Pankissa aina ystävä ja seurakunnassa tilaa kaikille?

Sitä pankkia, joka aikoinaan mainosti ainaista ystävyyttä, ei taida enää olla olemassakaan. Jäljelle jääneissä rahalaitoksissakin kontakti asiakkaaseen on muuttunut – ei välttämättä aivan epäystävälliseksi mutta ainakin kovin etäiseksi. Asiakkaiden edellytetään hoitavan asiansa netissä. Pankki-ihmisten vaivaaminen on sallittua vain poikkeustilanteissa.

Joskus tuntuu, että olisi helpompaa tehdä pankkiryöstö kuin päästä pankkiin hoitamaan omia asioitaan.

Minun piti käydä viemässä tärkeä asiakirja tallelokeroon. Tutkittuani yhden iltapuhteen pankin nettisivuja tulin siihen tulokseen, että aika pitää varata, ja löysin puhelinnumeronkin. Siitä saikkaus alkoi. Jos haluat sitä, paina yksi. Jos haluat tätä, paina kaksi. Jos haluat sitä ja tätä, paina kolme. Jos sinulla on muu asia, paina kahdeksan. Painoin kahdeksan.

Kun olin saanut robotin ymmärtämään, mikä on asiani, pääsin kuuntelemaan jonotusmusiikkia. Lopulta puhelimeen vastasi todennäköisesti oikea ihminen, jolla oli kuitenkin vain etunimi. Koska asiointiaikaa ei jonkin teknisen esteen takia saatu varattua, sovittiin, että etunimellä varustettu henkilö selvittää asiaa ja soittaa minulle. Niin tapahtui ja sain ajan.

Sovittuna päivänä lähdin pankkiin. Pääsin tuulikaappiin asti, josta minut kävi noutamassa ystävällinen henkilö, jolla oli sekä etunimi että sukunimi. Tallelokeron käyttöoikeuden tarkistamiseksi minut istutettiin kolkkoon lasikoppiin. Sen jälkeen minut vietiin kalterioven taakse pankkiholviin, joka tuntui muihin tiloihin verrattuna melkein kodikkaalta.

Pääsin tallelokerolle, mutta jäin miettimään. Miten hoitaa asioitaan se, joka ei syystä tai toisesta voi käyttää nettiä ja jolle ehkä puhelimen käyttäminenkin tuottaa vaikeuksia? Miten pelkkä ajan varaaminen voi olla näin monimutkaista? Jos edes pankin kassapalvelu on jonakin päivänä auki, voi tietysti silloin kammeta itsensä sisään ja yrittää sitä kautta päästä hoitamaan muitakin asioita. Ehkä?

x   x   x

”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.” Tuttu laulu kertoo Jumalan kämmenestä, mutta usein annetaan ymmärtää, että myös seurakunnassa kaikille paikkoja on. Tervetuloa, tule sellaisena kuin olet!

Olen pienimuotoisesti testannut tätä ajatusta Oulussa, kun olin siellä töissä. Yleensä matkustin kotiin Rovaniemelle viikonlopuksi, mutta viiteen vuoteen mahtui myös useita Oulussa vietettyjä viikonloppuja. Osallistuin messuun tuomiokirkon lisäksi ainakin neljässä muussa kirkossa. Tuomiokirkkoa lukuun ottamatta jo kirkkosaliin astuminen aiheutti pään kääntelyä ja kaulan venytystä. Moni varmasti mietti, kuka outo kulkija oikein oli.

Messun jälkeen oli yleensä kirkkokahvit. Kanssani juteltiin aina, tai siis minulle vastattiin kyllä, jos itse rupesin juttusille. Muistaakseni kertaakaan kukaan muu ei avannut kanssani keskustelua edes säästä. Onneksi en ole luonteeltani kovin sosiaalinen, joten tilanteet lähinnä huvittivat. Vain yhden kerran tunnelma oli niin sisäänlämpiävä, että ahdistuin ja jätin kahvit kokonaan väliin.

Koronan takia myös seurakuntien elämä ja ”palvelut” ovat suurelta osalta siirtyneet nettiin. On saatu hyviä kokemuksia tekniikan hyödyntämisestä ja saavutettu ehkä sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi tai halua tulla kirkkoon paikan päälle. Kun korona-aika joskus päättyy, näitä kokemuksia voidaan varmasti hyödyntää.

Ja yhtä varmaa on se, että olipa kyse pankista tai seurakunnasta, ihminen kaipaa kontaktia oikeaan ihmiseen. Kaipaa sitä, että joku kysyy, kuka olet ja mitä sinulle kuuluu.

Toivon, että kun Rovaniemellä joskus juodaan kirkkokahveja, voisin istua jonkun tuntemattoman ihmisen pöytään ja aloitta keskustelun hänen kanssaan sen sijaan, että hakeutuisin vain entisten tuttujen seuraan. Sitä toivon, vaikka se edellyttää oman mukavuusalueen ulkopuolle menemistä.

 

2 KOMMENTIT

  1. Seppo Heinola, kuvauksesi perusteella kappelissa on todella hiljaista, jos mainitsemasi äänet erottuvat noin lujaa! Ja niinhän pitää ollakin. Voitaisiihan tila helposti vuorata ja eristää akustisesti niin, että siellä olisi hiljaista kuin meren pohjassa. Mutta se ei liene tarkoitus. Jakamalla yhteisen hauraan hiljaisuuden jaamme myös hauraan yhteisen läsnäolon.

  2. Seppo, istuskelen tuolla Kampin kappelissa itsekin aina silloin tällöin, enkä ole kokenut sen akustiikkaa mitenkään ongelmallisena. Ilmapiiri on harras mutta välitön. Kynnys astua Helsingin keskustan vilinästä ikään kuin toiseen ulottuvuuteen on myös tarkoituksellisesti matala. Henkilökunta on asiallista ja ystävällistä. Ja ihmiset, jotka kanssani ovat samaan aikaan kappeliin sattuneet, tuntuvat aidosti nauttivan sen suomasta rauhoittavasta ja kiireettömästä ilmapiiristä. Minulla ei ole mitään mainospuhetta tarvetta tämän Kampin kappelin puolesta pitää, mutta koska esiintyvä taiteilija olen itsekin, ajattelin jakaa nämä ajatukset kanssasi. Tavoitan kyllä huolesi, mutta ainakin oman kokemukseni perusteella se on turha. Tilana hiljentymiseen arjen kiireen keskellä tuo kappeli toimii ihan hyvin.

Kirjoittaja

Pirjo Pyhäjärvi
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.