Piispa Luoma: Miksi sateenkaariparin vihkiminen on kirkolle niin vaikeaa?
Piispainkokouksen selonteko kirkon avioliittokäsityksestä ja sitä seurannut keskustelu ovat jälleen kerran osoittaneet, miten vaikea asia sukupuolineutraali avioliitto kirkossa on. Aihe pysyy edelleen hankalana laajemminkin yhteiskunnassa, sillä eduskunnan päätös avioliittolain muuttamisesta ei pysty vaikuttamaan totuttuihin käsityksiin ja asenteisiin nopeasti.
Vaikeus selittyy pitkälti sillä, että kulttuurissamme avioliiton on perinteisesti nähty liittyvän niin sanottuihin ”suuriin kysymyksiin”, jotka tarkastelevat elämän syntyä, jatkumista ja päättymistä ja joihin väistämättä kuuluu maailmankatsomuksellinen sävy. Näkemysten erilaisuus saa aikaan jännitteitä, jotka pitävät keskustelua yllä mutta samalla myös haittaavat sitä.
Kirkon käsitys avioliitosta ja keskustelu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen mahdollisuuksista kaipaa selkeyttämistä. Siihen pyrkii omalta osaltaan piispainkokous viime viikolla julkistamassaan selonteossa. Siinä kuvataan kirkolliskokouksen antaman tehtävän mukaisesti kirkon avioliittokäsityksen nykytilaa ja sen taustoja. Uusia linjauksia ei siis tehty.
Kirkomme sisällä sukupuolineutraali avioliitto on vaikea asia ensinnäkin siksi, että toisin kuin useat muut ”suuret kysymykset”, kuten abortti tai eutanasia, se konkretisoituu kirkollisissa toimituksissa. Avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen sitoo papin kirkon avioliittokäsitykseen, jonka pohjalta käytäntöjä ohjaavat kirkkokäsikirjat on kirkolliskokouksessa aikanaan hyväksytty.
Sukupuolineutraali avioliitto on kirkolle vaikea asia pohjimmiltaan toisesta, periaatteellisemmasta syystä. Perinteisessä avioliittonäkemyksessä, jota kirkko edustaa, voidaan nähdä kolme tasoa.
Yksilön tasolla avioliitto perustuu puolisoiden keskinäiseen sopimiseen, heidän keskinäiseen rakkauteensa ja kumppanuuteensa. Yhteisön taso pitää sisällään valtiovallan hyväksymän ja kaikkia tasavertaisesti koskevan lainsäädännön, joka antaa puolisoiden keskinäiselle sopimukselle yhteiskunnan suojan.
Kolmatta tasoa voi nimittää yliyhteisölliseksi. Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna - luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.
Tämän hahmotuksen valossa ensi keväänä voimaan astuva avioliittolaki jättää pois laskuista sen taustalla kauan vaikuttaneen yliyhteisöllisen tason, joka vielä muutaman kuukauden voimassa olevan perinteisen avioliittokäsityksen mukaan on ihmisen päätösvallan ulottumattomissa. Jäljelle jää näkemys avioliitosta yksilön ja yhteiskunnan vapaasti muokattavissa olevana instituutiona.
Piispainkokouksen selonteossa mainitaan kolme vaihtoehtoa asian ratkaisemiseksi: nykyinen käytäntö vihkiä eri sukupuolta olevia pareja säilyy, vihkimiset laajentuvat myös samaa sukupuolta oleviin pareihin tai kirkko luopuu kokonaan vihkioikeudestaan. Riippumatta siitä, millaista lopputulosta kukin pitää parhaimpana, vain dialogi erilaisten näkemysten kesken vie kirkkoa eteenpäin.
Keskustelu sukupuolineutraalin avioliiton kirkollisesta vihkimisestä voi edetä kahdella tavalla. Ensinnäkin kirkko voi päättää, että seurataan muitta mutkitta lainsäädännön muutosta, joka irtaantuu perinteisen avioliittokäsityksen yliyhteisöllisestä tasosta ja keskittyy vain yksilön ja yhteisön tasoihin. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava ratkaisu kirkossa, sillä se näkee koko olemuksensa perustuvan sellaiseen, mikä ei ole ihmisen eikä ihmisyhteisöjen päätettävissä.
Toinen, kirkon uskon ja elämän kannalta parempi mutta samalla vaikeampi vaihtoehto on kysyä, millaisin argumentein yliyhteisöllisen tason voi ajatella koskevan myös sukupuolineutraalia avioliittoa. Tällaisilta argumenteilta vaaditaan paljon, mutta juuri niistä kannattaa keskustella. Ehdottomasti vaikeinta on kuitenkin löytää ja säilyttää ilmapiiri, joka antaa tilaa ja aikaa vakavasti otettavien näkökohtien etsimiseen ja niiden yhteiseen punnitsemiseen.
- Tapio Luoma -
Espoon hiippakunnan piispa
47 kommenttia
Tapio Luoma kirjoittaa seuraavasti:
”Ensinnäkin kirkko voi päättää, että seurataan muitta mutkitta lainsäädännön muutosta, joka irtaantuu perinteisen avioliittokäsityksen yliyhteisöllisestä tasosta ja keskittyy vain yksilön ja yhteisön tasoihin”.
Edellisessä lainauksessa mainittua ”yliyhteisöllistä tasoa” hän kuvaa seuraavasti:
”Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna – luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.”
Tapio Luoman mukaan ensi vuonna voimaan tulevassa avioliittolaissa irtaudutaan siis perinteisestä yliyhteisöllisestä tasosta.
Olen samaa mieltä siitä, että uudessa avioliittolaissa irtaudutaan ”perinteisestä yliyhteisöllisestä tasosta”. Lainsäätäjä pyrki aivan tietoisesti tarkastelemaan kriittisesti sellaista kulttuurista perintöä, jota Tapio Luoma kutsuu ”perinteiseksi yliyhteisöllisyydeksi”. Perinteisestä yliyhteisöllisestä homokielteisyydestä on pyritty pääsemään eroon uudessa avioliittolaissa ja muuttamaan lainsäädäntöä syrjimättömäksi.
”Perinteinen yliyhteisöllinen taso” oli kielteinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Heteroseksuaalisuus oli normatiivista sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Perinteisesti kirkon näkemyksillä oli huomattavasti vahvempi rooli yhteiskunnassa kuin nykyään. Perinteinen ”luomisjärjestyksen” mukainen yhteisöllisyys (jossa mies ja nainen täydentävät erilaisuudellaan toisiaan) merkitsi sitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, ja vaimo on alamainen miehelleen. Perinteisellä yliyhteisöllisellä tasolla operoidessaan sekä yhteiskunta että kirkko määrittelivät homoseksuaalisuuden seksuaalisen kehityksen häiriöksi ja sairaudeksi ja homoseksuaaliset suhteet synniksi ja rikokseksi. Tämäntyyppinen perinteinen yhteiskunnallis-uskonnollinen ”yliyhteisöllisyys” on vahvassa asemassa edelleen esim. Afrikassa, ja se on viime vuosina vahvistunut myös Suomen lähialueilla, esim. Venäjällä.
Voi tietysti kysyä, onko ”yliyhteisöllisyys” kokonaan kadonnut vai vaikuttaako jonkunlainen ”yliyhteisöllisyys” esimerkiksi uuden avioliittolain taustalla ? Mielestäni yliyhteisöllinen taso on edelleen olemassa kuten ennenkin. Sen sisältö on nykyään vaan erilainen kuin ennen. Ja uskoisin, että myös piispoille ei tuota mitään vaikeutta nauttia monista nykyisen yliyhteisöllisyyden hedelmistä täysin rinnoin, silloin kun ne osuvat omalle kohdalle. Demokratiasta, ihmisoikeuksista, yhdenvertaisuuslaeista jne.
On mahdollista että nykyinen, demokraattiseen eetokseen perustuva ”yliyhteisöllisyys” on myös mahdollistanut nykyisten piispojen nousemisen nykyiseen asemaansa. Perinteisen yliyhteisöllisyyden hedelmiä ei nimittäin ollut vain normatiivinen heteroseksuaalisuus. Sen hedelmiä oli myös luokkayhteiskunta, jossa vaikkapa työväenluokkaisen pojan oli todennäköisesti hyvin vaikeaa saada rahaa yliopisto-opinnoille teologisessa tdk:ssa. Opiskelu maksoi, eikä silloin ollut nykyisenlaisia opintotukia jne. Perinteisesti nimittäin ajateltiin, että ”luonnon omaan järjestykseen” kuuluu se, että naiset ovat naisia, miehet miehiä, ja että Jumala on tarkoittanut ihmiset pysymään siinä yhteiskuntaluokassa mihin he syntyvät.
Turha on enää yrittää juosta vessaan, kun kuset on housussa. Kirkko ei enää mihinkään repeä. se on jo revennyt. Keskustelussa voidaan vain todeta vallitseva tilanne. Keskustelun jatkamisen kehotus sisältää piiloviestin: ” nyt emme hyväksy, mutta myöhemmin kyllä”.
Yksi nykyajan muotosanoista on syrjintä. Sitä on toistettu toistamista päästyään etenkin keskusteluissa spnavioliittoon vihkimisessä. Kuten Sari W. on usein sanonut, aina jää ulkopuolelle ryhmiä, joita ”syrjitään” vaikka nyt yhteiskunta on myöntynyt maistraatissa saatavaan spnvihkimiseen. Mikä ryhmä keksii seuraavaksi vedota syrjintään ja tasa-arvoon ja siten vaatia ja saada läpi oikeuden solmia avioliitto? Useamman kuin kahden henkilön solmimata liitot, lähisukulaisten solmimat liitot, lapsiavioliitot, jne. Kaikille näille voitaisiin myöntää lupa solmia avioliitto aivan yhtä kepein perustein kuin nyt on myönnetty spnpareille.
Toivon, että kirkko ei suostu tälle loputtomien vaatimusten tielle vaan pitäytyy nyt käytössä olevassa mallissa, mikä on ainut avioliittomalli, mikä löytyy Raamatusta, heteroavioliitto, missä voidaan synnyttää myös avioliiton solmineiden kesken lapsia.
Sari R-L, toki tiedän että ovat kannattaneet. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole väittänyt että nykyinen laki olisi syrjivä. Lisäksi he eivät tietääkseni ole sanoneet mitään siitä että kirkko pitää pakottaa vihkimään niin kuin nyt tehdään.
Miten muuten voi Raamatullisesti asian esittää? Olisi kiva tietää. Miten opetan Raamattua uskottavasti niin, että voisin sanoa, ettei se mitä näissä kohdin lukee; ole Jumalan sanaa. Uskoisivatkohan ne minua sen jälkeen missään muussakaan kohdassa. Vastakkain siinä olisi Jumalan – ja ihmisen sanomiset. Kumpaakohan kuulijat haluisivat uskoa.
Miten muuten voi Raamatullisesti asian esittää? Olisi kiva tietää. Miten opetan Raamattua uskottavasti niin, että voisin sanoa, ettei se mitä näissä kohdin lukee; ole Jumalan sanaa. Uskoisivatkohan ne minua sen jälkeen missään muussakaan kohdassa. Vastakkain siinä olisi Jumalan – ja ihmisen sanomiset. Kumpaakohan kuulijat haluisivat uskoa. Toisaalta nämä keskustelut on aika typeriä. Paavali taisi varoittaa näistä……….
Huomioksi ettei lainsäätäjä ole tarkoittanut puuttua avioliittokäsitteeseen tasolla, jota piispa Luoma kutsuu ”yliyhteisölliseksi tasoksi. Lainsäätäjän tarkoitus oli muuttaa avioliiton käsitettä vain ja ainoastaan lainsäädännöllisellä tasolla.
Lakomuutoksen perusteluissa todetaan: ”Avioliitolla on lainsäädännössä tietty merkitys ja määrätyt oikeusvaikutukset. Avioliitolla on ihmisille myös monenlaisia lainsäädännöstä riippumattomia merkityksiä. Ehdotetulla avioliittolain muutoksella asetettaisiin samaa sukupuolta olevat parit juridisesti samaan asemaan eri sukupuolta olevien parien kanssa. Nyt ehdotetulla lainmuutoksella ei ole tarkoitus puuttua kenenkään henkilökohtaiseen avioliittokäsitykseen. Jokainen pari saa itse päättää, mitä avioliitto juuri heille merkitsee. ”
Huomioksi myös, että lukuun ottamatta kirkon virassa olevia henkilöitä jokaisella on myös oikeus rajoituksetta ilmaista oma avioliittokäsityksensä. Toisen ihmisen ilmaiseman avioliittokäsityksen vuoksi pahastuminen on ensisijassa pahastujan oma ongelma.
Kirkon virassa oleva on kuitenkin viranhoidossaan sidottu opettamaan kirkon avioliittokäsityksen mukaisesti.
Euhön e että juristit ovat kannattaneet kajua, todista mitään mitään. Monet muutkin ovat kannattaneet.
Jos Viljanen on noin sanonut, hän on tietysti velvollinen perustelemaan väitteensäniin kuin kaikki muutkin. Koska hän ei ilmeisesti ole mitenkään perustellut, en voitietää mitä hän on ajatellut.
Kirkko haluaa olla valtio valtiossa. Aikaisemmin edellisinä vuosisatoina se on onnistunutkin, mutta ei enää valtioissa joissa lähimmäisen rakkaus ja ihmisten tasa-arvoisuus on vallitsevana tekijänä. Siksi sen on vaikea hyväksyä yhteiskunnan laatimia lakeja jä järjestystä.
Kirkon toiminta tässä avioliitto asiassa vaikuttaa ” vallankumoukselliselta ”. Esim. Jouni Turtiainen kirkkoherrana ilmoittaa julkisesti ei hyväsyvänsä pappien noudattamista yhteiskunnan lakeja. Tämä kuten kaikki muutkin yhteiskuntaa konkreettisesti vastustavat papit on saatava tosiaan tästä ” vallankumous ” ttoiminnastaan oikeuslaitoksen eteen.
Kiitos tilannekuvauksesta! Todellisuus on kyllä hedelmällisessä keskustelussa tärkeää hahmottaa kohtuullisen samanlaisena. Selontekoja, selvityksiä, yms. seksuaalietiikasta nousevista teemoista on kirkon piirissä tehty vuosikaudet. Todellinen dialogi ei kuitenkaan olen mahdollista ilman näkemystä ja omaa tahtotilaa. Piispoilta odotan keskustelussa näkemystä, joka perustuu kirkon uskoon, tunnustukseen ja järjestykseen ja tahtoa, joka tähtää niiden kunnioittamiseen ja toteuttamiseen käytännössä.
Ilmoita asiaton kommentti