Paastoaika kutsuu luopumaan kaikesta sellaisesta, joka on tarpeetonta ja epäsuotavaa hengellisen elämän kannalta. Askeesi ja koruttomuus eivät ole vain aineellisia tavoitteita. Luopuminen ruoan herkuista on pintaa. Ortodoksinen kilvoittelu korostaa nöyryyttä keskeisenä tavoitteena. Luterilaiseltakin kannalta siinä on mieltä. Ei nöyryytyksenä eikä nöyristelynä, vaan kristillisenä suhteellisuudentajuna oman minän asemasta elämässä ja maailmassa.
Minäkeskeisyys on tämän ajan läpilyönyt ilmiö ja muotisuuntaus kulttuurissamme. Itsensä toteuttaminen on iskusanoja. Oma hyvinvointi lyö teemana läpi elämäntaito-oppaissa ja niihin liittyvissä harjoituksissa. Jopa armollinen kristillinen sana yhteisvastuukeruun teemana ”Sinä riität” vie ajatukset vähemmän kristilliseen tulkintaan ”Minä riitän”. Ihminen ei koskaan Jumalan maailmassa ole itsessään riittävä oikeastaan mihinkään. Hän riittää Jumalan armosta ja avulla. Hän riittää Jumalan rakkaudessa suhteessa toisiin ihmisiin.
Enenevästi myös kristillisessä hiljaisuuden viljelyssä ollaan suosittu oman minän tematiikkaan liittyvää toimintaa. Etsitään omaa kokonaisuutta, ruumiin ja hengen harmoniaa. Minän lepuutusta, omien voimavarojen löytämistä. Meditaation vanha traditio rukoushiljaisuutena voidaan retriiteissä ohjata lepäilyksi patjojen päällä kirkkotiloissa. Hiljaisuus palvelee mukavuutta, oleilua; mukava olo hiljenemistä, siinä viipyilyä.
Olen aina retriittien ohjaajana vierastanut niihin liitettyä kutsua hiljentymään: vakiintuneesti viitataan Markuksen evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus esittää opetuslapsilleen kutsun lähteä hetkeksi levähtämään yksinäiseen, rauhalliseen paikkaan. (Mark. 6:31). Tämä tietysti kuulostaa hyvältä yhden lainatun jakeen varassa. Mutta seuraavien jakeiden varassa ilmeneekin, ettei kutsusta seurannut mitää lepoa ja yksinäisyyttä. (Mark. 6:32-41). Jeesusta odotti jo kokonainen kansanpaljous venematkan jälkeen. Tarinan ytimeksi nousee paradoksaalisesti Jeesuksen teot ihmisten hyväksi yksinäisyyden ja levon sijasta. Hän puhui ja ruokki kansan viidellä leivällä ja kahdella kalalla, Jumalan suomalla ihmeteolla.
Kutsu hiljaisuuteen erillisen jakeen avulla – huomaamatta tekstikokonaisuuden nurinkurisuutta levon kannalta – on yksinkertaistettu teema Raamatun sanomasta. Mitä Markuksen tekstikokonaisuus ilmaiseekaan: Jeesus sääli ihmisiä, jotka olivat ”kuin lammaslauma ilman paimenta”. Hän ryhtyi opettamaan, puhumaan ja lopulta ihmeenomaisesti ruokkimaankin kansaa oman ja opetuslastensa hyvänolon kustannuksella. Lähimmäisten palvelu meni oman hiljentymisen ja levon edelle.
Tämä on paaston sanoma: muista ja auta lähimmäisiäsi enemmän kuin omaa itseäsi ja hyvinvointiasikin. Muista nyt toimia, äläkä ota paastoa pelkkänä itsesi tutkisteluna. On tietysti totta, että lopen uupunut ja huonovointinen ihminen ei ole kovinkaan vahva auttajaksi ruumiillisesti eikä henkisestikään, mutta apua anovaksi rukoilijaksi hänestä juuri silloin on. Ja mitä vähemmän on itsetuntoa, sitä enemmän kristitty kokee armontuntoa Jumalansa edessä. Hän pystyy siinä samastumaan paremmin toisiin apua tarvitseviin ihmisiinkin. Hänkin lähtee armahtajaksi.
Päivi
Kiitos erinomaisesta tekstistäsi!
Tuot miellyttävällä tavalla esille yhteisöllisyyden tarpeen.
Kiitos tästä!
Kiitos blogista!
”Jeesus sääli ihmisiä, jotka olivat ”kuin lammaslauma ilman paimenta”.
Ketkä olivat ilman paimenta ?
Vai oliko paimenia kenties liian monta, kuten roomalaiset käskynhaltijat, Herodeksen pojat, papit jne.
Miksi moralisoida paastosta? Rikkinäiset tarvitsevat tervehtymistä. Kun tunnistaa oman rikkinäisyytensä niin silloin on eräs niistä sairaista joita Mestari tuli parantamaan.
Ihmisen ”minä” on sekä egosentrisesti itsekäs että alltruisesti sosiaalinen ja vielä samaan aikaan. Koska näin on, niin nämä eri suuntaukset saavat aikaan sisäisen ristiriidan kantajassaan. Yleensä jompikumpi tendenssi on vahvempi.
Rakkauden puute tekee ihmisestä itsekeskeisen ja siitä ei parane muuten kun saamalla rakkautta. Yleensä itsekeskeisetkin ihmiset ovat kiitollisia voidessaan auttaa muita ,kokien sellaiseen liittyvän rakkauden. Ylisosiaaliset ihmiset ,auttaessaan muita, voivat tulla epätoivoisiksi jolleivat saa kiitosta, rakkautta, avustaan.
Tuon lisäksi subjektiivinen minä toimii kahdella tietoisella tasolla . On se tunteitten täyttämä ” kokeva minä” joka vastaa kysymkseen : Tältä minusta tuntuu…. Sitten on se ”havainoitseva minä” , se joka huomioi tunteet ja vetää niistä johtopäätöksiä. Ajatteleva minä.
Nämä asiat ovat tarpeellista tietää kun alkaa meditoda. Sillä minää ei voi sammuttaa, siihen eivät pysty edes vuosikausia meditoivat buddhalaiset, vaan se mitä tapahtuu,, on sisäisen metelin hiljentyminen ,kun havaitseva minä antaa tunteiden ja lähitapahtumien muiston leijua ja liikkua sisällään niin kuin junan ikkunasta tarkastelisi maisemaa. Tunteet, ajatukset ja muistamiset rauhoittuvat ja olemus laskeutuu rauhalliselle tasolle jossa voi levätä. Joskus saattaa nukahtaakin , mutta siitä herää yleensä hyvin levänneenä.
Hyvä tekninen apu on oman hengityksen kuunteleminen. Jos ajatus lähtee harhailemaan, niin palaa takaisin hengityksen kuuntelemiseen. Toinen hyvä tekninen apu on kaikkien kaukaisten äänien kuunteleminen. Tekniikkoja on monta ja kukin voi löytää itselleen sopivimman.
Kristillisessä , retreatyhteydessä on hyvä etsiytyä sanattoman rukouksen tilaan. Jokaisessa hengenvedossa hengittää jotakin Jumalan läsnäolosta sisäänsä. Seuraukset tästä voivat olla odottamattomia yllätyksiä.