Uskonto synnyttää joissakin ihmisissä ankeutta, ilottomuutta, tiukkuutta, ankaruutta ja armottomuutta. Usein sellaisissa ihmisissä, jotka ovat taipuvaisia kontrolloituun elämään, tykkäävät järjestyksestä ja säännöistä ja tuntuvat etsivän Raamatusta tarkkaa ohjeistusta elämälleen ja muiden elämälle. Mitä saa tehdä? Mitä minä saan tehdä? Mitä kaverini saa tehdä? Jotta pääsee kerran taivaaseen eikä joudu kadotukseen.
Herkän omantunnon takia sääntöjä noudattava ei useinkaan ole ankara itseä ja muita kohtaan, vaan on jatkuvassa yliherkistyneessä tilassa omia mahdollisia vääriä ajatuksia, mielipiteitä ja tekojaan kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat ”parasta” laumaa lainsäätäjille ja ylläpitäjille.
Minua hämmästyttää, että monet itseään kovasti kristityksi, uskovaiseksi tituleeraavat ihmiset, ovat niin tiukkoja joidenkin asioiden mielipiteistä ja käsityksistä. Ihan vihaa tihkuu monenkin sellaisen ihmisen puheet ja kirjoitukset, kun joku kertoo hyväksyvänsä naispappeuden tai homojen välisen rakkauden. Kuitenkaan kummassakaan asiassa ei vahingoiteta ketään kanssakulkijaa.
Samaan aikaan saatetaan ohittaa olankohautuksella jonkun ihmisen tekemä väkivaltainen teko, tai ainakaan siitä puhuminen ei nosta vihaista taifuunia keskustelussa.
Välillä tuntuu siltä, kuin lepsusti homorakkauteen tai naispappeuteen suhtautuvan kurkkuun haluttaisiin käydä oikein toden teolla. Minun on vaikea käsittää tätä asiaa. ”Väärän” käsityksen omaava ihminen pitää saada oikein kunnolla nujerrettua. Hänen pitäisi saada oikein kunnon opetus.
Kuulemma minunkin pitäisi saada, kun kirjoittelen täällä pahoja ”Jumalan valtakunnasta”. Sitä kuulemma odotetaan, että joutuisin koettelemuksiin toimintani takia. Noh, ehkä toive alkaa pikkuhiljaa toteutua, kun olen ollut koko päivän liemiruokinnassa, kohta alkaa koko illan kestävä tyhjennyskuuri ja huomenna menen ”ei niin kivaan” tutkimukseen. Ole siis onnellinen sinä minulle koettelemuksia toivova ihminen, TOIVEESI ON TOTEUTUMASSA!
Äh, siitä piti alun alkaen puhumani, että miksi vl-liikkeessä naispappeudesta myönteisesti ajatteleva puhuja joutuu mielipiteensä takia puhutteluun ja jos ei ojentaudu muuttamaan mielipidettään, menettää puhujanoikeudet saman tien, mutta lähisuhdeväkivaltaan sortunut tai sitä vähätellyt tai pimittänyt puhuja saa jatkaa puhumistaan hamaan hautaan?
Pienikin epäilys siitä, että joku puhuja hyväksyy naispappeuden, johtaa ”tutkimuksiin” ja lopulta sanktioihin. Isokaan epäilys siitä, että joku puhuja olisi väkivaltainen tai olisi pimittänyt sellaista, ei johda ”tutkimuksiin”, siinä pitää olla mustaa valkoisella oleva tuomio, ennen kuin asian todenperäisyyttä uskalletaan edes epäillä.
Sarjastamme Keittiöteologia
Nyt hyvä kirja mukaan ja riemusinfoniaa soittelemaan 🙂
Toisaalta on pakko sanoa sekin, että kirkoissa joissa ei ole naispappeja on hämmäntävänkin paljoa väriä, iloa, rentoutta, ymmärtäväisyyttä ja armoa.
Itse en ole huomannut papin sukupuolen vaikuttavan mitenkään. No, on yksi miespuolinen pappi, jonka jumiksiin en mene. Eikä johdu hänen sukupuolestaan eikä virkakannoistaan, vaan ihan vankoista kokemuksista pitkältä ajalta.
Tietysti jos ei hyväksy naisten pappeutta, vaikuttaa se kokemuksiin. En enää muista, kokeeko suorastaan saastuvansa, mutta eivät kaiketi ota ehtoollista pappisnaiselta. En ole koskaan (live)kirkossa törmännyt naisten pappeuteen kieltävästi suhtautuvaan seurakuntalaiseen enkä työntekijään.
Yhdessä olemme rikkaus.
PS. ”(…) naispappeuden vastustamisessa käytetyt raamattuargumentit ovat niin ohuita, ei Raamattua lukeva ns. ”uskova kansa” juurikaan vastustaisi naispappeutta, elleivät eräät hengelliset opettajat ja johtajat olisi valinneet vastustuslinjaa ja pitäisi asiaa esillä.”
http://www.karikuula.com/
Uskonnoilla ei aina ole rakentavia seurauksia, sillä ne ovat ihmistekoisia. Uskolla sen sijaan pitäisi olla vain hyviä vaikutuksia niin ihmisille itselleen kuin ympäristölle. Jos ei ole, kohde on väärä.
No mikäs täs o ny nii outoo. Mie oon aina rakastanu naisii. Ja naispapit on miulle rakkaita virkasisarii.
Tiedätte meidän vanhoillislestadiolaisten virkakäsityksen. Ajattelen, että kyse on kuuliaisuudesta Jumalan sanalle eikä siitä, että nainen olisi jotenkin huonompi hoitamaan papin virkaa.
Osan lastenlapsistamme on kastanut vanhempien entuudestaan tuntema vanhoillislestadiolainen pappi, kaksi kyseisten lasten ortotodoksiseurakunnan pappi ja osan kulloinkin luterilaisesta seurakunnasta saatu pappi, joista osa on ollut miehiä ja osa naisia.
Yhdestä seurakunnan papista minulla ei ole muistikuvaa, mutta mielestäni papin sukupuoli ei selitä miten kasteet on hoidettu. Yksi pappi hoiti varsinaisen toimituksen sanotaan varsin lyhyen kaavan mukaan, mutta hänelläkin oli aikaa olla tilaisuudessa läsnä. Mielikuvani on että, lähes kaikki ovat hoitaneet asian paneutuen ja perheeseen tutustuen. Niissä tapauksissa, joissa lasten vanhemmat ovat vanhoillislestadiolaisia mutta pappi ei, vakaumus on ainakin osassa tapauksia tullut esiin tilaisuutta edeltävissä keskusteluissa tai itse tilaisuudessa. Suhtautuminen on ollut kunnioittavaa.
Silmänräpäys ja ovi suljettiin.. Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan näin. Kymmenen neitsyttä on Jeesuksen profetia tälle ajalle. Luuletteko todella, että oikea ylkä tulisi juhlimaan puolikkaan morsiamen kanssa ja sulkisi ovet toiselta puolikkaalta ja ajaisi pois kolkuttajat?
”Se akka” saa huutia erään vl-teologin nettisivustolla http://www.sermones.fi/
Ihanaa, että meillä on Vuokko! Oon oppinut niin paljon vl-lestadiolaisuudesta, että on suorastaan kulttuuriretki ollut. Olen käynyt lukemassa niitä sivustoja, mistä Vuokko on kertonut ja minä kyllä antaisin Vuokolle jonkun tiedon omenan -palkinnon, jos sellainen olisi Kotimaa24:ssä.
Ja toisekseen naisena ja äitinä olen pystynyt eläytymään näihin rankkoihinkin kokemuksiin, joista en tietäisi mitään ilman Vuokon blogia. Ja todella hyvää ja mielenkiintoista keskustelua on Vuokon blogissa.
Sonja, Vuokko on todella armoitettu kirjoittaja. Haluaisin kysyä sinulta, onko kaikki tietosi vanhoillislestadiolaisuudesta peräisin Vuokon blogista tai hänen kauttaan saamistasi muista lähteistä.
Heikki, lyhyesti: ei ole. Aikoinaan vanha ystäväni tuli vl-uskoon ja muuttui aivan toiseksi, siis luovasta kirjoittajasta lakihenkiseksi jankkaajaksi. Ei pitänyt minuakaan uskovaisena. Luin silloin ihan Lars Levi L:n kirjankin, jotta osaisin keskustella hänen kanssaan. Ymmärsin kirjan olleen omaan aikaansa varmaan juuri sopiva, mutta ei se minussa herättänyt muita ajatuksia.
Tämä ystäväni oli eronnut ja alkoi sitten vainota ex-vaimoaan, että tämän pitää mennä uudelleen naimisiin hänen kanssaan. Olimme melko järkyttyneitä hänen muutoksestaan. Luovuuskin katosi ja hän sairastui mieleltään. Tuntui hirveältä, että läheinen rakas muuttui noin eikä pitänyt meitä muita uskovaisina, vaikka me olimme olleet uskossa jo vuosikaudet ennen häntä.
Eli kokemusta on ja sittemmin Vuokon blogin myötä olen lukenut paljonkin aiheesta. En pelkästään Vuokon vinkkaamia tekstejä.