Tämä ei ole laaja, tietopuolinen essee kristillisen kirjan asemasta Suomessa. Ei edes Kristillinen kirja r.y.:n paristakymmenestä kustantajasta tai yhdistyksen "Vuoden kristillisestä kirjasta". Vaan täysin henkilökohtainen, pieni kertomus omasta viimeisimmästä kirjastani "Jeesus vai Paavali?"

Sitä oli hauska kirjoittaa. Tietenkin ensin perehdyin aiheeseen. Muistiinpanoja tehden luin Uutta testamenttia ja tutkin suomenkielistä kirjallisuutta. Materiaalia on paljon. Yksin Paavalista monia laajoja teoksia. Siis pohjatyö ensin, ennen kirjoitusprosessia.

Koska laajaan kirjalliseen työhön on kotona vaikea keskittyä ja koska olen lisäksi insuliinihoitoinen diabeetikko, on ideaali työympäristö minulle residenssi eli rauhallinen työhuone, jonka ruokahuolto toimii. Sain Jeesus & Paavali-projektiin riittävän apurahan Suomen tietokirjailijaliitolla. Poika oli ollut varusmiehenä Utössä, itse nyt ensi kertaa kuukauden kirjoitin siellä. Toiset työhuoneet olivat ensin Seilissä, sitten Houtskärissä.

Oli ihana keskittyä ja kirjoittaa, evankeliumien Jeesus, Paavali ja minä kolmistaan. Tietysti rukoilin, että myös Jumalan Henki olisi ollut mukana. Työn tekeminen oli iso ilo ja nautinto. Ja sitten alkoi se vaikein vaihe - kustantajan löytäminen. Voi sanoa, että olin kymmenkunta vuotta Otavan kirjailija. Sen jälkeen olen ollut kerjuulla. Kuten nykypäivänä niin monet - kun ei ensimmäistäkään bestselleriä ole takana.

Ensin kysyin WSOY:ltä, joka 90-luvun alussa kustansi esseekokoelmani "Paavali, risti ja riita." Puhelimen toisessa päässä ollut kertoi, että rima on uskonnollisen kirjallisuuden kohdalla noussut. Sen toki tiesinkin. Kirjakaupoissa ei enää ole sellaista osastoa. On Raamattu, Koraani ja Virsikirja. Ja tietysti esoteriikkaa. Eero Huovista WSOY edelleen kustantaa.

Sitten kysyin vanhalta kustantajaltani Kirjapajalta. En silloin vielä ollut tajunnut, että tämä vanha kirkollinen ja kristillinen kustantaja on siirtynyt pääasiassa hyvinvointi ja mielialakirjallisuuteen, aivan kuin se häpeäisi omia juuriaan.

Moni oli jo neuvonut kääntymään Väyläkirjat-kustantamon puoleen. En kunnolla tuntenut sitä, vaikka Tuomo Korteniemeen olin tutustunut jo 70-luvulla Oulun Ylioppilaslehdessä. Väyläkirjat ei ole ihan pieni kustantamo: Tänäkin vuonna jo 50 kirjaa ja vuoden loppuun mennessä vielä parikymmentä. Mutta jos joskus oli vaikea löytää itselleen kustantajaa, on tänään vaikeaa saada kirjaansa alan kauppoihin. Ehkä suurin apu siinä on nettimyynti, Väyläkirjat-verkkokauppa tai Adlibris. Turussa kirjani löytyy jo ainakin Kansallisesta Kirjakaupasta. Ja vielä: Kernaasti otan vastaan palautetta, niin ruusuja kuin risujakin.