Jokainen tietää, että metsänhoitaja hoitaa metsiä, salkunhoitaja sijoituksia ja sairaanhoitajan hoitokohteena on sairas ihminen. Mutta mihin sielunhoitaja toimenpiteensä kohdistaa? Millaisia työvälineitä ja –menetelmiä sielun hoitaminen vaatii?
Wikipedia kuvailee sielu-käsitettä seuraavasti: ”Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen)olennon väitetystä tajuisesta henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan.”
Mutta entä Raamattu? Mitä se sanoo sielusta? Esiintyyhän sana ”nephesh” heprealaisessa tekstissä 753 kertaa ja kreikankielen vastaava ”psychē” 105 kertaa. (Luvut on poimittu KJV-käännöksen tiedoista)
Raamatunkäännöskomitean(KR92) puheenjohtaja Aimo T Nikolainen antoi aikanaan lausunnon, jonka mukaan on turha lähteä kääntämään sanaa ”sielu” Raamattuun, koska pääsääntöisesti käsite tarkoittaa ihmistä kokonaisuutena eikä mitään irrallista elementtiä meissä. Tämän yksinkertaisen raamatullisen näkemyksen mukaan sielunhoitaja hoitaa ihmistä kokonaisuutena, kenties henkistä ja hengellistä puolta kuitenkin painottaen.
On kuitenkin olemassa sitkeä käsitys, että me olemme eräältä osaltamme kuolemattomia: kuolematon sielu pujahtaa tomumajastamme kuoleman hetkellä omille teilleen kuin perhonen kotelostaan. Ymmärrän oikein hyvin, että näin uskotaan ei-kristillisissä uskonnoissa, mutta että Raamattuun luottava ja Jeesusta seuraavaksi tunnustautuva voi uskoa sielun kuolemattomuuteen, se on minulle mysteeri. Auttakaa nyt hyvät ihmiset minua ymmärtämään sellaista logiikkaa Raamatussa!
Ei tarvitse lukea kovinkaan paljon sellaista raamatunkäännöstä, jossa sana sielu on tekstissä säilytetty, jotta huomaisi sielun olevan kuolevaista laatua. Joosuan 11:11 on yksi niistä monista jakeista Raamatussa, johon ajatus kuolemattomasta sielusta ei näyttäisi sopivan. Tällaista Kuningas Jaakon uudempi versio kertoo sielun kohtalosta ”And they smote all the souls that were therein with the edge of the sword, utterly destroying them”. Sielu on siis kovin heikoilla jo miekan edessä, järeämmistä kuoleman aiheuttajista puhumattakaan.
Jeesuksenkin yhteydessä puhutaan sielun kuolevaisuudesta. Esimerkiksi 1. Johanneksen kirjeen 3. luvun 16. jakeessa KR92 sanoo, että ”Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme”. Alkutestissä käytetään sitten sielua vastaavaa sanaa ”psychē”, mikä osoittaa, ettei edes Jeesuksella ollut kuolematonta osaa, joka olisi Golgatan tapahtumissa jäänyt uhrin ulkopuolelle.
Aimo T Nikolainen totesi varsin terävästi: ”Jeesus ei sanonut ’Sinä et kuole koskaan, koska sinulla on kuolematon sielu’. Hän sanoi ’Se, joka uskoo minuun, ei ikinä kuole’.”(Kotimaa 24.1.1983) Monet ovat Nikolaisen kanssa samaa mieltä, toiset eivät. Miten kuolemattomaksi sinä sielun uskot? Miksi tarvittaisiin ylösnousemusta ja henkiin herättämistä, jos Saatana olisi edes osittain ollut oikeassa ensimmäisessä väitteessään ”Ette suinkaan kuole”?
Rauli Toivonen :””Mutta entä Raamattu? Mitä se sanoo sielusta? Esiintyyhän sana ”nephesh” heprealaisessa tekstissä 753 kertaa ja kreikankielen vastaava ”psychē” 105 kertaa. (Luvut on poimittu KJV-käännöksen tiedoista)”
Etsiskelin netistä sanan ”nephesh” tulkintoja ja ainakin yksi tulkinta oli, että sana tarkoittaa elävää olentoa, jollaisia ovat myös eläimet. Näillä olennoilla on myös sielu, mutta niiltä puuttuu se, mitä laki ei pystynyt täyttämään ja minkä mahdollisuuden Jeesus Kristus ihmiselle ristillä antoi ja täytti: elävä henki, joka myös tietää tietämisestään.
Sielu ei käsitykseni mukaan ole kuolematon. Maanpäällistä elämää varten luotu sielu ”maatuu” kuten fyysinen ”mineraalinen” ruumiskin, mutta henki, joka on maanpäällistä elämää varten tarvinnut sielua ja ruumista, ei ”maadu”. Tulkintani mukaan ihmisen ”henki” on ihmisen ”minä”, joka on pisaran kokoinen kuva Luojastaan, joka aikojen alussa sanoi nimekseen ”Minä olen se, joka Minä olen”.
Antiikin Kreikan filosofit uskoivat, että ihminen saattoi havaita vain sellaisia laadullisuuksia, joita hänessä itsessäänkin on, ja koska ihminen ymmärsi matemaattisia ikuisiksi ajateltuja totuuksia, hänessä itsessään täytyi olla jotakin ikuista tai ainakin mahdollisuus siihen, ja tuota ominaisuutta sanottiin Jumalan pojaksi.
Jeesus Kristuksen ihmiskunnalle tuoma Raamatun Rakkauden (Agape) kaksoiskäsky on samalla tavalla ikuinen kuin matemaattiset totuudet. Se kattaa kummatkin kiviset laintaulut ja antaa ihmiselle mahdollisuuden siirtyä ”eläimellisyydelle” tarkoitetusta kuolemasta ”eläväksi tekevän hengen” ikuiseen elämään, jos he vain tahtovat seurata ja tuntea Mestarinsa. Mitään pakkoa siihen ei tietenkään ole.
Kiitos Tuula kommentistasi. Ilolla panin merkille, että olit etsinyt sielu-sanan merkityksiä eli tutkinut asiaa. Monet kun pitäytyvät vain ja ainoastaan niissä käsityksissä, joita aiemmin aiheesta on vaatteisiin tarttunut.
Olet tutkimuksissasi saanut samoja tuloksia kun minäkin: Sielu-sana merkitsee todellakin Raamatussa myös elävää olentoa, joita eläimetkin ovat. Esimerkiksi KR92 kertoo, että ”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento(=nephesh).”(1.Mo2:7) Ja elämiin liitetään täsmälleen sama ilmaus, esimerkiksi: ”Viliskööt vedet eläviä olentoja(=nephesh)”(1.Mo1:20)
Sielu-sanasta siirrytään helposti toiseen käsitteeseen ”henki”. Heprealaisessa alkutekstissä tällä kohden lukee ”nĕshamah” tai vielä yleisemmin ”ruwach”. Jotta Aadam olisi muuttunut ”maan tomusta” ”sieluksi”/”eläväksi olennoksi” tarvittiin tuo ”henki”. Monet englanninkieliset käännökset käyttävät tästä tilamuutoksen aiheuttajasta ilmausta ”elämän henkäys”( the breath of life). Ja aikanaan tälle elämänvoimalle käy Saarnaajan kirjan sanoin ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut”.(Saa12:7)
Olen siis kanssasi samaa mieltä siitä, ettei ihmisen sieraimiin puhallettu elämänvoima kuole. Se palaa jälleen Luojamme kassakaappiin, josta se sitten ylösnousemuksessa siirretään jälleen kuolleista herätettävän uuteen olemukseen.
Ajatteletko sinä, tai ajatteletteko te muut, että henki olisi jokin tietoinen osa meistä, joka jatkaa itsenäisenä olemassaoloaan kuoleman jälkeen? Mihin Raamatun ajatuksiin voisi tuollainen käsitys perustua? Mielenkiinnolla kuunteen ajatuksia myös tästä.
Huomiokaa nyt, että Ramatusa on Vt:ssä k o l m e erivivahteista sieluksi käännettyä’sasna,siellä on vielä mainitsemienne lisäksi neshmah. Kaikilla on hieman eri merkitysvivahde,mutta olennaista on se että kaikilla kolmella on sama numeroarvo 16 eli hapen atomimassa. Elämän heng itys ei olekaan mahdolista ilman happea. 1) sielu merkityksessä henkilö, sielu merkityksessä hengitys/happi, sielu merkityksessä henki/minätietoisuus.
Kiitos Seppo täydennyksestäsi. Ilmaus ”sieluksi käännetty” on varsin epämääräinen, kuten tiedät. Sanat ”sielu” ja ”henki” ovat kääntäjillä varsin vapaasti vaihdettavia, vaikka alkutekstissä lukisi mitä. Tuossa alussa siteeraukseni ”Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme” on varsin kuvaava: sielunsa Jeesus alkutekstin mukaan antoi.
Mainitsemasi ”neshmah” on hiukan harvemmin esiintyvä sana Raamatussa ruahiin verrattuna. Esimerkiksi 1.Mo2:7:ssä se kyllä esiintyy. Mutta käännetäänkö neshmah jossakin sieluksi? Oletko sellaisen löytänyt suomalaisista käännöksistä? Toki mahdollista, vaikka Strong ei sellaista merkitystä tunne.
Rauli, neshama on merkitsee henki, hengitys, muta myös sielu,sillä sieluksi se kääntyy Jesaja 57:16:
”Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne s i e l u t (neshamot), jotka minä tehnyt olen,
Noin näyttää olevan. Kiitos tiedosta.
Rauli Toivonen :”Ajatteletko sinä, tai ajatteletteko te muut, että henki olisi jokin tietoinen osa meistä, joka jatkaa itsenäisenä olemassaoloaan kuoleman jälkeen?”
Kiitos vastauksesta. Kyllä minä niin ajattelen, mutta kyllä kai fyysisen kuoleman jälkeen on käytävä läpi jonkinlainen ehkä vaativakin ”kotouttaminen”. Kun epävarmuus valtaa mielen, on hyvä ajatella Jeesuksen jäähyväispuhetta ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” (Joh. 14: 1-4)
Kirjoitit Tuula, että ”fyysisen kuoleman jälkeen on käytävä läpi jonkinlainen ehkä vaativakin ’kotouttaminen'”. Mitä tarkoitat?
Olsiko ”kotouttamista” esimerkiksi kiirastuli-opetus tai jokin vastaava jalostusprosessi? Mitkä Raamatun ajatukset ovat mielessäsii?
Kiitos Rauli hyvästä kirjoituksesta. Itse ajattelen sielusta vähän sekavasti ja toisin: sielu on lähtöisin Jumalasta ja sielua kalvava käsittämätön koti-ikävä haihtuu vasta, kun se lopulta palaa Jumalan luo.
Tämän suuntainen ajattelutapa eri versioineen on elänyt kristinuskossa mukana läpi sen kaksituhatvuotisen historian ja liittyy klassiseen kristillis-mystiseen, uusplatonismista vaikutteita saaneeseen ajatukseen sielun yhtymisestä (paluusta/takaisin virtaamisesta) Jumalan kanssa, ts. unio mysticasta.
Mukava oli lukea Kari-Matti sinun aukaisusi tästä aiheesta. Toki hiukan eri linjoilla tässä mennään, mutta erilaisia näkemyksiähän näissä keskusteluissa asiallisesti pyritään esittämään. Ja sellaisista on meidän kaikkien lupa jotakin myös oppia.
Vvarsinkin tuo Platonilta periytynyt ainaisto tuntui olevan kovasti kauhistus Nikolaiselle. Ja tässä asiassa olen hänen linjoillaan. Nikolaisen väikkäri oli jotenkin tähän sielu-käsitteeseen liittyvä, joskus kauan sitten olen kyseistä asiakirjaa jopa silmäillytkin. Tuo pitkä kirkollinen traditio on niin monessa asiassa murheellista luettavaa, että en sille paljon lämpene. Tämän varmasti kyllä tiedätkin.
Mainitessasi ”sielua kalvavan käsittämättömän koti-ikävän” puhut kyllä ihan Raamattuun tiukasti nivoutuvasta ajatuksesta. Sielunäyttäisi toisinaan korostavan tunteidemme ja tuntemuksiemme syvimpiä pohjia. Muutama raamatunjae (KR38) painottaa juuri tuollaista.
Jesajan kirjassa Kaikkivaltias toteaa: ”Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne.” ja ihmisen jumalkaipuusta kertoo toinen jae vähän myöhemmin: ”Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain”.(Jes1:14;26:9)
Tietysti tuollaisesta painotuksesta on pitkä matka siihen, että Raamatun lehdillä sielu olisi kuolemalle immuuni. Sielun yhtyminen ruumiseen taidetaan mainita jossakin hengellisessä saävelmässä? Mitähän sellainen tapahtumainkulku mahtaa tarkoittaa?Osaisitko sinä tai joku muu kertoa tuosta ajatusmallista jotakin täsmällisempää?
Harva meistä miettii mitä sielu on? Se on triviaali kysymys. Sen sijaan kysymys onko ihmisen aina olemassa, ikuisesti kuolemankin jälkeen? Ei ole triviaali.
Kuinka helppoa olisikaan, että kuoleman jälkeen meitä ei tuomita, emmekä joudu vastuuteen teoistamme. Jumala ei rankaise ikuisella helvetillä, koska hän on rakkaus, eikä voi sitä tehdä. Sen sijaan valitut 144.000 pääsevät uuteen maahan, loput hävitetään. Heitä ei ole ajatuksissa, eikä missään.
Mitä mieltä Raamattu on?
Jos kuolleet ovat tiedottomia ja heidän sielunsa on tyhjiin rauennut, eivätkä he ole taivaassa/paratiisissa, niin kuinka on mahdollista, että Mooses Elian kanssa ilmestyi Jeesukselle kirkastusvuorella synoptisten evankeliumien mukaan? Sillä 5 Moos. 34 kertoo Mooseksesta, että hän kuoli ja haudattiin. Kirkastusvuorikertomus Mooseksesta ja Jeesuksesta osoittaa, että tietoinen elämä ja olemassaolo jatkuu ruumiin kuoleman jälkeen.
On tärkeä tiedostaa Raamatun kuolleiden tila- opetuksien ymmärtämiseksi, että kuolema merkitsee eri kohdissa Raamattua eri asioita. Mutta yleisesti ottaen kuolemassa Raamatun mukaan ”jokin eroaa jostakin”. Raamattu tuntee fyysisen kuoleman, jossa keho kuolee ja palaa maan tomuun ja henki eroaa ruumiista ja palaa Jumalan luokse (kuten Saarnaajan kirjan luvussa 12 sanotaan). Kuolema on myös hengellistä kuolemaa, jossa synnin seurauksena ihminen on erossa Jumalasta. Kun Aadam ja Eeva söivät kiellettyä hedelmää kävi aivan kuten Jumala oli heitä varoittanut: sinä päivänä, jona siitä syöt pitää sinun kuolemalla kuoleman.
”Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. ” ( 1 Ts.5:23)
”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme (=sielu)
menehtyykin, niin sisällinen (=henki) kuitenkin päivä päivältä uudistuu.” (2 Kor.4:16)
Summa: 1. Ruumis on selvä juttu. Se on tämä konkreettinen, näkyvä osa minua.
2. Toinen osa, sielu, kreikaksi psyke, on ihmisen psyykkinen ulottuvuus. Siihen kuuluu ajattelu, tahtominen, muistaminen ja muut älylliset ja tunnemaailman asiat.
3. Sitten on tuo kolmas osa, tai ulottuvuus, ihmistä. Henki. Se on kaikkein vaikein selitettävä. Se on ihmisen syvin ulottuvuus. Se on ihminen suhteessa Jumalaan.
Otis esille paljon asioita, Sami. Ymmärrät, ettei ole mahdollista kommentoida kaikkea, joten keskityn vain oleellisesti otsikoon liittyvään. Rakentavan keskustelun kannalta olisi myös hyvä ottaa alkutekstin sanat erityisen vakavissaan eikä heitellä sanoja sielu ja henki sellaisiin raamatunjakeisiin, joissa niitä ei lainkaan esiinny.(2.Ko4:16)
Olet sitä mieltä, että”kirkastusvuorikertomus Mooseksesta ja Jeesuksesta osoittaa, että tietoinen elämä ja olemassaolo jatkuu ruumiin kuoleman jälkeen”. Ehkä olet jättänyt yhden asian vaille huomiota tuossa kertomuksessa?
Jeesus paljasti vuorella käyneille, mistä jo kauan kuolleina olleiden Elian ja Mooseksen esiintymisessä oli kyse: ” Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus sanoi heille: ’Älkää kertoko tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista'”.(Mat17:9) Huomasitko Sami Jeesuksen pointin? Kyseessä ei ollut suinkaan todellinen tapahtuma vaan näky!
Raamattua lukiessa täytyy erottaa todellisuus sekä unet ja näyt toisistaan. MIkäli niin ei tee, joutuu uskomaan sellaistenkin eläinten olemassaoloon kuin kymmensarvinen peto ja lohikäärme. Ne olisivatihan samanlaisia realiteettejä kuin elossa olevat Mooses ja Elia, jos ei ottaisi huomioonJohanneksen kokeman ilmestyksen lähtökohtia.
Elia ja Mooses oikeina henkilöinä olivat Raamatun mukaisesti tuonelassa(sheol) ylösnousemustaan odottamassa.
Sielu olkoon edelleen pääaiheemme. Kirjoitat Sami, että, ”sielu, kreikaksi psyke, on ihmisen psyykkinen ulottuvuus. Siihen kuuluu ajattelu, tahtominen, muistaminen ja muut älylliset ja tunnemaailman asiat.”
Näin on usein arkisessa kielenkäytössämme. Onhan psykologian aiempi nimike sielutiede. Samaa käsitemäärittelyä ei kuitenkaan voi Raamatun teksteihin soveltaa. Ehkä seuraava esimerkki auttaa sinua ymmärtämään asian.
1. Johanneksen kirjeen mukaan ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. ”(1.Joh3:16) Alkutekstin mukaan Jeesus antoi kuitenkin ”psyken” eli sielun meidän puolestamme. Kaikki englanninkieliset käännökset puhuvatkin ”elämän” antamisesta puolestamme.
Eikö olisi jotenkin omistuista, jos Vapahtajamme olisi meitä lunastaessaan antanut ”ajattelunsa, tahtomisensa, muistamisensa ja muut älylliset ja tunnemaailman asiansa” meidän puolestamme. Noista tarpeista ei kovin paljon Golgatan sovintoverta herahda.
Ei kai se noin voi mennä, Sami? Eihän?
”Mooses Elian kanssa ilmestyi Jeesukselle kirkastusvuorella synoptisten evankeliumien mukaan?”
Koska Mooses ja Elias tuossa kohtauksessa olivat mahdolisesti essealaisia larppaus-nimiä.
(teolog. tri Barbara Thiering)
Tai pikemminkin siis hahmoja Kirkastusvuoren näyssä.
Rauli, Jobin kirja kertoo ruumiillisesti kuolleen Jobin joutuneen
sheoliin, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi
ollut kyse vain täpärästä parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin
kuvauksesta.
Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa: ” Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.”
Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tämä teologinen suhdanneoppi on tarpeellinen etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa
16 jakeessa 9:
Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta kirkon nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää, sillä kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta
on Vanhassa testamentissa yllin kyllin. (Ps. 73: 24. 28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä, että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin! Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Paikat eivät ole
samoja!
Näkisin mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa?
Mihin Sheolia tarvitaan?
Nyt oli Seppo sinullakin sen verran tekstiä, että en tahdo kommentteineni perässä pysyä. Joten palanen kerrallaan. Tähän kolm palasta.
1) Kirjoitit, että ”Jobin kirja kertoo ruumiillisesti kuolleen Jobin joutuneen sheoliin, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka.”
Tarkasti ottaen Job kuolee kyllä vasta ihan kirjan lopussa, mutta sheoliin hän lyllä halusi päästä huilaamaan ja pakoon onnetonta tilaansa: ”Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut”.(Job 14:13)
Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että VT kertoisi jotakin sellaisesta paikasta/tilasta kuin ”sachat”? Kyseessähän on verbi, joka kyllä kuvaa tuhoamista, mutta kaikki ihmiset VT:n sivuilla menivät sheoliin, niin hyvät kuin pahat.
2) Lauseesi ”Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain täpärästä parantumisesta” viittaa varmaankin Jobin kirjan 33. lukuun. Siinä kuvataan aluksi meidän nykyistä alamäkeämmei: ”Hänen tiensä käy hautaa kohden, tuonelan mahdit odottavat häntä.”(jae22)
Jatkossa ilmenee Jobin usko ylösnousemukseen: ”Vapauta hänet vaipumasta hautaan, olen saanut hänestä lunnaat!”(jae24) Ja Job uskoo, että hänet herätetään varsin virkeässä kunnossa: ”Silloin hänen ruumiinsa elpyy, hänestä tulee yhtä uljas kuin hän oli nuoruutensa päivinä”.(jae25)
3) ” Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa: ’ Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.'”
Mistä vedit sellaisen johtopäätöksen, että Job olisi jo sheolissa? Raamatun tekstin mukaan hän on tukevasti maan kamaralla muutaman ihmisen ympäröimänä.
Job kertoo tuntemuksiaan, eikä fiilis ole kehuttava: ”Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta.” Hän elättelee kuitenkin toivetta ”minä saan nähdä Jumalan”, sitten kun ”tämä nahka on yltäni riistetty ja olen ruumiistani irti,” Toteutuiko toive? Näkikö Job Jumalan ja pääsikö hän näppyläisestä nahastaan ja rujosta ruumiistaan eroon?
Jobin kirjan viimeisessä luvussa tulee vastaus: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut”(Job42:5). Luvussa kerrotaan, miksi Job saattoi todeta nähneensä Jumalan. Kenties jokainen keskustelija haluaa itse kaivaa Raamatustaan tuon selostuksen esille, varmaankin myös sinä Seppo.
Sielun kuolemattomuus- tai irtoamisteorialle Jobin kirja ei pätkääkään anna siis aihetta.
Kerrot Seppo, että”kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vanhassa testamentissa yllin kyllin. (Ps. 73: 24. 28, Job 19: 26 jne.)”
Katsastin nuo kohdat. Yhdessäkään en löytänyt alkutekstistä nephesh-sanaa. Ilmeisesti tarkoitit Psalmin jaetta 26, joka kyllä suomalaisissa käännöksissä sisältää sanan sielu. Alkuteksti käyttää sanaa ”lebab”. Vaikka sanan käännösvaihtoehtoina ovat ”inner man, mind, will, heart, soul, understanding”, ei yksikään englanninkielinen valtakäännös näyttäisi puhuvan mitään sielusta.
Sinulla lienee niitä poikkeavia sielunirtoamisia tuossa kohdassasi jne. Kuulisin mielelläni sellaisia, joissa sielu on ihan alkutekstissäkin. Tiedän, että sellaiseen viittaavia on kyllä olemassa.
Sami sanoitti aika hyvin, miten myös itse ajattelen. Omalla tavallaan juuri Henki on se mikä syntyy meihin Jumalan Sanan seurauksesta, kun uskomme Hänet, joka on Henki ja Elämä. Se, että meidät tulee pelastaa, iankaikkiselta kuolemalta, taas kertoo, että kadotus on olemassa, mitä se sitten onkin.
Ilmestyskirjassa puhutaan toisesta kuolemasta, joka ei voi vahingoittaa niitä jotka ovat Kristuksessa. (Ilm.2:11) Kun Raamatussa puhutaan uudelleensyntymästä, niin samassa puhutaan myös kuolemasta.
Onko niin, että synnymme kaikki tänne kuolemaan ja kuoleman alle, joka on elämän vihollisuus, (saatanan aiheuttama ja ihmisen lankeemuksen aikaan saama tila) kuolleet siis kuolevat ja ainoastaan ne, jotka syntyvät Jumalan Sanasta tässä ajallisessa pääsevät tulevasta elämästä osalliseksi. Miksi evankeliumin levittäminen on niin tarpeellista, jollei sillä ole merkitystä meidän ikuisuuden asiassa, Kristinusko on Ylösnousemususkoa ja on joka on aivan Raamatun ydinmehua.
Joku sanoi, että ”kuolema on kuin unesta herääminen.”
Olen taipuvainen kallistumaan tuolle kannalle, joskin siitä ei mitään varmaa voikkaan sanoa, toisaalta jokainen yö on pieni kuva kuolemasta jolloin olemme Herran huomassa ja herääminen elossa ilman mitään omaa ansioita. Herra pitää sydämmen lyönnit voimassa ja vaikuttaa meidän aikamme. Kerran sitten aika loppuu ja isien tykö.
Omat hengelliset kokemukset ovat vahvistaneet sitä oletusta, että Jumalan ”ulottuvuus” leikkaa meidän ajallisen ulottuvuuden ja Henki vahvistaa Herran olemuksen olevan aina läsnä, vaikka emme sitä fyysisillä aisteilla pysty tavoittamaan. Uskon kautta voimme saada kuitenkin vahvan vakuuden, että Luoja on meidän elämämme antaja ja ylläpitäjä myös ajallisen kuoleman jälkeen. Jobin kirjassa on mielenkiintoinen luku:
”Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä kuolonvaltoja.” Job 33. (Kannattaa lukea kokonaan tuo luku)
Onko meissä jotain kuolematonta? Jos jotain on, niin se on kuitenkin Jumalan kuolemattomuutta, joka meissä vaikuttaa. Emmehän ole itsemme omia, vaan Jumalan luomuksia.
Totesit Ismo, että ”joku sanoi, että -kuolema on kuin unesta herääminen'”.
Jos tarkoitit ylösnousemuksen rinnastamista unesta heräämiseen, tuo joku oli itse Jeesus Kristus. Hän nimitäin sanoi: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.”(Joh11:11) Ja kohta Lasarus nähtiin Lasarus elävänä sieluna ystäviensä joukossa.
Rauli: Onko sinussa jotakin kuolematonta?”
Hyvä kysymys! Raamatun mukaan ainoastaan Kuningasten Kuninkaalla ja herrojen herralla on kuolemattomuus (1 Tm 6:15-16).
Ihmisen, kuolevaisen, katoavaisen, pitää pukeutua kuolemattomuutteen (1 Kr 15:53), jos mielii saada ikuisen elämän, kuolemattomuuden. Ei taida löytyä ihmisessä yhtään kuolematonta osaa ia paikkaa tämän mukaan!
Ihmisen olemuksen jaottelu ruumiiseen, sieluun ja henkeen on vieras Vanhalle Testamentille. Sielu, hepr. nefesh, on olennaisesti tahto- ja tunne-elämän keskus, ja ruumis, hepr. bashar (liha), on sielun ulkonainen esiintymismuoto (vrt. Job 19:26).
Vasta kreikkalaisten vaikutuksesta alettiin erottaa sielu ja ruumis. UT.ssakaan emme tapaa sitä kreikkalaista ajattelua, että ruumis olisi sielun vankila, jotain alhaisempaa, arvottomampaa, kuin sielu.
Ruumis oleellinen osa ihmisen olemusta. Ihmisellä ei ainoastaan ole ruumista, HÄN ON RUUMIS!
Kreikkalainen pelastusnäkemys tähtää pelastukseen ruumiillisuudesta, mutta Raamattu opettaa ruumiin lunastusta!
Ruumiillinen kuolema oli siis kreikkalaisen näkemyksen mukaan sielun vapautumista, mutta Raamatussa se ei ole vapautus, vaan tuomio (Raamatun Iso Tietosanakirja).
Onko eläimillä myös ”elävä sielu” (hepr. nefes chaijjaa)?
1 Ms 2:7b “ja niin ihmisestä tuli elävä sielu (le-nefesh chaijjaa) 1 Kr 15:45 “Ensimmäinen ihminen, Aatami, tuli eläväksi sieluksi”. (Saarisalon käännös)
“Elävä sielu”-, nefesh chaijjaa-sanontaa käytetään täsmälleen samassa muodossa alkukielessä myös 1 Ms 1:20 (eläviä olentoja), 24 (elävät olennot) ja 30 (elävä henki) sekä 2:19 (elävän olennon). Jos siis tämän sanan perusteella väitetään, että ihmisellä on kuolematon sielu, niin silloin eläimillä on samoin, sillä niistäkin käytetään sanontaa nefesh chaijjaa, elävä olento, elävä sielu.
Tässä hieman ”sanan tuntijoille” mietittävää!
Kiitos, Rauli hyvästä blogista!