On epäselvää, osaako Jumala lukea?
Ajattelin kirjoittaa omasta elämästäni, sillä luulen tietäväni siitä jotain. Tosin helpommin sanottu kuin tehty. Aikani asiaa kynä kädessä pohdittuani, joudun olemaan rehellinen: en tiedä elämästäni kovinkaan paljon, sillä muisti on vajavainen, valikoiva ja juonikas.
Elän pääosin nykyhetkeä, eikä siitä ole paljon kerrottavaa. Toisaalta, juuri siinä on kaikki, arjen mitättömät yksityiskohdat, elämän koko täyteys, muistojen riekaleet, toiveiden lepatus tulevaisuuden tuulessa...
Itsestään ei voi kirjoittaa ilman muistoja.
*
Ensimmäinen kysymys kuuluu, kenelle ajattelin kirjoittaa.
Toinen kysymys kuuluu, miksi ylipäätään kirjoitan.
Kolmas kysymys kuuluu, miten kirjoitan.
Neljäs kysymys kuuluu, mitä haluan erityisesti kertoa.
Viides kysymys kuuluu, mihin lajityyppiin ajattelin kirjoitukseni liittyvän.
*
Keskitytään nyt ensimmäiseen kysymykseen. Ajattelin kirjoittaa itselleni. Se on helpoin tapa, sillä silloin kenenkään ei tarvitse lukea tarinaani tai muistelmiani tai omaelämäkertaani tai autofiktiotani (nämä ovat viidennen kysymyksen asioita).
Itselleen kirjoittaminen on samaa kuin ajatusten selvittäminen ja itsetuntemuksen lisääminen.
Päiväkirja on itselleen kirjoittamista. Jos edes ajattelee, että joku voi sen lukea, kirjoittaa yleisölle.
Entä voiko Jumala olla yleisö? Voi, sillä rehellisyys Jumalan edessä on rehellisen esittämistä, roolin ottamista. Mutta Jumalaa tuskin kiinnostaa rehellisyyden esittäminen, sillä hän on jo nähnyt kaikki esitykset ja näytelmät, hän tuntee kaikki juonet ja vuorosanat. Näytelmä nimeltä Erään hurskaan yksilön elämä ei tarjoa hänelle sisällöllisiä tai dramaturgisia yllätyksiä.
Suoraan Jumalalle ei siis kannata kirjoittaa. On nimittäin epäselvää, osaako hän edes lukea.
*
Oletko sinä kirjoittanut mu(i)stelmasi tai edes ajatellut kirjoittavasi sellaisia. Miksi?
13 kommenttia
Olli S.
”Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan,…” (Luuk. 4:16)
Tämän lähteen mukaan Jumala osaa lukea.
Ajattelen niin, että Jumalalle ei tarvitse kirjoittaa, Hän tietää kumminkin asiat. Vanhemmalla iällä voi olla terapeuttista kirjoittaa itselle ja koittaa selittää ongelmkohtia ymmärrettäviksi. Eniten kuitenkin ajattelen jälkeläisiä, jotka ovat nähneet elämästäni vain osan ja saattavat ihmetellä moniakin asioita. Voin siis kirjittaa itsestäni puolustuspuheen, kun kumminkin myöhemmina ratkaisujani tai tekojani arvpostellaan.
Eikö Hän, joka loi ihmisen…jne
Kirjoitamme helposti persoonaamme katsoen jolloin tulee kirjoitetuksi naamiosta Ihmisen etupeilissä.
En sano kokemuksesta mutta enempi kirjoittaminen vaikka omasta kokemuksesta avaa tai syväluotaa uutta huomaamista aiemmin todeksi kokemastamme.
Taiteissa kuten liikunnassa syvempi ymmärtäminen tulee usein kuin vahingossa. Mielemme tekee työtä uudelleen järjestelyä varten kun kysymykset mielessämme olemme saaneet synnytetyksi.
Aikaa voi mennä kulua, mutta jonain päivänä kirkastusta syntyy.
Tosiaan, ei taida olla mitään todisteita, että Jeesus isasi lukea.
Kirjoittaja
Olli Seppälä
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Kotimaan julkaisupäällikkö - Tässä blogissa en käy minkään valtakunnan kirkkopoliittista keskustelua, vaan katson sisäänpäin mielen liikkeisiin hengellisen ja henkisen maisemissa.
Mikael Agricola kirjoitti viisaasti: ”Kyllä se ymmärtää suomen kielen joka tuntee kaikkein mielen.” Siis sen, mitä haluaa Jumalalle sanoa voi ilmaista suullisesti, kirjallisesti tai vain mielessään. Hän kyllä tietää mitä ajattelet, senkin mitä yrität häneltä salata.
Ilmoita asiaton kommentti