Isänpäivän jälkeisellä viikolla ajattelin jatkaa pohdintaa isyydestä ja etenkin suomalaisesta isyydestä. Isyys nimittäin on siinä mielessä mielenkiintoinen teema, että se herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Joillekin isästä tulee mieleen lämmin ja turvallinen suojelija, joillekin saditistinen tyranni; joku kärsii poissaolevasta isästä; joku taas ei ole saanut toiveistaan huolimatta kokea isyyttä.
Toisaalta isyys hakee muotoaan nykyään myös uusilla tavoilla esimerkiksi samaa sukupuolta olevien perheissä. Isyyttäkin ja vanhemmuutta on nykyään hyvin monenlaista. Se mikä erilaisia isyyden muotoja yhdistää on se, että isyyteen samoin kuin elämään kuuluu samaan aikaan hyvät ja huonot puolet, elämä ja kuolema, taivas ja helvetti.
Isyys ei ole nykyään helppoa, eikä se välttämättä ole ollut koskaan helppoa – puhumattakaan isättömyydestä ja isäksi haluamisesta ilman toiveen täyttymystä. Suomessa sota-ajat ja valtion synnytyskivut ovat antaneet etenkin vaikean lähtökohdan isyydelle. Miehiä on tarvittu kodin sijasta rintamalla ja moni koti on jäänyt miestä ja isää vaille.
Vaikka sota traumatisoi monia mm. isättömyydellä, lisäsivät sodat osaltaan käsitystä sisukkaasta suomalaisesta miehestä, joka ei anna periksi minkään vastoinkäymisen edessä. Sotamme todistivat sen, että kulta koetellaan tulessa. Mielestäni sisukkuus onkin se asia, josta jokainen sodan läpikäynyt voi olla ylpeä. Toivottavasti tuo attribuutti liitetään jatkossakin suomalaiseen mieheen ja ylipäätään myyttiin suomalaisesta sankaruudesta myös naisten osalta. Suomalaista sisua tutkinut Emilia Lahti toteaakin, että ” sisu alkaa sieltä, missä sinnikkyys loppuu”.
Esimerkiksi sisukas suomalainen mies ei luovuta arjen haasteiden keskellä, vaan jatkuvasti pyrkii rakentamaan yhteiskuntaansa ja pitämään itsestään, lähimmäisistään ja perheestään huolta. Tästä suomalaisen miehen ihanteesta ja perinteestä me isät ja kaikki muutkin suomalaiset voimme olla ylpeitä. Siitä myös kannattaa mielestäni pitää jatkossakin kiinni.
Elämä ei nimittäin koskaan ole helppoa ja pitkän elämän aikana tulee eteen monia vastoinkäymisiä ja taisteluita. Silloin ajatus suomalaisesta sisusta, joka voi voittaa ylitsepääsemättömät esteet, on loistava keino pärjätä. Jos tuohon uskoon suomalaisesta sisusta yhdistyy vielä usko kärsineeseen ja ylösnousseeseen Kristukseen, joka kantaa etenkin vaikeina aikoina, on kyseessä erittäin vahva yhdistelmä.
Toisaalta suomalainen ja sisukas miehekkyys ja isyys voi joskus näyttäytyä ankaralta. Sen vuoksi isyys vaatii vastinparikseen myös pehmeämpi ja ymmärtävämpiä arvoja. Sisuun kuuluvia pehmeämpiä ulottuvuuksia Lahti kuvasi näin: ” Terve sisu on joustavaa, mutta jäykkä sisu jumiuttaa. Joskus vaatii enemmän sisua luovuttaa kuin jatkaa eteenpäin.” Terveeseen sisuun siis kuuluu myös terve harkinta. Liian joustamattomaksi ei siis kannata sisunkaan varjolla pyrkiä.
Toki vanhemman tehtävä on aina myös rakkaudella asettaa lapselleen rajoja. Silloin kuitenkin on tärkeää huomioida, että lapsi ei ole tyhmä: hän pystyy ymmärtämään sen, milloin vanhempi oikeasti rakastaa häntä ja milloin tämä rakastaa vain tyhjissä sanoissa. Tärkeintä on siten se asenne ja tunne, millä rajoja lapselle asettaa tai miten hänen kanssaan aikaa viettää. Viestinnästämmehän suurin osa on sanatonta viestintää.
Roskakoppaan on syytä heittää etenkin sellaiset masentavat käsitykset, joiden mukaan lapsi ylpistyy, jos häntä kehuu. Vaikka tuon käsityksen taustalla olisi hyvää tarkoittava vanhempi, ei se edistä kenenkään asiaa. Lapsia samoin kuin oikeastaan kaikkia ihmisiä pitää jatkuvasti kannustaa ja kehua. Elämä on tarpeeksi kovaa ilman lannistavia ääniä. Jokainen meistä tarvitsee tsemppausta ja kannustusta!
Kun siis tsemppaat ja kannustat muita, tsemppaat ja kannustat myös itseäsi. Tee tämäkin sisukkaasti!
Onpa merkillistä, kuinka näinkin hyvä ja kannustava blokkaus on jäänyt ilman ainuttakaan kommenttia! Vahinko!