Paavi, Luther ja teologinen paskan jauhanta!

(HUOMIO: Tämä teksti ei sovi helposti mielensä pahoittaville  tosikoille eikä heikkohermoisille kaunosieluille!)

Paavi Franciscus antoi kuluvan viikon keskiviikkona (7.12.16) belgialaislehdelle räväkän haastattelun, jossa hän piti keltaisen lehdistön  harrastamaa skandaaleilla mässäämistä syntinä. Jatkuva skandaaleilla elostelu on samaa kuin jos  koko ajan heiteltäisiin paskaa lukijoitten naamalle. Sitä paskaa on jatkuvasti niin paljon, että väkisinkin lukijoista tulee ulosteitten syöjiä.   Skandaaleihin keskittyvät ja poliitikkoja valeuutisia levittämällä mustamaalaavat viestintävälineet ovat paavin näkemyksen mukaan vaarassa muuttua kuin ihmisiksi, jotka ovat sairaalloisen kiinnostuneita ulosteista. Vastenmielisellä ilmiöllä on sievistelevä nimi: koprofilia.  Koprofiilit saavat seksuaalista nautintoa ulosteilla leikkimisestä

Luther ei aikanaan tainnut tietää koprofiliasta  tai koprofagiasta (ulosteitten syönti) termeinä tuon taivaallista ja skandaalilehdistöstä vielä vähemmän, sillä kirjapainotaito oli vielä tuolloin aivan tuore tapaus ja tiedonvälitys hoidettiin naulaamalla tiedotuksia tuonaikaisille ilmoitustauluille eli kirkkojen oviin. Sähköpostia ei ollut, mutta sähkötön postilaitos sentään taisi viedä kirjeitä perille varmemmin kuin tämä Suomen nykyinen postinhukkauslaitos. Kyllä Lutherin aikaisessa Saksassa varsin hyvin tiedettiin, kuka julkesi kutsua silloista kirkon päämiestä paskapaaviksi.

En ole seurannut, onko kansainvälinen media jo alkanut kutsua Franciscusta Lutherin tavoin paskapaaviksi vai onko media vain ollut hiljaa ja pyrkinyt ottamaan opiksi ojennuksesta. Harkittu juttu tuo paavin karhea / karkea kielenkäyttö tiedotusvälineisiin päin varmasti on. Sen sijaan Lutherin paskapuheita meikäläisen on ollut ikään kuin vaikeampi niellä, kun en näihin asti ole oikein sisäistänyt niitten pääviestiä.

Ovatko Lutherin paskapuheet jonkinlaista kakkahuumoria? Jos  malttaa olla mielikuvatasolla loukkaantumatta ulosteviestien vastenmielisyydestä, voi sieltä kaiken sonnan alta paljastua sentään jonkinlainen kupletin juoni. Yliopistoteologit Matti Myllykoski ja Risto Saarinen ovat tässä toimineet minulle hyvinä oppaina. (Tiedekuntalehti Kyyhkysen artikkeli vuodelta 1983 ohessa.)

Anaalisissa puheissaan Luther lähtee ajatuksesta, että omassa varassaan ihminen on pelkkää paskaa ja jätettä, siis paskaläjä / syntinen jätesäkki.

Vuonna 1542 Luther jutteli teologian opiskelijoille ja muille ruokapöytänsä ääressä istuneille omasta lähestyvästä kuolemastaan näin: ”Olen saanut maailmasta kyllikseni ja sekin on saanut minusta kyllikseen, ja olen tähän tyytyväinen. Maailman mielestä olisi hyvä päästä minusta eroon, ja sen se myös tulee havaitsemaan. Onhan niin, kuten usein olen sanonut: minä olen kypsä ja paska ja maailma on suuri peräaukko; siksi erkanemme toisistamme pian. – Kiitän sinua, rakas Jumala, että annat minun olla sinun pienessä joukossasi, joka kärsii vainoa sinun sanasi tähden”. (Pöytäpuhe n:o 5537)

Luther ei ajattele kuolemaa teoreettiseksi kysymykseksi, vaan katsoo omaa kuolemaansa rehellisesti ja huumorintajuisesti silmästä silmään. Yllä mainittu pöytäpuhe (pidetty neljä vuotta ennen Noutajan tuloa) paljastaa Lutherin selkeän tietoisuuden omasta rajallisuudestaan ja lohdullisesta kuulumisesta Jumalan maailmaan. Tässä käy ilmi Lutherin anaalisuuden eksistentiaalinen yhteys hänen ristinteologiaansa: Ihminen voi kohdata Jumalan vain tunnustaessaan oman alhaisuutensa, kuolevaisuutensa ja raadollisuutensa.

Anaalisuus ei siis Myllykosken ja Saarisen mukaan ole irrallinen, kammoksuttava tai läpeensä koominen ilmiö, vaan seikka, joka omalla tavallaan kuvastaa koko olemassaoloamme eli eksistenssiämme. Sen kautta ihminen jo lapsena oppii tuntemaan riemua suorituskyvystään ja liikeratojen hallinnasta. ”Anaalisuudessa korostuu itseluottamus ja varmuus sekä toisaalta ylpeys ja omahyväisyys, joiden varassa ihminen yrittää vanhurskauttaa itse itseään Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta asialla on toinenkin puoli. Ihminen on täysin riippuvainen siitä, mitä Jumala hänelle elämässä antaa. Kaikesta tästä ihminen ei konkreettisesti ottaen tuota muuta kuin ulosteita. Olemme kerjäläisiä, kuten Luther terävästi sanoo.”

Karkeilla paskapuheillaan Luther jo omana aikanaan pudotti sädekehän päänsä päältä. Jostakin syystä jälkipolvet ovat kuitenkin yrittäneet sitä Martti-tohtorin päähän installoida  siivoamalla  teksteistä pahimpia alatyylisyyksiä. Puhutaan  kauniisti vaikkapa Lutherin  ns. Tornikokemuksesta, jolloin hänelle kirkastui reformaation keskeinen idis: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Well, me nyt vain  satumme tietämään, että Lutherilla oli heikko vatsa. Niinpä hän joutui tuon tuostakin istuksimaan vessassa. Sinänsä vessa – ainakin nykyaikaisessa muodossaan – on varsin hyvä ja rauhallinen paikka funtsimista varten.

Jos sinä, lukija, olisit joutunut Lutherin tavoin Wormsin valtiopäivillä yksin puolustamaan hengellisiä löytöjäsi suuren ja mahtavan katolisen kirkon ja maallisen vallan edessä, niin olisitko ihan totta ajatellut, että ”Tässä seison enkä muuta voi”? Vai olisitko tohtinut olla rehellisempi ja sanoa, niin kuin asiat ovat: ”Ihan siinä jännityksessä meinasivat kurat lörähtää pöksyihin!”

Jos joku kehtaa kommentoida tätä bloginaani, niin olisin otettu esim. tällaisesta palautteesta: ”Oli ihan paska bloggaus!” ”Lähetän bloggaajalle Tena-vaippoja!” ”Nyt kyllä bloggaaja iski kätensä siihen itseensä!” ”Kirjoittaja saa haasteen Forssan valtiopäiville!”

• Myllykoski ja Saarinen:

http://kyyhkynen.tyt.fi/lutherin-anaalisen-ajattelun-teologinen-merkitys-kyyhkynen-31983/

• Uutinen paavin koprofilisesta haastattelusta:

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000004997671.html