raamatun ajoilta. Tiedä häntä, vaikka tulisi taas uudelleen lailliseksi ja muotiin.
”Tämähän on jo ihan tuttu juttu Raamatun ajoilta. Tiedä häntä, vaikka tulisi taas uudelleen lailliseksi ja muotiin.”
Raamatun ajoilta on ”tuttu juttu” patriarkaalinen moniavioisuus. Jossa miehellä on useita vaimoja. Ryhmäavioliittoa ei ole vielä kokeiltu. Tässä esim. uutinen kolmesta homomiehestä, jotka haluavat keskenään naimisiin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2972542/They-look-like-new-boy-band-s-world-s-THREE-WAY-sex-marriage-Gay-Thai-men-tie-knot-fairytale-ceremony.html
Sitä ihmettelen, että jos kaikki tällainen halutaan laillistaa ja virallistaa, miksi riippua kiinni käsitteessä ”avioliitto”. Kun se on ollut miehen ja naisen välinen tietystä, järkevästä syystä.
Avioliittoinstituutio on luotu ja suunniteltu heterydinperheen ideaalin pohjalta ja sitä varten.
Samoin jos kaikki perhemallit halutaan samalle viivalle, myös kolmi- ja neliapilaperheet sekä polyperheet, miksi yrittää sovittaa avioliittoa näihin kun avioliiton perustarkoitus on unohdettu ja hukattu jo ajat sitten?
Kylläpä Salme kauheuksia maalailee. Jos miehellä on vaikkapa viisi vaimoa, tulee kaupan päälle viisi anoppia. Sitä ei mikään mies kestäisi!
Sari R-L, toki tiedän että ovat kannattaneet. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole väittänyt että nykyinen laki olisi syrjivä. Lisäksi he eivät tietääkseni ole sanoneet mitään siitä että kirkko pitää pakottaa vihkimään niin kuin nyt tehdään.
En tiedä onko käsitettä ”syrjintä” käytetty. Jotain tietenkin kertoo se, että Suomen Lakimiesliitto ja monet oikeustieteen professorit ovat kannattaneet tasa-arvoista avioliittolakia. Esimerkiksi valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen on sanonut, että avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on yhdenvertaisuuden kannalta parempi tilanne kuin nykyinen. (voi tietysti pohtia, että jos V-P Viljanen on oikeassa niin tarkoittaako tämä sitä, että nykyisessä avioliittolaissa on syrjiviä aspekteja? Jos nykyisessä avioliittolaissa ei ole mitään syrjiviä aspekteja niin mitä V-P Viljanen mahtaa tarkoittaa sillä, että avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on yhdenvertaisuuden kannalta parempi tilanne kuin nykyinen?)
Kirkko on tietysti oma liikutuksensa. Kirkossa operoidaan monilla erilaisilla, keskenään ristiriitaisilla tasoilla seksuaalisuuskysymyksissä. Kirkon piirissä opetetaan edelleen myös sitä perinteistä oppia, että kaikki homoseksuaaliset suhteet ovat syntiä ja Jumalan tahdon vastaisia. Näin tehdään joissain rippikouluissa, seurakunnissa, avioliitto- ja parisuhdekursseilla, kirkon omien lähetysjärjestöjen julistus- ja perhetyössä jne.
Miten muuten voi Raamatullisesti asian esittää? Olisi kiva tietää. Miten opetan Raamattua uskottavasti niin, että voisin sanoa, ettei se mitä näissä kohdin lukee; ole Jumalan sanaa. Uskoisivatkohan ne minua sen jälkeen missään muussakaan kohdassa. Vastakkain siinä olisi Jumalan – ja ihmisen sanomiset. Kumpaakohan kuulijat haluisivat uskoa.