Onko kirkko unohtanut sen, miksi se on olemassa?
Kirkolliskokouksessa on keskusteltu evankelioimisesta. ”Kuulostaa” siltä, että asiasta on paljonkin erilaisia näkemyksiä. Olisikohan syy siinä, ettei oikein ole yksimielisyyttää siitä mistä toiminnasta evankeliomisessa on kyse. Eikä siitä mitä evankelioiminen on ja lopulta, jopa siitä näyttää olevan erimielisyyttä, mitä evankeliumi vaikuttaa.
Silloin on vaikea ja jopa mahdotonta löytää yksimielisyyttä siitä, mikä asema evankelioinnilla tulee kirkossa olla.
Näen evankeliumin hyvin yksinkertaisena sanomana siitä, että Jumala tahtoo antaa meille oman pyhyytensä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ja vain meidän usein jopa hatarankin uskon vaikutuksesta.
Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja näiden edellytysten voimassapitäminen on erityinen kirkon tehtävä.
Evankeliumi ei merkitse tietenkään mitäään niille, jotka eivät ole sitä kuule. Moni on sen kuullut, mutta ei ole käsittänyt, mitä se hänen kohdallaan merkitsee, jolloin asia jää merkitystä vaille. Sellaisia seurakuntalaisia kirkossamme on paljon. Se näkyy siinä passiivisuudessa ja voimattomuudessa, joka kirkossa vallitsee.
Evankeliumi kuitenkin saa kuulijansa liikkeelle ja toimimaan. Evankeliumi on liikkeellepaneva voima, joka saa aikaan kuulijoissa aina jotain rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ja sen kautta toimintaa.
Varsinkin sen Evankeliumi saa aikaan, että kuulijalle tulee halu viedä evankeliumia eteenpäin, eli evankelioida. Juuri tämä pyrkimys ja halu näyttää kirkossa kadonneen ja sen tähden asia on nyt nostettu pöydälle. Evankeliumi on juuri se Jumalan voima, jonka varassa kirkon koko elämä on.
Onko nyt käynyt niin että kirkko on täyttänyt tilansa kaikella muulla ja unhohtanut varsinaisen olemassaolonsa tarkoituksen? Olisiko kirkko löytänyt niin paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, niin paljon, ettei sillä ole enää aikaa evankelioimiseen. Olisiko kirkko unohtanut ne asiat, mitä evankelimi aina saa aikaan silloin kun se oikein käsitetään ja omakasutaan?
Eli onko kirkko unohtunut sen mitä evankeliumi on ja samalla sen miksi se itse on olemassa?
Onko kaikesta muusta tullut niin paljon evankeliumia tärkeämpää, ettei evankeliumin keskeistä merkitystä enää tunnisteta?
139 kommenttia
Marko Sjöblom kyselee:”” mitä tapahtuu jos kristinuskosta poistetaan tuonpuoleisuutta ja yluluonnollista tosissaan koskeva ulottuvuus.””
Minäpä kyselen häneltä mitä on se muu eli maanpäällä tapahtuva ja kuinka kristinusko näkyy?
Siis mistä tunnistaa Jeesuksen seuraajat eli opetuslapset?
Marko: ”On kaiketi kaksi syytä siihen, miksi evankeliointia vierastetaan. Ensimmäinen on se, että evankelioimisen teologia on ollut luterilaiselle uskonkäsitykselle monin eri tavoin vierasta ratkaisukristillisyyttä. Toinen- ja todennäköisesti tärkeämpi – on se, että kirkossamme on laajalti omaksuttu uskomus, jonka mukaan kaikki kastetut ja oikeastaan kaikki muutkin pelastuvat.”
Mietin tuota lain ja evankeliumin teemaa ja niiden julistamista ja historiaa. Olen vierastanut aina ns. ratkaisukristillisyyttä. Minusta on niin, että Jumala on Pojassaan ratkaissut asian puolestani. Nyt hän saarnauttaa evankeliumia Pojastaan ja joka sen ottaa vastaan, hän pelastuu ja tulee uskoon. En siis ratkaise mitään, vaan otan lahjan vastaan., joka on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Uskon tulee syntyä ja sen synnyttää Jumalan sana ja evankeliumi. Kaste ei yksin riitä, on oltava elävä usko. Tämän pitäisi olla selvää. Mutta nähtävästi aina on niin, että elävässä uskossa olevia ja elävää uskoa vainotaan.
Yksi esimerkki Lainaus Wikipediasta.
”Hedberg syytti heränneitä lain ja evankeliumin sekoittamisesta sekä nimitti heidän oppirakennelmiaan ”teko-opiksi”. Heränneet puolestaan syyttivät Hedbergiä ja hänen kannattajiaan kuolleen ”aivouskon” saarnaajiksi, jotka hylkäsivät armonjärjestyskysymyksen. Heränneet vierastivat Hedbergin tapaa korostaa pelastuksen perusteita sanassa ja sakramenteissa, joihin hän uskonelämänsä monien ahdistusten kautta oppi turvautumaan.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Gabriel_Hedberg
Oma kokemukseni on Herättäjäjuhlilta Järvenpäässä joskus 2000-luvun alussa, jonne sattuneista syistä ”eksyin”. Tunsin selvästi vieraan elävää uskoa vastustavan hengen. Olin tullut uskoon v. 1998.
Tuo vieras henki, joka nähtävästi kirkossa on ollut kautta vuosisatojen on kummallinen. Siinä ikään kuin pelätään kovasti sitä, että ihminen tulee elävään uskoon. Se koetaan jonkinlaisena ”hihhulointina”. Anteeksi nyt tämä ilmaus. Kuitenkin juuri elävän uskon syntyminen tulisi olla kaiken toiminnan päämäärä. Vai mitä?
Silti Jumala pitää kyllä omistaan huolen ja synnyttää uskon ja rakkauden Kristukseen tänäkin päivänä. Harhaoppia, väärä opetusta on ollut aina ja tulee olemaan. Silläkin on tarkoituksensa. Sitäkin Jumala käyttää seuloakseen jyvät akanoista.
”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut. Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus. Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta, minun antamani voitto valituinta hopeata parempi. Minä vaellan vanhurskauden polkua, oikeuden teitten keskikohtaa, antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.” Snl. 8:
Kosti, tuo mitä kirjoitat että lahjauskolla vanhurskautetaan ja ristin kantamisen kautta pyhitytään on minunkin mielestäni juuri noin. Ristin kantaminen pitää nöyränä ja saa lujemmin turvautumaan Vapahtajaan.
Martti P. Lain saarnan tarkoitus on kyllä nimenomaan osoittaa sekä synti synniksi että ihminen syntiseksi: Ei niin, että ihminen syntejä tekemällä tulee syntiseksi vaan että synnin teko kumpuaa hänen syntisyydestään. Kaikessa karmeudessaan ne osoittavat ihmisen syvän turmeluksen. Samalla on totta kai niin, että syntisyydestään huolimatta ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ja Kristuksen lunastamana arvokas ja kykenee moniin hyviin asioihin. Sekä vastuussa tekemisistään. Ja tähän tulee vielä syvempänä Jumalan pelastava armo, joka omistetaan uskolla. Näin siis teologisesti. Se, että joku kokee olevansa epämääräisesti paha ja ”syntinen” on sitten eri asia.
Pekka Veli: ”Olen vakavasti alkanut epäillä sitä oppimme kohtaa, että kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen.”
Mietin aiemmin vuosia sitten tätä asiaa. Luin Lutherin ”Lapsikasteen puolustamiseksi”, joka selvensi minulle asiaa. Ajattelen niin, että voimmeko me muuta kuin uskoa, että Jumala toimii Sanansa mukaisesti kasteessa. Jeesus käski kastaa ja opettaa. Kun opetus laiminlyödään, niin eihän uskokaan voi syntyä. Lapsilla on kyllä luontaisesti usko Jumalaan, jos heille ei syötetä valheita.
Lainaus tuosta edellä mainitsemastani Lutherin kirjoituksesta: ”Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla. Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, Jumalan sana vai usko? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, Koska Jumalan Sana ei perustu ja rakennu uskolle, vaan usko Jumalan Sanalle. Ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen, mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti”. (Kolme Lutherin selitystä)
Mitä lähemmpänä on Jumalaa ja hänen rakkauttaan, sitä syvemmin uskaltaa tuntea oman syyllisyytensä ja syntisyytensä. Herätykset ovat vain sitä, että tämä asia tulee todeksi monen kohdalla. Herätys merkitsee silmien avautumista Jumalan läsnäolon todellisuuteen. Siinä ei ole suurta merkitystä silloin sillä onko julistus lakia, vai evankeliumia, kun Jumala ottaa sanansa omaan käyttöönsä. On hienoa kulla kovaa lain julistusta silloin, kun julistaja itse uskaltaa jäädä syntisenä oman julistuksensa alle. Kyllä jokainen omassatunnosaan tulee syntiseksi, kun pääsee kohtaamaan Jumalan. Vaikka julistuksessa ei sitä kovaa lain saarnaa olisikaan.
Marko Sjöblom toteat minulle:””Ari. En aio vastata kysymyksiisi, joita toistelet täällä kerta toisensa jälkeen ja suutut, kun saamasi vastaukset eivät koskaan miellytä.””
Mistä muuten saat että ”suuttusin” kun tuot esille omia vastauksiasi, siitäkö kun en pidä niitä evankeliumin sanan mukaisina?
Tuot esille seuraavan:
””Luther vastaa viimeiseen kysymykseesi nimenomaan myöntävästi. Muun muassa neljännen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain evankeliumisaarna Kirkkopostillan II osassa. Siinä hän käsittelee Pyhän Hengen virkaa, jonka Henki toimittaa sananjulistajien välityksellä””(Marko Sjöblom)
Siis uskotko tuon mitä LUTHER kirjoittaa ja oletko sinä itse ”sananjulistaja” jonka välityksellä Pyhä Henki toimii?
Voiko Pyhä Henki tuoda esille seuraavaa:
”” Armonjärjestys eli pelastusjärjestys on luterilaisen puhdasoppisuuden ja pietismin teologien käyttämä teologis-psykologinen kuvaus siitä, minkä laisten vaiheiden kautta Pyhä Henki tapaa”kuljettaa” syntisen kadotuksen alaisuudesta taivaaseen””(Marko Sjöblom)
Siis kirkastaako Pyhä Henki ”luterilaista puhdasoppineisuutta”?
Tuon edelleen esille, niinkuin olet minun todennut tekevän yhä uudestaan ja uudestaan, sen mitä on esim Lutherin hedelmä vainoista ja juutalaisista alkaen, siis pidätkö sitä ”puhdasoppineen” hedelmänä ja kirkastiko Pyhä Henki Lutherin kautta JEESUSTA?
13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.(Joh.16)
Jos tuo olisi totta, niin kristillinen usko ei olisi koskaan tänne saapunut. Edes Ari ei olisi voinut ymmärtää tehdä parannusta ym.
Evankeliumin kirjoittajat kirjoittivat siksi, että lukijat ymmärtäväisivät että Jeesus on Kristus ja maailman Vapahtaja. Jos lukija ei voisi käsittää lukemaansa, niin kuinka evankeliumi voisi levitä? Evankeliumi kun on niin yksinkertainen asia, että se on kenen tahansa oikein helppo otaa vastaan. Jatkuvasti väittämällä evankeliumia niin vaiketajuiseksi, ettei sitä voi ymmärtää, merkitsee myös taivaan sulkemista sinne pyrkiviltä.
Aivan erityisesti minua on hämmästyttänyt kirkkon Lippulaivaksi kutsuttu rippikoulutyö. Nuorten kiinnostus rippikouluun on hyvin suurta, mutta kiinnostus näyttää katoavan hyvin pian konfirmaation jälkeen. Syynä pidetään hyvin yleisesti sitä, ettei nuoria kiinnosta tulla mukaan. Niinpä kun tavoitteksi ei aseteta sitä, että nuoret tulisivat mukaan. Tavoitetta , kun ei aseteta, niin toiminta on sen mukaista. Eli ei tule tuloksia.
Kirkossa tyydytään siihen, että rippikoulut pidetään ja niissä on kiva olla mukana. Jos kerran rippikoulussa on nuorista kiva olla, niin kyllä heistä olisi kiva olla mukana myöhemminkin, mikäli nuorisotyötä jatkettaisiin samalla fiiliksellä. Miksi näin ei tehdä on kysymys, johon olisi kiva saada vastaus.
Kirkolla on huiman hieno mahdollisuus saada nuoret mukaan, mikäli vain tahtoa olisi.Miksi kirkolta puuttuu se tahtotila?
Miksi kirkossa tyydytään siihen, että on kivat riparit ja hyvät fiilikset leireillä, mutta ei hyödynnetä sitä kokemusta jatkamalla nuorisotyössä tätä kokemuksellisuutta. Sen sijaan ryhdytään kouluttamaan isosia uuden rippikolun tarpeisiin, mutta unohdetaan nuorten omat tarpeet ja toiveet. Sitten päivitellään sitä ettei nuoria kiinnosta.
Kirkon nuorten toiminnassa on jollakin paikkakunnalla mukana muutama ja kadun toisella puolella Vapaiden suuntien toiminnassa 200 nuorta. Silti yhä vain hoetaan samaa mantraa, ettei nuoria kiinnosta.
Ilmoita asiaton kommentti