Aina joskus minulta kysytään lempiraamatunlausetta. Sellaisen löytäminen tuntuu aina yhtä vaikealta. Siksi olen etukäteen etsinyt raamatunlauseita, jotka voisivat olla lempilauseitani kirjasta, jota pidän pyhänä. Viimeisin löytämäni lempilause on 1. Moos. 45:5 ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi.” Esittelin sen lohduttavana lauseena siitä, kuinka Jumala voi kääntää meidän pahuudet arvaamattomaksi hyväksi, kuten Hän käänsi Joosefin veljien kataluuden, josta seurasi hyvää Egyptille ja koko ympäröivälle maailmalle.
Uutinen Jumalasta, joka voi ja haluaa kääntää pahat teot hyväksi on kerrassaan mahtava. Ehkä minua kohtaan on tehty, suunnitellaan tai tullaan tekemään jotakin pahaa, jonka Jumala on jo kääntänyt tai on kääntävä parhain päin. Mutta vielä enemmän minua lohduttaa, jos minun pahat tekoni saadaan – ei vain pysäytettyä – vaan muutettua joksikin hyväksi ja kauniiksi. Tämän varaan ei kuitenkaan kannata laskea ilkeyksiä tehdessään. Emme me voi etukäteen tietää, muuttaako Jumala tekojemme vaikutuksia, eikä elämäkään todista tällaista. Pahaa tapahtuu maailmassa enemmän kuin pystymme kestämään.
Mutta Joosefin lausahduksesta herää toinenkin kysymys. Jos Jumala saattaa kääntää pahat tekomme hyviksi, kuka sitten kääntää hyvät aikomuksemme ja tekomme pahoiksi? Joskus, kun olemme tarkoittaneet hyvää lähimmäiselle, se onkin vastaanottajan päässä muuttunut joksikin pahaksi. Nämä tapaukset ovat hämmentäviä ja surullisia. Lähimmäisemme on loukkaantunut huonosta kohtelusta, me taas koemme tulleemme väärin ymmärretyksi.
He eivät tiedä, mitä tekevät
”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla” –sanonnan perusajatus pitää paikkansa. Ihminen ei yleensä ajattele tekevänsä pahaa tehdessään pahaa. Ihmisellä on taito perustella pahat tekonsa joksikin jaloksi. Tämän hän tekee niin taitavasti, että itsekin uskoo tekevänsä jotakin ylevää tehdessään selkeästi pahaa. Jeesuksen ristillä lausumat sanat ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä he tekevät” eivät ole vain osoitus loppuun asti viedystä armollisuuden asenteesta. Se on toteamus siitä, miten ihmiset, tässä tapauksessa Jeesuksen lynkkaajat, kokivat pahaa tehdessään toteuttavansa hyvää ja arvokasta. Samalla tavalla Jeesus ennusti, että koittaisi vielä aika, jolloin joku tappaessaan Jeesuksen seuraajan “luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle.”
Kannattaa siis miettiä tekojensa seuraamuksia silloinkin, kun on suunnittelemassa jotakin hyvää tai pyhää, varsinkin jos niihin liittyy muita ihmisiä ja heidän elämänsä. Minä ja sinä olemme itse vastuussa teoistamme ja aikomuksistamme, niin pahoista kuin hyvistä.
