Joskus olen sanonut, että pappeus on nuorelle aikuiselle nykyisin aika anarkistinen ammatti. Monilla on ennakkoluuloja pappeja, kirkkoa ja kirkon työtä kohtaan. Omaa työtään ja kirkon läsnäoloa saa monissa tilanteissa olla perustelemassa. Ennakkoluulot ja ihmettely kumpuavat niin kirkon sisältä kuin sen ulkopuolelta. Usein saan olla vastaamassa ammatinvalintaani ihmetteleviin kysymyksiin tai kummasteluun kirkon moninaisesta työstä. Tuoreena kauppakeskuspappina olen jo useampaan otteeseen saanut perustella seurakunnan läsnäoloa kauppakeskuksessa. Kirkon ja sen työntekijöiden kosketuspinta ihmisten arjessa ei ole enää niin keskeinen, kuin se on joskus ollut. Tämän vuoksi olen kokenut tärkeäksi omalta osaltani ennakkoluulojen rikkomisen sosiaalisessa mediassa. Vain avoimuus voi tuoda kirkkoa lähemmäksi ihmisten arkea.
Työtä avoimuuden ja tietämyksen lisäämiseksi riittää, sillä monet ennakkoluulot tulevat minulle usein pappina vastaan. Esimerkiksi ”Mä en sitten kuulu kirkkoon” kommentti livahtaa ihmisen suusta, kun jossain tilanteessa ammattini tulee ilmi. Tähän on monesti tullut todettua, ettei minulla pappina ole tapana kysellä keneltäkään henkkareita tai verokorttia. Minun tehtäväni ei ole arvioida ihmistä kirkkoon kuulumisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Minun tehtäväni on kohdata toinen ihminen Kristuksen esimerkin mukaisesti armollisella katseella. Tärkeää on se, että suhtaudumme puolin ja toisin toisiimme arvostaen ja kunnioittaen, vaikka emme kaikista asioista samalla tavoin ajattelisikaan. Sen sijaan, että katsoisin sitä, mikä meitä erottaa, haluan kohdistaa katseeni siihen, mikä meitä yhdistää.
Suoran kielteisyyden sijaan ennakkoluulot saattavat joskus tulla vastaan myönteisen ihmettelyn muodossa. ”Sä oot niin erilainen kuin papit yleensä” kommentin on varmasti suurin osa papeista joskus kuullut ihmisiä kohdatessaan. Mielikuva pappeudesta ulkonäöstä puhetapaan elää monilla vahvana ja tämän mielikuvan murtaminen on mielestäni kirkossa välttämätöntä. Kirkko erilaisine työntekijöineen elää todeksi sitä, että kirkko kuuluu kaikille ja kaikenlaisille ihmisille. Saman katon alle voi mahtua monenkirjava joukko eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, joita Kristus yhdistää.
Youtubessa tarkastelen 9 ennakkoluuloa, joihin olen pappina törmännyt
Blogisti on oikeassa, että nuoren papiston keskuudessa esiintyy paljon anarkistisuutta. Se on kuitenkin hyvin valitettavaa, eikä ole hyvä asia, vaan rappion ilmenemismuoto. Esimerkiksi Vapahtajamme Jeesus Kristus vastustaa anarkiaa, eikä ole missään nimessä anarkisti sen todellisessa merkityksessä. Kristinusko voi olla toki tietyssä mielessä radikaalia, mutta ei koskaan varsinaisesti anarkistista.
Avaan vähän näkemykseni teologista taustaa, jos jotakuta kiinnostaa tietää, miten em. väitteeni perustelen:
https://www.kotimaa.fi/blogit/antikristillinen-anarkismi/
Tarkoitin Manu kommentillani sitä, että pappeutta pidetään nuorten aikuisten keskuudessa usein anarkistisena valintana ammatiksi. Moni nuori aikuinen ei nykyaikana ymmärrä, miksi joku haluaa työskennellä pappina. Uskoon liittyvät asiat, kuten pappeus, koetaan vieraaksi ja niitä saatetaan ihmetellä ja kyseenalaistaa hyvin avoimesti.
Kiitos vastauksesta!
Kuten tämänkin blogin kommmentit osoittavat, monet sekoittavat käsitteet anarkia ja radikaalisuus pohtiessaan Raamatun ilmoittaman Jeesuksen persoonaa.
Mielestäni sanaa anarkia ei tulisi käyttää löysästi. Se on teologisessa mielessä laittomuutta lähelle tuleva kielteinen ilmiö, vähän kuin narsismi… Vaikka jokaisesta ihmisestä löytyy tietyssä mielessä narsistisuutta, narsismi on kuitenkin asiana negatiivinen käsite.
Katsotaanpa hieman anarkia ja radikaalinen -sanojen perusmerkityksiä ja niiden eroja.
Anarkismi: aatesuunta joka taistellen kaikkea sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestystä vastaan tavoittelee yksilön täydellistä vapautta.
https://www.suomisanakirja.fi/anarkismi
Anarkia tulee kreikan sanasta arkhē, ’esivalta’ johon lisätään kieltosana an. Siitä seuraa ajatus hallinnottomuudesta.
Näin tulkitksee myös Kielitoimiston sanakirja: hallituksettomuus, laittomuus(tila), sekasorto. Maa joutui anarkian valtaan.
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80
Anarkia on siis juuriltaan negatiivinen tila. Vastaavasti sanasta radikaali voidaan puolestaan löytää sekä myönteinen että kielteinen ulottuvuus. Yleensä tunnemme vain sen negatiivisen puolen, jonka ymmärrämme vaarallisena ääriajatteluna. – Lähtökohtaisesti radikaali ei ole kuitenkaan ollut pelkästään negatiivinen termi. Tässä ensin asian selvennystä englanninkielisestä maaailmasta.
Radical, adjective
1.
of or going to the root or origin; fundamental:
a radical difference.
2.
thoroughgoing or extreme, especially as regards change from accepted or traditional forms:
a radical change in the policy of a company.
3.
favoring drastic political, economic, or social reforms:
radical ideas; radical and anarchistic ideologues.
http://www.dictionary.com/browse/radical
Termin radikaali myönteisenä ulottuvuutena voidaan siis nähdä eräs jopa lähtökohtainen ajatus juurille ja perusteille menemisestä. Kreikan sana ρίζα eli juuri voidaankin kääntää myös sanaksi radikaali. Latinan kielessä tämä yhteys näkyy vieä selvemmin sillä latinassa juuri-sana kirjoitetaan muotoon radix.
Kun puhumme Jeesuksesta, ei ole oikeuttua leimata häntä anarkistiksi sen alkuperäisessä merkityksessä. Radikaaliksi häntä voidaan kuitenkin kutsua, kun sillä tarkoitetaan totuuskysymysten juurille ja perusteille menevää ehdottomuutta. – Jokainen kuitenkin varmaan ymmärtää, että se on kokonaan eri asiaa kuin anarkia…
Vai ei Jeesus ollut anarkisti? Yksi ongelma järjestyksen ystäville kirkon toiminnassa on se, että sekä Jeesuksen julistuksessa että toiminnassa on paljon anarkistisia piirteitä. Hänen tapansa suomia fariseuksien , siis silloisten vallanpitäjien, puhdasoppisuutta ja hänen temppelin puhdistusoperatio olivat selvästi anarkismia . Jeesus ei suosinut realistisia kompromisseja vaan täyttä ehdottomuutta anarkistien tapaan.
Aivan liikaa vedotaan Paavaliin näissä järjestysasioissa.Mutta hänhän oli organisaattori joka loi seurakuntia niin niissä piti olla joku järjestys ja aikaa myöten hieraarkia. Valitettavasti anarkiikisuus on hävinnyt ja järjestys on tukahduttamassa henkeä.
Markku Hirn on oikeassa. Asiassa kannattaa lukea suomalaisen Tapio Laineen Jeesus-kirja : Kuka hän oli? Ja Joel Charmichaelin The Death of Jesus (Macmillan, 1963)
Emilia: ”Tärkeää on se, että suhtaudumme puolin ja toisin toisiimme arvostaen ja kunnioittaen, vaikka emme kaikista asioista samalla tavoin ajattelisikaan”
Kun nyt anarkismista papiston yhteydessä kerran on kysymys, en malta olla kysymättä sinun suhtautumistasi nuorena naispuolisena pappina Jeesuksen neitseestäsyntymiseen. Tutkimuksen mukaan vain joka toinen naispappi uskoo siihen.
Onko se, ettei usko keskeiseen uskontunnustuksen kohtaan anarkismia?
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/
En voi arvioida toisten ihmisten uskoa, joten voin puhua vain omasta puolestani. Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää, että uskon kirkon tunnustuksen mukaiseen, kolmiyhteiseen Jumalaan. En osaisi kuvitella muutenkaan olevani sellaisen organisaation palveluksessa, jonka sanomaan ja ydinajatuksiin en uskoisi. Kirkon tunnustukseen olen pappisvihkimyksessä sitoutunut ja tästä haluan itse pitää kiinni. Virka, jossa olen, ei ole minun vaan kirkon. Myös tämän vuoksi haluan edustaa kirkon tunnustusta.
Emilia: ”joten voin puhua vain omasta puolestani”
Sinun omasta kannastasi olin lähinnä kiinnostunutkin. Et tosin vastannut kysymykseeni: Uskotko Jeesuksen neitseestä syntymiseen?
Ei toki tarvitse vastata, ellet halua, mutta sekin kertoo kannastasi jotain. En kysy tätä ilkeilläkseni. Aiheesi pappeuden anarkistisuudesta vain kiinnostaa.
”Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää, että uskon kirkon tunnustuksen mukaiseen, kolmiyhteiseen Jumalaan.” Lyhyesti tiivistettynä vastaus kysymykseesi: uskon.
Kiitos vastauksestasi. Niin arvelinkin.
Minua – jopa uskonnottomana – ihmetyttää suuresti, että niin suuri osa ev.lut.kirkon papistosta ei usko niin oleelliseen osaan uskontunnustusta.
Lieneekö tuo nyt sitten sitä anarkistista pappeutta?
Ei pappi voi tulla tavalliseksi. Se mahdollisuus on heiltä viety iäksi. kohtaaminen merkitsee meille tavallisille, pyhän kohtaamista. Pappi on erotettu Jumalan käyttöön ja siksi me koemme erityisenä papin kohtaamisen. Sama kohtalo on jokaisella, joka tunnustaa uskovansa Jeesukseen.Olipa kuka hyvänsä.
Olen samaa mieltä siitä, että papin tehtävä on erityinen. Tämän erityisyyden ei mielestäni kuitenkaan pitäisi merkitä erottautumisen korostamista, vaan tavallisuutta ja arkisuutta. Papit ovat erityisestä palvelutehtävästä huolimatta aivan tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen. Palvelijan lisäksi pappi on mielestäni esimerkki inhimillisestä ja epätäydellisestä ihmisestä, joka jättäytyy elämässään Jumalan käsien varaan. Tätä inhimillisyyttä ja Jumalaan turvaamista toivoisin pappeuden erityisyyden olevan.
Tuttu juttu tuo kommentti: ”Meidän pappi ei ole samanlainen kuin papit yleensä”. Tätä ”pappia yleensä” ei vain taida olla olemassakaan?
Kiitos Emilia hyvästä kirjoituksesta. Asia on juuri niin kuin kirjoituksessa sanot ja mielestäni sinulla on terve asenne ihmisiin. Liian helposti olen joskus itsekin sortunut ajattelutapaan, että me kristityt vs. muut. Nykyään näen kaikki ihmiset ystävinäni ja hyvinä tyyppeinä. T: Jussi-pappi
Kiitos Jussi. Musta on armollinen ajatus, että elämän aikana voi kasvaa ja oivaltaa uusia asioita. 🙂
Hauska lukea siitä että pappi suoraselkäisesti haluaa olla pappi ilman anteeksipyyntöjä. Muuten olen samaa mieltä emiliapapinkanssa mutta ihmettelen sitä että eikö hän ole työssään ja toimissaan huomannut että pappiin ei edes haluta suhtaua niinkuin tavalliseen ihmiseen.
Pappi ei pääse irti siitä että ihmisissä tapahtuu jotakin kun he törmäävät pappiin. Hyvin usein syntyy lyhty mutta intensiivinen keskustelu jota voisi kutsua pika sielunhoidoksi. Jotkut papit ovat taitavia tässä ja toimivat pappina . Jotkut tuhlaavat voimiaan yrittäessään vakuutta kuulijansa siitä että puhujan ja kuulijoiden välillä ei ole eroa. Ero on ja papin on hyvä tunnistaa tämä ja käyttää sitä hyväkseen. Aina kun papin kanssa saa mahdollisuuden keskustella niin sitä ja sen vaikutusta jälkipunnitaan.
”Jotkut tuhlaavat voimiaan yrittäessään vakuutta kuulijansa siitä että puhujan ja kuulijoiden välillä ei ole eroa. Ero on ja papin on hyvä tunnistaa tämä ja käyttää sitä hyväkseen.”
Toki tiedostan, että papilla on työnsä puolesta erityinen palvelutehtävä ja sen vuoksi pappi erottuu joukosta. Koen kuitenkin, ettei tähän eroon saisi keskittyä liikaa. Sen sijaan tulisi miettiä, mikä meitä ihmisiä yhdistää. Pappi on inhimillinen, erehtyväinen ja vajavainen siinä missä muutkin. Uskon, että tämän inhimillisyyden korostaminen tuo pappia lähemmäksi, jolloin hänelle on helpompi puhua myös elämän vaikeista asioista. Meidän ihmisten inhimillisyyttä vasten peilautuu sielunhoidossa pyhyys ja Jumalan läsnäolo. Pyhyydelle ja Jumalan läsnäololle on tarve ja tila siellä, missä ihmisyyden rajat tulevat vastaan.