Pappi kyllästyi jahkailuun – palautti pappiskirjan
Helsingin seurakuntien verkkoviestintäsuunnittelijana työskentelevä Eeva Silin kertoi Twitterissä palauttaneensa pappiskirjansa kapituliin. Asian tarkemmat perustelut löytyvät Silinin Kiikkukuningatar-blogista. Silinin ratkaisusta kertoi laajempaan julkisuuteen Kirkko ja kaupunki.
Syynä pappiskirjasta luopumiseen Silin sanoo turhautumisensa kirkon suhtautumiseen ”LGBTIQ-juttuihin”. Silin on seurannut tilannetta 15 vuotta ja sanoo nähneensä ”kehityskaaren kulissien takaisesta homofobiasta ja vaikenemisesta (Huovinen, ei, en pysty todistamaan, mutta omaa kokemusta on) jonkinlaiseen hyväntahtoiseen, paikalliseen huolenpitämiseen (Askola), ja nyt olisi sitten tulossa käännös kohti opportunismia ja ilmeisesti jonkinasteista homofobiaa, todennäköisesti noin 25 vuoden ajaksi.”
Viimeinen niitti Silinille oli Teemu Laajasalon valinta piispaksi: ”yli puolet Helsingin hiippakunnan piispanvaalin valitsijoista äänesti piispaksi mielestäni sellaisen menneisyyden miehen, joka haluaa jatkaa vanhaa pahaa perinnettä tasa-arvo -venkoilussa. Kaunista puhetta varmasti tulee, mutta teot ratkaisevat.”
Silin kertoo jättäneensä pappiskirjan Irja Askolalle: ”Keskustelimme ihan hyvässä hengessä ja siunasimme toisemme lopuksi.”
Aikain merkki tämäkin henkilökohtainen ratkaisu. Se tuskin jää viimeiseksi, jos ja kun kirkko etenee asiassa kuten tähän asti.
Olli Seppälä
P.S. Bloginsa tiukkaa kommentoitipolitikkaa (ei homofobiaa, seksismiä, rasismia, rasismimääritelmänillitystä, eikä raamattunillitystä) linjatessaan Silin kirjoittaa: "Luulisi, että tällaisia juttuja ei tarvitsisi sanoa, mutta vilkaisu esim. Kotimaa24:n blogien kommentteihin korjaa sen käsityksen pikaisesti." Auts! Vaikka ei täälläkään sallita em. asioita.
15 kommenttia
Minäkin kannatan lämpimästi Eeva Silin ratkaisua.
Tervemenoa vaan! Uusi työpaikka löytyy varmasti alta aikayksikön Setasta, Vasemmistoliitosta, tai jostain muusta järjestöstä joka on lähempänä Eeva Silin aatemailmaa kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
Eva Silin on varmasti toiminut, kuten hän on mielessään ja pohdinnoissaan parhaaksi havainnut. Voihan olla, että kyseessä on jonkinlaista protestihenkeäkin.
Yleisellä tasolla olen kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyaikana on nostanut päätään jonkilainen ”laittomuuden ihannointi”. Yhä useampi kirkon jäsen, kansalainen tai kuka tahansa ihminen katsoo oikeudekseen määritellä, mikä on se oikea tapa tulkita kirkon tai valtakunnan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Käydään keskustelua siitä, milloin on oikein toimia vastoin voimassa olevia määräyksiä, säädöksiä tai jopa lakeja.
Kirkossa ko. toimintaa on ollut havaittavissa vaikkapa spn-avioliittoon vihkimisten yhteydessä. Valtakunnan tasolla peistä väännetään siitä, saako paperittomia ihmisiä piilotella virkavallalta, joka on saanut määräyksen poistaa heidät maasta. Lähimmäisen auttamista kukaan (ei virkavaltakaan) ei kiellä eikä vastusta.
Muutama vuosi sitten Päivi Räsänen mainitsi puheessaan Kansanlähetyspäivillä jotain sen suuntaista, että joskus voi tulla eteen tilanne, jolloin on toteltava Jumalaa enemmän kuin esivaltaa. Hänen puheensa nostatti valtaisan negatiivisen myrskyn. Jotkut jopa kokivat, että Räsänen yllyttää laittomuuksiin. Jotkut protestoivat eroamalla kirkosta.
Miten on näinä aikoina? Missä menee raja kanslaistottelmattomuuden suhteen?
Erikoinen protestihenki, joka toimii juuri niinkuin vastustaja haluaa???
”Luulisi, että tällaisia juttuja ei tarvitsisi sanoa, mutta vilkaisu esim. Kotimaa24:n blogien kommentteihin korjaa sen käsityksen pikaisesti.” Niinpä.
En ymmärrä Silinin sen enempää kuin muidenkaan närkästystä Laajasalon valinnasta. Hänhän on varsin liberaali ja eräässä raadiohaastattelussa sanoi suoraan, että hyväksyy snp-avioliittoon vihkimisen. Sanoi vain, että kirkon nykykäytäntö ei sitä salli vaan toivoi tilanteen muuttuvan kirkolliskokouksen päätöksellä.
On aika merkillistä, että koko joukko ihmisiä on suorastaan vihaisia siitä, että papit noudattavat kirkkonsa sääntöjä.
Eeva Silin täytyy olla aika nuori ihminen. Hän ei ole voinut seurata kirkon suorastaan vallankumouksellista viime vuosikymmenien kehitystä. Kun katsoo viimeisen viidenkymmenen vuoden takapeiliin niin kirkko tuskin voi tuntea samaksi laitokseksi.
Asenne eettisiin kysymyksiin on muuttunut radikaalisti. Vaikka vastarintaa muutoksiin tietenkin on. Ensin tuli naispappeus , sitten homoseksuaalisuus ensin ja nyt LGBQT-kansan(tai mikä lyhennys nyt on ajankohtainen) ihmisoikeudet. Kun on kyse suurista aatteellisista muutoksista niin kärsivällisyys on hyve nr 1. Suuret asenteiden muutokset vievät aikaa ja se on paras hyväksyä jos asian muuttuminen on tärkeätä . Niiden puolesta taisteleminen ei parane jos heittää pyyhkeen kesken matsin kehään.
Täysin ymmärrettävä päätös Eva Siliniltä! Kaikkea hyvää jatkossa hänelle ja paljon siunausta!
Ilmoita asiaton kommentti