Vanha sanonta on älä lue kuin piru Raamattua. Ehkä isompi vaara on kuitenkin lukea Raamattua kuin idiootti – ilman haluakaan ymmärtää. Tällä en halua nimitellä ketään, vaan todeta sen seikan, että moni meistä on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä lukenut Raamattua kuin idiootti – minä myös. Tässä muutama esimerkki idioottimaisista lukutavoista:
- Luen omat lempiajatukseni Raamattuun ja poimin sieltä vain itseäni miellyttävät kohdat irrottaen jakeet, luvut ja kokonaiset kirjat Raamatun kokonaisuudesta ja/tai niiden historiallisesta taustasta.
Tosin on alkuun huomattava, että tämä lukutapa ei ole täysin huono, vaan oikein sovellettuna jopa erinomainen. Esimerkiksi elämän vaikeina aikoina ei kannattaa lukea lohdullisia kohtia Raamatusta ja toisaalta Raamattua kannattaa muutenkin ajoittain lukea valikoiden.
Tässä kohtaa kuitenkin puhun sellaisesta lukutavasta, jossa ihminen käyttää Raamattua omien pimeiden puoliensa puolustamiseen joko tiedostamatta tai tiedostaen. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että mieleltään epävakaa ihminen päätyy tekemään jotain tuhoisaa – yleensä valitettavasti juurikin itselleen ja läheiselleen. Harmittomillaan tällainen vaiva tekee ihmisestä lievästi ärsyttävän. Eivät ne vitsit rasittavista ja yksioikoisista kristityistä ole tyhjästä syntyneet.
- Luen Raamattua siten, että haluan osoittaa kristittyjen ja myös juutalaisten olevan täysin pihalla ilman kunnollista perehtymistä kyseiseen vuosisatojen aikana syntyneeseen teoskokoelmaan.
Usein tämän oletuksen taustalla on täysin virheellisiä stereotypioita, jotka ovat vaikkapa syntyneet stereotypioita ruokkivien tv-sarjojen välityksellä. Faktaa ei kuitenkaan kannata rakentaa fiktion pohjalle.
Toisaalta kritiikin taustalla tai kohteena saattaa olla vaihtoehtoisesti jokin yksittäinen kristitty tai juutalainen, jonka näkemykset uskonnosta eivät ole kovin viisaita tai sofistikoituneita. On helpompi kritisoida kristillisyyttä, kun valitsee kohteekseen mahdollisimman helposti kritisoitavan kohteen. Superälykkäiden ja asioista perillä olevien kristittyjen kohdalla tämä taktiikka osuukin pahasti omaan nilkkaansa. Pedot valitsevatkin usein uhrikseen rampautuneen lampaan, eivät voimansa tunnossa olevaa leijonaa.
Tämä kritiikki ei osu siksikään kohteeseensa, että jopa jokainen ihminen ja maailmankatsomus on itsessään oma moniulotteinen universuminsa. Erityisesti tämä pätee Raamattuun sekä kristillisyyteen ja juutalaisuuteen, joista on kirjoitettu pelkästään tieteellisiä julkaisuja lukematon määrä.
Kritiikki on kylläkin aina tervetullutta, kunhan se on hyvin perusteltua ja mielellään rakentavaa sekä dialogiin pyrkivää. Sen sijaan tarkoituksella tuhoavaksi tarkoitettu kritiikki harvoin tekee mitään hyvää – ainakaan se ei useinkaan saa aikaan muutosta myönteiseen suuntaan niin omassa elämässä kuin kritisoitavan kohteen, yhteisön tai yksilön suhteen. Ihminen, joka haluaa jatkuvasti osoittaa muiden olevan väärässä, on usein surullisen onneton sisältä. Sen sijaan aidosti utelias ja kunnioittava ihminen oppii huimalla nopeudella ja samalla saavuttaa muiden kunnioituksen.
- Luen Raamattua siten, että haluan perustella omat ajatukseni muille vetoamalla Raamatun auktoriteettiin ja käytän sen avulla ihmisiä hyväkseni.
Tätä vaivaa näkee valitettavan usein ammattijulistajien ja aktiivisten maallikoiden keskuudessa. Raamattu toimii ikään kuin tiedostamattoman tai tietoisen manipuloinnin välineenä, jolla halutaan saada omille ajatuksille uskottavuutta. Tämä harhaluulo tulee lähelle kahta edellistä, mutta ei valitettavasti ole vaarattomimmasta päästä. Pahimmillaan tämä lukutapa johtaa sellaisten lahkojen syntymiseen, jotka Jumalan sijaan palvovat sairaan lahkojohtajan omia mielihaluja.
Tämän virheen tiedostaminen auttaa ymmärtämään muun muassa sitä, miksi puhutaan uskontojen uhrista. Jokainen uskonnollinen yhteisö, jossa valtaa käytetään väärin ja aiheutetaan ihmisille mittaamatonta tuhoa, on liikaa.
Mistä sitten tunnistaa esimerkiksi terveen kristillisen yhteisön? Tässä voisi sanoa, että hedelmistään puu usein tunnetaan. Jos esimerkiksi yhteisöstä tulee jatkuvasti viestiä pahasta olosta tai ihmisistä, jotka ovat tuhonneet oman tai toisten elämän tavalla tai toisella, on se aika selkeä merkki.
Tunnen itsekin valitettavan usein vastenmielisyyttä uskonnollista ja jopa kristillistä julistusta kohtaan etenkin silloin, kun se on selkeästi haitallista. Jopa epäaito tai huonosti valmisteltu hengellinen puhe tai saarna harmittaa ainakin minua. Sen vuoksi kehotan seurakuntalaisiakin aina kuuntelemaan myös intuitiolla: tuntuuko tämä terveeltä ja hyödylliseltä vai vastenmieliseltä ja pahalta julistukselta. Kaikkia ihmisiä ei pitäisi päästää pastoriksi tai julistajaksi.
- Luen Raamattua, mutta se ei ole totta, koska se ei ole nykytieteen mukaisesti pätevä
Mikä absurdi lähestymistapa Raamattuun! Valitettavan usein juuri tämä on kuitenkin uusateismin Raamattu-kritiikin ytimessä. Jos muinaiselta tekstiltä edellytetään nykytieteeseen sopeutumista, jotta se olisi pätevä, eikö nykytieteen pitäisi olla jatkuvasti staattinen. Miten olisi mahdollista, että muinaiset ihmiset tai sitten vaikka Jumala olisikin Raamatun kautta paljastanut nykytieteen mukaisia ajatuksia? Eikö silloin ”nykytiede” olisi muinaistiede?
No joo, ehkä vähän karrikoidusti sanottu. Kuitenkin Raamatun ja tieteen suhteen pitää olla spesifimpi. Usein tiede tarkoittaa tällaisessa kritiikissä samaa kuin totuus. On kuitenkin hyvä huomata, että tiede antaa yhden rajatun näkökulman totuuteen. Tieteen ytimessä on löytää totuus tutkittavasta kohteesta, eikä esimerkiksi antaa totuusnäkökulmia maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin. Sen vuoksi on vaikea tieteellisesti arvioida esimerkiksi sitä, onko Raamattuun kuuluva Saarnaajan kirja hengellisesti hyvä kirja.
Parhaimmillaan tieteen tulokset kylläkin sparraavat uskontoja ja mielestäni kaikkien uskontojen pitäisi uskaltautua myös tieteen kriittiselle tarkastelulle. Nimittäin, miten uskottavana voi uskontoa pitää, jos sillä on jotain tieteelliseltä tarkastelulta salattavaa? Itse ainakin juoksisin sellaista uskonnollisuutta karkuun kuin ruttoa, joka karttaa päivänselviä tieteellisiä faktoja.
Toki on tärkeää muistaa myös se, että joskus Raamatun myyttisillä kertomuksilla on mielenkiintoisia leikkauspisteitä tutkitun tiedon kanssa. Paras ja klassisin esimerkki tästä on mm. Eden-tarina, joka on äärimmäisen kiehtova ja moniulotteinen teksti, jolla on yhtymäkohtia muun muassa korkeakulttuurin syntyyn. Tarkemmin olen käsitellyt esimerkiksi Adamin historiallisuutta tässä artikkelissa: https://www.areiopagi.fi/2014/12/nelja-nakemysta-siita-oliko-aadam-oikeasti-olemassa/
Blogissa ei käsitellä lainkaan Raamatun asenteita, jotka ovat olleet hyvin vahingollisia erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Ja ovat vieläkin. Myös naiset kärsivät edelleen näistä asenteista. Edelleen monet miehet pitävät Raamattuun vedoten naista alempiarvoisena itseensä verrattuna. Kertomukset eevoista tai marioista eivät paljon auta. Maria on yleensä esimerkki nöyryydestä, ei rohkeudesta.
”Edelleen monet miehet pitävät Raamattuun vedoten naista alempiarvoisena itseensä verrattuna.”
-Joissakin lahkoissa?
Charlotta, kiitos kommentista. Tietysti Raamatun kohdalla on hyvä muistaa, että Raamatun asenteet kertovat jotain myös vuosituhansia sitten vallinneista asenteista. Raamatulla on toki paljon oikeutettu epäoikeudenmukaisia asioita myöehmminkin. Tässä mielestäni tarvitaan juurikin hyvää teologiaa apuana, jotta voitaisiin arvioida, mitä Raamatun kertomuksista kokonaisuutenaan voi oppia ihmisistä, historiasta, maailmasta ja hengellisesti tarkasteltuna myös Jumalasta.
Olen samaa mieltä blogistin kanssa, että Raamattuun lukijat. uskovayt ovat mitä ovat..
Niin, meitä on hyvin monenlaisia. Tällä kertaa provoisoivasta tekstistä huolimatta mielestäni ja kokemukseni mukaan kristittyihin mahtuu myös ihmisistä parhaimpia 🙂
Blogisti artikkkelissaan: ”Sinänsä luomiskertomusten puolustamisessa ei ole mitään uutta. Jo varhaisessa kirkossa kristityt joutuivat suojelemaan luomiskertomuksia syytöksiltä, joiden mukaan ne ovat ennemminkin satuja kuin tositapahtumia (esim. puhuvan käärmeen osalta).”
Ellei Aadamia ja Eevaa ole ollut, niin mitä varten Jeesus ilmestyi? Kaikelta kristilliseltä teologialta putoaa pohja. Kristinusko on länsimaiden suurin huijaus.
Puhuva käärme on satu siksi, että kristityt ovat sen itse satuna esittäneet.
Sanojen etymologiaa tutkimalla asia muuttuu. Ohitan laajemman lähestymisen ja menen suoraan loppuun. Jes. 6 kertoo. mikä on puhuva käärme. Serafi, joka tarkoittaa polttavaa käärmettä. Ilmestyskirjan tulipunainen lohikäärme on suora linkki serafiin.
Ts. paratiisin käärme oli serafi, henkiolento, joka löytyy Ilmestyskirjasta myös toisesta kohtaa, mutta ne eivät ole langenneita eläimiä, kuten eräs oli Jesajan aikana.
Blogisti: ”Usein tämän oletuksen taustalla on täysin virheellisiä stereotypioita, jotka ovat vaikkapa syntyneet stereotypioita ruokkivien tv-sarjojen välityksellä. Faktaa ei kuitenkaan kannata rakentaa fiktion pohjalle.”
Blogisti luo fiktio kristillisyyttä siinä kuin puhuvaan käärmeeseen uskovat, vaikka sadusta koetetaan tehdä uskottavampi kertomalla, miten saatana inkarnaatioitui luonnossa esiintyään käärmeeseen. Blogistin inkarnaatio on toisaalla.
Blogisti: ”On helpompi kritisoida kristillisyyttä, kun valitsee kohteekseen mahdollisimman helposti kritisoitavan kohteen. Superälykkäiden ja asioista perillä olevien kristittyjen kohdalla tämä taktiikka osuukin pahasti omaan nilkkaansa. Pedot valitsevatkin usein uhrikseen rampautuneen lampaan, eivät voimansa tunnossa olevaa leijonaa.”’
Olen sohvaperunateologina haastanut ”superälykkäitä ja asioista perillä olevia kristittyjä, voimansa tunnossa olevia leijonia” dialogiin, mutta turhaan. He eivät vastaa kysymyksiini, koska heillä ei ilmeisesti ole antaa sellaista vastausta, joka tukisi heidän kirkollista superauktoriteettiaan. Leijonia en ole nähnyt. Kuullut olen kaapissa rapisevista hiiristä, jotka luikkivat koloihinsa. kun oven aukaisee. 🙂
Tapio, kiitos kommentista. En kuitenkaan artikkelissa väittänyt, että Adamia ja Eevaa ei ollut. Mahdoitko lukea sen kokonaan? Käärmetarinan (Gen. 3) esitti ”akkojen taruna” ensimmäisenä vajaat pari tuhatta vuotta sitten tiettävästi ei-kristitty Celsus. Koska näytät olevan kiinnostunut käärmetematiikasta, sinua saattaisi kiinnostaa väitöskirjani, johon kuuluu artikkeli, jossa ensimmäistä kertaa on hahmoteltu se, miten Genesiksen kolmannen luvun käärme assosioitui vähitellen Paholaiseen. Aikatarkastelu artikkelissa on hyvin laaja aina alkukirkosta nykypäivään. Väitöskirjani kokonaisuudessaan löydät täältä:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/32840
Kyseisen väitöskirjan artikkelit on julkaistu maailman huippuluokan teologisissa journaaleissa ja kokoomateoksissa sekä käyneet läpi tiukan tieteellisen vertaisarvioinnin (yhtä lukuunottamatta). Lisäksi väitöskirja kävi toisen mankelin läpi, kun se kokonaisuudessaan hyväksyttiin hyvin arvosanoin.
Jos haluat haastaa meitä ”hiirulaisia” vakavasti otettavalla tavalla sinun kannattaisi kirjoittaa vastineita esim. juurikin tieteellisesti vertaisarvioituihin julkaisuihin. Tai ainakin siten tieteellistä debattia käydään. Sen sijaan jos muuten haluat haastaa teologeja, voisi vastakaikua ehkä saada paremmin, jos esim. vastineet on hyvin mietittyjä ja/tai rakentavalla tavalla laadittuja. Tämä nyt vain pohtivana ja ystävällisenä vinkkinä. En nimittäin tiedä yhtään mihin viittaat ja millaista keskustelua olet käynyt sekä sen perusteella, en tarkemmin tiedä, mikä on ongelma. Mutta ehkä sille on jokin syy, jos ei saa vastakaikua muukin kuin karkuun loikkiminen? Joka tapauksessa mahtavaa, että käyt keskustelua ja pohdit sekä studeeraat teologiaa. 🙂
Kiitos vastineesta provoiluun 🙂
Seuraavan kysymyksen olen esittänyt leijonille.
Mitä tarkoittaa vanhurskauttamisoppi, kun vanhurskaus on käännös kreikan oikeamielisyyttä tarkoittavasta sanasta. Itse käytän sanaa oikeamielistämisoppi. Mikä muuttuu teologiassa, jos mennään Paavalin idean mukaisesti?
Koska Roomalaiskirjeessä käsitellään lakia. niin siihen viittaa myös Room. 8:1, johon kirkko on kääntänyt tavoilleen uskollisesti kadotustuomion, kun taaa apostoli kertoo Aadamissa langetetusta kuolemantuomiosta. Mikä muuttuu, jos palataan apostolin teologiaan?
Väitän, etteivät kirkon leijonat ymmärrä hölkkäsen pöläystä Roomalaiskirjeestä. Eivätkä voikaan, kun kirkon Ut:n käännös on onnettoman surkea.
Olisi mielenkiintoista jos blogisti avaisi kuinka voi edes ymmärtää mitä Raamatussa lukee, voiko jokainen niin vain sitä lukea ja ymmärtää?
Tällä halua vain kertoa että Jeesus selkeästi Sanoo seuraavaa:
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Entäpä ymmärsivätkö edes opetuslapset kolmen vuoden jälkeen mitä Jeesus Sanoo, eivät tainneet vaan vasta kun nöyrtyivät ja saivat Pyhän Hengen.
Entäpä Paavali, korkeimmin oppinut juutalainen, löysikö hän kirjoitusten kautta Jeesuksen, ei vaan vasta nöyrryttyään kohdatessaan Jeesuksen, hän piti kaikkea omaa viisauttaan roskana.
Ari, kyllä saamasi pitää. Julkaistessani tämän artikkelin päätin, että seuraava tulee käsittelemään myönteisiä tapoja lukea Raamattua. Alunperin suunnittelinkin tuon näkökulman liittämistä blogimerkintään, mutta siitä olisi tullut pitkä. Ja kyllä ajattelen myös niin, että kaikkien kannattaa Raamattua lukea ja joskus maallikko voi hengellisesti ymmärtää sekä soveltaa Raamattua paremmin kuin teologi 🙂
Koivisto: ”Itse ainakin juoksisin sellaista uskonnollisuutta karkuun kuin ruttoa, joka karttaa päivänselviä tieteellisiä faktoja.”
Niin minäkin vanhana skeptikkona teen. Varsinkin kreationismi – jonka edustajia täälläkin jokunen palloilee – on sen sorttisesta uskonnollisuudesta varsin oivallinen esimerkki.
Sitten ovat vielä samaan sarjaan kuuluvat kaiken maailman kristilliset hihhulilahkot, karttamisineen, verensiirto- ja ehkäisykieltoineen, jne. jne. jne…
Voidaan tietysti myös hyvällä syyllä kysyä, onko päivänselvien tieteellisten faktojen mukaista uskoa neitseestäsyntymiseen ja kuolleista ylösnousemiseen tai helvetin tuliseen pätsiin, jonne pakanat passitetaan maallisen puuhastelun päätteeksi? Ellei, niin siinä tapauksessa on ilmeisesti syytä juosta koko kristinuskoa (samoin kuin kaikkia muutakin uskonnollisuutta) karkuun kuin ruttoa.
Kiitos Kimmo kommentista. Vaikka meillä onkin varmaan aika erilainen maailmankatsomus, on meillä yhteistä: kumpikaan ei varmaan meistä lämpene uskonnollisuudelle, joka tekee ihmiselle haittaa. Se on hyvä lähtökohta. Ja juu, en lämpene kreationismille tai luettelemisille lahkojen käsityksille, vaan koen ne erittäin vaarallisina. Tosin helvetistä on sanottava, että se (samoin kuin taivas) on ehkä kaikkein väärinymmärretyimpiä teologisia käsitteitä. Dosentti Kari Kuula esim. tarkastelee erinomaisesti helvettikäsityksen problematiikkaa kirjassaan Helvetin historia. Itse en helvettikäsitystä heittäisi roskakoriin siksikään, että niin helvetti kuin taivaskin manifestoituvat myös maanpäällä. Kun vierailin esim. Auschwitzissa viime marraskuussa, kyllä se aika maanpäälliseltä helvetiltä vaikutti. Samoin Jeesuksen julistuksen mukaan taivasten valtakunta on jo nyt läsnä meissä tai meidän keskellämme. Itse tulkitsen sitä niin, että siellä missä uskotaan, toivotaan ja rakastetaan, on taivas jo nyt läsnä ja täällä alkanut epätäydellinen rakkaus täydentyy uudessa Kristuksen hallitsemassa maailmassa. Ehkäpä samoin käy helvetinkin suhteen. Ihminen, joka ei kadu esimerkiksi käsittämättömiä raakuuksiaan elää jo nyt sisäisessä helvetissä, joka jatkuu tai tuhoutuu tuonpuoleisessa tai sitten hänkin saa lopulta armon. Samaan aikaan haluan pysyä hyvin nöyränä puhuessani taivaasta, helvetistä tai Jumalasta, koska Raamattu tarjoaa vain ikkunoita noihin asioihin (samoin kuin antiikin maailmaan). Itseäni ohjaa tässä ennemmin se periaate, että Herran (rakastava) pelko on viisauden alku.
”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt” (1Mo2:7-8)
Tuosta tekstistä käynee ilmi, että ensimmäisen הָ֣אָדָ֔ם ihmisen Jumala teki Eedenin ulkopuolella ja asetti hänet vasta sitten Paratiisiin, jossa Jumala teki Aadamin kylkiluusta naisen, Eevan. Mikäli oletetaan, että be eden ”ihana puutarha” on ollut Mesopotaniassa, niin olisko kenties loogista, että Aadam on mudostettu savesta lähellä tuota Eedeniä, ettei Jumalan olisi tarvinnut kuljettaa Aadamia milloin Afrikasta ja sitten taas Euroopasta ja kenties jälleen jostakin muusta maailman kolkasta Eedeniin.
”Waltonin skenaario Edenistä pyhänä paikkana, jonne osa nykyihmisistä löysi tiensä, on mielestäni mahdollinen ja jopa todennäköinen selitys niin Raamatun kuin tieteellisen tiedonkin näkökulmasta.”
”Genesiksen alkuluvuissakin meillä on siis todennäköisesti useampia kuin yksi Aadam” .
Miten sitten suhtautua siihen, kun kirjoitusten mukaan ainoastaan kaksi Aadam ja Eeva ajettiin Eedenistä ulos, kuten (1Mo3:23-24) toteaa: ”Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.” Aadamin jälkeläiset kyllä tunsivat paikan , mutta he eivät voineet sinne mennä, koska enkelit vartiovat sitä Jumalan käskystä.
Aadamin luomisesta Luther kirjoittaa Genesis-kommentaarissaan todeten muun muassa, että ”Niinpä Aadam ennen kuin Jumala hänet muodosti, on eloton maassa makaava savenkappale, johon Jumala tarttuu ja muodostaa siitä jalon luomuksen osalliseksi kuolemattomuudesta.”
….ja edelleen ”jos Aristoteles tämän kuulisi, hän tosin nauraisi ja olisi sitä mieltä, että taru ei ole niinkään vailla viehätystä, mutta täysin mieletön; ihminen muka olisi ollut alunperin kappale savea, mutta sitten jumalallisen viisauden muotoilemana viisaudessaan jumalallinen ja voisi saavuttaa kuolemattomuuden.” Sokrates oli kuitenkin asiasta sitä mieltä, että sielu on kuolematon, joka meni monen sen ajan filosofin ymmärryksen yli, kuten myös – Hornan kyy – ja menee edelleen.
Genesis-kommentaarin 4:nen luvun alussa Luther kirjoittaa: ”Nyt olemme vihdoin päässeet ylitse tuon syvän meren, jolla ovat ylen määrin hikoilleet kaikki, joiltain osin mekin, vaikka meille kaikki on ollut selkeämpää, kun olemme jättäneet vertauskuvat ja seuranneet historian kertomuksen varsinaista sisällystä.”
Olen jokseenkin varma, että monet eivät allekirjoita nykyään tuota Lutherin käsitystä Genesiksen alkulukujen – historiallisuudesta.
Kiitos Kosti kommentista. Tosiaan Luther oli luonnollisesti oman aikansa lapsi, eikä silloin tiedetty mitään vielä esim. evoluutioteoriasta, joka syntyi yli 300 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Myös käsitys esim. maapallosta oli puutteellisempi – samoin kuin tieto monesta muustakin asiasta. Lutheriakaan ei kannata sellaisenaan soveltaa nykypäivään. Raamatun alkulukujen perusteella on hyvä muistaa, että kyse on myyttisistä teksteistä, eikä kukaan voi varmuudella tietää keitä Adam ja Eeva olivat – lähteitä meillä on tästä aivan liian vähän. Myöskään tarinoiden tarkkaa syntyajankohtaa ei tiedetä. Joka tapauksessa niin Eden-tarinalla, vedenpaisumusmyytillä jne. on läheisiä yhtymäkohtia muuhun Mesopotamian kulttuuriin (mm. Gilgamesh) ja mielenkiintoisia leikkauspisteitä mm. korkeakulttuurin syntyyn ja ihmisen evoluutioon. Aihe on kuitenkin niin laaja, että en tässä pysty käsittelemään kattavasti asiaa. Valmisteilla on kuitenkin kirja, joka aihetta sivuaa. Aiemmin olen väitöskirjani (linkki ylemmässä kommentissani) lisäksi käsitellyt aihetta mm. täällä https://www.fortresspress.com/store/category/287075/The-Annotated-Luther-series (ks. kuudes osa ja sieltä Gen. 3 käsittelevä käännös selityksineen). On kuitenkin hyvä huomata, että Gen. neljännenkään mukaan Adam ja Eeva eivät olleet ainoita: Kainhan pelkää muiden tappavan hänet. Lisäksi tuossa blogimerkinnässäni olevassa jutussa käsittelen myös Adam-käsitteeseen liittyviä monia ulottuvuuksia, jotka kyllä tuo esille, että Adamista ei tulisi ajatella Raamatunkaan perusteella vain jonain ensimmäisenä normimiehenä.
Kiitos Jussi vastauksesta. Luther oli tosin aikansa lapsi tietyltä osin, mutta hänen kirjoituksensa eivät jätä kylmiksi.
Luther ei tosin tiennyt evoluutioteoriasta ja hänen käsityksenä maailmankaikkeudesta oli puutteellinen, mitä tulee meidän aikaamme. Luther tulkitsee tekstejä, kuten hyvin tiedät, Genesis-kommentaarissaan Raamatun sanasta käsin, ei mytologisesti.
Evoluutioteoria on muuttuva ja myös tieto maailmankaikkeudesta laajenee, mutta lopullinen tieto kätkeytyy hämärän peittoon.
Totta tietenkin on, ettei ”kukaan voi tietää keitä Adam ja Eeva olivat,” mutta kätkeytyvätkö he ”myyttiin ja tarinaan Eedenistä”? Raamatusta on vaikea vetää sellaista johtopäätöstä muiden lähteiden puuttuessa. Mainitset tosin Gilgameš-eepoksen.
Toteat, että, ”Gen. neljännen mukaan Adam ja Eeva eivät olleet ainoita.” Näinhän asia on, kuten (1Mo4:16-17) todetaan: ”Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Noodin maahan, itään päin Eedenistä. Ja Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Hanokin. Ja hän rakensi kaupungin ja antoi sille kaupungille poikansa nimen Hanok.”
Todennäköistä on, että Kain ja Aabel olivat tahollaan naimisissa jo ennen Aabelin surmaa. Siitä todistaa edellämainittu perinnönjako ja uhraaminen. Mielenkiintoista tietenkin on, mistä he saivat puolisonsa? Eräs viite on Seetin syntymä, kuten myös (1Mo5:4).
Ostin itselleni oman Raamatun rippikoululeirillä. Aloin lukemaan sitä kylmiltäni alusta loppuun. Siinä meni pari vuotta. Varsinkin profeetat olivat vaikeasti sulatettavia lukukokemuksia ja niitä luki selailemalla. Synoptiset evankeliumit olivat viisuden etsimiseesä pettymys. Kaiki koulussa opitut tarinat löytyivät sieltä ilman suurempaa syväkokemusta. Vasta Johanneksen evankeliumi mystisyydellään sykäytti. Paavali oli toivoton kokemus ilman esitietoja. Ilmestyskirja puhdasta mielikuvituskirjallisuutta.
Meni monta vuotta ja monta kirjaa jotka autoivat avaamaan tekstejä niiden taustaa, niiden syyyhteyksiä ja hengellistä sanomaa. Nuorena raamatun mahdottomuus luonnontieteellisenä teoksena ei ollut mikään ongelma. Eihän sieltä sellaista normaali koulujakäyneenä odotakkaan. Vertauskuvallisuus oli päivänselvää. Abrahamista eteenpäin kaikki oli historian lukemista ja osittain aika jännittävääkin.
Palestiinan valloitushistoria herätti epäilyksiä siitä että paljonko niissä on propagandaa joka oikeuttaisi jumalan nimissä tekemään kansanmurhia. Ei kovin ylentävää luettavaa. Mutta kuningasaika oli mielenkiintoista koska ne kirjat kilpailivat romaanien kanssa jännityksestä ja traagisuudesta.
Vasta aikuisiässä oppi ymmärtämään sen mihin moneen tarkoitukseen Raamattua käytetään omien asioiden ajamisessa. Ei kiva kokemus uskontopoliittisesti viattomalle.
Lukevatko maalliset ihmiset Raamattua tänä päivänä ylimalkaan? Jos he niin tekevät kylmiltään niin kuin minä vaivaisin ennakkotiedoin , niin mikähän on se uskonnollinen anti. Eettisyyttä ja muuta hyvää tietoa ihmisillä on muutenkin. Mutta kristillinen messiaaninen raamatunlukemisen taito tuskin löytyy ilman ohjausta. Vanhaa Testamentti lukukokemuksena tuskin johdattaa uuden Testamentin sanomaan ilman opastusta. Uuden Testamentin ihmekertomukset tulevat hämmästyttämään niitä joilla ei ole kykyä ajatella asioita symbolisesti ja sen ajan maailmankuvaan liittyvinä.
Ongelma tavallisille ihmisille on siis se että onko Raamattu se viisauskirja joka antaisi vastauksen ihmisten eksistentiaalisiin kysymyksiin. Kannattaako sitä ylimalkaan lukea?
Markun kysymys kannattako Raamattua lukea on useimmille liiankin tuttu. Hyvin harvat Raamattua lukee.
Hyviä kommentteja Pekka ja Markku! Ilman muuta Raamattua kannattaa ja tulisi lukea enemmän! Paljon hyödyllistä viisautta (esim. Job ja Saarnaaja), lohdutusta vaikeuksien keskellä (Psalmit ja Room. 5 sekä 8), upea yleissivistävä kokonaisuus, hyvää eettistä ohjausta (kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky), upeasti toistuva kuvaus eri tarinoissa ihmisen taistelusta vaikeuksien kautta voittoon (mm. Hanna Samuelin kirjassa, Ester, Job, Mooses, Kristus jne.) sekä ainakin minulle se syvin hengellinen sanoma: Kristus ylösnousemuksellaan voitti kuoleman ja kaiken pahan vallan. Sekä paljon muuta upeaa hengellisyyttä!
Raamatun alkukertomukset ja erityisesti sumerilainen historia kulkevat paljolti käsi kädessä. Mielenkiintoista verrattavaa tarjoavat paitsi vedenpaisumuskertomus myös kuvauksen jumalten kokouksista ja jättiläissankareista kuten Gilgameshista, jonka nimeä kantavan eepoksen löytäminen kuningas Assurbanibalin kirjastosta Ninivestä hätkähdytti tieteellistä ja teologista maailmaa 1900-luvun alussa. Tämä sankarin lapsi Gilgamesh hakee tunnetussa nimelleen omistetussa eepoksessa Ikuisen elämän yrttiä:
Kun jumalat ihmisen loivat
osaksi ihmisen kuoleman soivat
ottivat itseensä käteensä e1ämän
Sinä sankarin lapsi turhaan juokset
elämää etsit – et löytävä ole…
Gilgameshin tavoitelema ikuisen elämän tarjoava yrtti saattanut hyvin olla Raamatun Elämän puun toisinto. Ja Elämän Puulla on puolestaan mitä tärkein merkitys niin kabbalismille kuin nykytieteemme geneettisen koodin arvoituksia pohtivalle tutkimuksellekin.
Raamattu ei ole siis omistanut legendojaan yksin tai ensin. Kertomus Noasta on Gilgameshia myöhäisempi eivätkä Raamatun vanhimmat kertomukset ole myöskään -kuten luullaan- yksijumalisia.
Genesiksessä jumalat luovat tai oikeammin tekevät ihmisen kuvaksensa (l Ms. L :26) , Psalmeissa Jumala on tuomarina iumalien kokouksessa (ps 82:1) ja Samuelin mukaan Goljat pilkkaa ’elävien jumalien’ taistelurivejä (1 Sm.17:26). Teologit hellivät ajatusta, että Raamatun monikolliset jumala-käsitteet tarkoittaisivat Jumalan kolmea persoonaa Isää, Poikaa ja pyhää Henkeä. Asia olisi näin siksikin, että eräin paikoin sanan elohjim jälkeinen verbi on yksikössä. Kolmiyhteisyys on kuitenkin vain dogmi eivätkä jumalien predikaatit aina edes ole yksikössä. Abraham esimerkiksi kertoo Abimelekille (lMs 2o:13), miten jumalat nimen omaan veivät hänet kauas isänsä suvusta. Eivätkä edes ’vieneet’ vaan itse asiassa tarkasti kääntäen ’harhaanjohtivat’ hänet isänsä huoneesta. Aina teologien ei kuitenkaan tarvitse yrittää harmonisoida ongelmia pois, sillä usein käännökset tekevät sen valmiiksi heidän puolestaan ja piilottavat sopimattomat käsitteet oikean opin mukaisiksi. Näin toimii teologien eksegeettinen akrobatia ja näin saamme juoda ’Sanan väärentämätöntä maitoa.’
Sumerilaiset eivät maanviljelyksessään tyytyneet tuottamaan vain vehnää ja ohraa, vaan he olivat myös erinomaisia puutarhureita ja metsänhoitajia. Gilqamesh-eeposkin mainitsee Urugin tarhat. Maassa ei luonnostaan kasvanut puustoa, joten tarhoihin istutettiin taatelipalmuja ja muita hedelmäpuita; laivanrakennusta varten kasvatettiin setrejä. Nämä tosiasiat ovat mitä ilmeisin pohja Raamatun sittemmin vertauskuvallisiksi työstetyille kertomuksilIe paratiisista, Iuomisesta ja lankeemuksesta:
Ja Herra Jumala istutti Paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle Paratiisia niin myös hyvän ja pahan tiedon puun.
Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli Paratiisia ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.
Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet viljelemään ja varjelemaan sitä. (I Ms 2:8-16)
Kuten Raamatun Adam niin myös sumerilaisten ensimmäinen ihminen Adapa -huomaa nimien yhtäläisyys- viljeli jumalien puutarhoja, ja samoin kuin Adam ja Gigamensh, myös hän jäi ikuista elämää vaille. Häntä ei tosin kirottu ja tuomittu syntiinlankeemuksen tähden, muta hänenkin onnettomuutensa, kuten Eevan, oli kuunnella vääriä neuvoja.
Professori Armas Salosen mukaan oli tämä Adapa kutsuttu ylijumala Anun eteen vastaamaan siitä, että hän oli haaksirikostaan suuttuneena estänyt seitsemän päivän ajan etelätuulia puhaltamasta. Adapan isä, vedenjumala Ea, neuvoo poikaansa, ettei tämä sitten Anun luona saisi nauttia mitään:
Anun eteen kun astut, leipää kuoleman
tarjotaan sulle. Älä sitä vain syö.
Vettä kuoleman tarjotaan sulle. Älä
sitä vain juo. Myös vaatetta tarjotaan
taan sulle se yllesi pue.
Anun lähettämän visiirin kanssa Adapa nousee taivaaseen ja kaikki on niin kuin isä Ea on ennustanut. Mutta Anu heltyykin kuoleman leivän ja veden sijasta tarjoamaan Adapalle elämän leipää ja vettä. Mutta Adapa ei uskalla syödä ja juoda mitään ja loukkaantunut Anu käskee viedä hänet takaisin maahan. Näin Adapakin jää kuolevaiseksi.
Adapa-kertomus ei ole mielenkiintoinen vain aiheensa ja käyttämiensä Uudesta testamentista tuttujen – käsitteidensä (e1ämän leipä, elämän vesi) vuoksi, vaan myös siksi, että se on eräs vanhimmista tunnetuista taivasmatkoja kuvaavista aiheista. Adapa oli ensimmäinen ihminen ja puolijumala, joka nousi taivaaseen. Jeesus taas oli uusi
Adam ja myös hän nousi taivaaseen. Varsinainen Adapan vastine Raamatussa lienee kuitenkin ollut seitsemäs patriarkka Hanok, joka Adapan tavoin kulki jumalten seurassa ja oli vihitty heidän salaisuuksiinsa, ja tunnetusti otettiin myös elävänä taivaaseen. Eivätkä Sumerilais-heprealaiset analogiat ole kaikki tässä.
Luettelosta tulisi todella pitkä. Aivan oman lukunsa ansaitsisi. mm. sumerilainen papisto, joka heprealaisten kollegojensa tavoin pani temppeleissä toimeen kultillisia puhdistuksia, sovituksia ja voiteluja. Mutta tila ei riitä ja on mentävä eteenpäin. Todettakoon kuitenkin vielä, että vaikuttavimman sumerilaisen taivasmatkan teki Kotkan mukana kuningas Titan, joka nousi yhä korkeammalle ja korkeammalle niin että lopulta maakin hävisi kokonaan näkyvistä ettei mertakaan voinut enää erottaa.
Etana-tarun tarkkuus on selittämätön arvoitus. Mutta Etanaakin ihmeellisimpiin suorituksiin kykeni kalaihminen Oannes, jota babylonialainen kirjoittaja Berossus (34o-27o eKr.) on kuvannut maansa menneisyyttä käsitelleessä teoksessaan. Oannes olisi muinoin noussut merestä ja opettanut sumerilaisille heidän niin matemaattis-tähtitieteelliset kuin muutkin hämmästyttävät tietonsa ja taitonsa.
Heinola, otan esille pari kohtaa Raamatusta joissa väität, että niissä puhutaan jumalista, kun niissä viitataan pelkästään yhteen elävään Jumalaan.
”David asked the men standing near him, “What will be done for the man who kills that Philistine and removes the disgrace from Yisrael? Who is that uncircumcised Philistine that he dares defy the ranks of the living God?” (1 Sm.17:26)
”So when Hashem made me wander from my father’s house, I said to her, ‘Let this be the kindness that you shall do me: whatever place we come to, say there of me: He is my brother.” (lMs 2o:13)
Vasunmäki kohta 1) elohim chajjim = elävät jumalat. Selvä monikollisuus vain tulkitaan yksikössä.
Kohta 2) Selkeästi opillista puhtautta varjelevilta tietoisilta käännösvalinnoilta näyttää myös muka yksikkö verbimuodossa hiteu ’johdattaa’ (oikeasti eksyttää!)
Sillä sanamukainen käännös hiteuu’n kohdalla kuuluisi
הִתְעוּ אֹתִי אֱלֹהִים
kun jumalat harhaanjohtivat(eksyttivät) minut
Verbi eksyttää hiteuu הִתְעוּ on selvästi monikossa
Seppo, kiitos mielenkiintoisesta kommentista. Pariin otteeseen olen itsekin taas lukenut Gilgameshin ja seuraavana Atharasis-myytti seuraavana lukulistalla. En nyt tarkemmin lähde ajan puutteen vuoksi erittelemään, mutta juu esim. koleminaisuusoppi on toki vasta myöhemmin syntynyt dogmaattinen käsite, mutta vastaa pääpirteissään mielestäni suhteellisen hyvin Raamatun päälinjaa.
Heinola, israelilaisetko olivat monijumalasia, paitsi silloin kun erehtyivät tekemään aviorikoksen kanaanilaisten jumalien kanssa, jolloin he saivat ennemmin tai myöhemmin maistaa Jumalan vihaa. Ajattelin, että tunnet hebreaa hieman paremmin.
Hebrew Bible Tanakh
”What shall be done to the man who slays that Philistine, and takes away reproach from Israel, for who is this uncircumcised Philistine, that he should taunt the ranks of – the living God?” –
”And it came to pass, – when God – caused me to wander from my father’s house, that I said to her…”
Kuule nyt Vasunmäki, ei selvä väärä käännös siitä oikene,että toistat sen englanniksi.
Antamassani hepreankielen sitatissa הִתְעוּ אֹתִי אֱלֹהִים verbimuoto הִתְעוּ on verbin hifilin pluraali, minkä huomaa jokainen heprean alkeitakin lukenut.
Enkä turvaa tässä vain itseeni vaan esimerkiksi professori Sixten Bendixoniin, joka myös on virheen havainnut: Bendixon, Stig: Israels historia från äldsta tider till Herodes’ tronbestigning.
Heinola, vaikka sana אֱלֹהִים֮ onkin sinänsä monikollinen, niin Genesis 1:ssä ja missä tahansa muualla, kun sitä käytetään tosi Jumalasta elōhîm on yksikössä. Niin sitä käyttää Daavid kuten myös Aabraham. Kanaanilaiset jumalat ovat asia erikseen.
Päivää-kirvesvartta: tässä oli kysymys v e r b i muodosta eikä vain elohimeista eli v e r b i hiteuu הִתְעוּ on selvästi monikossa. Elohim käännetään tietenkin myös monikkoon silloin kun siihen liittyvä verbi on monikossa!!!!
Ja panivatko Abrahamin kuljeskelemaan pois kodistaan siis kanaanilaiset jumalat?
”Ja panivatko Abrahamin kuljeskelemaan pois kodistaan siis kanaanilaiset jumalat?” Tämä lienee lähinnä sinun tulkintasi. Kuitenkin, kun tosi Jumalasta käytetään sanaa elōhîm, joka on yksikössä, niin verbi הִתְעוּ tässä tapauksessa tarkoittaa, vaeltaa, mennä. (Van der Toorn 1999, s. 352–353, 360–364.)
” הִתְעוּ tässä tapauksessa tarkoittaa, vaeltaa, mennä.”
No ei tarkoitaa vaan ’panna harhailemaan,veltelemaan’. Eli et siis ymmärtä mitä hifil verbimuoto tekee verbin merkitykselle ja edelleenkin ohitat sen f a k t a n että ko verbimuoto hiteu on monikko!!!!!!!
Etkö tuon vertaa tunne hepran verbien taivutusta!?
No jaa, oletan, että tunnet juutalaisuutta enemmän kuin minä. Ajattelen silloin sinun tietävän, että juutalainen usko on uskoa yhteen Jumalaan. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Ehkä tuon , mitä Jumala sanoi Aabrahamille kanattaa lukea Toorasta, niin asia tulee ymmärrettäväksi, mihin mutoon sana elōhîm taivuttaa sanan hiteu.
”…niin asia tulee ymmärrettäväksi, mihin mutoon sana elōhîm taivuttaa sanan hiteu.”
Raamatun ko kohdan kirjoittaja taivuttaa verbin teu h ifil’n pluraalimuotoon hiteU
ja oikea käännös on jumalat p a n i v a t minut harhailemaan tai vaeltelemaan. Piste!
Pientä pähkinää aiheeseen liittyvää purtavaksi: “Niin sumerilaisen kuin juutalaisenkin Raamatun Genesiksen Elämänpuuhun (eats hajjm) ovat jotkut yhdistäneet jopa modernin tietemme löytämän DNA:n . DNA sisältää 4 emästä joista 3 erilaista kerrallaan koodaavat korkeintaan 64 valkuaisainetta. Käytännössä luonto tuntee niitä vain 22. Juutalaisessa Elämänpuussa on ensiksikin 22 polkua ja 10 luomisympyrää eli yht. 32 tekijää. Kun ne voidaan laskea ylhäältä alas (jumaluus) ja alhaalta ylös (ihmisyys) tulee luvuksi 64. Siis DNA:n mahdollistamien eri valkuaisnaineiden määrä. Luku 64 onmyös Adamin ja Eevan yhteinen lukuarvo!!! (45+19) Heprean sanan sanan ’oikea’ DiN lukuarvo on sekin 64. (Din-sanan kirjain piktogrammit ovat kolmio, yoni ja soikio). Elämän puu on toiseksi myös ihmisen symboli ja JHVH teki ihmis/adamin 22 heprean kirjaimen kautta. Nyt ihmisessä on juuri 22 autosomista kromosomiparia + sukukromosomit x ja y. Ihmisen kromosomiluku on siis 46 mikä on myös lausutun adam-sanan lukuarvo!(1+4+1+40) Kun autosomisia kromosomeja on 2 x 22 eli 44 niin hämmästyttävästi myös nimessä adam osio d a m eli v e r i saa juuri lukuarvoin 44! Ja kun miehen ja naisen yhtesten kromosomiluku on 45 ja adm:n lukuarvo on 45, ovat Genesiksen 1. ihmisen ihmisen lukuarvot 44 45 ja 46 eli täsmälleen sama kuin nykytietemme ilmaisema eri kromosomimäärien luokittelu 44 45 46!!!
Raamatun Genesis (synty) kertomuksissa jumala-elohjim mainitaan edelleen juuri 22 kertaa ja nelikirjain jhvh 10 kertaa! Näin tulee 10 kertaa esiin myös kolmikirjain HVH, mikä on ’ tulla elämään’ vanha kirjoitusmuoto. Nelikirjain ja kolmikirjain olivat olennaisia myös DNA:n rakenteelle ja toiminnalle, missä juuri 4 emästä mahdollisti 64 erilaisen kolmikirjain yhdistelmän ohjaamaa valkuaisainetta. Kolmikirjain hvh saa numeraalit 565, mikä liittyy kolmikirjain DNA:n emäksien geometrisesti kuvailtuun molekyylirakenteeseen. Siis melkoisia ‘yhteensattumia’, jos nyt niitä ovat etenkin kun ‘herra’ eli J HVH on juuri nelikirjain, jossa elämää luova osa HVH ( DNA:n 5-6-5 -rakenne!) on juuri kolmikirjain!
Kiitos tästäkin, tuohon en kyllä osaa oikein kommentoida, mutta ehkä sen sanon, että en itse liikaa spekuloisi lukuarvoilla.
En spekuloi vaan annan analogioita Raamatun käsitteiden faktisten numeroarvojen analogioista kulloisessakin kontekstissaan relevanttiin tieteeseen.
Raamatulla on matemaattinen rakenne, jonka ovat näyttäneet monet heprealaiset akateemiset matemaatikot, tämän pitäisi jokaisen valkavasti eksegetiikkaan suhtautuvan tutkijan ottaa lukuohjelmaansa:
https://borhatorah.files.wordpress.com/2013/11/introduction-to-mathematical-structure-in-torah-1.pdf