Pakollinen paasto, eikä vain paaston aikana.

Nälästä on vaikea kirjoittaa. Oikeita sanoja on vaikea löytää. Varsinkin kun itsellä on juuri leipää suussa. Päivittäin voi mennä kauppaan ja ostaa mitä haluan syödä. Illalla käväistä jääkaapilla, vähän liiankin usein. Painoakin alkaa taas kertyä. Vaikka juuri sai sitä pois monta kiloa. Kaikki taitaa tulla takasin. Siinä suurimmat omat murheet ruuan suhteen.

TV:stä näen nälänhätää kaukana ja siihen on turtunut. Rankkaahan se on yhä nähdä nälkään kuolevia pieniä lapsia. Silti enemmän kolahti erään suomalaisen äidin kertoma: ”jonain päivänä on ruokaa van yksi purkillinen hernekeittoa.” Sivusta hän seuraa sitä, jääkö lapsilta jotain rippeitä lautasen reunalle. Siinä on hänen ateriansa. Vettä tulee raanasta ja sitä voi juoda lisäksi.

On vaikea käsittää, että hyvinvointisuomessamme kärsitään yhä suoranaista nälkää ja ruuan puutetta.

Jotain pitäisi asialle tehdä. Ei kai näin voi Suomessa olla. Tämähän on kansallinen häpeä.
Harmi vain, että nuo nälkäiset kantavat sitä häpeää, eivätkä uskalla häpeän tähden tulla esiin.
Niin kuin nuo Romaanikerjäläiset tulee.
Kerran työstä palatessani joku tuli kyltin kanssa pyytämään jotain. Vei hänet kauppaan ja annoin täyttää ostoskorin ja sitten maksoin kassalla.
Nälkä tuli siinä reilusti esiin, ilman häpeää. Mitä nyt itse siinä vähän jouduin muiden silmätikuksi.
Kiva oli kuitenkin siitä kotia lähteä.

Diakoni pyysi meitä lipaskerääjiksi ja seisoin kaksi tuntia marketin aulassa, ihan ekaa kertaa. Lipas kourassa ja keräysliivi yllä. Arvelutti alkuun, koko homma.
Parin tunnin jälkeen mieli oli muuttunut. Kenellekään ei tarvinnut kippoa tarjota. Auttamishalua oli paljon. Hämmästyttävän paljon. Lipas painoi jo loppumetreillä melkoisesti. Mietin siinä että, nämä ihmiset haluaisivat oikeasti auttaa, kunhan vain tietäisivät kuka apua kaipaa.

Onkohan se suomalainen sisu, syynä siihen ettei todellinen nälkä ja avuntarve tule esille?
Voitaiskohan me tehdä jotain enemmän?

  1. Asenteemme Romaani-kerjäläisiin on saattanut muuttaa asennettamme ihmisarvoon. Olemme tottuneet kävelemään heidän ohi näkemättä, edes heitä. Samoin taidetaan nyt tehdä nälkää näkeville oman maan kansalaisillekin. Heitäkään emme arvosta enää hyvinä suomalaisina. Ehkäpä siksi monen on vaikea lähteä leipäjonoihin. Ennemmin kärsitään nälkää.

    • Pekka P,

      Tottakai puutteenalaisia pitää auttaa, mutta eivät he ole kerjäämässä parhailla markkinapaikoilla. Kerjääminen on ammatti. Jokainen tietysti voi antaa rahansa kenelle halua, mutta ei pidä kuvitella että antamalla rahaa ammattikerjäläiselle auttaa hädänalaisia.

  2. Kimmo Oksanen kirjoitti kirjan ”Kerjäläisten Valtakunta” Jos asia kiinnostaa, ohessa kirjan kuvaus:

    Romanian liityttyä EU:n, ilmestyi Helsingin katukuvaan satoja romanikerjäläisiä. Hyvinvointisuomessa kerjäläiset olivat uusi ilmiö. Viimeksi katukerjäläisiä oli nähty Helsingissä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Niinpä ilmiö herätti vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Sama ilmiö oli koettu jo aiemmin muualla Euroopassa mm. Ranskassa ja Italiassa. Italiassa muukalaisvihasta on tullut poliittinen ase, jota maan oikeisto on hyödyntänyt. Forze Italia- ja Kansallinen Liitto yhdistyivät äskettäin Vapauden Kansa-puolueeksi. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 42 prosenttia italialaisista kannattaa sitä. Kerjäläisten valtakunta kertoo Helsingin kerjäläisistä, Suomen kerjäläistä ja Euroopan kerjäläisistä, sekä rasismin, muukalaisvastaisuuden ja suoranaisen vihan uhkasta ja noususta Euroopassa ja Suomessa. Kirja kertoo siitä, mistä kerjäläiset on kotoisin ja kuinka heidät on otettu vastaan Suomessa ja Euroopassa. Kirja kertoo vapaan liikkuvuuden periaatteen tuomista ilmiöistä ja lieveilmiöistä. Kirja kertoo myös Oksasen oman suhtautumisen muuttumisesta. Alussa Oksanen, joka määrätään kirjoittamaan juttu kerjäläisistä, on epäilevä ja vihamielinenkin Helsingin katukuvaa pilaamaan tulleita kerjäläisiä kohtaan. Pikkuhiljaa tiedon kasvaessa suhtautuminen muuttuu.

    Suomessa on pahentunut tilanne luottohäiriöiden kasvussa ja monet ovat menettäneet tietonsa koska eivät pysty maksamaan laskuja ja perintä hoitaa ihmiset
    lopulta vararikkoon. https://yle.fi/uutiset/3-10005455

  3. Onkohan kyseessä sama mekanismi, joka antaa ”luvan” myös lasten ryyppäämiselle. Siihenkään ei kunnolla puututa. Keskusteltuani asiasta monien kanssa, saan kuula että, vanhempien pitää kantaa lapsistaan vastuu. Onhan se totta, mutta kaikki eivät siihen kykene. Varsinkin kun koko yhteiskunnan asenne on myönteinen lasten alkoholinkäytölle.

    Nyt kun Romanikerjäläiset tuli ja leipäjonot, niin jotenkin yhdistämme nämä asenteellisesti toisiinsa. Paljon puhutaan siitä, että ensin pitää hoitaa oma köyhyys ja sitten vasta muun maailman. Silti yhä maassamme kärsitään nälkää. Missä vika?

  4. Ei kai tätä enää kukaan lue, mutta päivän saarnasta ja tekstistä, sain lisäpotkua tähän aiheeseen. ”Joka on saanut paljon anteeksi, hän rakastaa paljon”. Siispä se joka kokee olevansa samalla kertaa täysin syntinen ja vanhurskas on hyvissä asemissa rakkauden määränkin suhteen. Onhan hän saanut paljon enemmän anteeksi, kuin se joka on saanut anteeksi vain ne synnit jotka hän tiedostaa synneiksi.

  5. Kyllä Pekka luetaan.

    On sattunut sellaistakin, että kaupan edessä kerjuulla olevan kanssa on osuttu samaan kassa jonoon. Ei ostanut ruokaa. Oliko väärin antaa? Mielestäni ei.

    ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
    Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on. ”
    Matt.5:44-48

  6. Kiva kuulla Ismo.

    Olen aikeissa tutustua, nyt uudella kotipaikkakunnallani, kaikkiin toimijoihin, jotka pyrkivät eri tavoin jakamaan ruokaa. Torstai aamuna aikaisin, olisi ensimmäinen tutustumiskohde.

    Kymmenen vuotta sitten tein vastaavan kierroksen . Silloin halusin tutustua syrjäytymisen vastaiseen toimintaan. Siitä sitten poiki Isovelitoiminta. Saa nähdä lähteekö tästä uudesta kiinnostuksen kohteesta liikkeelle taas jotain uutta.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.