Kun päätän nyt kolme kautta eli 12 vuottani kirkolliskokouksen maallikkoedustajana, on aihetta tehdä jonkinlainen yhteenveto.
Kun tulin muiden uusien ja uudistusmielisten edustajien kanssa kirkolliskokoukseen, tultiin uudistamaan kirkkoa. Melko pian sai huomata, että mitään hyppäystä tai pitkää konkariaskelta uuteen ei ollut odotettavissa. Oli opittava iloitsemaan lyhyistäkin askeleen osista.
Kirkolliskokous ei ole kirkon jäsenistö pienoiskoossa. Kovin paljon ei edes ole yhteyksiä jäsenten enemmistöön. Nuoriin yhteyksiä yritettiin luoda, mikä piristi normityöskentelyä, mutta ei juuri vaikuttanut varsinaisesti päätöksiin.
Tätä ei saisi sanoa, mutta edustajien jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on ollut koko ajan olemassa. Sitä ei virallisesti myönnetä, mutta melkein asian kuin asian yhteydessä jako tulee esiin keskusteluissa ja äänestyksissä.
Joskus puheissa kuuli oikeita helmiä, jopa yllätyksiä, mutta usein tiesi jo puheen alussa, mitä mieltä edustaja oli. Ehkä sellaisena suurena linjaeroavuutena on ollut jako korkeamman hengellisen profiilin ja matalamman tason kannattajien välillä.
Näiden kolmen kauden suuri kysymys on ollut samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen. Kirkolliskokous ei siinä saanut aikaan ratkaisua, mutta todellisuus on ajanut kirkolliskokouksen päättämättömyyden ohi.
Pappien sukupuoli on ollut yhä myös koko ajan esillä. Kysymys on kuin ikiliikkuja. Naista papin virassa eivät kaikki hyväksy. Kysymys nousee pintaa yhä uudelleen kuin mato-ongen koho.
Rahan riittävyys on ollut kestoaihe. Hallinnon rakenteita on yritetty keventää, jotta toiminta tehostuisi ja rahaa säästyisi. Tehtävän tärkeys on yleisesti myönnetty, mutta pienetkin askeleet ovat olleet vaikeita ottaa. Suppeat intressit usein voittavat laajemman tavoitteen.
Katse on ollut tulevaisuuteen. Tulevaisuuskomitea ehdotti isoja ratkaisuja toiminnan modernisointiin ja rakenteiden purkamiseen, mutta tulokset jäivät vähäisiksi. Emme ole kyenneet kehityksen kuljettajiksi, vaan yrittäneet vain sopeutua.
Demokratia ei juuri ole edistynyt ja sitä vierastetaan kirkossa. Vaaleja ei ole kehitetty siten kuin olisin pitänyt tarpeellisena. Viestintä on ollut yksi keskustelujen lempiaiheita, mutta siinäkin näkyy tuo aikaisemmin mainitsemani jako erilaisiin hengellisiin profiileihin. Toisten mielestä viestinnän tulisi olla julistamista, kun viestinnän ammattilaiset korostavat vuoropuhelin ja ihmisten todellisuuden huomioon ottamista. On muistettava, että viesteillä pitää olla myös vastaanottajia. Monenlaisia jännitteitä on ollut, joko piilossa tai aivan näkyvissä.
Tuosta edellä olevasta en tekisi sellaista yhteenvetoa, että mitään ei ole saatu aikaan. Kyllä monia pieniä askeleita on otettu. Mainitsen vaikkapa Virsikirjan lisälehdet, joilla on upeita uusia virsiä. Kanssakäymistä kirkollisissa toimituksissa on helpotettu. Ympäristöasioita ja tasa-arvoa on edistetty.
Suuri tekninen muutos on ollut siirtyminen sähköiseen kokouskäytäntöön. Korona puolestaan toi etäkokoukset.
Meidän on kyettävä elämään yhdessä, vaikka olisimme joistakin asioista erimielisiä. Ja vaikka on oltu eri mieltä, se ei ole ollut henkilökohtaista.
Markku Jalava
kirkolliskokousedustaja
Kiitoksia Teille!
Muotosäännösarvojohtaminen on kirkkolaitoksen kauraa missä hyvätkin asiat jäävät klausuulien taakse odottamaan, ja usein pitkään.
Kristikansa jaksaa kuitenkin odottaa hyvien päätösten syntymistä joissa vikapäänä ei ole ollut Jeesus, vaan itseensä kylläisten Hengen ihmisten hegemonia seurakuntalaisiaan kohtaan katsoa Itseään kaikkitietäväisenä mistä Jeesus todisti.
Samaa sukupuolta olevien avioparien vihkiminen Suomen ev.lut. kirkossa on kyllä surkuhupaisa juttu. Ei tarvinnut olla mikään ennustajaeukko ymmärtääkseen, että kun eduskunta niinkin myöhään kuin 2017 hyväksyi p.o. lain, sillä olisi vaikutuksia myös kirkon vihkimiskäytäntöihin.
Mutta ei. Kirkko työnsi päänsä pensaaseen. Keksittiin kaikkia kivoja ’aito avioliitto’ – tempauksia ja saatiin ainakin yhdelle kansanedustajalle mahdollisuus esiintyä kirkon edustajana televisiossa vetskariraamattuaan heilutellen. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki vähänkin älykkäät riensivät eroamaan kirkosta.
Minusta on väärin, että se, mitä kirkosta tavallisen suomalaisen – ei niin kauheasti uskonasioista kiinnostuneen henkilön – silmiin tulee median kautta ovat nämä kiiluvasilmäiset päiviräsäset ja inkerinpapit. Johan näitä vähän uskonelämässään arkaileva ja kyselevä mattimeikäläinen säikähtää.
Mutta toki on onneksi kirkossamme toisenlaisiakin ääniä. Piispa emerita Askola teki henkilökohtaisesti vaikean, raskaan, mutta koko kirkkoa hyödyttävän työn. Ilolla seuraan piispojemme Marin, Marin ja Kaisamarin esiintymisiä julkisuudessa. Heidän esiintymisistään puuttuu kaikki perinteinen kirkollinen pönötys. Ja taas jaksan uskoa kirkkomme tulevaisuuteen.
Sateenkaarevan kiiluvin silmin on vaanittu ja vaadittu kirkkoa, jotta se luopuisi totuus pohjastaan, kaikki keinot ovat olleet käytössä. Uskossaan arat ei kysy priden perään vaan pysyykö kirkko sanassa, vai taipuuko näiden painostusten alla.
”Sateenkaarevan kiiluvin silmin on vaanittu ja vaadittu kirkkoa, jotta se luopuisi totuus pohjastaan,”
Konservatiiviväen tihruisin silmin on maailmaa kapeasta raosta tirkistelty sitä oikeasti näkemättä ja ihmisrakkauden todellisia vaatimuksia ymmärtämättä.
Samuel: Minä ja vaimoni olemme ihan tavallisia Suomen ev.lut. kirkon jäseniä. Emme ole vaatimassa kirkkoa luopumasta ’totuuspohjastaan’ . Kirkon totuuspohja kai sinunkin mielestäsi on näissä raamatunlauseissa: ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja : ” Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”?
Mitä tarkoitat ’kaikki keinot ovat olleet käytössä’? Siis mitkä keinot ja liittyen mihin?
Uskossaan arkoja ovat varmaan useimmat meistä kristityistä. Harva sitä rinta rottingilla omaa uskoaan niin varmaksi todistaa. Jokaisen usko horjuu toisinaan. Mutta mitä tarkoittaa ’uskossaan arat ei kysy priden perään’?
On aikamoisen julkeaa vaatia Jumalaa muuttamaan sanansa ”ihmisrakkauden todellisia” tarpeita vaativaksi. Jos mitä Hän on säätänyt ja luonut, ei voi olla huonoa ja meidän halumme mukaan muutettavissa. Meidän tulee muuttua, se on niin päin. Hänen tahtonsa mukaan on vain yksi oikea avioliitto malli annettu, miehen ja naisen. Siinä on kaikki tarvittava tähän elämään. Uskossaan arat ja etsivät ei taida enää löytää totuutta yleisen ison kirkon piiristä, he pitää ohjata muualle. Kukaan ei väheksy ihmisarvoa, vaan siitä on kysymys, mitä kirkon kuuluu opettaa ja missä pysyä, kun taas mitkä ovat ympäröivän yhteiskunnan muutokset ja vaatimukset. Kirkon tulee pysyä valona sillä kalliopohjalla, joka on Kristus. Hän ei muutu eikä horju, siinä onkin ainut turva.
Samuel: Minä mielestäni vetosin ihan keskeisiin raamatunkohtiin, joille kristinusko perustuu. En ole vaatinut ketään mistään luopumaan.
Sinulle kristinusko ja kirkkomme tehtävä näyttäytyy ilmeisesti toisessa valossa. Mikäli oikein ymmärrän, sinun uskosi keskiössä on, kuka kenen kanssa nai.
Onneksi on saatavilla oikea kristinuskon valo, niin minulle kuin sinulle. Tuollainen pilkkaaminen on merkki, että jotain on osunut kohdalleen totuudessa.
Samuel: En pilkkaa uskoasi, arvostan sitä. Olet minulle kristitty veli.
Mutta miksi teet avioliittokysymyksestä niin keskeisen? Palaat tähän aiheeseen melkein jokaisessa keskusteluketjussa, johon osallistut. Eihän meidän pelastuksemme ole siitä kiinni. Paavalikin sanoi, että on parempi naida kuin palaa.
Samuel: Mikä näissä raamatunlauseissa: ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja : ” Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” sinua kiusaa?
Ei ole mitään ’sateenkaarnevin silmin’ vaatimista tai vaanimista. Jokainen meistä kohtaa lopulta Jumalan ihan yksinään.
Miksi tunnet, että oma uskonnäkemyksesi olisi jotenkin vaarassa tai uhattuna, jos vain yksinkertaisesti hyväksyisit sen tosiasian, että samaa sukupuolta olevien pariskuntien liitot siunattaisiin jossakin sen sallivassa kirkossa?
Seija & Samuel Evankeliumin keskiössä on Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isä Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus. Jumalan valtakunnan perillisuus tulee osaksemme silkasta armosta.
Raamatun mukaan Jumala loi Ihmisen mieheksi ja naiseksi, siunasi heidät ja sanoi heille ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa”.
Maailma ei kuitenkaan ole täydellinen. Kaikki ihmiset eivät ole hedelmällisiä ja lapseton avioliittokin on ihan aito avioliitto. Herra on nimittäin armollinen.
Kaikki minkä saamme Herralta, saamme silkasta armosta. Jotenkin olen kuitenkin tullut käsitykseen, että juuri sateenkaaripareille olisi kauhistus, jos heidät vihittäisiin avioliittoon silkasta armosta.
Jukka: Eikö se, että löytää rakkaan ihmisen ole armoa? Eikö se, että löytää sellaisen rakkaan ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä, ole armoa.
Yhdessä olemme vaimoni kanssa eläneet jo vuosikymmeniä. Meidät vihittiin avioliittoon vuonna 2014. Suomikin – raukka – hyväksyi avioliittomme moninaiseen byrokraattisten (ja maksullisten) toimenpiteiden jälkeen 2017.
Ajatus siitä, että seksuaalivähemmistöjen kirkolliset häät olisivat jotenkin ’noloja’ tai ’armopaloja’ kirkon notkuvalta pöydältä on kyllä aika outo. Mutta ehkä näin asiat voi nähdä ihminen, joka oikeasti ei tiedä tai ymmärrä mitään seksuaalivähemmistöjen kohtelusta kirkossamme.
En ole edustajana ollut, mutta jos olisin, niin minulle olisi tärkeämpää yhdessä tekeminen, kuin oman näkemyksen läpi meno. Onhan todella hienoa, että on tuollainen kokoonpano olemassa kirkossamme.
Luovana ja idearikkaana henkilönä olen havainnut että 20 vuotta on liian lyhyt aika uudistusten aikaansaamiseen. Tästä päivästä eteenpäin se tarkoittaa sitä, että uudistukset tulevat liian myöhään.
Uudistuksia tehdään vain pakon edessä. 20:n vuoden päästä kirkkomme tilanne on toisenlainen ja siihen emme kykene ajoissa valimistautumaan. Sen sijaan on välttämätöntä että kohtaamme sen ajan yhdessä.
Uutisista luin Kirkolliskokouksen keskustelusta kirkollisvaaleista. Mieleen tuli se miten vähän tietoa ihmisillä on siitä, mitä asioita neuvostoissa ja valtuustoissa käsitellään. Mitenkähän olisi jos muutenkin julkisia valtuustojen kokouksia driimattaisiin. Silloin kaikilla olisi mahdollisuus päästä tarvittavaan tietoon helposti käsiksi.
Se tietenkin oli positiivista, että kirkolliskokouksen täysistunnossa 8.11. klo 15:00 ei näytetty ovea toisinajattelijoille, vaikka sekä spn-parien kirkollinen vihkiminen ja Inkerin kirkossa vihityt papit herättivätkin keskustelua. Eräs pappisedustaja tosin totesi kirkon tilojen avaamisen olevan ”separatismia”. Toisen edustajan kysymys kirkon ajamisesta kaksilla rattailla suhteessa molempiin edellämainittuihin asioihin herätti arkkipiispan vastauksessa tietynlaisen déjà-vu-kokemuksen. ”Kirkon säädöksiä pitää noudattaa”, kuten hän totesi. Kuitenkin siitä huolimatta joissakin seurakunnissa toimitaan nimenomaan vastoin tätä arkkipiispan kantaa.
Kosti, kun Helsingin tuomiokirkkoseurakunta päätti avata kaikki tilat, siis myös kirkot, sateenkaariparien vihkimiselle, se toimi niiden pykälien mukaan, joita arkkipiispa siteerasi keskiviikon kyselytunnilla. Kirkkoherra ja seurakunta/kirkkoneuvosto päättävät kirkkotilojen käytöstä ja kantavat päätöksestä vastuun (kuten Marja Heltelä keskustelussa totesi). Siis aivan paragraafien mukaan. Jos ne eivät ole samaa mieltä, pääsee tuomiokapituli sanomaan sanansa.(Näin meillä kävi ensi yrityksellä. Asia hautautui kapituliin.)
Jorma, tiedän kyllä mihin pykäliin arkkipiispa viittasi, kun kirkkotiloja on avattu spn-parien vihkimiselle. En nyt tässä yhteydessä niitä toista. Kysymys on siitä, mitä arkkipiispa vastasi edustaja Niiraselle kaksoisstandardista. Arkkipiispan vastaus siihen oli varsin selvä ja yksiselitteinen – ”Kirkon säädöksiä pitää noudattaa”, kuten hän totesi. Siis aivan paragraafien mukaan velvoitetaan olemaan rikkomatta kirkon säädöksiä.
Tähän vastaukseen kytkeytyy välttämättä siten molemmat sekä pappisvihkimykset, että myös kirkon tilojen avaaminen ja spn-parien vihkiminen. Olisihan se varsin outoa, mikäli sanottaisiin, että kirkon virallisia säädöksiä kyllä pitää noudattaa, mutta ei aivan kaikilta osin. Ei kai se voi olla niinkään, kuten Venäjällä. ”Lakia pitää kyllä periaatteessa noudattaa, mutta jos oikein mieli tekee, niin sitten voi rikkoa”, kuten eräs inkeriläispappi kerran totesi.
> Olisihan se varsin outoa, mikäli sanottaisiin, että kirkon virallisia säädöksiä kyllä pitää noudattaa, mutta ei aivan kaikilta osin.
Kuuntelin juuri keskustelun ja mielestäni arkkipiispa Luoma avasi samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen tilanteen varsin seikkaperäisesti ja johdonmukaisesti.
Seurakunnan tilojen käytöstä säädetään kirkkojärjestyksessä. Seurakunnan tilojen käytöstä päättää kirkkoherra yhdessä kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston kanssa. Piispoilla tai kirkkohallituksella ei ole asiassa toimivaltaa. Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että seurakunnat eivät ylitä toimivaltaansa luovuttaessaan tilojaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Tältä osin juridinen tilanne on hyvin selvä. Vain kirkolliskokous voisi asiaan puuttua muuttamalla kirkkojärjestystä.
Avioliittoon vihkimisestä säädetään niin ikään kirkkojärjestyksessä. Kirkkojärjestyksessä avioliittoon vihkimisen edellytyksenä on seurakunnan jäsenyys ja rippikoulun käyminen. Kirkkoa koskeva lainsäädäntö ei ota kantaa vihittävän parin sukupuoleen. Vallitsevan oikeuskäytännön mukaan papin vihkimä avioliitto on pätevä myös silloin kun aviopari on samaa sukupuolta keskenään, koska avioliittolaki, kirkkolaki tai kirkkojärjestys ei estä pappia vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria.
Kirkolliskokous ei ole tehnyt päätöstä avata kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta oleville pareille. Korkein hallinto-oikeus on myös katsonut, että tuomiokapituleilla on oikeus rangaista samaa sukupuolta olevia pareja vihkineitä pappeja. Korostan tässä kohtaa, että tuomioistuin on katsonut, että kirkolla on oikeus rankaista, mutta kirkolla ei ole velvollisuutta rangaista. Juridisesti tilanne on siis se, että rankaiseminen tai rankaisematta jättäminen ovat tuomiokapitulin harkintavallan piirissä.
Piispainkokous on käsitellyt asiaa ja lausunut asiasta siten, että se ei katso rangaistuksilla voitavan ratkaista kirkkoa jakavaa kiistaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja myös kirkolliskokous on pyytänyt piispainkokousta jatkamaan työtä ratkaisun löytämiseksi. Piispainkokous on lausunnossaan toivonut tuomiokapituleja pidättäytymään rangaistusten antamisesta.
Mikäli kirkon pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin eikä saa siitä rangaistusta, juridisesti tässä toimitaan aivan oikein. Rankaiseminen tai rankaisematta jättäminen on tuomiokapitulin oman harkintavallan piiriin kuuluva asia eikä tuomiokapitulilla ole lainsäädännöstä johtuvaa velvollisuutta kumpaankaan. Lisäksi rankaisematta jättäminen noudattaa piispojen asiassa julki tuomaa tahtotilaa eli on siinäkin mielessä johdonmukainen.
/ Kirkolliskokous ei ole tehnyt päätöstä avata kirkollista vihkimistä samaa sukupuolta oleville pareille
Kirkkoa koskeva lainsäädäntö ei ota kantaa vihittävän parin sukupuoleen. /
Kirkolliskokous ei kaiketi sitten tunne kirkon lainsäädäntöä, kun se ei ole kantaansa avioliitosta muuttanut.
Tähän liittyen piispa Mari Leppänen totesi 4.10. Radio dein kyselytunnilla mm.
>> Kirkolliskokouksessa keskustelu on ollut aika hidasta ja vaikeaa ja selvästi ainakin omassa hiippakunnassa tuntuu, että seurakunnissa olisi haluttu odottaa sitä miten asiat menee eteenpäin ja jossain kohtaa tulee sitten turhautuminen ja pettymys ja halutaan ikäänkuin…Seurakunnillahan on oikeus päättää tiloista ja koen, että ne ovat viestejä kirkon ylempään päätöksentekoon siitä, että tavallaan jotenkin niinkuin paineen luomista myös siihen. <<
Näinollen, kun kirkolliskokous pitää sitkeästi kiinni kirkon virallisesta linjasta, ohi sen osa seurakunnista on päättänyt paineistaa seuraavaa kirkolliskokousta muuttamaan kantaansa spn-liittojen osalta tukeutuen juuri siihen, että asiallisesti otten "seurakunnan tilojen käytöstä päättää kirkkoherra yhdessä kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston kanssa." Tähän arkkipiispa luonnollisesti vetosi tuossa vastauksessaan. Mutta kumoaako tuo kannanotto sen mitä hän vastasi edustaja Niiraselle?
-”Kirkon säädöksiä pitää noudattaa. -” Jos kerran kirkon säädöksiä pitää noudattaa, niin eikö se silloin sisällä sen, että kirkon ylimmän päättävän elimen kirkolliskokouksen päätöstä avioliitosta myös pitää noudattaa paragraafien mukaan. Mikäli jämäkästi vaaditaan pysymään kirkon virallisessa linjassa suhteessa naispappeuteen, niin lipeäminen sallitaan kuitenkin toisaalla vetoamalla siihen, että seurakunnat ovat vapaita päättämään kirkon tiloista.
> Jos kerran kirkon säädöksiä pitää noudattaa, niin eikö se silloin sisällä sen, että kirkon ylimmän päättävän elimen kirkolliskokouksen päätöstä avioliitosta myös pitää noudattaa paragraafien mukaan.
Kuten piispa Leppäsenkin vastauksesta käy ilmi, kannettu vesi ei pysy kaivossa.
Päättäjät voivat kaikissa organisaatioissa olettaa alamaistensa noudattavan vääriksi koettuja päätöksiä vain tiettyyn rajaan asti. Viisas kirkolliskokous olisi kyennyt löytämään asiassa kompromissin. Tyhmä kirkolliskokous kiistelee asiasta vuosikymmenen ja lopulta menettää päätösvaltansa asiassa.
Oikein arvattu, ettei kannettu vesi kaivossa pysy ja totuus tulee lopulta aina ilmi tässäkin asiassa, kun se aika koittaa. Osa seurakunnista on lähtenyt laittomuuden tielle, eikä siihen kannustajia ole myöskään puuttunut. Evlut-kirkossa on 354 seurakuntaa ja kirkolliskokouksen päätöstä vääräksi kokeneita seurakuntia lienee tällä hetkellä 50. Joten vähemmistö kaikista seurakunnista on tuskastunut kirkolliskokouksen päätökseen ja ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Harjoitat nyt hieman mustavalkoista ajattelua tyhmä / viisas.
Itä-Suomen yliopisto tutki asiaa vuonna 2019. Enemmistö evankelis-luterilaisen kirkon papeista (57%) on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.
Jokainen samaa sukupuolta oleva pari saa halutessaan kirkollisen vihkimisen.
Ymmärrän, että kirkolliskokouksen konservatiiveja ärsyttää, etteivät he pysty näitä vihkimisiä estämään.
Niin. Tuo Itä-Suomen yliopiston tutkimus ei ole niin yksiselitteinen kuin annat ymmärtää. 43% papeista yhtyy kirkolliskokouksen viralliseen näkemykseen ja 44%:n kanta on skeptinen. Et ole ymmärtänyt asiaa oikein, kun käytät sanaa ”ärsyttää.” Hieman luen tuon koskevan lähinnä omaa kommenttiasi. Kysymys on siitä, että papit jotka vihkivät spn-pareja tulevat luvanneeksi siunauksen, mutta Henki ei todista heidän henkensä kanssa, että näin tulee tapahtumaan, ei vaikka toimitus menisi lain kirjaimen mukaan.
Sen takia asia on lähinnä surullinen heidän osaltaan, joille seurakunnan kaitseminen on uskottu. Suomesta on tulossa ja on myös tullut samanlainen maa kuin Ruotsista. ”Landet som glömde Gud,” kun on ymmärretty, että kirkon valtaaminen sisältä käsin onkin tehokkain keino sen muuttamiseksi ja sitten hiljalleen vaieta asiasta kuten on jo selvästi nähtävissä.
Keitä Jumala siunaa ei ole sinun eikä edes kirkolliskokouksen päätettävissä. Siitä päättää vain Jumala itse.
Luet yliopiston tutkimukseen sellaista, mitä siinä ei ole. En lähde noin lapselliseen väittelyyn.
Ei kannata teeskennellä surua tai sympatiaa samaa sukupuolta olevia pareja kohtaan jos nämä tunteet eivät ole vilpittömiä.
Niin. En väitä tuosta tutkimuksesta mitään. Jokainen voi itse lukea, mitä tuo tutkimus sisältää. Kuitenkin tuon tutkimuksen mukaan (2019) Papeista 43 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä ”Jumala on asettanut avioliiton vain miehen ja naisen välille” Kysymys kuuluu miksi on näin? Lieneekö siihen olemassa jokin perustava syy, etteivät he ole taipuneet muuttamaan käsitystään? Siitä olen samaa mieltä, että Jumala päättää kenet hän siunaa. Ole hyvä ja etsi Raamatusta kohta, josta löytyy esimerkki spn-parien siunaamisesta avioliittoon.
Jos Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen vastanneista papeista enemmistö eli 57% oli valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, siitä seuraa että vähemmistö eli 43% papeista ei ole valmis vihkimään. Tämä johtuu siitä, että kokonaisuudessaan pappeja on 100%. Mitä iloa tämän itsestäänselvyyden jauhamisesta on kenellekään?
En näe tarvetta spekuloida sillä, mistä syystä 57% papeista on yhtä mieltä ja 43% papeista on toista mieltä. Jokaisella papilla on varmasti omat ja hyvät syynsä henkilökohtaiseen näkemykseensä.
En pidä Raamattua keittokirjana, jossa on valmis resepti jokaiseen kysymykseen. Jumala on antanut meille aivot ja omantunnon. Raamatun tekstin ja nykypäivän välissä on aina aktiivinen toimija, joka tekee valintoja lukemastaan ja käyttää tulkitsijan valtaa.
Tuossa tutkimuksessa todetaan myös; ”Luterilainen avioliittoteologia pohjautuu vahvasti ajatukseen Jumalan asettamasta avioliitosta. Kuitenkaan kaikki tutkimukseen vastanneet papit eivät yhdy tähän avioliiton teologian perustaan. Hieman yli puolet (52 %) papeista on täysin ja 16 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väitteestä ”Jumala on asettanut avioliiton.” Eli 68% tukeutuu selkeästi luterilaiseen avioliittoteologiaan.
Kuitenkin on niin, että olipa asia mikä tahansa, kun sitä voimakkaasti ajetaan läpi eri tahoilta määrätietoisesti ja tarpeeksi kauan vastakkaiset äänet alkavat vaimeta ja tuloksesi saadaan ”uusi normaali,” joka tässä tapauksessa poikkeaa täysin evlut-kirkon avioliittoteologiasta.
Voihan Raamattu olla joillekin myös pelkästään keittokirja. Valitettavasti. Hienoa, mikäli se on sinulle Jumalan sana. Mutta kuten arvasinkin, et löydä sieltä mistään kohtaa, jossa olisi esimerkki spn-parien vihkimisestä. Se nimittäin olisi ilolla otettu heti esille. Hyvä kun viittasit sekä aivoihin että omantuntoon. Kun Jumalan sana on tässä asissa täysin selvä, niin silloin ei kannata tehdä ratkaisuja sanaa ja omaatuntoa vastaan, vaikka aivot olisivat siitä eri mieltä. Siitä nimittäin joutuu vastuuseen ennemmin tai myöhemmin.
Kosti: Toki olet ajatellut, että myös sinä joudut Jumalan eteen? Jokainen meistä joutuu. Ihan yksin. Ei auta sanoa, että tuo homo oli syntisempi kuin minä.
> Mutta kuten arvasinkin, et löydä sieltä mistään kohtaa, jossa olisi esimerkki spn-parien vihkimisestä.
Lässyn lässyn lässyn lässyn…
Kuinkahan monta kertaa täällä tarvitsee keskustella läpi se sama tosiasia, että Raamatun kirjoitusajankohdan yhteiskunta on tuhansia vuosia meidän yhteiskuntaa jäljessä. Raamatun ajan patriarkaalinen mies kävi yhtymässä toiseen mieheen kun halusi häpäistä tämän. Ei tarvitse olla kummoiset aivot ymmärtämään, että tällaisessa yhteiskunnassa ei ole samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja.
Meidän kulttuuriin ei kuulu, että miehet häpäisevät toisiaan raiskaamalla. Me luemme Raamattua hyvin erilaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Ja todetaan nyt vielä, että ei muuten löydy Raamatusta yhtään papin vihkimää miehen ja naisen välistä avioliittoakaan.
Seijalle totean vain, että kysymys on pelkästään luterilaisesta avioliittoteologiasta ja siitä mihin se edelleen virallisesti perustuu.
Muulta osin totean, että kannattaa pystellä lähinnä argumenteissa puolesta tai vastaan. Pelkät ”sivuheitot” eivät oikein vakuuta. Sillä tämä asia ei ole loppuunkäsitelty. Se tulee jo ilmi siitä, mistä kirkolliskokouksessa keskusteltiin 8.11. klo 15.00 alkaen kohdasta 1:14:00 edustaja Karppisen kysymyksestä lähtien.
Kysymys pysyy myös raamattukysymyksenä huolimatta Raamatun kirjoitusajankohdasta. Muuten totean, että Nieminen on unohtanut ilmeisen sujuvasti mm. Kaanaan häät, jossa rabbi suoritti avioliittoon vihkimisen. Pappisedustaja TT Sammeli Juntusen kysymys koskien spn-liittoja aiheutti myös hieman ”pallon” vierittelyä puolelta toiselle.
Kosti: Jeesuksen ajan Palestiinassa ihan samoin kuin Suomessa aina 1900-luvun alkuun asti suvut sopivat keskenään, kuka nai kenetkin. Vanhemmat määräsivät aviopuolison.
Ala-ikäisten naittaminen keskenään ei ollut poikkeuksellista, pikemminkin yleistä, ja on edelleen tavallista monissa lähi-idän kulttuureissa.
Kaanaan häissä on saatettu naittaa 7-vuotias 12-vuotiaalle. Tai 7-vuotias 70-vuotiaalle? Rabbi varmasti siunasi, ei epäilystäkään. Tämäkö on sinusta kristillisen avioliiton esikuva? Tähänkö vetoat, kun haluat estää, että kaksi toisiaan rakastavaa, toisiinsa sitoutunutta, kristittyä aikuista ihmistä haluaa ev.lut. kirkon siunauksen avioliitolleen?
Mitä mieltä olette siitä, että kaikki valheet joita kirkko on teille syöttänyt oman uskontonsa elinvoiman kartuttamiseksi, tulevat kuitenkin teille synniksi, koska te ette ole suhtautuneet kriittisesti mihinkään, mitä sieltä on tullut.
Ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun, ja jumala käsitetään uskossa ihmiseksi, mieheksi. Aikaa on kulunut, ja Kaikkivaltias ymmärretään nyt paljon suurempana, kuin Galiean tiellä kävellut romaanihahmo, jota pitää ylentää, että hän pysyisi muistissa. ”Jumaliksi sanottiin niitä, joille Jumalan sana oli tullut.” Siis myös VT:n profeetat ja kaikki, joille tuli herran sana. ” Minulle tuli tämä herran sana ” sanovat he. Jeesus sanoo olevansa jumalan poika, mutta kukaan profeetta ei ollut hänen isänsä, mutta hän toisti heidän sanojaan, ja niitä sanotaan hänen omikseen.
Kirkon oppia sanotaan Kristilliseksi opiksi, ja näin te kaikki kristityt, olette sen synnin kantajia. En väitä etteikö siellä olisi myös oikeaa oppia, koska suuri osa on kopioitu VT:n puolelta, mutta kehystarina on puppua. Ja sen ympärillä kaikki ritaalit ja muut kokoukset eivät ole muuten tärkeitä, kuin mitä lapsille on leikki ja tiernapojille laulut.
”Vapauteen Kristus vapautti ” kuuluu sanonta, ja tämä vapaus on kyllästetty erilaisilla muotomenoilla ja kansalaisten pakkohiljaisuudella, jossa ei ole edes sananvapautta. Kirkolla on oma käsitys vapaudesta. Ja vaikka laki on kielletty yleisesti, koska lakia noudattamalla ei pääse tavaaseen niin, on se hauska ottaa mukaan silloin, kun halutaan jotain kieltää. Kaikenlisäksi kirkkolaki on heidän itsensä laatima.
Ajatus Kaikkivaltiaasta, kaiken Luojasta ja ylläpitäjästä, ei löydy evankeliumista, eikä kirkosta, vaan VT: puolelta, ja kristinuskolle VT ei ole olemassa, koska sille on annattu nimi Vanha testamentti.
Ulkopuolisena kirkko on kirjoittanut Uuden testamentin, jossa Poika on ainoa perillinen, mutta hän ei ole kuollut, vaikka murhasyytökset raikuvat. Poika siis elää, ja näin ollen perintöä voi jakaa. Kuten Paavalikin san sanoo, että” Kuolema on ensin toteen näytettävä. ”
Lisäselvityksenä edelliseen.
Kysymys Kristillisesti on taivaallisen valtakunnan perinnöstä, joka uskotaan saavan Pojan kautta. Isä on siis antanut kaiken vallan Pojalle, testamentannut vallan pojalle.
Isä on kadonnut, vallankäyttäjänä.
Jos siis Poika omistaa tuon valtakunnan ja on tehnyt uuden testamenttin, testamenttia ei voi lukea, eikä omaisuutta jakaa, ennenkuin laatijan kuolema on toteennäytetty, kuten sen Paavalikin ilmaisee. Poika kuitenkin elää, koska otti henkensä takaisin, ja siksi kaikki tässä tarinassa on auki ja vain luulon, eli uskon varassa.
Jo kokonaisuudessaan tarina on satua, satua joka vielä ontuu, mutta eikö kysymys olekin lapsista, eli lapsen uskosta.
Ihmisten hyväksikäyttöä, elinkeinon harjoittamisen ja omaisuusmassan kartuttamiseksi, lasten huiputtamisen- ja hyväksikäytön kautta. Mutta eihän se ole pakko uskoa, enää, kun kasvaa aikuiseksi.
Pienet askelet on helpompi korjata kuin pitkät harppaukset, jos ollaan etenemässä väärään suuntaan. Kirkkomme hämmennyksen keskellä on syytä nöyrtyä rukoilemaan psalmin sanoin: ”Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps.139:24 KR 1933)
”On aikamoisen julkeaa vaatia Jumalaa muuttamaan sanansa ”ihmisrakkauden todellisia” tarpeita vaativaksi.”
Jumalala ei olut mitään tätä BERIT*iä vastaan, missä Daavid sanoi rakastamansa Joonatanin rakkautta ’naisen rakkautta ihanammaksi: ””Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.”
Kosti Vasumäki.
Kirjoitit kommentissasi Mikko Niemiselle: ”Ole hyvä ja etsi Raamatusta kohta, josta löytyy esimerkki spn-parien siunaamisesta avioliittoon.”
Pyytäisin sinulta. Ole hyvä ja etsi Raamatusta kohta, josta löytyy esimerkki heteroparin siunaamisesta avioliittoon.
Olen pyytänyt tätä sinulta aikaisemminkin, mutta silloin et sitä löytänyt. Avioliitto on yhteiskunnallinen sopimus ja kirkkomme papeille on annettu vihkimisoikeus. Avioliittolaki on yhteiskunnan säätämä ja nykyisen avioliittolain mukaan voidaan avioliittoon vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Em. on Kosti sinunkin hyvä tajuta. Raamatusta emme löydä kaikkea elämän ohjeita.
Kaanaan häät!
Kosti: Anteeksi ylläpito, kopioin tähän nyt aiemman vastaukseni.
Jeesuksen ajan Palestiinassa ihan samoin kuin Suomessa aina 1900-luvun alkuun asti suvut sopivat keskenään, kuka nai kenetkin. Vanhemmat määräsivät aviopuolison.
Ala-ikäisten naittaminen keskenään ei ollut poikkeuksellista, pikemminkin yleistä, ja on edelleen tavallista monissa lähi-idän kulttuureissa.
Kaanaan häissä on saatettu naittaa 7-vuotias 12-vuotiaalle. Tai 7-vuotias 70-vuotiaalle? Rabbi varmasti siunasi, ei epäilystäkään. Tämäkö on sinusta kristillisen avioliiton esikuva? Tähänkö vetoat, kun haluat estää, että kaksi toisiaan rakastavaa, toisiinsa sitoutunutta, kristittyä aikuista ihmistä haluaa ev.lut. kirkon siunauksen avioliitolleen?