Päivitys on kuin sanoisin ”hyvää päivää” ihmiselle tai asialle. Ollaan kai tavattu aiemmin, mutta mitä sinulle kuuluu juuri nyt ja missä mennään. Siihen tapaan.
Jäin ihmettelemään miten monta uutta sanaa ja käsitettä sitä joutuu nykyisin omaksumaan tai ainakin kuulemaan, niistä vain yksi on päivitys eikä suinkaan harvinaisin. Päivitämme asiaa nettisivuillamme, sanoo TV-uutisten lukija. Päivitetty silloin ja silloin, luen tekstin lopusta.
Niinpä rupesin päivittämään minäkin, päivittämään luontoa ikkunani takana. Katsokaa taivaan lintuja… katsokaa kedon kukkia… Puhun puille pääni päällä, nuo ei kerro kellenkänä… ohoh taisi luiskahtaa päivittelyksi. Yritin vain päivittää sitä mitä juuri nyt ikkunastani näkyy. Tuulen heiluttamat runsaat koivujen oksistot heijastavat aamuauringossa sekä kesän vihreää että syksyn keltaista. Koivut, nuo joka-aikaiset luomukellot, kertovat minulle, että kesä ja syksy leikkivät juuri nyt samaa leikkiä. Ollako vai eikö olla, kesä vai syksy. Vielä eilen vihreä vaikutti olevan voitolla, tänään tasan, huomenna voitolla ehkä syksyn värit. Ellei sitten myrskytuuli riepottele kerralla kaikkia lehtiä irti värejä valitsematta. Teillä ja aitovierillä lehtileikki jatkuu aikansa, kunnes ensi lumi kattaa maiseman uudella värillä (jos kattaa).
Luonnon päivitys heijastaa minulle analogisesti ihmiselämän päivittymistä. Syksy ja vanhuus.
Toisin kuin ihmisellä luonnolla on varaa tuhlata vanhuuteenkin. Sitä olen ihmetellyt ja ihaillut taas tänä syksynä. Miten kokonaisvaltaisesti luonto asettuukaan ihmiselle vertaistueksi myös vanhuuden ja poislähdön kuvioissa. Vaikka ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, vaikka tuuli käy yli, tänään ei muuta kuin kukoistusta täysillä. Äiti maa senkun kohentelee hameenhelmojaan ja ylpeilee muotojensa moninaisuudella. Luonto tuhlaa pihtaamatta viimeiseen saakka, päivittää kukoistusta opiksi ihmiselle.
Luonto koskettaa ihmiseloa monelta kantilta, kuvina, sanoina, musiikkina, hiljaisuutena, koskettaa aikana kuin aikana. Minä vain jäin erityisesti haikailemaan noita lopun hetkiä. Siinä missä ihminen päivittelee, ettei enää kannata tätä tai tuota, kun elinpäiviä on vain ripaus jäljellä, minulla tai muilla, siinä luonto päivittää täysillä viimeiseen asti. Miten siitä osaisi ottaa oppia? Ottaa oppia itsensä ja lähimmäistensä kunnialliseen kohteluun syysjuhlaa myöten.
Kunhan en rupea turhasta päivittelemään, että patja on liian ohut tai ruoka huonoa… Päivityksestä on jo sanallisesti lyhyt matka päivittelyyn. Aamu-uutisissa oli päivitys: siitä tietää kuka on todellinen pakolainen. Miten minulla tämä päivä ojentuu, päivitellessä vai päivittäessä? Siitä tuntee ihmisen.
Luonto on uskovalle Jumalan luoma. Raamattu kuvailee, miten Luoja muistutti ihmistä luomisteoistaan tiukan paikan tullen. Jumala sulki Jobin suun kyselemällä: ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset?” Job huokaa: ”Minä panen käden suulleni ja vaikenen.” Mikä näytelmä. Kuin analogisena kuvajaisena tälle Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon kuvailemalla tälle luomisen syntyjä syviä. ”Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi…” Taide eri muodoissaan päivittää elämää.
Tiedän että tuuli riepottelee lopulta viimeisetkin lehdet ja koivut ikkunani takana jäävät seisomaan alastomina ja tyhjän näköisinä. Mutta tiedän myös, millainen sisäinen lataus niillä on yhä edelleen. On silmut jotka lepäävät ja odottavat uuden kevään päivitystä. On lintuja oksille talvellakin, on kuu kumottamaan latvaan, on ihmisen katse oksiston läpi taivaan sineen. Eivät puut tyhjiä ole paljainakaan. Vertaistuki ihmiselle – mitä silmuja minussa päivitystä odottamassa…
P. Paavali muistutti seurakunnan kaitsijaa (episkopos) Timoteusta, ettei kenenkään pitäisi ylenkatsoa hänen virkaansa, vaikka Timoteus olikin sitä hoitaessaan nuori. Sopinee myös episkopos Jolkkoseen.
Nuoruus on lahja, mutta vanha lähestyy jo tuonpuoleista. Nykysuomessa vanhoja pidetään höperöinä toisin kuin muualla Euroopassa ja maailmassa yleensä.
Reima Jokinen: ”Kukaan ei pysty kieltämään Pohjolan pappeutta paitsi siltä osin, ettei hän ole evl.fi:n pappi,…”
Ei tarvittekaan. Me kaikki tiedämme, että hän Luther-säätiön pappi. Luther-säätiön pappi, jolla ei ole mitään tekemistä Suomen ev.lut.kirkon kanssa.
Meillä kaikilla, kuten kommentoija Reima Jokisella, on ihan vapaa mahdollisuus osallistua Luther-säätiön pappien suorittamiin uskonnollisiin tilaisuuksiin – tietenkin siis ymmärtäen, ettei Luther’säätiön uskonnolliset tilaisuudet millään tavalla ole Suomen ev.lut.kirkon tilaisuuksia.
Osmo tuntuu tietävän kaiken. Itseään hän pitää vanhana ukkona. Minulle on kunnia asia saman ikäisenä olla nuorukainen:)
Ai onko Valkonen 68 kuten minä, jota haukutaan vanhuudenhöperöksi eläkeukoksi
Onhan se hyvä, jos joku pn säilyttänyt lapsenuskon tähän asti
Jouni Turtiainen: ”P. Paavali muistutti seurakunnan kaitsijaa Timoteusta, ettei kenenkään pitäisi ylenkatsoa hänen virkaansa..”
Paavali sanoi kylläkin 1. Timoteuksen kirjeen 4. luvussa, että kenenkään ei tulisi väheksyä/halveksia Timoteusta tämän nuoruuden vuoksi tämän työssä. Virkapappeja ja pappi – maallikko jakoa ei ollut ensimmäisen vuosisadan kristillisyydessä.
”12 Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. 13 Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen..”
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Tim.4.html#o8
Oulun hippakunnan tuomiokapituli erottaessaan Juhana Pohjolan ”pappisvirasta” todisti teollaan, ettei ”pappisvirka” Suomen evl kirkossa ole iure divino (jumalallisen järjestyksen mukaan) vaan iure homine (inhimillisen järjestyksen mukaan), kuten professori Seppo A. Teinonen aikoinaan totesi. Ns. ”Ilkko”-dokumentit, joissa muka osoitetaan, että pappisvirka on iure divino Suomen evl kirkossa, menettivät merkityksensä Oulun tuomiokapitulin ja muiden vastaavien päätöksellä.
Onhan tietysti se mahdollisuus, että Oulun ja Tampereen tuomiokapitulit ovat asettuneet Jumalan tilalle ottaessaan pois ”pappisviran”, joka on iure divino ”häviämätön ominaisuus”.
Ei Juhana Pohjolan ordinaatiota peruttu, vaan häneltä peruttiin oikeus toimittaa pappisvirkaa Suomen ev.lut. kirkossa.
Minten sinun oppikäsituksesi mukaan jälkimmäinen asia pitäisi käytännössä toteuttaa, kun pappisvirka on iure divino.
Kirkossamme ei ole käytössä ns. pannaan julistusta kuten Rooman kirkossa.
Mielestäni olisi erittäin tärkeää, että väitöstilaisuudet pidettäisiin erillään kirkkokunnista. Jo nytkin jotkut pitävät teologista tiedekuntaa turhana ja teologiaa huuhaa-aineena, ainakin koulujen viroissa. Väitöstilaisuuksien pitäisi siis edustaa puhdasta tiedettä. Ehkä vastaväittelijätkin, valittuna jostakin yhdestä kirkkokunnasta ovat jossain määrässä jäävejä. – Mitä pukeutumieen tulee, papin juhlapukua muistuttava puku oli esim. J.L. Runebergilla, joka tuskin täytti kaikkia pappisvalassa luvattuja asioita – ainakaan kirjaimellisesti. (Katolisissa maissa papit käyttävät papinpukua enemmän kuin meillä (Esim. Isä Matthew, joka myös muistaa kirkastaa Kristusta joka osan lopussa).
Oli hieno väitöstilaisuus, akateemisesti ja inhimillisesti – ja sitäkin mukavampi karonkka. On hyvä mieli. Alma Mater oli nimensä veroinen, ja väittelijät asiantuntevia herrasmiehiä.
Jaatila: ”Luterilaisilla.” Niinpä. Onko, Kimmo, luterilainen naispappi yhtä pätevä toimittamaan ev.lut.kirkossa työtään kuin sinä ?
Ja onko luterilainen naispappi yhtä pätevä toimittamaan työtään Luther-säätiössä kuin sinä ?
Me kaikki tiedämme, että Luther-säätiö ei millään tavalla kuulu Suomen ev.lut.kirkkoon.
Mukä se on se ”oikea” pappi? Olenko esimerkiksi minä eläkepappi, jonka Vikström vihki papiksi 1986, semmonen?
Vai olisikohan niin, että kirjoitat Osmo epäasiallisia kommentteja? Kannattaisiko joskus katsoa kriittisesti omaa toimintaansa?