Onko meillä hengellinen muisti?
Muistamme asioita miten sattuu. Joskus ne ovat irrallisia, pistemäisiä, joskus temaattisia ja tulevat sarjoissa. Muisti on samalla kertaa armollinen ja oikukas. Me valitsemme mitä muistamme , mutta joskus muistot pullahtavat tahtomattamme pintaan.
Kaikki muistomme ovat tarinallisia. Miten muuten voisi olla?
Mutta onko meillä hengellinen muisti? Siis sellainen muistamisen tapa, joka tulkitsee hengellisiksi asiat, jotka joko alun perin olivat sitä tai sitten ne muuttuvat muistoissa sellaisiksi?
(Toki niinkin voi käydä, että aikanaan hengelliseksi koettu asia on muistoissa nyttemmin jotain ihan muuta.)
*
Hengellinen muisti on tulkinta, matkan varrella syntynyt tarina. joka pitäytyy itsepintaisesti muiston kokemuksellisessa aitoudessa.
Hengellinen muisti on jumalahakuista.
Hengellinen muisti on tarkoitushakuista. Se tarkoittaa hyvää ja sovittaa irralliset muistot osaksi tarinaa ihanteellisuudesta.
Hengellinen muisti ei tarkoita omien hengellisten kokemusten ja oivallusten muistamista ylimalkaan vaan erityisellä tavalla.
Hengellinen muisti on aavesärky siitä, kun Jumala on koskettanut meitä (tavalla tai toisella).
*
Muistot ovat kiviä kengässä. Joskus on pakko pysähtyä.
Kuolema sallii vain kolme muistoa otettavaksi mukaan hautaan. Yhden omasta elämästä, yhden hengellisestä elämästä ja yhden tulevasta elämästä.
Kuka Jumalaa muistaa, se itsensä unohtaa.
Kuka ei itseään muista, se ei muista Jumalaakaan.
Jumalalla ei ole muistia, sillä hän tietää kaiken reaaliajassa.
6 kommenttia
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, myös muistikapasiteetti, ”emolevy” täyttyy. Muistot ovat yksilöllisiä, toki voimme niitä vahvistaa, esineiden, ihmisten, valokuvien avulla. Muistot palauttavat muistimme, tarinamme.
Ihminen joka sairastaa muisti sairautta, muistaa mitä muistaa, tai ei mitään. Usein hän ei muista itseäkään. Jumala muistaa, sillä suhde häneen on ontologinen olemistodellisuus. Vanhat kirkon opettajat sanovat, että sielu on kaunis, jotkut ovat myös saaneet nähdä oman sielunsa, jossa kuulemma on jumalallinen kipinä. Minulla ei ole tästä mitään kokemusta.
”Kuolema sallii vain kolme muistoa otettavaksi mukaan hautaan. Yhden omasta elämästä, yhden hengellisestä elämästä ja yhden tulevasta elämästä. ”
Joku viisas oli sanonut: ” Kaikki mitä voit viedä kuolleessa tyhjässä kädessäsi, on sitä, mitä elämässäsi annoit pois. ”
Miten sellaista voi viedä, jota ei enää ole, kysyy joku ? No siinä se juuri onkin, jossain on kirjattu ylös se, mitä olet antanut pois ja se lasketaan ansioksi. Jos siis uskomme tuon ja miksi emme uskoisi koska se helpottaa antamista, kun tietää, ettei se menen hukkaan. Emmehän me tee mitään, jos siitä ei ole meille mitään hyötyä.
Kirjoittaja
Olli Seppälä
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Kotimaan julkaisupäällikkö - Tässä blogissa en käy minkään valtakunnan kirkkopoliittista keskustelua, vaan katson sisäänpäin mielen liikkeisiin hengellisen ja henkisen maisemissa.
On vanha sanonta Sydämemme tietävän mitä emme välttämättä haluaisi muistaa saati tuntea.
Päässämmekin lienee useampi paikka minne kokemuksemme tallentuvat, ja mitkä vastavuoroisuuttaan avaavat yhtäkkisissä tietoisuutemme järjestelyissä.
Varhaisimman Jumalakokemuksen saamme äitimme kohdussa, toki vielä orastavana kykynä avaruudellisuuteen mikä kokemuksissamme hyvin voi puhjeta kukkaansa.
Vielä voi tuumata geeneissämme olevaa tietoa altruistisena mikä sekin hyvässä traditiossa saa meidät katsomaan ymmärtämisen polkuja uskoomme saakka.
Ilmoita asiaton kommentti