Päivi teki sen taas

Seurasin lyhyen lomani aikana hämmästyneenä sisäministeri Päivi Räsäsen kirvoittamaa julkista keskustelua. Meteliin verrattuna Räsäsen Kansanlähetyspäivien puheessa oli vain vähän uutta. Itselleni puheen ainoa tuore asia löytyy etsimällä kansalaistottelemattomuuden ja sisäministerin roolin välisestä jännitteestä. Räsänen tuskin itsekään arvasi puheensa johtavan muutamassa päivässä tuhansien ihmisten kirkosta eroamiseen.

Vaikka ihmisten reaktio tuntuu kohtuuttomalta, on pakko todeta, että Päivi teki sen taas. Parin vuoden takaisen Homoillan erovyöry, 40 000 kirkosta eronnutta, on Räsäsen puheen myötä saamassa rinnalleen tilastokakkosen. Maanantaihin mennessä eroajia on jo runsaat 6000. Mikäli ihmeitä ei tapahdu, vuoden 2010 jälkeen tänä vuonna erotaan kirkosta toiseksi eniten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa.

Räsäsen julkisuuskuvan ohella syitä eropiikkiin voi hakea muun muassa viime syksynä julkaistusta kirkon nelivuotiskertomuksesta. Eteisessä kengät jalassa lähtöä tekevien kirkon jäsenten määrä on melkoinen. Monille pelkkä jäsenyyden muistaminen johtaa välittömiin toimenpiteisiin. Tämä on havaittu muun muassa osassa seurakunnista, joissa uudet seurakuntalaiset toivotetaan kirjeitse tervetulleeksi.

Kun lähtötelineissä on paljon väkeä, syyt lähtöön vaihtelevat kirkollisverosta serkun hautajaisissa tavattuun pastoriin, joka ei kyennyt kohtaamaan laadukkaasti. Nelivuotiskertomuksen lukujen valossa Räsäsen persoonan ei pitäisi olla merkittävä tekijä. Nyt eronneet olisivat ehkä lähteneet joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Jokin kirkollisista asioista vastaavan ministerin olemisen tavassa on joka tapauksessa erityistä. Totuus voi piillä suomalaisessa sanonnassa jonka sanoja toteaa esimerkiksi kirkossakäymisestään tai uskomisestaan puhuttaessa, ettei hän kuitenkaan mikään uskovainen ole. Päivi Räsäsen suusta tuskin kukaan tällaista tähdennystä odottaa. Räsänen on monien kammoaman uskovaisuuden ruumiillistuma, se jokaisesta suvusta löytyvä herätyskristitty täti, jonka seuraa sukujuhlissa vältellään. Ärtymys nousee siitä, että hän on sitä avoimesti ja myös poliitikkona.

Arkkipiispan mukaan Päivi Räsänen on kirkon rivijäsen. Kommentti paljastaa huolen, joka liittyy kirkkoon instituutiona. Jos joku ajattelikin Räsäsen olevan virallisen kirkon edustaja ja erosi siksi. Voi olla, ettei tästä ole kysymys. Ehkä osa eronneista ei halua olla osa kirkkoa, jossa on Päivi Räsäsen tavoin ajattelevia jäseniä. Silloin on aivan sama millaista kirkkoa piispat näkemyksineen edustavat.

Räsäsen herätyskristilliselle sisäpiirille tarkoitetusta puheesta tuli ns. heinäkuun uutinen.

Simo Alastalo

P.S. Kannattaa lukaista myös Maaseudun Tulevaisuudesta päätoimittaja Lauri Kotron tasapainoinen Räsäs-pohdinta.

P.P.S. Lukulistan jatkoksi sopii myös päätoimittaja Seppo Simolan Räsäs-sammakon analyysi Kirkko ja kaupungista.

  1. Vähintään parisataatuhatta ihmistä odottaa lähtötelineissä, oikeastaan mikä tahansa tekosyy riittää kirkosta eroamiseen. Kirkko kutistuu ennen pitkää olemattomiin, jos jatkaa ”ajan hengen” perässä juoksemista.

    Todellinen syy eroamisiin on tietysti se, että suuri osa evl kirkon jäsenistä on täysin maallistuneita. Kirkolla ei ole heille mitään arvoa. Pienikin viittaus kirkon oppiin tai opetukseen on riittävä syy eroamiseen. Puhumattakaan että he havahtuvat huomaamaan, että kirkossa on edelleen ”uskovia” ihmisiä.

    Päivi Räsäsen puhe oli maltillinen, asiallinen ja kirkon opin ja opetuksen mukainen. Räsästä on tietysti vähän joka suunnalta helppo ristiinnaulita ja käyttää halpahintaisesti hyväksi. Todellisuudessa Päivi Räsäsen puheessa ei ollut mitään, mikä ei olisi linjassa klassisen kristillisen teologian kanssa.

    Kirkon on vaikea piispojensakaan suulla täysin tyrmätä sen yhden rivijäsenen puhetta, koska se samalla kieltäisi itsensä, omat oppinsa ja opetuksensa.

    Päivi Räsäsen kansanlähetyksen väelle suunnattu sanoma tavoitti odottamattoman suuren yleisön. Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaisi sen paneutuen lukea.

    Hatunnoston arvoinen puhe Päivi Räsäseltä.

  2. ” Ehkä osa eronneista ei halua olla osa kirkkoa, jossa on Päivi Räsäsen tavoin ajattelevia jäseniä -”
    Tämä on kiintoisa ja ajattelemisen arvoinen virke.
    Jos me kaikki ajattelisimme, että en voi olla jäsenenä kirkossa, jossa on sitä tai tätä katsantokantaa edustavia jäseniä, niin silloin me kaikki voisimme erota kirkosta.
    Uskon, että kirkkoon kuuluu vielä paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy Räsästä haukkuvien kirkollisia ja kirkon oppia muuttamaan pyrkiviä kantoja, mutta eivät vielä ole äänestäneet jaloillaan ja eronneet kirkosta.
    Sekin aika voi vielä tulla.
    Kirkon johto joutuu nyt taspainoilemaan kahden linjan välissä. Myöntyvätkö he ”painostuksen” alla vai rohkenevatko pitää kiinni omasta opistaan, jota kirkko on vuosituhannet edustanut?

  3. Jos me kaikki ajattelisimme, että en voi olla jäsenenä kirkossa, jossa on sitä tai tätä katsantokantaa edustavia jäseniä, niin silloin me kaikki voisimme erota kirkosta.
    (Salme Kaikusalo)

    Yhteiskunnassa on tyypillistä, että samalla tavalla ajattelevat kerääntyvät yhteen. Tämä näkyy esimerkiksi politiikassa poliittisten puolueiden syntymisenä.

    Kirkon ongelma on se, että ei ole olemassa 4 miljoonan suomalaisen ”puoluetta”, jossa kaikki ajattelisivat uskonnollisista kysymyksistä täsmälleen samalla tavalla. Jos kirkko pyrkii siihen, että kaikki uskovat samalla tavalla, se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

    Näin ulkopuolisena näen selvästi sekä konservatiivien että liberaalien voimistavan sellaista ajatusta, että seurakuntayhteisöön saa kuulua vain jos uskoo samalla tavalla kuin me uskomme. Puhutaan siitä kuinka vääräuskoiset pyrkivät muuttamaan ikuista kirkon oppia ja vääristelemään Jumalan sanaa. Puhutaan siitä kuinka ollaan suvaitsemattomia ja harjoitetaan vihapuhetta.

    Kumpikin puoli pyrkii ajamaan toiset pois tai ainakin muuttamaan heidän näkemyksensä. Aidan kummallakaan puolella ei suvaita sitä, että toisella puolella ajatellaan eri tavalla. Ja kummaltakin puolelta huudetaan piispoja apuun, jotta piispa kertoisi sen ainoa oikean ja hyväksyttävän tavan uskoa Jumalaan.

    Piispat ovat lähteneet siitä ajatuksesta, että kirkko ei ole poliittinen puolue jossa jokaisen tarvitsee uskoa Jumalaan juuri samalla tavalla ja väärinajattelit savustetaan pois. Mielestäni se on ainoa tapa pitää 4 miljoonaa ihmistä yhteistön jäsenenä.

    Jos vaadimme kirkolta sitä, että jokaisen uskonkysymykseen pitää muodostaa lukkoon lyöty oikea vastaus, kirkossa on paljon vähemmän jäseniä. Kysymys on siitä, mitä haluamme?

  4. Minusta tämä blogi kuulostaa oikealta ja on varmaan asioiden ytimessä.

    Räsänen on monien kammoaman uskovaisuuden ruumiillistuma, se jokaisesta suvusta löytyvä herätyskristitty täti, jonka seuraa sukujuhlissa vältellään.

    Valitettavasti nämä julkisuudessa esiintyvät uskovaiset tädit ja sedät ja ns. herätysliikeläiset kommunikoivat yhä edelleen tätä samaa kammoksuttavaa ihmisiä syrjivää epäoikeudenmukaisuuden Jumalaa. Ja seurauksista he eivät tunnu välittävän lainkaan.

  5. Uskonnonopetuksesta ja rippikoulusta huolimatta (vai osaksiko niiden takia) suomalaisilla on keskimäärin hyvin pidättyväinen ja vaivautunut suhde uskontoon ja puheeseen Jumalasta. Tiekirkot, kauneimmat joululaulut ja kirkkohäät on JEES, mutta sympaattinen hermosto saa boostin heti, jos joku lisää ”-US”. Ehkä Jumalasta ei puhuta, koska kammotaan tuota blogistin maalaamaa tätikuvaa.

    Kotimaa-medialla olisi erinomainen mahdollisuus manageroidaa positiivista, monipuolista ja kristinuskon ydinasioihin keskittyvää uskonnollista keskustelua, mutta tämänpäiväinenkin K24-uutisotsikointi apinoi enemmän IP-lehtien lööppihömppää.

    PS. Anne Mikkola, olihan noille niniveläisille voinut hiukan kiltimminkin puhua, mutta jostain syystä Taivaan Isä kutsui, pariinkin kertaan, paksukalloisen, pelkurimaisen, omahyväisen ja rakkaudessa onnettoman herätysjuutalaisen

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.