Paljon klikkauksia uutisten tekijöille sinne Kirkkopäiville

Hauska huomata, että Kirkkopäivät on palannut juurilleen, ainakin on-line viestinnässä. Tuoreimmat uutiset ja kannanotot löytyvät ilmaiseksi niin täältä Kotimaa24 sivustolta, kuin myös Facebookista ja jopa Twitteristä. Ja ihan vapaasti ja ilman mitään maksumuureja.

Meidän eläkeläisten ei pitäisi aina niin muistella menneitä, mutta en malta olla muistamatta, että on sitä yritetty ennenkin. Joensuun Kirkkopäivillä 1975 alkoi ilmestyä ärhäkkä siihen aikaan lähes on-line lehdykäinen Kirkkoset, joka oli Kirkkopäivien aikana julkaistu nopea uutis- ja mielipidekanava.

Nopeus tarkoitti siihen aikaan sitä, että lehti tehtiin ja taitettiin joka päivä iltaan mennessä, painettiin yöllä ja jaettiin heti aamusta päivien osallistujille. Vaatimatonhan se oli, muistaakseni kaksi- tai nelisivuinen A4 kokoinen lipari, mutta silloin jotain ihan uutta. Kuten moni muukin asia on ollut Kirkkopäivillä uutta ja ujuttautunut niiden kautta kirkkoon. Ja kuten sekin, että idea oli suoraan Saksasta kopioitu.

Suomessa Kirkkoset lehden esikuva oli silloin ensiaskeliaan ottanut iltapäivälehdistö eli Iltaset, jolta nimikin kopsattiin suoraan. Tyylikin oli lainattu iltapäivälehdeltä: lyhyitä iskeviä juttuja, teräviä kommentteja ja nopeita pikahaastatteluja. Eikä kuvia kumarreltu: toimituskunta sai jopa varoituksia naapuruussuhteiden tölvimisestä, ettei Urkki vaan suutu.

Kirkkoset ilmestyi useilla kirkkopäivillä ja meillä tekijöillä ainakin oli hauskaa – vaikka tehtiinkin töitä 7/24 periaatteella, jo silloin. Tai ehkä juuri siksi.

Nyt on tietysti toiset välineet ja toisenlaiset mahdollisuudet. Mutta yksi asia ei ole muuttunut. Sisältö ratkaisee, on sitten kyse painetusta paperista tai sähköisestä on-line välineestä.

Joten tsemppiä, teräviä juttuja ja paljon klikkauksia sinne Kouvolaan uutisten tekijöille. Ja toivottavasti Kirkkopäivät näyttää koko kirkolle taas tietä viestin välittämiseen, nyt on-line niin Facebookissa kuin Twitterissä. Striimaus taitaa vielä jäädä seuraavien Kirkkopäivien teemaksi. Eihän sitä kaikkea kerralla.

  1. Muistan mainiosti Kirkkoset-lehden. se ilmestyi myös Porissa ja Turussa. Siellä lehdessä oli myös lyhyitä tarinoita tai lausahduksia. Yhden muistan, koska äitikin oli Turussa ja nautti päivien tarjonnasta
    Turun kongressikeskuksessa oli pyöröovet, joista ei aina tiennyt minne päätyi. Muuan naisihminen pyöri aikansa ovessa ja kun vihdoin onnistui pääsemään ulos, kysyi: olenko minä se sama mummo, joka tässä asken kävi?
    EI ollut äiti, vaikka olisi voinut olla.

  2. Muistan mainiosti Kirkkoset-lehden. Se ilmestyi myös Turun kirkkopäivillä. Siellä lehdessä oli lyhyitä tarinoita tai lausahduksia. Yhden muistan, koska äitikin oli Turussa ja nautti päivien tarjonnasta
    Turun kongressikeskuksessa oli pyöröovet, joista ei aina tiennyt minne päätyi. Muuan naisihminen pyöri aikansa ovessa ja kun vihdoin onnistui pääsemään ulos, kysyi: olenko minä se sama mummo, joka tässä asken kävi?
    EI ollut äiti, vaikka olisi voinut olla.

Hannu Kuosmanen
Hannu Kuosmanen
Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.