Nyt Joulun aikaan useanlaiset vaivat kohtaavat parisuhdetta.Olisiko kirkon aika katsoa toimintamalleihinsa ettei näin montaa unetonta yötä Ihmisten tarvitsisi viettää kipujensa kanssa.
Mielestäni kirkolla vastuun ottaminen tarkoittaisi aviosopimuksen esittämistä vihkiparilta ennen papin Aamenta.
Kirkkohallitus halutessaan kahdessa viikossa tekisi pohjan minkä pari kuulutuksia hakiessaan saisi mukaansa useampana samanlaisena kappaleena virheitä varten.
Nyt olemassa oleva paperi todistettaisiin samalla kun vihkimisen todistajat nimensä kirjoittavat. Toki aviosopimukselle voisi olla eri todistajat ”saattojoukosta”.
Tuloste olisi näin uudistuvaa sorttia mutta se hyvin alkuun kertoisi kirkon olevan tosissaan kun puhutaan heteroseksistä ja yhteiselämän velvoitteista. Lisääntyneen ymmärryksen myötä uudet kihlaparit saisivat aina ”päivän pohjan” sopimustansa varten.
Tässä aviosopimuksen pohjassa kerrottaisiin ko.kohdissa avoimesti ennakoimattomista asian katsomisen mahdollisuuksista jolloin asiaa kehotettaisiin katsomaan juristin kanssa.
Onko sitten lyhyestä keskustelusta n.300 euroa liikaa, usein vähemmän, kun häät useasti maksavat hiukka enemmän.
Miehelle usein epäonnistuneen naisen katsomisen jälkeen jää vaivaksi elatusmaksut jolloin hyväkin mies on pelistä pois pitkäksi aikaa katsoa toista puolisoa.
Toimituskeskustelu olisi näin paikka missä kävelemisen ja kyykistymisen lisäksi käytäisiin läpi sillä hetkellä valmiina oleva aviosopimus. Papit ovat notkeita ja lyhyessä ajassa Heistä tulisi asiantuntijoita korjauksia katsomaan kysymyksissä kun niitä ilmenisi. Pappi viimeistään voisi ehdottaa josko juristia tarvittaisiin.
Edellistä voi katsoa kysymyksellä välittääkö kirkko pätkääkään edes heterosuhteista kun edelliseen katsomiseen ei ole päästy vaan onko kysymys pohjimmiltaan halusta tehdä toimituksia kasuaalissa.
Miksi edellistä kirkko ei ole halunnut ottaa työkalupakkiinsa on vaikea ymmärtää koska vakavoituminen aviohaasteen edessä elämän raadollisuudessa syventäisi kirkollisen toimituksen syvyyttä olla Jumalan kasvojen edessä lupaamassa ja tahtomassa rakastaa niin myötäleissä kuin vastuksissakin tulevaa puolisoa.
Kirkon ja sen alttarin siunaus tulevalle parille olisi myös yhdellätavalla merkittävämpi tehtyjen sitoumusten avittamana katsoa eteenpäin sillonkin kun omat intohimot arvostuksissa haluaisivat viedä voiton kieltäymyksestä katsoa niitä vastaan.
Asia koskisi myös samansukupuolista konsensuksen vahvistamista pyytäviä.
Heillehän asia vanhemmassa iässä on usein jo tuttua asiaa joten suurimmat haasteet eivät ole siellä.
On hämmentävää katsoa Ortodoksista asian huamaamista. Toki heillä samansukupuolisen asiasta ei puhuta kuten meillä, mutta heillä Jumala haluaa pelastaa kaikki uskovat ja yhteydessä olevat.
Onko nyt eroa meillä olla oikea vai vääräoppinen.
Itse olen katsonut samansukupuolisen samanmielisyyden asiaa Jumalan katsottavaksi.
Tätä pitää katsoa janassa minkä itse kukin saamme täällä olla paratiisissa yhdessä Herramme lahjojen kanssa mitkä nekin näyttävät tuottavan suuresti harmia osalle läsnäolevissa.
Onko totta tärkeimmän yhteiskunnallisen instituution yhdessä koululaitoksen kanssa synnyttävän näin vähän palautetta.
Voiko tämä olla totta, vielä 300.aa vilkasua menemättä rikki.
Tämähän pitää jakaa viikkolehtiin, josko sillon palautetta tulisi.
Katsosin vaan asian merkittävyyttä kun ”kirkolliskokouksen käytävä” sananen synnytti yli 860.tä vilkaisua.
Onhan tässä asia kovasti merkittävämmästä katsoa nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin kirkollista toimitusta hakiessaan.
On meillä toki kirkon tarjoama perheneuvonta.
Parit harvemmin sinnepäin katsovat akuutissa tilanteessa, vaan jälkeen kun kaksi kolme kriisiä on eletty.
Tämä tarkoittaa tunnetasolla vahvojen tunteiden syntymisen aikaa jolloin puristamalla itsestä usein päästään eteenpäin joksikin ajaksi.
Kun perheterapia katsoo asiana palauttaa alkuperäistä puolisoiden välille on tämän syntyneen tunnetason ylittäminen haastava paikka.
Eikö näin olisi perheterapiaakin katsoen järkevää syventää puolisoiden toisensa katsomista tulevaisuuden mahdollisuuksiin kuin haasteisiin katsomalla Heille asiaksi laatia ja vahvistaa aviosopimus yhdessä vihkitodistuksen kanssa ennen papin Aamenta.
Jos tämä on liian haastavaa kirkolle en voi ymmärtää mistä vastus nousee.
Kysymys ei voine olla myöskään Pyhyyden asiasta vahvistaa kahden Ihmisen konsensus Jumalan kasvojen edessä vaan asiasta minnepäin ei haluta katsoa tekemättömissä töissä.