Kristillisen kirkon kuva Jumalasta on syntynyt Vanhan ja Uuden testamentin ilmoituksen pohjalta. Vanhan Testamentin todesta ottaminen merkitsee sitä, että myönnämme, että Jumala on Luoja, joka myös säätää kansojen kohtaloita ja vaikuttaa myös luonnon tapahtumissa, vaikka emme välttämättä ymmärrä syy -seuraussuhteita. Toisaalta Uusi Testamentti kertoo Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.  Vanha testamentti kertoo pyhästä Jumalasta, jonka tahdon hylkäämisestä seurasi Israelin kansalle rangaistus, kuuliaisuudesta siunaus.

Tämä Jumalan pyhyyden ja rakkauden tasapaino on ollut aina ihmisille vaikeaa ymmärtää.  Varhaiskirkon opettaja Marcion ajatteli, että Kristuksen ilmaisema rakkaus oli ristiriidassa Vanhassa Testamentissa esiin tulleen jumalakuvan kanssa. Marcion hylkäsi siksi Vanhan testamentin kirjoitukset. Kirkko taas tuomitsi Marcionin opetukset harhaopiksi painottaen, että Jumala on sekä pyhä että armahtava.

Kansankirkolle Jumalan pyhyys on ongelma. Kansankirkon luonteesta johtuen sillä on kiusaus julistaa rakkautta ilman parannusta ja kertoa kasteen lahjasta ilman sanomaa muuttuneesta elämästä.  Kun kansankirkolla oli aikaisemmin kiusaus alistaa kristinusko nationalismille, niin samoin nykyajassa sillä on kiusaus alistaa evankeliumi palvelemaan aikamme individualismia ja olla haastamatta ympäristön arvoja Jumalan sanalla.

Olemme luomassa rakkauden ja suvaitsevaisuuden uskontoa, joka hyväksyy kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat ja joka ei kutsu ketään parannukseen. Tuollainen uskonto on ytimeltään harhaoppinen. Mielestäni kirkkomme on paljolti hylkäämässä perinteisen kristinuskon ymmärryksen siitä Jumalasta, joka vihaa syntiä, mutta joka Kristuksessa tarjoaa armoaan katuville.

Pääsyy tähän ajattelun muutokseen tulee kirkon sisältä, ei niinkään yhteiskunnasta.  Kasvava joukko teologeja näkee, että Raamatun kirjoittajat ovat tulkinneet tapahtumia oman rajoittuneen, inhimillisen käsityksensä varassa. Nämä edistyksellistä kristinuskoa (progressive christianity) edustavat teologit ajattelevat käytännössä kuin Marcion, harhaopettaja. Vanha Testamentti ei heidän mielestään anna oikeaa käsitystä Jumalasta, se välittää vain sen kirjoittajien omia käsityksiä. He näkevät, että Raamatussa kunkin aikakauden kirjoittajat ovat tulkinneet tapahtumia oman ymmärryksensä valossa. Siksi Uuden testamentin kirjoituksetkin ovat inhimillisesti rajoittuneita, ja niihinkin pitää suhtautua kriittisesti, niistä otetaan vain asiat, jotka sopivat omaan jumalakuvaan. Puhe synnistä ja tuomiosta ohitetaan vanhanaikaisena, ja lukijoiden tulee tulkita Raamatun kirjoituksia oman aikansa ymmärryksestä käsin.  Tämän edistyksellisen ajattelun edustajia on kuitenkin hyvin pieni joukko kristikunnassa, vaikka heidän painoarvonsa onkin suuri Suomen kirkossa.  Maallistunut, Jumalan pyhyyden sivuun työntävä kansankirkollisuus on kuitenkin hyvä kasvualusta tälle ajattelulle.

Tällä edistyksellisellä kristinuskolla on monia yhtenevyyksiä perinteiseen new-age –ajatteluun: synnin todellisuuden ja sovituksen välttämättömyyden kieltäminen sekä Raamatun auktoriteetin hylkääminen, jolloin kielletään ajatus objektiivisesta totuudesta ja moraalista. Ihmisestä itsestään tulee oman moraalisen kompassinsa keskipiste. Ihmiskeskeinen rakkaus-ajattelu johtaa jonkinlaiseen universalismiin – kaikki tiet vievät perille. Näin ympäristön arvot muokkaavat kristinuskosta ”yleisuskonnon”, joka sopii kaikille, ja perinteisen kristinuskon oikeutus haastaa ympäristön ei-kristillisiä arvoja kielletään usein itse virallisen kirkon taholta. Silti on epävarmaa, pystyykö tämä edistyksellinen uskonto enää pelastamaan ketään.

Elämme ajassa, jossa enemmän kuin koskaan, kirkossa tarvittaisiin viisaita hengellisiä johtajia.  Tarvitsemme johtajia, jotka uskaltavat konfrontoida kirkossa leviävää uuspakanuutta ja rohkeasti innostavat kristittyjä elämään Kristuksen seuraajina Jumalan Sanaan turvaten. Tarvitsemme johtajia, jotka hengellisesti yhdistäisivät hämmentyneet kristityt. Nykyisessä tilanteessa, jossa Raamatun auktoriteettia on kyseenalaistettu, niin kuin on käynyt keskustelussa samaa sukupuolta olevien parisuhteista, hengellinen johtajuus on ajautunut kriisiin, kun Raamattu on laitettu sivuun.

Aikaisemmin, hengellisen johtajuuden puuttuessa kirkosta, Jumala on armossaan nostanut herätysliikkeitä tuomaan ihmisille hengellistä suuntaa ja kutsunut heitä palaamaan Raamattuun, evankeliumin ytimeen ja tekemään parannusta.  Herätysliikkeiden auktoriteetti ihmisten mielissä on rakentunut Jumalan Sanan auktoriteetille.

Uskon että tässä on kirkon todellisen hengellisen johtajuuden salaisuus. Hengellistä johtajuutta on siinä määrin, kun piispat ja papit kutsuvat ihmisiä evankeliumilla uskon kuuliaisuuteen, jolloin elävä Kristus yhdistää seurakuntansa. Jos keskipisteenä ei ole Jumalan Sana ja ylösnoussut Kristus, yritys kirkon yhteydestä on tuomittu epäonnistumaan.

Nyt hengellisesti paikallaan olevassa kirkossa on kaksi muutostrendiä. Toinen, edistyksellisen kristinuskon virtaus, yhdistelee erilaisia henkisiä vaikutteita ja sen sanoma on, että olet hyväksytty sellaisena kuin olet. Tähän joukkoon kaikki suvaitsevaiset ovat tervetulleita. Se on liike, jonka kristillisyyden itse kyseenalaistan.  Toinen, Raamatun arvovaltaa korostava pienempi virtaus, kutsuu ihmisiä tradition sisältä hengellisestä kuivuudesta Kristuksen todellisiksi seuraajiksi. Useimmat näistä ihmisistä eivät hahmota olevansa osa mitään liikettä.

Useimmat tekevät valinnan tiedostamattaan näiden kolmen välillä: perinteessä pysyminen, edistyksellisen kristinuskon omaksuminen tai Kristuksen seuraaminen ja samalla Raamatun auktoriteetin hyväksyminen.