Pappeus on anarkistista ja ennakkoluuloja herättävää
Joskus olen sanonut, että pappeus on nuorelle aikuiselle nykyisin aika anarkistinen ammatti. Monilla on ennakkoluuloja pappeja, kirkkoa ja kirkon työtä kohtaan. Omaa työtään ja kirkon läsnäoloa saa monissa tilanteissa olla perustelemassa. Ennakkoluulot ja ihmettely kumpuavat niin kirkon sisältä kuin sen ulkopuolelta. Usein saan olla vastaamassa ammatinvalintaani ihmetteleviin kysymyksiin tai kummasteluun kirkon moninaisesta työstä. Tuoreena kauppakeskuspappina olen jo useampaan otteeseen saanut perustella seurakunnan läsnäoloa kauppakeskuksessa. Kirkon ja sen työntekijöiden kosketuspinta ihmisten arjessa ei ole enää niin keskeinen, kuin se on joskus ollut. Tämän vuoksi olen kokenut tärkeäksi omalta osaltani ennakkoluulojen rikkomisen sosiaalisessa mediassa. Vain avoimuus voi tuoda kirkkoa lähemmäksi ihmisten arkea.
Työtä avoimuuden ja tietämyksen lisäämiseksi riittää, sillä monet ennakkoluulot tulevat minulle usein pappina vastaan. Esimerkiksi ”Mä en sitten kuulu kirkkoon” kommentti livahtaa ihmisen suusta, kun jossain tilanteessa ammattini tulee ilmi. Tähän on monesti tullut todettua, ettei minulla pappina ole tapana kysellä keneltäkään henkkareita tai verokorttia. Minun tehtäväni ei ole arvioida ihmistä kirkkoon kuulumisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Minun tehtäväni on kohdata toinen ihminen Kristuksen esimerkin mukaisesti armollisella katseella. Tärkeää on se, että suhtaudumme puolin ja toisin toisiimme arvostaen ja kunnioittaen, vaikka emme kaikista asioista samalla tavoin ajattelisikaan. Sen sijaan, että katsoisin sitä, mikä meitä erottaa, haluan kohdistaa katseeni siihen, mikä meitä yhdistää.
Suoran kielteisyyden sijaan ennakkoluulot saattavat joskus tulla vastaan myönteisen ihmettelyn muodossa. ”Sä oot niin erilainen kuin papit yleensä” kommentin on varmasti suurin osa papeista joskus kuullut ihmisiä kohdatessaan. Mielikuva pappeudesta ulkonäöstä puhetapaan elää monilla vahvana ja tämän mielikuvan murtaminen on mielestäni kirkossa välttämätöntä. Kirkko erilaisine työntekijöineen elää todeksi sitä, että kirkko kuuluu kaikille ja kaikenlaisille ihmisille. Saman katon alle voi mahtua monenkirjava joukko eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, joita Kristus yhdistää.
Youtubessa tarkastelen 9 ennakkoluuloa, joihin olen pappina törmännyt
17 kommenttia
Vai ei Jeesus ollut anarkisti? Yksi ongelma järjestyksen ystäville kirkon toiminnassa on se, että sekä Jeesuksen julistuksessa että toiminnassa on paljon anarkistisia piirteitä. Hänen tapansa suomia fariseuksien , siis silloisten vallanpitäjien, puhdasoppisuutta ja hänen temppelin puhdistusoperatio olivat selvästi anarkismia . Jeesus ei suosinut realistisia kompromisseja vaan täyttä ehdottomuutta anarkistien tapaan.
Aivan liikaa vedotaan Paavaliin näissä järjestysasioissa.Mutta hänhän oli organisaattori joka loi seurakuntia niin niissä piti olla joku järjestys ja aikaa myöten hieraarkia. Valitettavasti anarkiikisuus on hävinnyt ja järjestys on tukahduttamassa henkeä.
Emilia: ”Tärkeää on se, että suhtaudumme puolin ja toisin toisiimme arvostaen ja kunnioittaen, vaikka emme kaikista asioista samalla tavoin ajattelisikaan”
Kun nyt anarkismista papiston yhteydessä kerran on kysymys, en malta olla kysymättä sinun suhtautumistasi nuorena naispuolisena pappina Jeesuksen neitseestäsyntymiseen. Tutkimuksen mukaan vain joka toinen naispappi uskoo siihen.
Onko se, ettei usko keskeiseen uskontunnustuksen kohtaan anarkismia?
Ei pappi voi tulla tavalliseksi. Se mahdollisuus on heiltä viety iäksi. kohtaaminen merkitsee meille tavallisille, pyhän kohtaamista. Pappi on erotettu Jumalan käyttöön ja siksi me koemme erityisenä papin kohtaamisen. Sama kohtalo on jokaisella, joka tunnustaa uskovansa Jeesukseen.Olipa kuka hyvänsä.
Tuttu juttu tuo kommentti: ”Meidän pappi ei ole samanlainen kuin papit yleensä”. Tätä ”pappia yleensä” ei vain taida olla olemassakaan?
Kiitos Emilia hyvästä kirjoituksesta. Asia on juuri niin kuin kirjoituksessa sanot ja mielestäni sinulla on terve asenne ihmisiin. Liian helposti olen joskus itsekin sortunut ajattelutapaan, että me kristityt vs. muut. Nykyään näen kaikki ihmiset ystävinäni ja hyvinä tyyppeinä. T: Jussi-pappi
Hauska lukea siitä että pappi suoraselkäisesti haluaa olla pappi ilman anteeksipyyntöjä. Muuten olen samaa mieltä emiliapapinkanssa mutta ihmettelen sitä että eikö hän ole työssään ja toimissaan huomannut että pappiin ei edes haluta suhtaua niinkuin tavalliseen ihmiseen.
Pappi ei pääse irti siitä että ihmisissä tapahtuu jotakin kun he törmäävät pappiin. Hyvin usein syntyy lyhty mutta intensiivinen keskustelu jota voisi kutsua pika sielunhoidoksi. Jotkut papit ovat taitavia tässä ja toimivat pappina . Jotkut tuhlaavat voimiaan yrittäessään vakuutta kuulijansa siitä että puhujan ja kuulijoiden välillä ei ole eroa. Ero on ja papin on hyvä tunnistaa tämä ja käyttää sitä hyväkseen. Aina kun papin kanssa saa mahdollisuuden keskustella niin sitä ja sen vaikutusta jälkipunnitaan.
Kirjoittaja
emiliapappi
Tubettava rippikoulu- ja nuorisopastori Kirkkonummen suomalaisesta seurakunnasta. Youtube, Snapchat ja Instagram: emiliapappi.
Blogisti on oikeassa, että nuoren papiston keskuudessa esiintyy paljon anarkistisuutta. Se on kuitenkin hyvin valitettavaa, eikä ole hyvä asia, vaan rappion ilmenemismuoto. Esimerkiksi Vapahtajamme Jeesus Kristus vastustaa anarkiaa, eikä ole missään nimessä anarkisti sen todellisessa merkityksessä. Kristinusko voi olla toki tietyssä mielessä radikaalia, mutta ei koskaan varsinaisesti anarkistista.
Avaan vähän näkemykseni teologista taustaa, jos jotakuta kiinnostaa tietää, miten em. väitteeni perustelen: https://www.kotimaa.fi/blogit/antikristillinen-anarkismi/
Ilmoita asiaton kommentti