Päivän uutinen : päiväkerhojen suosio romahti.

Tieto on harmillisen tyypillinen uutinen kirkon tilanteesta. Syynä romahdukseen lienee se, että kolmivuotiaiden lasten vanhemmat pyrkivät juuri siinä vaiheessa takaisin työhön, ja seurakunnan päiväkerhoja ei enää kyetä hyödyntämään.

Mieleeni nousi tilanne vuosien takaa, jolloin kirkon työntekijänä päätin järjestää perhetapahtuman.
Suunnittelin aamupäiväksi koko perheen ohjelmaa ja iltapäivällä lapsille puuhaa lastenhoitajien kanssa. Siksi aikaa luento ja keskustelua aikuisten kesken avioliiton hoitamisesta

Järjestelyt meni muuten kivasti, mutta lastenhoitajia en voinut saada seurakunnasta, koska heidän työaikaansa se aika ei sopinut. Seurakunnan lapsityöntekijöiden työtunnit oli tarkkaan laskettu. Eikä niihin voitu sijoittaa mitään ylimääräistä. Piti hankkia lastenhoitajat ihan muualta, jotta tapahtuma oli mahdollista järjestää.

Seurakunnan toiminta on muuten ihan mainio mahdollisuus järjestää vastaavia perhetapahtumia ja samalla tukea perheiden arkea. Vanhemmilla ei useinkaan ole mahdollisuutta lähteä avioparitapahtumiin ja kynnys sellaisiin lähtemiseenkin on jo korkea. Sen sijaan perhetapahtumaan monet ovat halukkaita tulemaan mukaan.

Kirkko tuntuu vain olevan aika kankea seuraamaan yhteiskunnan tarpeita ja kehitystä. Päiväkerhotyössä on keskitytty 3-5 vuotiaisiin. Varsinainen tarve perheissä olisi kuitenkin vauva ja taaperovaiheessa perheiden ja erityisesti avioparien tukemisessa. Moni avioliitto päätyy eroon juuri tuossa vaiheessa. Sillä yhteistä aikaa jää todella vähän.Seurakunnan lapsityön mahdollisuudet tukea vauvavaihetta on rajalliset, koska työaika kuluu päiväkerhotyössä.

Tyypillistä kirkon toiminnalle taitaa olla se, ettei se oikein kykene seuraamaan aikaansa. Uudet työmuodot kehitetään huippuunsa, eikä havaita ajoissa, että juna meni jo.
Nyt sitten havaitaan, että hienon työmuodon suosio romahti yllättäen.

Olisikohan jotenkin mahdollista kehittää kirkon toimintaa sellaisella tavalla, että kirkko kykenisi oikeasti vastaamaan juuri niihin haasteisiin, joita yhteiskuntamme sille auliisti tarjoilee?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. uskonnolliset johtajat voivat joissain liikkeissä päättää yksinoikeudella, siitä miten uskonollista elämää sillä eletään. Tällöin avautuu aina mahdollisuus vallan väärinkäytölle. Kristinusko on tuossa suhteessa perustaltaan erilainen. Sen perusta on Raamatun sana. Eikä se mitä johtajat siitä opettavat. Väärää hengellistä vallankäyttöä esiintyy siellä, missä kansa ei lue itse Raamattua, vaan jättää sen tulkinnan johtajien huoleksi. Silloin kaikki on mahdollista. Mitä tahansa väärinkäytöksiä voidaan perustella uskonnollisella vakuuttavalla puheella. Siellä missä kansa itse lukee ja tutkii aktiivisesti Raamattua, ei käsittääkseni väärä vallankäyttö ole mahdollinen. Tällöin Raamatun sana ratkaisee , eikä johtajien tulkinnat.

    • Vahvaa kehäpäätelmän makua: Kristiuskon perusta on Raamattu, ja Raamattua lukemalla kansa itse tietää, mikä on oikein. Eiköhän kuitenkin muisteta, miten Raamattu on synnytetty. Alun perin nimenomaan uskonnolliset ja maalliset johtajat määrittelivät, mitä tulee Raamatun sisällöksi. Eipä kristinusko siis poikkea tuossakaan suhteessa mitenkään edukseen.

      Kristinusko on alusta asti perustunut yhteistoimintaan valtaapitävien kanssa. (Joo tiedän, että alkuseurakunta sitä ja varhaiset kristityt tätä, mutta tarkastellaan nyt sitä, millaiseksi kristinusko muodostui ja vakiintui.) Meno on Suomessa aika rauhallista, mutta meilläkin kytkös on vahva. Erityisen vahvasti yhteistyö ja sen aika häikäilemätön hyödyntäminen näkyvät esimerkiksi itänaapurissa ja USA:ssa, joissa kirkolliset johtajat ovat nähneet mahdollisuuden valtansa pönkittämiseen liittoutumalla Putinin ja Trumpin taakse.

  2. Pekka:”” Siellä missä kansa itse lukee ja tutkii aktiivisesti Raamattua, ei käsittääkseni väärä vallankäyttö ole mahdollinen. Tällöin Raamatun sana ratkaisee , eikä johtajien tulkinnat.””

    Pitäneeköhän tuo nyt paikkaansa, siis kun ajattelet nyt ensin omasi, luterilaisuuden, syntyä niin miksi sen johtajat saivat kansan jopa vainoomaan toisuskoisia?

    Entä tänäpäivänä kaikenlainen haureus hyväksytään, eikö johtajat johda vai miten kirkon sisälle on tullut tämä kaikki jota vastaan se taisteli vuosisadat?

    Pekka lueppa nyt ”aktiivisesti” Raamattuasi ja selitä miten ”keskinäinen rakkautenne” on toteutunut kirkossasi ja sen historiassa, tarkastele myös suomen sisällissotaa, antoiko kirkko sen ”keskinäisen rakkauden” josta Jeesuksen seuraajat tunnistetaan?

  3. Pekka Pesonen: ”Siellä missä kansa itse lukee ja tutkii aktiivisesti Raamattua, ei käsittääkseni väärä vallankäyttö ole mahdollinen. Tällöin Raamatun sana ratkaisee , eikä johtajien tulkinnat.”

    Tuo väitteesi pitää paikkansa aika hyvin ev.lut kirkossa, sillä siellä jäsenet voivat uskoa tai olla uskomatta vapaasti. Mutta jos tarkastellaan kirkkomme herätyskristillisiä yhteisöjä, niin tilanne on jo toinen. Käsittääkseni niissä johtajat määrittelevät miten uskotaan ja tulkitaan Raamattua. No poikkeuksiakin ehkä löytyy – tulee mieleen herännäisyys, joka edustaa liberaalimpaa suuntausta.

    • Positiivisemmin sanottuna suomalaiset ovat vapautuneet kirkon vallasta. Pitäisikö kirkolla mielestäsi olla vielä enemmän valtaa kuin nyt? Mitä se tarkoittaisi?

    • Risto Korhonen hyvä kysymys vallasta, siis todellinen evankeliumi perustuu täysin ihmisen vapaaehtoisuudelle eli ei ole mitään ”valtaa” käskeä ihmisiä elämään käskyjen mukaan eikä toisaalta ole mitään rangaistuksia synneistä, siis kaikessa tulee toimia rakkauden kautta vaikuttavat teot.

      Se ”valta” mitä kirkko käytti ennen ei siis perustu evankeliumiin vaan Vanhan testamentin lakiin.

  4. Uskonnollisuus on uskoon liittyviä tapoja ja käyttäytymisnormeja. Usko sen sijaan saa aikaan henkilökohtaisen ja suoran suhteen ylös. Uskonnollisuutta on hankala erottaa uskosta, sillä ne kulkevat käsi kädessä. Uskova noudattaa samoja normeja kuin uskonnollinen henkilö.. Joten eron näkeminen ulkoapäin on hankalaa. Joskus jopa mahdotonta. Varsinkin kirkon toiminnan sisällä. Pieni ero on vain siinä, että uskovalla on henkilökohtainen suhde uskon kohteeseen: Jeesukseen. Tuo suhde syntyi sinä päivänä, kun hän uskoi Vapahtajan sovittaneen juuri hänen syntinsä.

    • Pekka: ”Pieni ero on vain siinä, että uskovalla on henkilökohtainen suhde uskon kohteeseen: Jeesukseen. ”

      Eipä ole vielä tähän päivään mennessä kaveria näkynyt, saatikka, että olisi yhteyttä ottanut puhelimella, e-maililla, enempää kuin millään muullakaan tavalla.

    • Mitenkäs sitä luodaan henkilökohtainen suhde heppuun, joka on täysin hajuton, mauton, näkymätön ja kuulumaton?

      Jotkut kyllä väittävät kuulevansa jonkun näkymättömän olennon höpöttävän itselleen kaikenlaista, mutta ennen kuin alkaa lotkauttaa korvaansa kuulemilleen höpötyksille ja kuvitella niitä jumalallisiksi höpinöiksi, kannattaisi käydä kuitenkin päälääkärin vastaanotolla tarkistuttamassa ettei kyse ole vain ihan tavallisesta skitsofreniasta.

    • Pekka: ”Entäpä sinä Kimmo, oletko edes yrittänyt puhua hänelle? ”

      Jos minä nyt alkaisin höpötellä itsekseni, niin alan olla jo siinä iässä, etta pii-paa-auto olisi äkkiä pihassa ja isot valkotakkisest sedät veisivät minut äkkiä hoitoon.

  5. Asenteesi uskoon, uskon käsittäväni jotenkin siltä pohjalta, että kun kerroit miten nuorena tosissasi etsit uskoa, mutta et löytänyt. Syynä taisi olla se , että et tiennyt mitä olit etsimässä. Joten et voinut tietää sitäkään mistä sinun pitäisi etsiä. Ei sitten ihme jollet löytänyt ja turhauduit koko asiaan. Vähän samaan tapaan, kuin itse lapsena turhauduin kieliopin opiskeluun. Silloin ei tiedetty lukihäiriöistä mitään. Sain vain laiskan ja huolimattoman leiman, joka on pysynyt tähän päivään asti.

    • Pekka: ”Syynä taisi olla se , että et tiennyt mitä olit etsimässä. Joten et voinut tietää sitäkään mistä sinun pitäisi etsiä. Ei sitten ihme jollet löytänyt ja turhauduit koko asiaan. ”

      Miten voisinkaan tulla toimeen ilman sinun tekemiäsi syväanalyysejä elämästäni ja tietoa siitä mistä elämäni eri vaiheet ja vakaumusteni kehittyminen/kehittymättömyys johtuvat. Suurkiitos niistä.

      Ihmetykseni herättää ainoastaan se, miten kykenet moisiin suorituksiin, vaikkka et ole koskaan edes tavannut minua. Aikamoinen velho, tietäjä ja selvänäkijä taidat selityksinesi olla.

    • Pekka: ”Tosi hyvinhän sinäkin Kimmo minut tunnet, vaikka emme ole tavanneet.”

      Mistä niin päättelet? En todellakaan tunne tuntevani.

  6. Tosi hyvinhän sinäkin Kimmo minut tunnet, vaikka emme ole tavanneet. Paremmin tässä oppii toisia tuntemaan, kuin pelkän tapaamisen avulla. Saattaahan se olla että erehdymme molemmat toisistamme. Ihmisen aivot kun nyt vain on rakennettu sillä tavoin, että pyrimme kaikelle etsimään ja löytämään selityksiä Ni minkäs tälle mahtaa. Mietimme aina sitä, miksi tuo ja tuo kirjoittaa noin ja noin. Sitten aivot kehittää kaikenlaisia vastauksia kysymyksiimme.

  7. Pekka kuka voi tutkia ihmistä ja ymmärtää?

    9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”.
    10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
    11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
    12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
    13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
    14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
    15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.(1,Kor.2)

  8. Sinuakin Ari on vaikea ymmärtää. Kun kirjoitan joitain ansaiemattomasta armosta, niin sinä heti olet tarjoamassa parannusta ja kastetta tilalle. Jo s kerran meillä ei ole mitään ansiota Jumalan edessä, niin silloin ei ole mitään. Onkin uskovan elämän vaikein läksy juuri tämä. Uskoa siitäkin huolimatta, vaikka oma parannus on tekemättä. Enkä usko edes stä, että voisin paremmaksi tulla. Jos kerran olen täydellisesti kadotettu, niin olen sitä. Vain uskomalla täydelliseen pelastukseen voin pelastua. Silti uskoni on heikko ja vajavainen. En edes oikealla tavalla kykene uskomaan.

    • Pekka ihmettelet että minua on vaikea ”ymmärtää”, siis vaikka tuon esille selkeää Raamatun tekstiä niin sekin on vaikeaa ymmärtää, niinkö?

      Miten ajattelet kun Jeesus selkeästi juuri Sanoo että on mahdotonta ymmärtää evankeliumia omalla ymmärryksellä kun Jumala sen salaa?

      Matt. 11:25
      Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

      Ilman Jumalan henkeä on evankeliumi täydellisen salattu, ei siinä auta mikään, ei rukoukset eikä Raamatun luku, kun kerran Jumala salaa niin se on täydellisen salattu.

      Ajatteleppa nyt esim Pietaria, hän kohtasi Jeesuksen joka hyvyydellään veti puoleensa ja kutsui seuraamaan, Pietari läksi. Kolme vuotta Pietari seurasi Jeesusta kuuli Hänen puheensa, näki Jeesuksen ihme teot, Jeesus varjeli Pietarin elämää ettei pahalla ollut otetta Pietarista.

      Mikä oli Pietarin kyky ymmärtää Jeesusta, ei hän ymmärtänyt vaan uhosi seuraavansa Jeesusta kuolemaan asti ja vaikka Jeesus Sanoi Pietarin kieltävän Hänet niin Pietari jatkoi uhoaan.

      Mitä tapahtui, Pietari kielsi Jeesuksen palvelustytön edessä, tästä seurasi Pietarin elämän täydellinen romahtaminen ja nöyrtyminen, siis ei ollut enää mitään mistä ”uhota”.

      Mikä ratkaisi Pietarin kohtalon, eikö juuri nöyrtyminen ja senjälkeen Pyhän Hengen saanti eli kun Pietari sai Pyhän Hengen niin kaikki Jeesuksen Sanat tulivat eläväksi hänelle ja hän sai voiman seurata Jeesusta jopa kuolemaan asti. Ei Pietari enää llut tietämätön ja epävarma.

      Siis täydellinen nöyrtyminen Jumalan edessä on avain Jumalan valtakuntaan, onko siinä MITÄÄN millä ANTSAITSISI tämän vai onko kaikki ARMOA?

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.