Ovatko maailman kielet kirous vai siunaus?

Monet muistavat varmasti kuulleensa tai lukeneensa kertomuksen Vanhan testamentin (1. Moos. 11) kuuluisimmasta torninrakennusprojektista. Tässä Baabelin tornin tai Babylonin tornin – kuten sitä nykyisessä kirkkoraamatussa kutsutaan – rakennushankkeessa ihmiskunta halusi olla yksikielinen ja yksimielinen. Oman suuruutensa merkiksi se halusi rakentaa tornin taivaaseen asti.

Jumala ei kuitenkaan pitänyt tästä ajatuksesta. Hän keskeytti tornin rakentamisen ja hajotti ihmiset Babyloniasta kaikkialle maailmaan. Samalla kielet sekoittuivat, ja ihmiset alkoivat puhua eri kieliä.  Ei siis ihme, että monikielisyyttä alettiin pitää Jumalan rangaistuksena siitä, että ihmiset yrittivät omin voimin päästä taivaaseen.

Pitäisikö tästä Baabelin tornin kertomuksesta päätellä, että myös kristillisessä teologiassa ihmiskunnan monikielisyys tulisi nähdä Jumalan kirouksena? Onpa kiinnostava kysymys. Aletaanpa selvittää asiaa. Löytyisiköhän Raamatusta jotain muuta tähän aihepiiriin liittyvää kertomusta? Itse asiassa löytyy. Apostolien tekojen alussa on kertomus, jota voidaan pitää koko kristillisen kirkon perustavanlaisena kielellisenä tapahtumana.

Helluntain ihme

Ensimmäisenä helluntaina, lähes 2000 vuotta sitten, juutalaisia oli kokoontunut Jerusalemiin ympäri sen aikaista maailmaa. Yhtäkkiä Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle ja sai heidät ihmeellisesti puhumaan kaikkien paikallaolijoiden omaa äidinkieltä.

Tottahan opetuslapset olivat siihen mennessä tottuneet monenlaisiin Jumalan ihmeisiin, mutta tämänkertaisen tapahtuman näkökulma oli erityinen. Jumala ei nimittäin laittanut kuulijoita ymmärtämään yhtä ja samaa ”pyhää tai ilmoituksen” kieltä, vaikka olisi senkin varmasti voinut tehdä. Hän halusi lähestyä ihmistä jokaisen omalla äidinkielellä.

Helluntain ihmeessä ei siis käytetty mitään yliluonnollista kieltä, vaan opetuslapset pystyivät ihmeellisesti puhumaan kaikkien kuulijoiden omia kieliä. Tästä syystä kristillisessä teologiassa yleisesti ajatellaankin, että ensimmäinen helluntai osoittaa Jumalan hyväksyntää ja arvostusta kaikkia luomakunnan kieliä kohtaan.

Samalla se on osoitus Jumalan voimasta ja hyvyydestä tuoda yhtenäisyyttä moninaisuuteen: Ihmiset kykenivät ymmärtämään toisiaan, vaikka puhuivat eri kieliä. Pyhän Hengen työtä eivät tänäkään päivänä rajoita mitkään kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset tai kielelliset esteet.

Omalla äidinkielellä

Toinen tärkeä huomio ensimmäisestä helluntaista liittyy kristillisen uskon syvempään olemukseen. Aivan alkukirkon alusta lähtien kristityt eivät ole koskaan puhuneet ainoastaan yhtä kieltä, edustaneet ainoastaan yhtä kansallisuutta tai eläneet vain yhdessä paikassa – päinvastoin.

Alusta lähtien kristittyjen kulloinenkin oma äidinkieli on toiminut evankeliumin kertomisen välineenä. Voidaankin ajatella, että kristillisen uskon käännettävyys (engl. translatability) on koko kristillisen teologian ytimessä. Kristinusko on käännetty uskonto, koska siltä puuttuu erityinen ilmoituksen kieli. Tästä aihepiiristä on kirjoittanut paljon muun muassa lähetysteologi Lamin Sanneh.

Kristinuskon käännettävyyden olemus on nähtävissä monissa eri asioissa. Ovathan esimerkiksi Uuden testamentin evankeliumit käännetty versio Jeesuksen opetuksesta ja sanomasta. Eläessään maan päällä Jeesus opetti, saarnasi ja kommunikoi opetuslasten sekä tapaamiensa ihmisten kanssa aramean kielellä. Silti koko Uusi testamentti on kirjoitettu aivan eri kielellä, eli koinee-kreikaksi, joka oli tuon ajan Rooman valtakunnan itäosien yleiskieli. Toisin sanoen kristinuskon tärkeimmät kirjalliset dokumentit on kirjoitettu eri kielellä kuin mitä sen perustaja itse käytti.

Toisaalta ajatus kristinuskon käännettävyydestä voidaan huomata myös kristillisen uskon syvemmässä olemuksessa. Voidaan jopa ajatella, että myös Kristuksen inkarnaatio oli eräänlainen ”käännös”. Siinä tapahtui uskomaton ja ihmeellinen muutos, kun kolmiyhteinen, kaikkivaltias ja armollinen Jumala ”kääntyi” tai ”käännettiin” ihmismuotoon Jeesuksessa Kristuksessa. Johanneksen evankeliumin alussa koko Jumalan olemuksen kuvaus liitetään kieleen, sillä siinä sanotaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.”

Kristillisessä uskossa käännettävyys tarkoittaakin paljon enemmän kuin vain sanojen teknistä kääntämistä kielestä toiseen. Kristinuskon yhteydessä käännös tarkoittaa koko uskon kotoutumista uuteen kieleen ja kulttuuriin. Se tarkoittaa, että usko kontekstualisoituu jokaisen yhteisön omaksi uskoksi, jonka ilmaisu ja ymmärtäminen eivät vaadi vieraan kielen tai kulttuurin omaksumista.

Koko kristikunnan ei tarvitse siis opetella Raamatun alkukieliä voidakseen ymmärtää Raamatun sanomaa. Itse asiassa juuri äidinkielinen Raamattu koskettaa ihmistä erityisen paljon. Tämän olen itse voinut huomata lukuisia kertoja työssäni raamatunkääntäjänä, ensin Papua-Uudessa- Guineassa ja parhaillaan Pohjois-Thaimaassa.

Monikielisyys on siunaus

Näin ollen, mitä siis tämän kaiken perusteella voimme ajatella alussa mainitusta Baabelin tornista ja siitä seuranneesta kielten sekoituksesta ja monikielisyydestä – oliko se Jumalan kirous?

Mielestäni vastaus on ehdottomasti ei. Itse asiassa ihmiskunnan monikielisyys voidaan nähdä jo Baabelin tornin rakentamisen yhteydessä Jumalan siunauksena eikä rangaistuksena. Vanhassa testamentissa ei nimittäin missään kohdassa sanota, että kielten sekoittaminen ja monikielisyys olisivat itsessään olleet huono asia.

Sen sijaan voimme ajatella, että kielten sekoituksen tarkoituksena oli töytäistä ihmiskunta takaisin kohti sen alkuperäistä tehtävää. Tämä tehtävä annettiin ihmisille jo luomisen yhteydessä. Ihmisten tuli viljellä ja varjella luomakuntaa sekä lisääntyä ja levittäytyä eri puolille maailmaa eikä kokoontua ainoastaan yhteen paikkaan rakentamaan muistomerkkiä itselleen.

Kielten sekoittuminen ja monikielisyys voidaankin nähdä osana Jumalan luomistoimintaa, jossa Jumala luo uutta. Jokainen maailman kieli onkin ainutlaatuinen, sillä sen rakenteessa ja olemuksessa voi havaita merkkejä Jumalan upeasta luomistyöstä.  Kaikkivaltias Jumala puhuu ja ymmärtää jokaisen ihmisen äidinkieltä ja on kutsunut kaikki ihmiset yhteyteensä sellaisina kuin he ovat, kielineen kaikkineen.

Tomas Kolkka, kielityön ja raamatunkäännöstyön asiantuntija Suomen Lähetysseurassa. Hän tekee kieli-, raamatunkäännös- ja seurakuntatyötä yhdessä vaimonsa kanssa luan kielen parissa Pohjois-Thaimaassa.

Tomas Kolkka.

24 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Kaikki voi olla siunaus ja kaikki voi olla kirous. Kielitaito ja kielitaidottomuus voivat muodostua kiroukseksi.

    Eri kielien osaaminen, todella osaaminen, saavutetaan tarpeesta. Lueskella ja puhuskella voi useallakin kielellä niin, että päivittäinen vuorovaikutus syntyy. Jopa 30 sanaa ja muutama sanonta tekee vaikutuksen niin kantaväestöön kuin ko. kielen osaamattomiin. Tämä taktiikka ei kuitenkaan ole ollut suomalaisten suosimaa. Läntisen Euroopan valtakielten alueilla kuten italia, espanja, ranska, saksa viestitetään mielellään, että sille alueelle tulijat opettelisivat heidän kieltänsä ja em. alueilla saatetaan jopa vaalia omaa korostustakin.

    Kaikki helluntaiherätyksen lähetyssaarnaajat 30-luvulta lähtien ovat ensin opetelleet englannin ja jotkut ranskan, kuten Niilo Mäenpää, Kamerunissa, alkujaan Baptistina.

    Olen olosuhteista johtuen joutunut tutustumaan Kauko- ja Keski-Idän maiden lähetyssaarnaajiin, sekä Etelä-Amerikan espanjan ja portugalin kielisillä alueilla työtä tekeviin lähetyssaarnaajiin, lähinnä suomalaisiin.

    Kaikki tuntemani lähetyssaarnaajat ovat opetelleet paikallisen kielen, jopa kieliä. Jotkut puhuivat paikallista kieltä hyvin toiset välttävästi. Jälkimmäiset käyttivät omia lapsiaan tulkkina, joista lähes kaikista sitten tuli lähetyssaarnaajia. Evankeliointi, pelastussanoma Jeesuksesta oli se juttu ja kieliä käytettiin sen mukaan kuin osattiin.

    Kielten oppiminen on aina ollut jonkinasteinen kanto kaskessa, mutta aina raivattu pois.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Voi olla, että Tarjan mielikuva laiskoista kristityistä on ihan OK. Perusporukkaahan kristityt ovat, eivät mitään erityistä.

    Joku ystävällismielinen, mahtoiko olla aikoinaan juuri Tarja, kirjoitti, että mikä maa nyt parhaitaan mihinkään lähettäisi. Eivät lähetystyöntekijät ole sen kummempia kuin muutkaan. Lähettävät tahot ovat kuitenkin aina vaatineet, tai pikemminkin antaneet aikaa nimenomaan uuden kielen ja uuden kulttuurin oppimiseen. Työkielenä on aina paikallinen kieli. Thaimaassa meiltä luterilaisilta vaadittiin aina vuoden kielikoulu ja sen jälkeen Thaimaan valtion virallinen kielitutkinto. Sama kielipolitiikka oli siellä myös helluntalaisläheteillä. Samaa kielikoulua käytiin…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Maija,

      Kuten aikaisemmin olemme todenneet, niin Thaimaa on ollut meidän juttu. Minulla jo niin kauan kuin muistan 50-luvun alusta lähtien, kun Verner ja Hanna Raassina lähetettiin Kymenlaakson seurakuntien kannattamana. Kaiken edellytys oli Kristuksen sisäinen tunteminen ja turvautuminen Pyhän Hengen lahjoihin. Hanna Raassina kuoli Thaimaassa ja sitä ennen Raassinoiden kolme lasta pääsi kuolemisen kautta Taivaaseen.

      Vernerin ja Hannan kielitaito ei ollut mainitsemisen arvoista, vaikka se oli mahdollisimman täydellinen, Vain thai-kielellä oli mahdollista evankelioida. Tunnen muitakin herätyksemme saman alueen lähettejä ja tiedän heidän kielitaitonsa, mutta kukaan ei niistä kysymystä nostanut. Iloittiin Pyhän Hengen voimaannuttavasta toiminnasta, sen tuloksista.

      Jumala varustaa omansa tehtävään, johon Hän kutsuu. Itse varustus on vain hengellinen ja ilman sitä ”te ette voi mitään tehdä”.

      Hengellinen ja muotojumalinen ovat toistensa vastakohta. Hengellisyys toimii uskoontulleessa niin paljon kuin kukin uskova sallii. Muotojumalinen, eli muotojumalisuus on ulkokuori, vailla Jeesusta eli Pyhää Henkeä ja sopii hyvin sosiaalisen toimintaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Reijon kanssa keskustelimme Thaimaan lähetystyöstä ja Raassinoista jo Kotimaa-lehden aikaisemman blogikirjoitteluvaiheen aikana. Meidänkin perheemme kulki Suomen ja Thaimaan väliä parisenkymmentä vuotta ja Mies oli siellä taas tänäkin vuonna opettamassa nykyisen Thaimaan luterilaisen kirkon oppilaitoksessa viikon verran.

    Olemme Reijon kanssa samaa mieltä siitä, että Jumala varustaa omansa tehtävään, johon Hän kutsuu. Meillä luterilaisen lähetyksen ja syntyneen Thaimaan luterilaisen kirkon ihmisillä on ollut vuosien varrella lämpimät yhteydet myös paikallisiin moninaisiin helluntaikirkkoihin. Olemme korostaneet sitä, että ihminen pelastuu vain armosta, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi

    Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Lähetysseuran Kirkko ja teologia ohjelma-asiantuntija Tuomas Meurman.