Pappisasessorin parahdus: Älä lue Raamattua kuin idiootti!
Vanha sanonta on älä lue kuin piru Raamattua. Ehkä isompi vaara on kuitenkin lukea Raamattua kuin idiootti – ilman haluakaan ymmärtää. Tällä en halua nimitellä ketään, vaan todeta sen seikan, että moni meistä on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä lukenut Raamattua kuin idiootti – minä myös. Tässä muutama esimerkki idioottimaisista lukutavoista:
- Luen omat lempiajatukseni Raamattuun ja poimin sieltä vain itseäni miellyttävät kohdat irrottaen jakeet, luvut ja kokonaiset kirjat Raamatun kokonaisuudesta ja/tai niiden historiallisesta taustasta.
Tosin on alkuun huomattava, että tämä lukutapa ei ole täysin huono, vaan oikein sovellettuna jopa erinomainen. Esimerkiksi elämän vaikeina aikoina ei kannattaa lukea lohdullisia kohtia Raamatusta ja toisaalta Raamattua kannattaa muutenkin ajoittain lukea valikoiden.
Tässä kohtaa kuitenkin puhun sellaisesta lukutavasta, jossa ihminen käyttää Raamattua omien pimeiden puoliensa puolustamiseen joko tiedostamatta tai tiedostaen. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että mieleltään epävakaa ihminen päätyy tekemään jotain tuhoisaa – yleensä valitettavasti juurikin itselleen ja läheiselleen. Harmittomillaan tällainen vaiva tekee ihmisestä lievästi ärsyttävän. Eivät ne vitsit rasittavista ja yksioikoisista kristityistä ole tyhjästä syntyneet.
- Luen Raamattua siten, että haluan osoittaa kristittyjen ja myös juutalaisten olevan täysin pihalla ilman kunnollista perehtymistä kyseiseen vuosisatojen aikana syntyneeseen teoskokoelmaan.
Usein tämän oletuksen taustalla on täysin virheellisiä stereotypioita, jotka ovat vaikkapa syntyneet stereotypioita ruokkivien tv-sarjojen välityksellä. Faktaa ei kuitenkaan kannata rakentaa fiktion pohjalle.
Toisaalta kritiikin taustalla tai kohteena saattaa olla vaihtoehtoisesti jokin yksittäinen kristitty tai juutalainen, jonka näkemykset uskonnosta eivät ole kovin viisaita tai sofistikoituneita. On helpompi kritisoida kristillisyyttä, kun valitsee kohteekseen mahdollisimman helposti kritisoitavan kohteen. Superälykkäiden ja asioista perillä olevien kristittyjen kohdalla tämä taktiikka osuukin pahasti omaan nilkkaansa. Pedot valitsevatkin usein uhrikseen rampautuneen lampaan, eivät voimansa tunnossa olevaa leijonaa.
Tämä kritiikki ei osu siksikään kohteeseensa, että jopa jokainen ihminen ja maailmankatsomus on itsessään oma moniulotteinen universuminsa. Erityisesti tämä pätee Raamattuun sekä kristillisyyteen ja juutalaisuuteen, joista on kirjoitettu pelkästään tieteellisiä julkaisuja lukematon määrä.
Kritiikki on kylläkin aina tervetullutta, kunhan se on hyvin perusteltua ja mielellään rakentavaa sekä dialogiin pyrkivää. Sen sijaan tarkoituksella tuhoavaksi tarkoitettu kritiikki harvoin tekee mitään hyvää – ainakaan se ei useinkaan saa aikaan muutosta myönteiseen suuntaan niin omassa elämässä kuin kritisoitavan kohteen, yhteisön tai yksilön suhteen. Ihminen, joka haluaa jatkuvasti osoittaa muiden olevan väärässä, on usein surullisen onneton sisältä. Sen sijaan aidosti utelias ja kunnioittava ihminen oppii huimalla nopeudella ja samalla saavuttaa muiden kunnioituksen.
- Luen Raamattua siten, että haluan perustella omat ajatukseni muille vetoamalla Raamatun auktoriteettiin ja käytän sen avulla ihmisiä hyväkseni.
Tätä vaivaa näkee valitettavan usein ammattijulistajien ja aktiivisten maallikoiden keskuudessa. Raamattu toimii ikään kuin tiedostamattoman tai tietoisen manipuloinnin välineenä, jolla halutaan saada omille ajatuksille uskottavuutta. Tämä harhaluulo tulee lähelle kahta edellistä, mutta ei valitettavasti ole vaarattomimmasta päästä. Pahimmillaan tämä lukutapa johtaa sellaisten lahkojen syntymiseen, jotka Jumalan sijaan palvovat sairaan lahkojohtajan omia mielihaluja.
Tämän virheen tiedostaminen auttaa ymmärtämään muun muassa sitä, miksi puhutaan uskontojen uhrista. Jokainen uskonnollinen yhteisö, jossa valtaa käytetään väärin ja aiheutetaan ihmisille mittaamatonta tuhoa, on liikaa.
Mistä sitten tunnistaa esimerkiksi terveen kristillisen yhteisön? Tässä voisi sanoa, että hedelmistään puu usein tunnetaan. Jos esimerkiksi yhteisöstä tulee jatkuvasti viestiä pahasta olosta tai ihmisistä, jotka ovat tuhonneet oman tai toisten elämän tavalla tai toisella, on se aika selkeä merkki.
Tunnen itsekin valitettavan usein vastenmielisyyttä uskonnollista ja jopa kristillistä julistusta kohtaan etenkin silloin, kun se on selkeästi haitallista. Jopa epäaito tai huonosti valmisteltu hengellinen puhe tai saarna harmittaa ainakin minua. Sen vuoksi kehotan seurakuntalaisiakin aina kuuntelemaan myös intuitiolla: tuntuuko tämä terveeltä ja hyödylliseltä vai vastenmieliseltä ja pahalta julistukselta. Kaikkia ihmisiä ei pitäisi päästää pastoriksi tai julistajaksi.
- Luen Raamattua, mutta se ei ole totta, koska se ei ole nykytieteen mukaisesti pätevä
Mikä absurdi lähestymistapa Raamattuun! Valitettavan usein juuri tämä on kuitenkin uusateismin Raamattu-kritiikin ytimessä. Jos muinaiselta tekstiltä edellytetään nykytieteeseen sopeutumista, jotta se olisi pätevä, eikö nykytieteen pitäisi olla jatkuvasti staattinen. Miten olisi mahdollista, että muinaiset ihmiset tai sitten vaikka Jumala olisikin Raamatun kautta paljastanut nykytieteen mukaisia ajatuksia? Eikö silloin ”nykytiede” olisi muinaistiede?
No joo, ehkä vähän karrikoidusti sanottu. Kuitenkin Raamatun ja tieteen suhteen pitää olla spesifimpi. Usein tiede tarkoittaa tällaisessa kritiikissä samaa kuin totuus. On kuitenkin hyvä huomata, että tiede antaa yhden rajatun näkökulman totuuteen. Tieteen ytimessä on löytää totuus tutkittavasta kohteesta, eikä esimerkiksi antaa totuusnäkökulmia maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin. Sen vuoksi on vaikea tieteellisesti arvioida esimerkiksi sitä, onko Raamattuun kuuluva Saarnaajan kirja hengellisesti hyvä kirja.
Parhaimmillaan tieteen tulokset kylläkin sparraavat uskontoja ja mielestäni kaikkien uskontojen pitäisi uskaltautua myös tieteen kriittiselle tarkastelulle. Nimittäin, miten uskottavana voi uskontoa pitää, jos sillä on jotain tieteelliseltä tarkastelulta salattavaa? Itse ainakin juoksisin sellaista uskonnollisuutta karkuun kuin ruttoa, joka karttaa päivänselviä tieteellisiä faktoja.
Toki on tärkeää muistaa myös se, että joskus Raamatun myyttisillä kertomuksilla on mielenkiintoisia leikkauspisteitä tutkitun tiedon kanssa. Paras ja klassisin esimerkki tästä on mm. Eden-tarina, joka on äärimmäisen kiehtova ja moniulotteinen teksti, jolla on yhtymäkohtia muun muassa korkeakulttuurin syntyyn. Tarkemmin olen käsitellyt esimerkiksi Adamin historiallisuutta tässä artikkelissa: https://www.areiopagi.fi/2014/12/nelja-nakemysta-siita-oliko-aadam-oikeasti-olemassa/
34 kommenttia
Olen samaa mieltä blogistin kanssa, että Raamattuun lukijat. uskovayt ovat mitä ovat..
Blogisti artikkkelissaan: ”Sinänsä luomiskertomusten puolustamisessa ei ole mitään uutta. Jo varhaisessa kirkossa kristityt joutuivat suojelemaan luomiskertomuksia syytöksiltä, joiden mukaan ne ovat ennemminkin satuja kuin tositapahtumia (esim. puhuvan käärmeen osalta).”
Ellei Aadamia ja Eevaa ole ollut, niin mitä varten Jeesus ilmestyi? Kaikelta kristilliseltä teologialta putoaa pohja. Kristinusko on länsimaiden suurin huijaus.
Puhuva käärme on satu siksi, että kristityt ovat sen itse satuna esittäneet.
Sanojen etymologiaa tutkimalla asia muuttuu. Ohitan laajemman lähestymisen ja menen suoraan loppuun. Jes. 6 kertoo. mikä on puhuva käärme. Serafi, joka tarkoittaa polttavaa käärmettä. Ilmestyskirjan tulipunainen lohikäärme on suora linkki serafiin.
Ts. paratiisin käärme oli serafi, henkiolento, joka löytyy Ilmestyskirjasta myös toisesta kohtaa, mutta ne eivät ole langenneita eläimiä, kuten eräs oli Jesajan aikana.
Blogisti: ”Usein tämän oletuksen taustalla on täysin virheellisiä stereotypioita, jotka ovat vaikkapa syntyneet stereotypioita ruokkivien tv-sarjojen välityksellä. Faktaa ei kuitenkaan kannata rakentaa fiktion pohjalle.”
Blogisti luo fiktio kristillisyyttä siinä kuin puhuvaan käärmeeseen uskovat, vaikka sadusta koetetaan tehdä uskottavampi kertomalla, miten saatana inkarnaatioitui luonnossa esiintyään käärmeeseen. Blogistin inkarnaatio on toisaalla.
Blogisti: ”On helpompi kritisoida kristillisyyttä, kun valitsee kohteekseen mahdollisimman helposti kritisoitavan kohteen. Superälykkäiden ja asioista perillä olevien kristittyjen kohdalla tämä taktiikka osuukin pahasti omaan nilkkaansa. Pedot valitsevatkin usein uhrikseen rampautuneen lampaan, eivät voimansa tunnossa olevaa leijonaa.”’
Olen sohvaperunateologina haastanut ”superälykkäitä ja asioista perillä olevia kristittyjä, voimansa tunnossa olevia leijonia” dialogiin, mutta turhaan. He eivät vastaa kysymyksiini, koska heillä ei ilmeisesti ole antaa sellaista vastausta, joka tukisi heidän kirkollista superauktoriteettiaan. Leijonia en ole nähnyt. Kuullut olen kaapissa rapisevista hiiristä, jotka luikkivat koloihinsa. kun oven aukaisee. 🙂
Olisi mielenkiintoista jos blogisti avaisi kuinka voi edes ymmärtää mitä Raamatussa lukee, voiko jokainen niin vain sitä lukea ja ymmärtää?
Tällä halua vain kertoa että Jeesus selkeästi Sanoo seuraavaa:
Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Entäpä ymmärsivätkö edes opetuslapset kolmen vuoden jälkeen mitä Jeesus Sanoo, eivät tainneet vaan vasta kun nöyrtyivät ja saivat Pyhän Hengen.
Entäpä Paavali, korkeimmin oppinut juutalainen, löysikö hän kirjoitusten kautta Jeesuksen, ei vaan vasta nöyrryttyään kohdatessaan Jeesuksen, hän piti kaikkea omaa viisauttaan roskana.
Koivisto: ”Itse ainakin juoksisin sellaista uskonnollisuutta karkuun kuin ruttoa, joka karttaa päivänselviä tieteellisiä faktoja.”
Niin minäkin vanhana skeptikkona teen. Varsinkin kreationismi – jonka edustajia täälläkin jokunen palloilee – on sen sorttisesta uskonnollisuudesta varsin oivallinen esimerkki.
”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt” (1Mo2:7-8)
Tuosta tekstistä käynee ilmi, että ensimmäisen הָ֣אָדָ֔ם ihmisen Jumala teki Eedenin ulkopuolella ja asetti hänet vasta sitten Paratiisiin, jossa Jumala teki Aadamin kylkiluusta naisen, Eevan. Mikäli oletetaan, että be eden ”ihana puutarha” on ollut Mesopotaniassa, niin olisko kenties loogista, että Aadam on mudostettu savesta lähellä tuota Eedeniä, ettei Jumalan olisi tarvinnut kuljettaa Aadamia milloin Afrikasta ja sitten taas Euroopasta ja kenties jälleen jostakin muusta maailman kolkasta Eedeniin.
”Waltonin skenaario Edenistä pyhänä paikkana, jonne osa nykyihmisistä löysi tiensä, on mielestäni mahdollinen ja jopa todennäköinen selitys niin Raamatun kuin tieteellisen tiedonkin näkökulmasta.” ”Genesiksen alkuluvuissakin meillä on siis todennäköisesti useampia kuin yksi Aadam” .
Miten sitten suhtautua siihen, kun kirjoitusten mukaan ainoastaan kaksi Aadam ja Eeva ajettiin Eedenistä ulos, kuten (1Mo3:23-24) toteaa: ”Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.” Aadamin jälkeläiset kyllä tunsivat paikan , mutta he eivät voineet sinne mennä, koska enkelit vartiovat sitä Jumalan käskystä.
Aadamin luomisesta Luther kirjoittaa Genesis-kommentaarissaan todeten muun muassa, että ”Niinpä Aadam ennen kuin Jumala hänet muodosti, on eloton maassa makaava savenkappale, johon Jumala tarttuu ja muodostaa siitä jalon luomuksen osalliseksi kuolemattomuudesta.”
….ja edelleen ”jos Aristoteles tämän kuulisi, hän tosin nauraisi ja olisi sitä mieltä, että taru ei ole niinkään vailla viehätystä, mutta täysin mieletön; ihminen muka olisi ollut alunperin kappale savea, mutta sitten jumalallisen viisauden muotoilemana viisaudessaan jumalallinen ja voisi saavuttaa kuolemattomuuden.” Sokrates oli kuitenkin asiasta sitä mieltä, että sielu on kuolematon, joka meni monen sen ajan filosofin ymmärryksen yli, kuten myös – Hornan kyy – ja menee edelleen.
Genesis-kommentaarin 4:nen luvun alussa Luther kirjoittaa: ”Nyt olemme vihdoin päässeet ylitse tuon syvän meren, jolla ovat ylen määrin hikoilleet kaikki, joiltain osin mekin, vaikka meille kaikki on ollut selkeämpää, kun olemme jättäneet vertauskuvat ja seuranneet historian kertomuksen varsinaista sisällystä.”
Olen jokseenkin varma, että monet eivät allekirjoita nykyään tuota Lutherin käsitystä Genesiksen alkulukujen – historiallisuudesta.
Ostin itselleni oman Raamatun rippikoululeirillä. Aloin lukemaan sitä kylmiltäni alusta loppuun. Siinä meni pari vuotta. Varsinkin profeetat olivat vaikeasti sulatettavia lukukokemuksia ja niitä luki selailemalla. Synoptiset evankeliumit olivat viisuden etsimiseesä pettymys. Kaiki koulussa opitut tarinat löytyivät sieltä ilman suurempaa syväkokemusta. Vasta Johanneksen evankeliumi mystisyydellään sykäytti. Paavali oli toivoton kokemus ilman esitietoja. Ilmestyskirja puhdasta mielikuvituskirjallisuutta.
Meni monta vuotta ja monta kirjaa jotka autoivat avaamaan tekstejä niiden taustaa, niiden syyyhteyksiä ja hengellistä sanomaa. Nuorena raamatun mahdottomuus luonnontieteellisenä teoksena ei ollut mikään ongelma. Eihän sieltä sellaista normaali koulujakäyneenä odotakkaan. Vertauskuvallisuus oli päivänselvää. Abrahamista eteenpäin kaikki oli historian lukemista ja osittain aika jännittävääkin.
Palestiinan valloitushistoria herätti epäilyksiä siitä että paljonko niissä on propagandaa joka oikeuttaisi jumalan nimissä tekemään kansanmurhia. Ei kovin ylentävää luettavaa. Mutta kuningasaika oli mielenkiintoista koska ne kirjat kilpailivat romaanien kanssa jännityksestä ja traagisuudesta.
Vasta aikuisiässä oppi ymmärtämään sen mihin moneen tarkoitukseen Raamattua käytetään omien asioiden ajamisessa. Ei kiva kokemus uskontopoliittisesti viattomalle.
Lukevatko maalliset ihmiset Raamattua tänä päivänä ylimalkaan? Jos he niin tekevät kylmiltään niin kuin minä vaivaisin ennakkotiedoin , niin mikähän on se uskonnollinen anti. Eettisyyttä ja muuta hyvää tietoa ihmisillä on muutenkin. Mutta kristillinen messiaaninen raamatunlukemisen taito tuskin löytyy ilman ohjausta. Vanhaa Testamentti lukukokemuksena tuskin johdattaa uuden Testamentin sanomaan ilman opastusta. Uuden Testamentin ihmekertomukset tulevat hämmästyttämään niitä joilla ei ole kykyä ajatella asioita symbolisesti ja sen ajan maailmankuvaan liittyvinä.
Ongelma tavallisille ihmisille on siis se että onko Raamattu se viisauskirja joka antaisi vastauksen ihmisten eksistentiaalisiin kysymyksiin. Kannattaako sitä ylimalkaan lukea?
Raamatun alkukertomukset ja erityisesti sumerilainen historia kulkevat paljolti käsi kädessä. Mielenkiintoista verrattavaa tarjoavat paitsi vedenpaisumuskertomus myös kuvauksen jumalten kokouksista ja jättiläissankareista kuten Gilgameshista, jonka nimeä kantavan eepoksen löytäminen kuningas Assurbanibalin kirjastosta Ninivestä hätkähdytti tieteellistä ja teologista maailmaa 1900-luvun alussa. Tämä sankarin lapsi Gilgamesh hakee tunnetussa nimelleen omistetussa eepoksessa Ikuisen elämän yrttiä:
Kun jumalat ihmisen loivat osaksi ihmisen kuoleman soivat ottivat itseensä käteensä e1ämän Sinä sankarin lapsi turhaan juokset elämää etsit – et löytävä ole…
Gilgameshin tavoitelema ikuisen elämän tarjoava yrtti saattanut hyvin olla Raamatun Elämän puun toisinto. Ja Elämän Puulla on puolestaan mitä tärkein merkitys niin kabbalismille kuin nykytieteemme geneettisen koodin arvoituksia pohtivalle tutkimuksellekin. Raamattu ei ole siis omistanut legendojaan yksin tai ensin. Kertomus Noasta on Gilgameshia myöhäisempi eivätkä Raamatun vanhimmat kertomukset ole myöskään -kuten luullaan- yksijumalisia. Genesiksessä jumalat luovat tai oikeammin tekevät ihmisen kuvaksensa (l Ms. L :26) , Psalmeissa Jumala on tuomarina iumalien kokouksessa (ps 82:1) ja Samuelin mukaan Goljat pilkkaa ’elävien jumalien’ taistelurivejä (1 Sm.17:26). Teologit hellivät ajatusta, että Raamatun monikolliset jumala-käsitteet tarkoittaisivat Jumalan kolmea persoonaa Isää, Poikaa ja pyhää Henkeä. Asia olisi näin siksikin, että eräin paikoin sanan elohjim jälkeinen verbi on yksikössä. Kolmiyhteisyys on kuitenkin vain dogmi eivätkä jumalien predikaatit aina edes ole yksikössä. Abraham esimerkiksi kertoo Abimelekille (lMs 2o:13), miten jumalat nimen omaan veivät hänet kauas isänsä suvusta. Eivätkä edes ’vieneet’ vaan itse asiassa tarkasti kääntäen ’harhaanjohtivat’ hänet isänsä huoneesta. Aina teologien ei kuitenkaan tarvitse yrittää harmonisoida ongelmia pois, sillä usein käännökset tekevät sen valmiiksi heidän puolestaan ja piilottavat sopimattomat käsitteet oikean opin mukaisiksi. Näin toimii teologien eksegeettinen akrobatia ja näin saamme juoda ’Sanan väärentämätöntä maitoa.’
Sumerilaiset eivät maanviljelyksessään tyytyneet tuottamaan vain vehnää ja ohraa, vaan he olivat myös erinomaisia puutarhureita ja metsänhoitajia. Gilqamesh-eeposkin mainitsee Urugin tarhat. Maassa ei luonnostaan kasvanut puustoa, joten tarhoihin istutettiin taatelipalmuja ja muita hedelmäpuita; laivanrakennusta varten kasvatettiin setrejä. Nämä tosiasiat ovat mitä ilmeisin pohja Raamatun sittemmin vertauskuvallisiksi työstetyille kertomuksilIe paratiisista, Iuomisesta ja lankeemuksesta:
Ja Herra Jumala istutti Paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle Paratiisia niin myös hyvän ja pahan tiedon puun. Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli Paratiisia ja se jakaantui sieltä neljään haaraan. Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet viljelemään ja varjelemaan sitä. (I Ms 2:8-16) Kuten Raamatun Adam niin myös sumerilaisten ensimmäinen ihminen Adapa -huomaa nimien yhtäläisyys- viljeli jumalien puutarhoja, ja samoin kuin Adam ja Gigamensh, myös hän jäi ikuista elämää vaille. Häntä ei tosin kirottu ja tuomittu syntiinlankeemuksen tähden, muta hänenkin onnettomuutensa, kuten Eevan, oli kuunnella vääriä neuvoja. Professori Armas Salosen mukaan oli tämä Adapa kutsuttu ylijumala Anun eteen vastaamaan siitä, että hän oli haaksirikostaan suuttuneena estänyt seitsemän päivän ajan etelätuulia puhaltamasta. Adapan isä, vedenjumala Ea, neuvoo poikaansa, ettei tämä sitten Anun luona saisi nauttia mitään: Anun eteen kun astut, leipää kuoleman tarjotaan sulle. Älä sitä vain syö. Vettä kuoleman tarjotaan sulle. Älä sitä vain juo. Myös vaatetta tarjotaan taan sulle se yllesi pue.
Anun lähettämän visiirin kanssa Adapa nousee taivaaseen ja kaikki on niin kuin isä Ea on ennustanut. Mutta Anu heltyykin kuoleman leivän ja veden sijasta tarjoamaan Adapalle elämän leipää ja vettä. Mutta Adapa ei uskalla syödä ja juoda mitään ja loukkaantunut Anu käskee viedä hänet takaisin maahan. Näin Adapakin jää kuolevaiseksi.
Adapa-kertomus ei ole mielenkiintoinen vain aiheensa ja käyttämiensä Uudesta testamentista tuttujen – käsitteidensä (e1ämän leipä, elämän vesi) vuoksi, vaan myös siksi, että se on eräs vanhimmista tunnetuista taivasmatkoja kuvaavista aiheista. Adapa oli ensimmäinen ihminen ja puolijumala, joka nousi taivaaseen. Jeesus taas oli uusi Adam ja myös hän nousi taivaaseen. Varsinainen Adapan vastine Raamatussa lienee kuitenkin ollut seitsemäs patriarkka Hanok, joka Adapan tavoin kulki jumalten seurassa ja oli vihitty heidän salaisuuksiinsa, ja tunnetusti otettiin myös elävänä taivaaseen. Eivätkä Sumerilais-heprealaiset analogiat ole kaikki tässä.
Luettelosta tulisi todella pitkä. Aivan oman lukunsa ansaitsisi. mm. sumerilainen papisto, joka heprealaisten kollegojensa tavoin pani temppeleissä toimeen kultillisia puhdistuksia, sovituksia ja voiteluja. Mutta tila ei riitä ja on mentävä eteenpäin. Todettakoon kuitenkin vielä, että vaikuttavimman sumerilaisen taivasmatkan teki Kotkan mukana kuningas Titan, joka nousi yhä korkeammalle ja korkeammalle niin että lopulta maakin hävisi kokonaan näkyvistä ettei mertakaan voinut enää erottaa. Etana-tarun tarkkuus on selittämätön arvoitus. Mutta Etanaakin ihmeellisimpiin suorituksiin kykeni kalaihminen Oannes, jota babylonialainen kirjoittaja Berossus (34o-27o eKr.) on kuvannut maansa menneisyyttä käsitelleessä teoksessaan. Oannes olisi muinoin noussut merestä ja opettanut sumerilaisille heidän niin matemaattis-tähtitieteelliset kuin muutkin hämmästyttävät tietonsa ja taitonsa.
Pientä pähkinää aiheeseen liittyvää purtavaksi: “Niin sumerilaisen kuin juutalaisenkin Raamatun Genesiksen Elämänpuuhun (eats hajjm) ovat jotkut yhdistäneet jopa modernin tietemme löytämän DNA:n . DNA sisältää 4 emästä joista 3 erilaista kerrallaan koodaavat korkeintaan 64 valkuaisainetta. Käytännössä luonto tuntee niitä vain 22. Juutalaisessa Elämänpuussa on ensiksikin 22 polkua ja 10 luomisympyrää eli yht. 32 tekijää. Kun ne voidaan laskea ylhäältä alas (jumaluus) ja alhaalta ylös (ihmisyys) tulee luvuksi 64. Siis DNA:n mahdollistamien eri valkuaisnaineiden määrä. Luku 64 onmyös Adamin ja Eevan yhteinen lukuarvo!!! (45+19) Heprean sanan sanan ’oikea’ DiN lukuarvo on sekin 64. (Din-sanan kirjain piktogrammit ovat kolmio, yoni ja soikio). Elämän puu on toiseksi myös ihmisen symboli ja JHVH teki ihmis/adamin 22 heprean kirjaimen kautta. Nyt ihmisessä on juuri 22 autosomista kromosomiparia + sukukromosomit x ja y. Ihmisen kromosomiluku on siis 46 mikä on myös lausutun adam-sanan lukuarvo!(1+4+1+40) Kun autosomisia kromosomeja on 2 x 22 eli 44 niin hämmästyttävästi myös nimessä adam osio d a m eli v e r i saa juuri lukuarvoin 44! Ja kun miehen ja naisen yhtesten kromosomiluku on 45 ja adm:n lukuarvo on 45, ovat Genesiksen 1. ihmisen ihmisen lukuarvot 44 45 ja 46 eli täsmälleen sama kuin nykytietemme ilmaisema eri kromosomimäärien luokittelu 44 45 46!!! Raamatun Genesis (synty) kertomuksissa jumala-elohjim mainitaan edelleen juuri 22 kertaa ja nelikirjain jhvh 10 kertaa! Näin tulee 10 kertaa esiin myös kolmikirjain HVH, mikä on ’ tulla elämään’ vanha kirjoitusmuoto. Nelikirjain ja kolmikirjain olivat olennaisia myös DNA:n rakenteelle ja toiminnalle, missä juuri 4 emästä mahdollisti 64 erilaisen kolmikirjain yhdistelmän ohjaamaa valkuaisainetta. Kolmikirjain hvh saa numeraalit 565, mikä liittyy kolmikirjain DNA:n emäksien geometrisesti kuvailtuun molekyylirakenteeseen. Siis melkoisia ‘yhteensattumia’, jos nyt niitä ovat etenkin kun ‘herra’ eli J HVH on juuri nelikirjain, jossa elämää luova osa HVH ( DNA:n 5-6-5 -rakenne!) on juuri kolmikirjain!
Blogissa ei käsitellä lainkaan Raamatun asenteita, jotka ovat olleet hyvin vahingollisia erilaisia ihmisryhmiä kohtaan. Ja ovat vieläkin. Myös naiset kärsivät edelleen näistä asenteista. Edelleen monet miehet pitävät Raamattuun vedoten naista alempiarvoisena itseensä verrattuna. Kertomukset eevoista tai marioista eivät paljon auta. Maria on yleensä esimerkki nöyryydestä, ei rohkeudesta.
Ilmoita asiaton kommentti