Kirkolliskokouksessa on keskusteltu evankelioimisesta. ”Kuulostaa” siltä, että asiasta on paljonkin erilaisia näkemyksiä. Olisikohan syy siinä, ettei oikein ole yksimielisyyttää siitä mistä toiminnasta evankeliomisessa on kyse. Eikä siitä mitä evankelioiminen on ja lopulta, jopa siitä näyttää olevan erimielisyyttä, mitä evankeliumi vaikuttaa.
Silloin on vaikea ja jopa mahdotonta löytää yksimielisyyttä siitä, mikä asema evankelioinnilla tulee kirkossa olla.
Näen evankeliumin hyvin yksinkertaisena sanomana siitä, että Jumala tahtoo antaa meille oman pyhyytensä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ja vain meidän usein jopa hatarankin uskon vaikutuksesta.
Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja näiden edellytysten voimassapitäminen on erityinen kirkon tehtävä.
Evankeliumi ei merkitse tietenkään mitäään niille, jotka eivät ole sitä kuule. Moni on sen kuullut, mutta ei ole käsittänyt, mitä se hänen kohdallaan merkitsee, jolloin asia jää merkitystä vaille. Sellaisia seurakuntalaisia kirkossamme on paljon. Se näkyy siinä passiivisuudessa ja voimattomuudessa, joka kirkossa vallitsee.
Evankeliumi kuitenkin saa kuulijansa liikkeelle ja toimimaan. Evankeliumi on liikkeellepaneva voima, joka saa aikaan kuulijoissa aina jotain rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ja sen kautta toimintaa.
Varsinkin sen Evankeliumi saa aikaan, että kuulijalle tulee halu viedä evankeliumia eteenpäin, eli evankelioida. Juuri tämä pyrkimys ja halu näyttää kirkossa kadonneen ja sen tähden asia on nyt nostettu pöydälle. Evankeliumi on juuri se Jumalan voima, jonka varassa kirkon koko elämä on.
Onko nyt käynyt niin että kirkko on täyttänyt tilansa kaikella muulla ja unhohtanut varsinaisen olemassaolonsa tarkoituksen? Olisiko kirkko löytänyt niin paljon muuta mielenkiintoista tekemistä, niin paljon, ettei sillä ole enää aikaa evankelioimiseen. Olisiko kirkko unohtanut ne asiat, mitä evankelimi aina saa aikaan silloin kun se oikein käsitetään ja omakasutaan?
Eli onko kirkko unohtunut sen mitä evankeliumi on ja samalla sen miksi se itse on olemassa?
Onko kaikesta muusta tullut niin paljon evankeliumia tärkeämpää, ettei evankeliumin keskeistä merkitystä enää tunnisteta?
Aivan erityisesti minua on hämmästyttänyt kirkkon Lippulaivaksi kutsuttu rippikoulutyö.
Nuorten kiinnostus rippikouluun on hyvin suurta, mutta kiinnostus näyttää katoavan hyvin pian konfirmaation jälkeen. Syynä pidetään hyvin yleisesti sitä, ettei nuoria kiinnosta tulla mukaan. Niinpä kun tavoitteksi ei aseteta sitä, että nuoret tulisivat mukaan. Tavoitetta , kun ei aseteta, niin toiminta on sen mukaista. Eli ei tule tuloksia.
Kirkossa tyydytään siihen, että rippikoulut pidetään ja niissä on kiva olla mukana. Jos kerran rippikoulussa on nuorista kiva olla, niin kyllä heistä olisi kiva olla mukana myöhemminkin, mikäli nuorisotyötä jatkettaisiin samalla fiiliksellä. Miksi näin ei tehdä on kysymys, johon olisi kiva saada vastaus.
Kirkolla on huiman hieno mahdollisuus saada nuoret mukaan, mikäli vain tahtoa olisi.Miksi kirkolta puuttuu se tahtotila?
Miksi kirkossa tyydytään siihen, että on kivat riparit ja hyvät fiilikset leireillä, mutta ei hyödynnetä sitä kokemusta jatkamalla nuorisotyössä tätä kokemuksellisuutta. Sen sijaan ryhdytään kouluttamaan isosia uuden rippikolun tarpeisiin, mutta unohdetaan nuorten omat tarpeet ja toiveet. Sitten päivitellään sitä ettei nuoria kiinnosta.
Kirkon nuorten toiminnassa on jollakin paikkakunnalla mukana muutama ja kadun toisella puolella Vapaiden suuntien toiminnassa 200 nuorta. Silti yhä vain hoetaan samaa mantraa, ettei nuoria kiinnosta.
Nuoret viihtyvät rippileireillä hyvin ja tietenkin ensisijaisesti siksi että siellä on murrosiässä olevia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Koittakaahan sijoittaa rippileiri johonkin muuhun ikäkauteen ja katsokaa kuinka käy…
Marko Sjöblom kyselee:”” mitä tapahtuu jos kristinuskosta poistetaan tuonpuoleisuutta ja yluluonnollista tosissaan koskeva ulottuvuus.””
Minäpä kyselen häneltä mitä on se muu eli maanpäällä tapahtuva ja kuinka kristinusko näkyy?
Siis mistä tunnistaa Jeesuksen seuraajat eli opetuslapset?
Seuraajan voi joskus tunnistaa samasta rakkaudesta, joka Vapahtajalla omiaan kohtaan on. Mistään ulkonaisesta merkistä ei heitä voi tunnistaa. Jos havaitsee erityisen rakkaudellisen suhteen jossakin henkilössä nimeen Jeesus, niin todennäköisesti on kohdannut seuraajan.
Pekka Veli, juuri näin se on. Uskon veljessä ja sisaressa tunnistaa saman Jumalan Hengen ja rakkauden Jeesuksen Kristukseen ja hänen sanaansa.
Jeesus sanoo: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle”. Joh. 14:21
Se, joka rakastaa Jeesusta, rakastaa myös lukea hänen sanaansa eli lukee Raamattua. Tutkii sitä ja haluaa noudattaa elämässään Jeesuksen sanaa, joka on siis Jumalan sanaa.
Täällä eräässä keskustelussa halveksittiin Raamattua, joka nimenomaan on Jumalan erityinen ilmoitus. En voi pitää näin tekevää veljenä tai sisarena. Loukatkoon se näin tekevää miten paljon tahansa. Lihasta syntynyt vainoaa Hengestä syntynyttä.
Ari. En aio vastata kysymyksiisi, joita toistelet täällä kerta toisensa jälkeen ja suutut, kun saamasi vastaukset eivät koskaan miellytä. Kysyit ylempänä opetuksestani. Se, mitä opetan ja julistan käy varmaan ihan riittävän selkeästi ilmi eräässä kristillisessä lehdessä julkaistuista hartauskirjoituksista sekä seurakuntamme you tube -kanavalla olevista jumalanpalveluksista. Hyvää viikonloppua ja siunausta elämääsi.
Marko: ”On kaiketi kaksi syytä siihen, miksi evankeliointia vierastetaan. Ensimmäinen on se, että evankelioimisen teologia on ollut luterilaiselle uskonkäsitykselle monin eri tavoin vierasta ratkaisukristillisyyttä. Toinen- ja todennäköisesti tärkeämpi – on se, että kirkossamme on laajalti omaksuttu uskomus, jonka mukaan kaikki kastetut ja oikeastaan kaikki muutkin pelastuvat.”
Mietin tuota lain ja evankeliumin teemaa ja niiden julistamista ja historiaa.
Olen vierastanut aina ns. ratkaisukristillisyyttä. Minusta on niin, että Jumala on Pojassaan ratkaissut asian puolestani. Nyt hän saarnauttaa evankeliumia Pojastaan ja joka sen ottaa vastaan, hän pelastuu ja tulee uskoon. En siis ratkaise mitään, vaan otan lahjan vastaan., joka on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Uskon tulee syntyä ja sen synnyttää Jumalan sana ja evankeliumi. Kaste ei yksin riitä, on oltava elävä usko. Tämän pitäisi olla selvää. Mutta nähtävästi aina on niin, että elävässä uskossa olevia ja elävää uskoa vainotaan.
Yksi esimerkki Lainaus Wikipediasta.
”Hedberg syytti heränneitä lain ja evankeliumin sekoittamisesta sekä nimitti heidän oppirakennelmiaan ”teko-opiksi”. Heränneet puolestaan syyttivät Hedbergiä ja hänen kannattajiaan kuolleen ”aivouskon” saarnaajiksi, jotka hylkäsivät armonjärjestyskysymyksen. Heränneet vierastivat Hedbergin tapaa korostaa pelastuksen perusteita sanassa ja sakramenteissa, joihin hän uskonelämänsä monien ahdistusten kautta oppi turvautumaan.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_Gabriel_Hedberg
Oma kokemukseni on Herättäjäjuhlilta Järvenpäässä joskus 2000-luvun alussa, jonne sattuneista syistä ”eksyin”. Tunsin selvästi vieraan elävää uskoa vastustavan hengen. Olin tullut uskoon v. 1998.
En ymmärrä mikä on armonjärjestyskysymys? Ehkä joku osaa selittää?
Uskon, että ydinongelma on juuri lain ja evankeliumin sekoittaminen tänäkin päivänä. Toisaalta taas laki on hylätty ja evankeliumista on tullut laki. Ihmisen omasta rakastamisen kyvystä on tullut uusi laki. Vähän niin kuin ”rakasta itseäsi yli kaiken ja ehkä lähimmäistäsikin siinä sivussa, jos vain pystyt”.
Itse näen asian niin, että lahjauskolla tullaan vanhurskaaksi ilman tekoja ja ristillä pyhitetään, että nöyryytettyinä me oppisimme omistamaan Vapahtaja yksin auttajaksi. Paavali on siitä mielestäni hyvä esimerkki. Usko ja risti ovat myös Lutherille tuo ahdas portti ja kaita tie.
Riitta. Armonjärjestys eli pelastusjärjestys on luterilaisen puhdasoppisuuden ja pietismin teologien käyttämä teologis-psykologinen kuvaus siitä, minkä laisten vaiheiden kautta Pyhä Henki tapaa”kuljettaa” syntisen kadotuksen alaisuudesta taivaaseen. Esimerkiksi suruttomuus – herätys (=synnintunto ja armon ikävä) – uudestisyntyminen/vanhurskauttaminen – yhdistyminen Jumalan kanssa – pyhitys (=kuoleminen pois synnille ja eläminen Kristukselle). Se on tapa esittää pelastumisen asia käsitteiden avulla. Joskus armonjärjestyksellä on tarkoitettu sitä, millä tavoin ihminen tulee uskoon ja Jumalan lapseksi (menetettyään lapsenuskon ja rikottuaan kasteenliiton).
Marko, kiitos vastauksesta. Mutta miten niin Hedbergillä nämä asiat olivat jotenkin sekaisin? Sitä en kyllä ymmärrä.
Siis tuossa Wikipedian artikkelissa lukee näin: ” Heränneet puolestaan syyttivät Hedbergiä ja hänen kannattajiaan kuolleen ”aivouskon” saarnaajiksi, jotka hylkäsivät armonjärjestyskysymyksen. Heränneet vierastivat Hedbergin tapaa korostaa pelastuksen perusteita sanassa ja sakramenteissa, joihin hän uskonelämänsä monien ahdistusten kautta oppi turvautumaan.”
Riitta. Hedbergin kannanotot pitää asettaa 1800- luvun alkupuolen ja erityisesti 1840-luvun kysymyksenasetteluihin. Yksinkertaistettuna: Tuon ajan herännäisyydessä – johon Hedbergkin aluksi kuului – eli vahvana ajatus, että heränneen tulisi jäädä ikävöimään Jumalan armahdusta eikä kiirehtiä uskomaan (”ikävöivä usko”). Armonjärjestys saatettiin ymmärtää hyvin kirjaimellisesti eräänlaisina portaina. Hedberg huomasi Lutherin tekstejä tutkittuaan, että tämä ei oikein vastaa luterilaisuuden omia korostuksia: herännyt saa uskoa viivytyksittä Kristuksen kertakaikkisen valmiin sovitustyön pohjalta (”jo-perfekti+heti-usko=iloinen usko”). Tästä syntyi aikakauden yleisen mallin mukaan hyvinkin kiihkeä teologinen kiistely ja tiettyjen hengellisten kirjojen suositteleminen/hylkääminen. Vastapuolta ei aina oikein edes pidetty kunnon kristittyinä. Samalla osapuolet jakoivat tosiasiassa hyvin pitkälti samat käsitykset (itse armonjärjestystä myöten) mutta hyvin eri painotuksin. Tuolloin syntyneet jakolinjat ovat valitettavasti osin säilyneet omaan aikaamme asti ja uusien opillisten kysymysten höystäminä. Hyvä ja ymmärrettävä esitys tästä kaikesta on Teemu Kakkurin kirja Suomalainen herätys.
Tuo vieras henki, joka nähtävästi kirkossa on ollut kautta vuosisatojen on kummallinen. Siinä ikään kuin pelätään kovasti sitä, että ihminen tulee elävään uskoon. Se koetaan jonkinlaisena ”hihhulointina”. Anteeksi nyt tämä ilmaus. Kuitenkin juuri elävän uskon syntyminen tulisi olla kaiken toiminnan päämäärä. Vai mitä?
Silti Jumala pitää kyllä omistaan huolen ja synnyttää uskon ja rakkauden Kristukseen tänäkin päivänä. Harhaoppia, väärä opetusta on ollut aina ja tulee olemaan. Silläkin on tarkoituksensa. Sitäkin Jumala käyttää seuloakseen jyvät akanoista.
”Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat,
ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia,
ikivanha varallisuus ja vanhurskaus.
Minun hedelmäni on parempi kuin kulta, kuin puhtain kulta,
minun antamani voitto valituinta hopeata parempi.
Minä vaellan vanhurskauden polkua,
oikeuden teitten keskikohtaa,
antaakseni niille, jotka minua rakastavat,
pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.” Snl. 8:
Jaakob väitti, että monessa kohdassa me kaikki hairahdumme. Olisikohan mitenkään mahdollista, että meidän rakkaaseen Luterilaiseen oppiinkin olisi lipashtanut jokin hairahdus mukaan? Olen vakavasti alkanut epäillä sitä oppimme kohtaa, että kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen. Jos näin olisi, niin kaikki evankeliointi on tarpeetonta. Ketään ei tarvitsisi kehottaa ottamaan vastaan Jumalan armo. Sen eteen Paavali ja apostolit kuitenkin jatkuvasti teki valtavasti työtä. Kehoittaen ottamaan vastaan Jumalan armo, ettei se jää turhaksi. Pappien on pappisvalansa tähden pidettävä kiinni opista, vaikka käsittäisivät hyvin, että tässä kohdin se on hyvin ongelmallinen. Udestisyntyneillä on jotakin mitä muilla ei ole. Pelkän kasteen en ole nähnyt kenenkään sisäistä olemusta muuttaneen uudeksi luomukseksi.
Kosti, tuo mitä kirjoitat että lahjauskolla vanhurskautetaan ja ristin kantamisen kautta pyhitytään on minunkin mielestäni juuri noin. Ristin kantaminen pitää nöyränä ja saa lujemmin turvautumaan Vapahtajaan.
Niin Riitta, tuo mitä Luther kirjoittaa ahdistetusta uskosta näyttää olevan kaikkien kokemus tavalla tai toisella, jotka Vapahtaja on armosta uskon kautta johdattanut elämän tielle. Tästä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta siitä pitäisi saada puhua kasvotusten. Kirjoittamalla ymmärrettävästi se on perin vaikeaa.
Kosti, näin on. Tämä kokemus näyttää monilla olevan. Luulin jotenkin että uskoontulo tekee ihmisestä synnittömän ja pyhän. Jumalan on pudotettava ihminen uudestaan ”pohjalle” niin, että hän tajuaa, ettei näin ole. Huomaa että jäljellä on tuo syntinen ”liha”, joka voikin ihan hyvin ruumiissani.
Sitten kun sain tietää tuon 100 % syntinen itsessäni mutta 100 % pyhä ja vanhurskas Kristuksessa, alkoi uusi elämä Kristuksessa. Sitä kutsun Jumalan lapseksi pääsemiseksi. Mutta ristinkoulussa on edelleen vaellettava.
Martti P. Lain saarnan tarkoitus on kyllä nimenomaan osoittaa sekä synti synniksi että ihminen syntiseksi: Ei niin, että ihminen syntejä tekemällä tulee syntiseksi vaan että synnin teko kumpuaa hänen syntisyydestään. Kaikessa karmeudessaan ne osoittavat ihmisen syvän turmeluksen. Samalla on totta kai niin, että syntisyydestään huolimatta ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ja Kristuksen lunastamana arvokas ja kykenee moniin hyviin asioihin. Sekä vastuussa tekemisistään. Ja tähän tulee vielä syvempänä Jumalan pelastava armo, joka omistetaan uskolla. Näin siis teologisesti. Se, että joku kokee olevansa epämääräisesti paha ja ”syntinen” on sitten eri asia.
”Lain saarnan tarkoitus on kyllä nimenomaan osoittaa sekä synti synniksi että ihminen syntiseksi.” Mitä tuossa ajatuksessa tarkoittaa ’ihminen’. Sanalla voidaan viitata ihmisyyteen yleensä tai yhteen henkilöön, häneen, jota puhutellaan. Kun ihmiselle sanotaan: ’sinä olet syntinen’, hän kokee helposti, että vain hän on, puhuja ei ainakaan ole.
Martti P. Siinäpä se. Ei pidä vain sanoa toiselle, että ”sinä olet syntinen” vaan tehdä selväksi, että myös sananjulistaja on samasta syntiturmeluksesta osallinen. Ja että kummatkin ovat ihmiskunnan jäseninä sekä syntisiä että yhtä riippuvaisia Kristuksen anteeksiannosta. Pyhä Henki itse kirkastaa nämä asiat sanan kautta, ei se meidän ihmisten keskinäistä puuhaa ole. Eikä unohdeta sitä, että synti ei kadottavuudestaan huolimatta kumoa Jumalan luomistyötä tai ole suurempi kuin Kristuksen sovitustyön tuoma armo.
Siinähän se. Kunpa synnistä saarnaajat pitäisivät tämän mielessä ja pitäisivät huolen siitä, että se välittyisi kuulijoillekin!
Pekka Veli: ”Olen vakavasti alkanut epäillä sitä oppimme kohtaa, että kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen.”
Mietin aiemmin vuosia sitten tätä asiaa. Luin Lutherin ”Lapsikasteen puolustamiseksi”, joka selvensi minulle asiaa. Ajattelen niin, että voimmeko me muuta kuin uskoa, että Jumala toimii Sanansa mukaisesti kasteessa. Jeesus käski kastaa ja opettaa. Kun opetus laiminlyödään, niin eihän uskokaan voi syntyä. Lapsilla on kyllä luontaisesti usko Jumalaan, jos heille ei syötetä valheita.
Lainaus tuosta edellä mainitsemastani Lutherin kirjoituksesta: ”Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla. Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, Jumalan sana vai usko? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, Koska Jumalan Sana ei perustu ja rakennu uskolle, vaan usko Jumalan Sanalle. Ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen, mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti”. (Kolme Lutherin selitystä)
En ajattele, että kaste olisi mitätön, mutta siihen täytyy sisältyä usko, joka omistaa kasteeseen liittyvän lahjan. Lapsena saamani kaste on pätevä, kun sen uskolla myöhemmin omistan. Jumala kyllä toimii kasteessa, mutta ei pelkästään siinä. Samoin uskon, ettää Jumala toimii sanassaan, mutta sen oikea toiminta edellyttää sitä, että sana otetaan vastaan.
Nyt kastetta pidetään kansan keskuudessa automaattina, joka ilman uskoa Jeesukseen omana Vapahtajana veisi taivaaseen. Kansan keskuudessa on selvästi usko siihen, että kunhan uskoo, että Jumala on olemassa, niin silloin jo on ihan oikea usko. Hyödyttömänä silloin pidetään uskoa, joka uskoo siihen mitä Jumala sanoo ja meiltä tahtoo.
Pekka Veli. Opetus kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä ja siinä saatavista muista pelastuslahjoista on koko kristikunnan yhteinen käsitys. Se kyseenalaistettiin laajasti oikeastaan vasta 1500-luvulla. Totta kai kasteen lahjat otetaan vastaan (omistetaan) nimenomaan uskolla. Kasteessa puhuu kuitenkin itse se Jumala, joka kerran loi tämän maailmankaikkeuden sanallaan. Kyllä kai meidän on lupa luottaa siihen, että tällainen Jumala voi myös synnyttää ja vahvistaa uskoa (=uudestisynnyttää) kasteessa? Sitten on myös niin, että kerran uskonut ja uudestisyntynyt voi myös menettää tämän uskon vaikka olisi kastettu. Minä sovellan tähän tuhlaajapoikavertausta. Jokainen (lapsena) kastettu on Jumalan lapsi ja kasteessa uudestisyntynyt. Hän voi kuitenkin langeta epäuskoon. Hän on Jumalan silmissä edelleen rakas, mutta hengellisesti kuollut. Jos hän saa parannuksen armon eli tulla uskoon, pätee vertauksen sana: ”Tämä minun poikani oli kuollut mutta on herännyt eloon, hän oli kadonnut, mutta löytynyt jälleen.” Merkillistähän tämä on: olla samaan aikaan elossa ja kuitenkin kuollut tai elossa ja elossa potenssiin kaksi.
Marko Sjöblom:””Opetus kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä ja siinä saatavista muista pelastuslahjoista on koko kristikunnan yhteinen käsitys””
Tuo ei pidä paikkaansa, siis jo Pietarin helluntai saarnassa on asia toisin eli parannus on ennen kastetta, samoin Jeesus käskee julistaa parannusta Hänen nimessään syntien anteeksi saamiseksi.
Jeesus ennusti selkeästi että tulee saatanan ”jumalan valtakun” eli saatana perustaa oman kirkon kun ei saanut hävitettyä kristittyjä eli Jeesuksen seuraajia vainoilla.
Matt. 11:12
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Pekka Veli: ”Samoin uskon, että Jumala toimii sanassaan, mutta sen oikea toiminta edellyttää sitä, että sana otetaan vastaan. Nyt kastetta pidetään kansan keskuudessa automaattina, joka ilman uskoa Jeesukseen omana Vapahtajana veisi taivaaseen. ”
Miten Jumalan sanan oikea toiminta voi olla kiinni meidän vastaan ottamisestamme? Minusta ei voi olla. Jumalan sana toimii aina ihan varmasti oikein, mutta me emme toimi. Siksi Jumalan sana toimii oikein kasteessakin eikä ole automaatti, vaikka me niin kuvittelisimme.
Luther selittää hienosti tuossa lapsikasteen puolustuksessa, jonka siis kirjoitti uudelleen kastajia vastaan, että ei saisi ollenkaan kastaa ketään, jos epäillään että usko ei ole oikea. Esim. kastat tänään jonkun ihmisen. Sitten huomenna hän alkaa epäillä uskoaan ja tulee sinun luoksesi ja sanoo: Eilen en uskonutkaan oikein, siispä kasta minut uudestaan. Tästä seuraisi vain yhtämittaista kastamista, koska epäillään ettei usko ole oikea. Siis suunnilleen näin Luther selittää. Nämä selitykset kirkastivat minulle tämän asian. Jumalan sana on tässä se pääasia ja vaikuttava elementti eikä ihmisen usko.
Ja se että jos kansa pitää kastetta automaattina, ei ole kansan vika, vaan kirkon joka niin opettaa.
Siis tarkoitin automaattina, joka ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana pelastaisi. Syy on väärässä opetuksessa.
”Pietarin helluntaisaarnassa on asia toisin eli parannus on ennen kastetta.” Parannuksenteko kestää koko elämän ajan. Siitä ei selviä kertaheitolla.
Martti Pentti sekotat parannuksen pyhitykseen, siis parannus on kertaluontoinen ja pyhitys on mielen muuttamista sanan mukaiseksi.
Nyt ei kannata ruveta liikaa kiistelemään sanoista: asia tässä on tärkeä. Parannus voidaan jakaa kahteen eri lajiin. Suuri parannus on sama asia kuin kääntyä epäuskosta Jumalaan uskovaksi. Siitä seuraa jokapäiväinen parannus: syntien tunnustaminen ja anteeksi uskominen. Vanha luterilaisuus on käyttänyt myös nimitystä uudistus tästä jokapäiväisessä parannuksessa elämisestä. Siinä on kaksi puolta: negatiivinen eli kuoleminen pois synnistä ja positiivinen eli Kristuksen kaltaisuuteen pyrkiminen eli pyhitys. Olennaista on huomata, että tämän elämän aikana ei täydellisyyttä saavuteta.
Mitä lähemmpänä on Jumalaa ja hänen rakkauttaan, sitä syvemmin uskaltaa tuntea oman syyllisyytensä ja syntisyytensä. Herätykset ovat vain sitä, että tämä asia tulee todeksi monen kohdalla. Herätys merkitsee silmien avautumista Jumalan läsnäolon todellisuuteen. Siinä ei ole suurta merkitystä silloin sillä onko julistus lakia, vai evankeliumia, kun Jumala ottaa sanansa omaan käyttöönsä. On hienoa kulla kovaa lain julistusta silloin, kun julistaja itse uskaltaa jäädä syntisenä oman julistuksensa alle. Kyllä jokainen omassatunnosaan tulee syntiseksi, kun pääsee kohtaamaan Jumalan. Vaikka julistuksessa ei sitä kovaa lain saarnaa olisikaan.
”Mutta me tiedämme lain hyväksi, jos sitä oikein käytetään; tietäen sen, ettei vanhurskaalle ole lakia pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehen murhaajille, huorintekijöille, miehen kanssa makaajille, ihmisen varkaille, valhettelijoille, valapattoisille ym., jotka ovat terveellistä oppia vastaan, autuaan Jumalan kunniallisen evankeliumin mukaan, joka minulle on uskottu.” 1. Tim. 1:8-11Luther, ”Jumalan käskyjen pääytimen selitys ja lain väärästä ja oikeasta käytännöstä…”) (Huomasin että käännös -92 sanoo: ”eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisille”!, kunnon!? Onko vanhurskaan synonyymi kunnollinen?! Hirveä virhe.)
En ymmärrä mikä on lain kova saarna? Onko olemassa sitten lain pehmeä saarna? Ainahan lain saarna on kova, jos se kohdalle sattuu. Jos taas lain saarna ei satu, niin ihminen on suruton ja välinpitämätön, paatunut. Lakia pitää siis julistaa. Se kohtaa ihmisen, jos kohtaa. Jumala kohtaa ihmisen aina ihmisen sen hetkisessä hengellisessä tilanteessa. Ei ole mitään vaaraa vanhurskaille, jos lakia käytetään oikein. Me emme näe sydämeen, joten lakia on julistettava.
Uskova kristitty siis Jeesukseen Vapahtajanaan uskova on antanut Jumalan lain tuomita itsensä. Hän on ristiinnaulinnut lihansa haluinen ja himoineen. Hän on antanut ns. lain sanoa viimeisen sanan itsestään. Hän tietää, että hänellä on vielä jäljellä se vanha ”liha”, jonka tulee riippua ristillä. Siinä se vielä sätkii. Lain täytyy sitä vielä pitää kurissa ja kuolettaa.
Kuten Paavali kirjoittaa: ”Sillä, jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi, sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.” Room. 6:5-7. Kannattaa tietysti lukea laajemminkin. Kiinnittäisin tässä huomion konditionaaliin eli isi-muotoon.” Kukistettaisiin”. Tässä on kyllä yhtymäkohtia Raamatussa muuhunkin Paavalin opetukseen siitä, että vanhurskaassa on vielä ”liha=synnin ruumis” jäljellä.
Luther: ”Hengen mukaan on uskovainen vanhurskas ja synnitön, eikä tarvitse lakia; mutta lihaan katsoen on hänellä syntiä vielä, ym. Ota siis eteesi hurskas kristitty, jolla on puhdas sydän, hyvä omatunto ja vilpitön usko, hän on sanova näin: Vaikka minulla on puhdas sydän, hyvä omatunto ja totinen usko, ei ole vielä kuitenkaan liha, eikä kieli ja kurkku puhdas, Se on, vanha Aatami, joka on lihassani, on vielä saastainen. Usko, joka vie meidät ylös Jumalan tykö taivasta kohden, ei siedä lakia, sillä uskovan sydämessä on kaikki, mitä laki voi vaatia, iloinen mieli, halu hyvään, iloinen ja alamainen sydän, joka on kaikille nöyrä. Siellä on kaikki puhdasta ja oikein. Mutta lihassa on vielä pahaa himoa, elatuksen murhetta, kuoleman pelkoa, ahneutta, vihaa ja kiukkua. Uskon vieressä on aina kuonaa, jota sen on kitkettävä pois. Ja koska meissä vielä sellaista on, pitää Raamattu meitä sen suhteen vääräin ja syntisten vertaisina, niin että meidän lihan suhteen täytyy samoin olla lain alla, niin kuin heidänkin, että lihan himo tulisi estetyksi ja hillityksi. Kuitenkin tapahtuu sekin hyvällä mielellä, Hengen vaikutuksesta, ei vastahakoisesti eikä ylimielisesti. Siinä juuri on erotus. Molempia hillitsee laki; mutta niillä, jotka Hengessä ovat, on mieluinen ja iloinen sydän, jota toisen ovat vailla. Tällainen iloinen ja Jumalan lakiin mieluinen sydän annetaan lahjaksi hurskaille, eikä syntiä lueta heille, vaikka sitä on heillä; mutta jumalattomat tuomitaan sen tähden, että ei heillä ole halua eikä rakkautta Jumalan lakiin.”
”Vanhurskaalla on siis, mitä hänellä pitääkin olla, eikä hän tarvitse töitä vanhurskaaksi tullakseen, sillä hurskauteen tarvitaan ainoastaan, että hän ottaa evankeliumin vastaan ja menee Kristuksen siipien suojaan. Jos hän ottaa evankeliumin vastaan, niin hän tekee hyviä töitä. Kristuksen vastaanotettuaan ei hän tarvitse lakia, vaan hän on puhdas. Mutta ennen Hänen vastaanottamistaan tarvitsee hän vielä lakia. Jaa siis kristitty kahtia, niin että hän on sekä vanhurskas että syntinen. Pyhä Henki asuu sydämessä, mutta ei lihassa; siellä asuu saatana ja hänen siemenensä; siis ihmisen täytyy elää maan päällä siten, että laki ulkomaisesti vaatii ja pakottaa häntä ja estää pahaa tekemästä; mutta Hengen puolesta on hän vapaa laista; sillä hän tekee hyvää itsestään. Tätä kestää kuolemaan saakka. Viimeisenä päivänä tulemme aivan puhtaiksi ruumiin ja sielun puolesta. ”
…….
”Hengelle ei kuulu laki, koska Hän täyttää sen. Lihalle kuuluu laki, koska se rikkoo sen.
Ymmärrä siis tämä paikka oikein, joka opettaa minkä tähden laki on annettu ja lain kahdenlaista käyttöä.” (Lutherin selitystä ”Jumalan käskyjen pääytimen selitys ja lain väärästä ja oikeasta käytännöstä…”: )
Marko Sjöblom toteat minulle:””Ari. En aio vastata kysymyksiisi, joita toistelet täällä kerta toisensa jälkeen ja suutut, kun saamasi vastaukset eivät koskaan miellytä.””
Mistä muuten saat että ”suuttusin” kun tuot esille omia vastauksiasi, siitäkö kun en pidä niitä evankeliumin sanan mukaisina?
Tuot esille seuraavan:
””Luther vastaa viimeiseen kysymykseesi nimenomaan myöntävästi. Muun muassa neljännen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain evankeliumisaarna Kirkkopostillan II osassa. Siinä hän käsittelee Pyhän Hengen virkaa, jonka Henki toimittaa sananjulistajien välityksellä””(Marko Sjöblom)
Siis uskotko tuon mitä LUTHER kirjoittaa ja oletko sinä itse ”sananjulistaja” jonka välityksellä Pyhä Henki toimii?
Voiko Pyhä Henki tuoda esille seuraavaa:
”” Armonjärjestys eli pelastusjärjestys on luterilaisen puhdasoppisuuden ja pietismin teologien käyttämä teologis-psykologinen kuvaus siitä, minkä laisten vaiheiden kautta Pyhä Henki tapaa”kuljettaa” syntisen kadotuksen alaisuudesta taivaaseen””(Marko Sjöblom)
Siis kirkastaako Pyhä Henki ”luterilaista puhdasoppineisuutta”?
Tuon edelleen esille, niinkuin olet minun todennut tekevän yhä uudestaan ja uudestaan, sen mitä on esim Lutherin hedelmä vainoista ja juutalaisista alkaen, siis pidätkö sitä ”puhdasoppineen” hedelmänä ja kirkastiko Pyhä Henki Lutherin kautta JEESUSTA?
13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.(Joh.16)
Ari. Kyllä Luther kirkasti Jeesusta monin eri tavoin. Mutta Luther oli myös oman aikansa ihminen vikoineen, virheineen ja synteineen. Luterilaisuus haluaa johdattaa meitä tuntemaan Raamatun ja Kristuksen oikein. Hän (sekä hänestä todistava Raamatun sana) on uskomme kohde.
Marko Sjöblom älä pelkää että suuttuisin, olet täydellisen väärässä tuossa kommentissasi, vai kuvitteletko löytäväsi orjantappuroista viinrypäleitä?
Ajatteleppa nyt mitä Luther kirjoitti juutalaisista, voiko samasta lähteestä tulla kirous ja kiitos?
9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.(Jaak.3)
”Näin ei saa olla, veljeni.” Tästä lauseesta ilmenee, että lainauksessa on kysmys nuhteesta eikä todellisuutta kuvaavasta väittämästä. Seurakunnan ja yksittäisen kristityn tulee pyrkiä siihen, että ei vuoronperään siunaisi ja kiroaisi. Tätä parannuksentekoa on Jeesusta seuraavan kaiken aikaa tehtävä. Älä ymmärrä tavoiteltavaa ihannetta vähimmäisvaatimukseksi, Ari Pasanen! Eivät sinunkaan ’hedelmäsi’ ole aina mitään suloisia rypäleitä.
Martti Pentti et ymmärrä selkeitä vertauksia eli kun Jeesus sanoo ettei orjantantappuroista voi koota viinirypäleitä niin sinä niitä sieltä etsit ja vieläpä kehua retostelet niitä löytäväsi.
Ei Jeesus turhaan sano etteivät ulkopuolella olevat vertauksia ymmärrä.
Matt. 13:13
Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.” Jeesus aloittaa tuon vertauksensa näillä sanoilla. Hän varoittaa siis jostakin tulevaisuuden uhasta. Kehotus kirkkohistorian synkkien sivujen penkomiseen on siis hyvin kaukana hänen tarkoituksestaan.
Martti Pentti etsit sitten porsaalle reikää ja nyt luulit sen löytäneen, eikö Jeesuksen sanat olekkaan sinulle varoitukseksi ja ohjaukseksi? Nyt sitten herkuttelet viinirypäleillä joita olet löytänyt orjantappuroista, maistuuko hyvälle?
”Eivätkö Jeesuksen sanat olekkaan sinulle varoitukseksi ja ohjaukseksi?” Ovat toki meille molemmille. Itse kunkin on tarkkailtava, millaista hedelmää tuottaa. Ainahan se jää heikonlaiseksi niin määrältään kuin laadultaankin. Silloin tarvitsemme sitä ’porsaanreikää’, jota sanotaan syntien anteeksiantamukseksi. Eipä meillä possuilla muuta toivoa olekaan.
Jos tuo olisi totta, niin kristillinen usko ei olisi koskaan tänne saapunut. Edes Ari ei olisi voinut ymmärtää tehdä parannusta ym.
Evankeliumin kirjoittajat kirjoittivat siksi, että lukijat ymmärtäväisivät että Jeesus on Kristus ja maailman Vapahtaja. Jos lukija ei voisi käsittää lukemaansa, niin kuinka evankeliumi voisi levitä?
Evankeliumi kun on niin yksinkertainen asia, että se on kenen tahansa oikein helppo otaa vastaan.
Jatkuvasti väittämällä evankeliumia niin vaiketajuiseksi, ettei sitä voi ymmärtää, merkitsee myös taivaan sulkemista sinne pyrkiviltä.
Pekka ymmärrän että on todella ”helppo” uskoa sen oman kirkon evankeliumi johon omat vanhemmat ovat liittäneet ja kasvattaneet, entäpä meneppä nyt ääri muslimien luo kerro tuo, onko heidän niin helppo uskoa evankeliumi kun heidän tulee luopua kaikesta vanhasta ja jopa paeta henkensä edestä omia vanhempiaan(kin)?
Ajatteleppa nyt juutalaisia kun Jeesus julisti heille evankeliumia, oliko helppo ottaa se vastaan?
Mietippä vielä kahta jotka joutuivat nöyrtymään todella kun vastaanottivat evankeliumin, Pietari ja Paavali.
Mistä olet joutunut luopumaan kun uskoit evankeliumin, kaikestako niinkuin Jeesus sanoo, jopa isästäsi ja äidistäsi ja heidän kirkostaan?
Ari, mistä sinä olet luopunut? Oletko varmasti luopunut kaikesta?
Kari Paukkunen sanooko Jeesus että tulee luopua kaikesta Hänen tähtensä, siis älä minua usko vaan usko mitä Jeesus sanoo?
Olisi sääli jos seuraisit minua ja menisit harhaan, minä haluan johdattaa Jeesuksen luo ihmisiä, en itseäni seuraamaan.
”Mistä olet joutunut luopumaan kun uskoit evankeliumin, kaikestako niinkuin Jeesus sanoo, jopa isästäsi ja äidistäsi ja heidän kirkostaan?” Kirkko ei ole kenenkään äidin ai isän – ei edes kirkkoisän. Kirkko on yksin Kristuksen.
Pasanen, ”Olisi sääli jos seuraisit minua ja menisit harhaan, minä haluan johdattaa Jeesuksen luo ihmisiä, en itseäni seuraamaan.”
En seuraa sinua, vaan sitä, millä tavalla tällä blogilla esität kysymyksiä ja pyydät vastauksia muilta. Voisit myös itse vastata? Onko se liikaa vaadittu?
Edellä kysyt:
Pasanen, ”Mistä olet joutunut luopumaan kun uskoit evankeliumin, kaikestako niinkuin Jeesus sanoo, jopa isästäsi ja äidistäsi ja heidän kirkostaan?
Pasanen. Onko sinulla se käsitys, että näillä blogeille ei ole muita Jeesuksen seuraajia kuin sinä?