Pappisasessorin parahdus: Rakastan kirkkoamme!

Suomen evankelis-luterilainen kirkkomme ei ole viime vuosina saanut kovinkaan paljon rakkauden tunnustuksia. Kirkkoa retuutetaan milloin liian tiukaksi, liian löysäksi; liian konservatiiviksi, liian liberaaliksi; liian pakolaismyönteiseksi, liikaa suomalaisuutta korostavaksi; liian homovastaiseksi, liian homomyönteiseksi jne. Damned if you do, damned if you don´t.

 

Tarkemmin miettiessä herää myös kysymys, onko kirkkoa koskaan kehuttu. Uudessa testamentissa Mestarimme ja Vapahtajamme kiteytti tämän dilemman oivallisesti: ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: 'Hänessä on paha henki.' Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: 'Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!' Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!" (Matt. 11:18–19).

 

Vaikka pieni juutalainen haaramme onkin laajentunut maailman merkittävimmäksi uskonnoksi, on sen historia uskomattoman hyvän ja armon lisäksi myös kipujen ja kiistojen historiaa. Me kristityt emme ole osanneet aina aidosti kuunnella eri tavoin ajattelevaa, vaan langenneet omien näkemystemme pakkosyöttämiseen. Liian usein input on tukossa ja outputista puuttuu sordiino. Myös ulkopuolelta kirkkoa on syytetty joskus aiheellisesti, mutta usein myös aiheetta. #keisarinero #vapaa-ajattelijat

 

Erilaiset kiistat ja näkemykset lienevät kirkon osa myös tulevaisuudessa. Tärkeää olisi kuitenkin pohtia sitä, miten kirkkoa voisi uudistaa rakentavalla tavalla. Voisiko kritiikin esittää niin, että niin omat kuin toisenkin kristityn kasvot säästyisivät liialta häpeältä ja häpäisemiseltä? Voisiko kritiikin esittää niin, että se rakentaisi niin omaa kuin toisenkin hyvinvointia? Voisiko katseen siirtää hieman useammin negatiivisesta positiiviseen? Voisiko ottaa tavaksi hymyillä, kannustaa ja kehua enemmän? Voisiko rakastaa enemmän?

 

Tähän positiivisuuden savottaan aion antaa oman panokseni ja aloitan sen tänään:

 

Rakastan kirkkomme. Nuorena miehenä etsin totuutta ja aitoa välittämistä – löysin molemmat kirkostamme. Kirkollamme on hallussaan kaikkein suurimmat Jumalan lahjoittamat aarteet: usko, toivo, rakkaus, anteeksianto, välittäminen, sakramentit jne. Erityisen kunnostautunut kirkkomme on tieteen arvostamisessa sekä inhimillisen elämän ja etenkin kärsimyksen monipuolisessa ymmärryksessä. Kirkossamme on myös tilaa hengittää, eikä sen ongelmiin juurikaan kuulu hengellinen väkivalta. Tällaisen instituution palveluksessa on hyvä elää ja olla. Tälle kirkolle ja etenkin sen Herralle olen syvästi kiitollinen; olen noussut kuolemasta elämään.

10 kommenttia

  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    “Erityisen kunnostautunut kirkkomme on tieteen arvostamisessa sekä inhimillisen elämän ja etenkin kärsimyksen monipuolisessa ymmärryksessä. Kirkossamme on myös tilaa hengittää, eikä sen ongelmiin juurikaan kuulu hengellinen väkivalta. Tällaisen instituution palveluksessa on hyvä elää ja olla. Tälle kirkolle ja etenkin sen Herralle olen syvästi kiitollinen…”

    Kiitos samoin!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sirkku Nyström sanoo:

    Hyvin kuvaat kirkon tilannetta. Teit niin tai näin, aina se on väärinpäin.

    Luin viime viikolla Kai Sadinmaan Ilmestyskirjan, jossa hän mätkii kirkkoa kuin vierasta sikaa. Hän raivoaa kuin rakastettuunsa pettynyt ihminen, joka vetäytymisen sijaan haluaa kuuluttaa koko maailmalle, miten huono ja surkea rakastettu oikeasti on.

    Minua se loukkaa ja aloin ihmetellä miksi. En tosin itse ole koskaan sillä tavoin moittinut kirkkoani, vaikka olen nähnyt paljon sellaista, mitä on ollut ikävä nähdä. Olen jopa ollut melkoisen häijyyden kohteena ja tiedän, mihin uskovaiset kykenevät.

    Sitten tajusin, että rakastan kirkkoani niin kuin sinä. Oivallukseen auttoi mieleen noussut virren 164 säkeistö:

    Ja vaikka maailmassa on kirkko vieras niin, häväisty haavoitettu, revitty uuvuksiin, sen pyhät vartiossa kuitenkin odottaa, yön valta milloin päättyy ja aamu aukeaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Koivisto sanoo:

      Kiitos Sirkku kommentistasi ja hyvästä pohdinnasta. Uskon siihen vahvasti, että hyvien puolien näkeminen on tärkeää siksikin, että rakastavalla katseella rakkaus leviää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Se ettei kirkossa ole hengellistä väkivaltaa on kyllä aika outo väite. Kirkon työntekijöiden joukossa on paljon uupuneita. Uupumisen takana taas usein löytyy hankalat suhteet. Savustamien on yksi hyvin yleinen tapa saada joku lähtemään. Tälle kaikelle tietysti voidaan antaa ihan joku muu nimike, kuin hengellinen väkivalta. Sitä se kuitenkin ihan varmasti on ja se on jopa tyypillistä kirkon työyhteisöissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Koivisto sanoo:

      Pekka, jos luet merkintäni tarkkaan, sanoin, että ongelmaa hengellisestä väkivallasta ei juurikaan ole. Suomessa ja toki muuallakin mahdollisuudet hengellisen väkivallan toteuttamiseen on helpompia pienissä ja hyvin kontrolloiduissa yhteisöissä. Tosin isommissa ja hyvin löyhästi jäseniään kontrolloivissa yhteisöissäkin sitä toki on, enkä missään nimessä väitä, etteikö kirkossamme sitä esiintyisi. Pointtini oli se, että oman kokemukseni mukaan ns. normaalissa luterilaisessa seurakunnassa on tilaa hengittää ja tilaa erilaisille ihmisille – ainakin isommissa kasvukeskuksissa. Oman kokemukseni mukaan moni työntekijä ja seurakunta-aktiivi on aivan normaali, fiksu ja hyvin käyttäytyvä suomalainen ihminen. Kirkon työntekijät (ainakin papit) tekevät tutkimusten mukaan tosiaan pidempää työviikkoa kuin muut ja tähän olisikin tärkeä tosiaan kiinnittää huomiota. Siinä olet oikeassa. Olen vahvasti sen kannalla, että jokaiselle kirkon työntekijälle tulee taata mahdollisuus myös monipuolisesti muuhunkin elämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo-Matti Haapiainen sanoo:

    Kiitos, erinomainen ja tarpeellinen ulostulo.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Hyvä kirjoitus.

    Eikö Ut:n alkukirkko kuvaa aika hyvin luterilaisen kirkon nykytilaa, väittelyineen, kiistoineen, hapuilimisineen, oppikiistoineen. silmänpalvontoineen, kuten Paavalin oikaistessa Pietaria.

    Kyselevä ja keskusteleva kirkko etsii suuntaa ajassa.

    Missä ei keskustella ja väitellä eikä sallita erimielisyyttä, siellä ei ole vapautta.

    Liberaalien ja konservatiivien väliset kiistat estävät ajamasta jommalle kummalle puolelle ojaa.

    Kirkkoa uudistaisin palauttamalla Ut:n alkuperäiset sanamerkitykset. Silloin kirkolla olisi vastauksia ei ainoastaan kristityille, vaan ilosanoma kaikille luoduille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Koivisto sanoo:

      Kiitos Tapio hyvistä huomioista. Tosiaan kirkonkin kanssa on ollut ja varmaan tulee olemaan, että ei mitään uutta auringon alla. Tämä johtuu jo pelkästään siitä, että me ihmiset olemme joskus hyvin erilaisia. Erimielisyyttä ja erilaisia näkökulmia tulee aina olemaan ja onkin hienoa, jos niistä voidaan avoimesti keskustella. Oikeastaan se, mitä peräänkuulutan blogimerkinnässäni on se, että tuo keskustelu tapahtuisi rakentavalla tavalla ja ilman toisen ihmisen mitätöintiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jussi Koivisto
    Jussi Koivisto

    Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, pappisasessori, tiedemies (TT), fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen."