Pastakattila tai piispanhiippa – mitä eroo!
Viikon riemastuttavin – samalla myös yllättävän syvällinen – televisiokeskustelu oli YLE TV1:n Docventures ohjelma siitä, tarvitseeko ihminen uskontoa ja mitä ovat uskon tuntomerkit.
Teemaa peilattiin maailmalla ja internetissä miljoonayleisön saaneen Pastafari uskonnon kautta. Ai mikä pastafari – kyllähän te tiedätte nämä Lentävä spagettihirviö -jumalan kannattajat, jotka esiintyvät pastasiivilä päässä Itävallan parlamenttia myöten.
Ja jos ette tiedä, kannattaa tutustua.
Docventures kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff olivat saaneet studioon keskustelemaan uskontojen tunnusmerkeistä ja uushenkisyydestä filosofi Esa Saarisen, Karhun kansan jäsenen Miika Vanhapihan ja uskontieteen yliopistolehtori Teemu Tairan.
Ohjelman lähtökohtana oli ohjaaja Michael Arthurin dokumentti I, Pastafari (2019), jossa käydään läpi tämän maailman nopeimmin leviäväksi väitetyn internetuskonnon syntyä ja todellisuutta lähinnä Hollannin, Itävallan ja Yhdysvaltojen näkökulmasta.
----
Lyhyesti: täysi satiiri ja parodia tämä Pastafari kirkkokunta toki on. Mutta kaikessa spagettihirviö ja merirosvo -mytologiassaan se samalla haastaa perinteisten uskontojen, uskomusten ja kirkkojen omat oppirakennelmat, muuttumattomat totuudet, parodiat ja kummallisuudet.
Lentävän spagettihirviön uskonto syntyi Yhdysvalloissa 2005 vastalauseena pyrkimykselle tuoda tieteelliseen muotoon puettu kreationismi oppiaineeksi kouluun evoluutioteorian rinnalle. Kirkolla on liikkeen perustajan Bobby Hendersonin kirjoittama oma pyhä kirja "The Gospel of the Flying Spaghetti Monster", jonka pohjalta on laadittu oma kreationismia parodioiva oppirakennelma.
Pastafarikirkon opista löytyvät kaikki uskonnoille tunnusomaiset piirteet, niin seremoniat, moraaliohjeet, pukeutumisen kaavat, taivas, helvetti, gospelmusiikki. On myös papisto, joka saa pappisvirkansa kätevästi postissa, on heidän toimittamansa häät ja hautajaiset.
Parhaiten pastafarit tunnetaan taistelusta saada käyttää omaa pyhää päähinettään eli pastasiivilää virallisissa ajokorttien ja passien valokuvissa. Tästä on käyty ihan tosissaan oikeutta Hollannin ja Itävallan tuomioistuimissa – tosin heikolla menestyksellä.
Siis täyttä huuhaata, äkkiseltään ajateltuna. Mutta miksi ei pastasiivilä, jos ajokorttikuvassa saa esiintyä juutalaisten kipa päässä tai arabien gutra tai naisten huivi.
----
Pastafarit vetoavat siihen, että kaikilla uskonnoilla on maailmanselityksiä, tapoja ja vaatekappaleita, jotka voivat näyttää ulkopuolisesta naurettavilta. On pitkälti kulttuurisesta tottumuksesta kiinni, ettei usko esimerkiksi neitseelliseen syntymään näyttäydy meille hulluutena. Tai viinin muuttuminen ehtoollisella Kristuksen vereksi.
No, parodiaa tai ei, mutta voi sitä hetkeksi pysähtyä miettimään, miltä nämä perinteisten kirkkokuntien seremoniat ja niiden mestarit näyttävät – vähänkin ulkopuolisen silmin. Vaikka on pohjaa ja tietoa, niin ihan ei hymyilemättä voi seurata, miten Rooman kirkon mahakkaat kardinaalit tekevät piruettejaan Pyhän Isän istuimen ympärillä punaiset birettat tai pileolukset päässä, välillä koko komeudessaan jopa vatsalleen heittäytyen.
Tai ortodoksipiispojen mitrat ja klobukit, joiden hunnut heiluen kuljetaan vauhdilla ikonostaasin ovista sisään ja ulos. Puhumattakaan näistä meidän luterilaisten muka koruttomien piispojen hiipoista, jotka päässä piispakunta on vähintäänkin koominen pannumyssyhiippakunnan delegaatio – ehkä Turun piispa Kaarlo Kallialaa lukuun ottamatta, joka on hiipan käytöstä ryhdikkäästi kieltäytynyt.
Ja mitä ovat nämä vanhat pukeutumissäännöt oikean uskon mittareina, ei naisilla huulipunaa, ei korvakoruja, tiukasti musta liina päässä. Ja tarkat oli säännöt miesten körttivästin takahalkioiden määrästä. Puhumattakaan esikoislestadiolaisista, jotka sallivat minkkipuuhkat mutta eivät ikkunaverhoja.
Niin että miksi ei voisi spagettisiivilä olla totisten oikein uskovien tunnusmerkki siinä kuin joku muukin ihmisten keskenään sopima sääntö.
----
Jos totta puhutaan, ei näitä makaronin purijoita voi eikä pidä tosissaan ottaa. Vitsi mikä vitsi, jossa hauskanpito kalpenee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun joudutaan ottamaan mittaa uskontojen syvimmästä olemuksesta: ihmisen hädän, kärsimyksen ja kuoleman pelon selittämisestä.
Tai siitä mikä niin usein peittyy uskontojen valtahierarkioiden ja ulkoisen prameuden kulisseihin: kun haetaan vastausta siihen, mikä on tämän elämän mieli, mikä pyhän kokemus, mitä on sen takana, mitä parhaatkaan sanat eivät pysty kertomaan.
Siis sitä mikä on viime kädessä uskonnon luovuttamaton tarkoitus, ihan henkilökohtaisesti ja itse kullakin.
Sillä jos oli Rikun ja Tunnan Docventuresin lähtökohta hulvaton, oli keskustelun lopputulos vähintäänkin häkellyttävä. En muista aikoihin televisiossa katsoneeni niin syvälle mennyttä pohdintaa pyhän, pyhyyden, henkisyyden ja uskon kokemisen ulottuvuuksista kuin erityisesti Esa Saarisen ja Tunna Milonoffin sanailu. Siinä kerrattiin niin kuolema, luonto, rakastuminen kuin musiikki keinoina ylittää jotain meidän järkevän arkitodellisuuden ja perinnäistapojen yli ulottuvaa pyhyyden kokemusta.
Turha tätä on selittää, kannattaa käydä YLE Areenassa katsomassa keskustelu.
Ja jos Pastafarismi kiinnostaa, siitäkin löytyy hulvatonta tietoa samoilta YLE Areenan sivuilta. Sitä ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti – paitsi pysähtyä pohtimaan, miksi se saa niin paljon klikkauksia.
----
Muuten olen sitä mieltä, että näinä korona-aikoina Esa Saarisesta on ainakin julkisuudessa tullut hyvin asioita yhteyksiinsä asettava ja arvoasetelmia pohtiva moraalifilosofi. Ettei olisi käynyt niin, että hän on ottanut hiljaa pysyvien piispojen paikan hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän julkisena arvoselittäjänä.
Hyvä niin, että on edes joku.
36 kommenttia
Katsoin ohjelman ja totean, että Pastafarit ovat keksineet laillisen tavan rienata uskoa yleensä ja kristillistä uskoa erityisesti.
Ohjelmassa uskontotieteen laitokselta asiantuntijana keskustelussa mukana ollut Teemu Taira kertoi , että uskonto on keinotekoinen käsite ja sen määrittely on yksi vallankäytön muoto. Hän ei suoranaisesti ottanut kantaa siihen onko tässä kyse uskonnosta. Tiedemaailman käsitys uskonnosta siis riippuu siitä millaista valtaa uskonnon määrittelijät tahtovat käyttää. Tältä pohjalta on helppo todeta että Pastafarit ovat yksi uskonnollisen toiminnan muoto. Toisin sanoen ateistinen uskonto, jossa kaikkea uskonnollista toimintaa rienataan. Tämän tiedon perusteella ateismi on myös uskonto ja uskomusjärjestelmä. Toinen mielenkiintoien asia , jonka Teemu Taira sanoi, oli : ” tiede puolustaa vain tieteellistä menetelmää, ei sen tuloksia. Tämä tieto vahvistaa vain ateismin uskonnollisen luonteen. Siinä kun jatkuvasti vedotaan tieteen tuloksiin ja niiden perusteella pyritään kumoamaan uskoa. Kuitenkin tieteen tulokset ovat vain uskon varassa. Tiedehän voi menetelmiensä avulla milloin tahansa kumota edelliset tulokset.
Punastuisivat jos tietäsivät mitä kaikkea tuo hiippa-symboli eli kolme neljäsosaa ns, Vesica Pisciksestä pitää sisällään…saatais joku muukin kuin Kalliala luopua sen asettamisesta päähänsä.
”Kuitenkin tieteen tulokset ovat vain uskon varassa.”
No eivät ole, esim. tieteen tulos että maa kiertä aurinkoa ei perustu uskoon vaan tieteelliseen havaintoon. Toki on uskovia, joiden mielestä tämä ei ole totta…
En tieä onko rienausta, mutta piispanhiippa on sienilaji, ’Gyromitra infula. ’
”Piispanhiippa on syötävä sieni, joskin se pitää ryöpätä.[8] Sitä voi käyttää korvasienen tavoin[5]. Piispanhiipan voi sekoittaa pohjanpiispanhiippaan, jonka tiedetään aiheuttaneen myrkytystapausten kaltaisia herkistymisreaktioita. Piispanhiippa säilyy kuivatettuna ja pakastettuna. ”
Gyromitra ja siinä oleva sana Mitra, viittaisi siihen että Mitra käytti eräänlaista hiippalakkia, vai voisiko sitä sanoa piippalakiksi, koska se muistuttaa tonttulankkia ilman tupsua. Mitralaisuus oli melko laajalle levinnyt uskonto aikoinaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Piispanhiippa
Vähän olen sitä mieltä, että ennemmin kuin rienaamista olisi pastafaristien osalta syytä pohtia, mitä he kertovat vanhojen kirkkokuntien valtarakenteista sekä seremonioiden ja perinnäistapoihin ripustautumisen onttoudesta.
Ja myös siitä, miksi kirkolla – ja nyt tarkoitan ihan tätä Suomen ev.lut. kirkkoa – tuntuu olevan niin vaikea puhua uskottavasti ja ymmärrettävästi pyhän kokemista, kuoleman todellisuudesta ja kaikesta arkitodellisuuden yli menevästä selittämättömyydestä. Siis siitä , mikä juuri kirkolle on olennaisinta ja ominta ja missä se eroaa kaikista muista yhteistä hyvää ajavista kansanliikkeistä.
Rienaaminen on suora lainaus suoraan Pastafarien pyhistä kirjoituksista. Jos se jäi epäselväksi, niin kannatta katsoa dokumentti uudelleen.
Hauska kommentti maailmalla taphtuviin ilmiöihin. Tartun kuitnkin yhteen lauseeseen :….”kun joudutaan ottamaan mittaa uskontojen syvimmästä olemuksesta: ihmisen hädän, kärsimyksen ja kuoleman pelon selittämisestä.”
Siinähän se. Meinaan että , viime aikoina olen pannut merkille eri keskusteluissa ja teksteissä sen ,että uskonnolliset piirit todellakin ovat olevinaan valmiita selittämään hädän, kärsimyksen ja kuolemanpelon olemassaoloa ja jopa tarjoamaan lohdutusta niihin. Siis niinkuin heillä olisi vastaus tällaiseen. Ja sitten kun noita selityksiä ja vastauksia katsoo ,niin sieltä löytyy pääasiassa syntiinlankeemusta ja jo aikaansaatua pelastusta ja iankaikkista elämää niille jotka uskovat sellaiseen. Mutta maailma, mitä sille?
Minulla on vain kalpea aavistus siitä mitä ihmisen yleinen hätä voisi olla , päinvastoin kun on kyse yksilöistä ja perheistä joiden karma on ajautua johonkin hyvin konkreettiseen ja tilanteen muodostamaan hätään joka varmasti pahenee jos sitä tehdän metafysiikkaa. Sama juttu kärsimyksen suhteen . Kaikelle kärsimykselle on syynsä. Sen ymmärtämiseen tarvitaan syy-yhteyksen ymmärtäminen , tapahtumien ketjun näkeminen , sellainen joka on johtanut nykytilanteeseen.
Kuolemanpelkokaan ei ole mikään yleinen ominaisuus ,vaan se ,missä määrin se dominoi ihmisiä, on yksilöllistä. Nuoret eivät ole valmiita kuolemaan ennen kuin he ovat oleet mukana elämän keskeisissä tapahtumissa niin kuin aikuistumisessa, seksissä , joissakin seikkailuissa, työuran ja perheen perustamisessa,. Keski-ikäisten on saatava varmuus siitä että lapset tulevat selvitymään enne kun he voivat irroittaa otteen omasta elämästä. Vanhusten on lopetettava katuminen nuoruuden synntejään päästäkseen rauhaan menemään. Mutta kuolemanpelko on meidän kohtalomme myös siksi että tajuamme joskus kuolevamme . Ja kykymme tajuta asioita on seurausta aivojemme kyvystä huomioida todellisuutta ja vetää siitä johtopäätöksiä.
Eli , En usko sitä että uskonnoilla on paljoakaan antamista nykyihmisille hädän, kärsimyksen ja kuolemanpelon ymmärtämisen suhteen. Ne onnelliset , jotka ovat löytäneet hengellisen kotipaikan jossakin uskonnossa ovat sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön.
Diego Maradonan fanituksella on myös oma uskontokuntansa. Senkin jäsenet ovat hyvin tosissaan ja uskontokunta täyttää mm. monia kristinuskolle tyypillisiä tunnusmerkkejä.
Jaha, Piispa Kalliala ei käytä hiippaa. Itse aattelen asiaa arvokkaana kirjauksena mukaan sen etteivät Messukasukatkaan kovin esteettisiltä näytä tehden aina kullekin uudelle Piispalle uuden vermeen.
Toki edellisen huomaamisessa pitää mennä kauemmas jolloin Pyhittymisen merkkeinä olla substanssien vartija Jumalallisen tahdon välittäjän ominaisuudessa sen statuksien Oikeassa huomaamisessa on experimentum in facto.
Ilmoita asiaton kommentti