Talvi- ja jatkosodan jälkeen osa suomalaista joutui lähtemään kotiseuduiltaan kansainvälisen aggressiivisen kuntarajamuutoksen vuoksi. Heitä on tavattu kutsua evakoiksi.
Paitsi nyt viime aikoina kun Suomeen on tullut suurin joukoin turvapaikanhakijoita, on esitetty rinnastus, että tilanne on sama kuin sotien jälkeen. Että evakot olivat pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Rinnastus ontuu monella tavalla ja on löysää ajattelua, vaikka toki evakot lähtivät pakoon sotaa ja etsivät turvaa.
Evakot – käytettäköön heistä tätä sanaa – olivat suomalaisia, jotka joutuivat olosuhteiden pakosta muutamaan toisaalle. He eivät edustaneet toiseutta, kokonaan erilaista kulttuuria, vaan olivat suomalaisia, puhuivat samaa kieltä ja tunnustivat samaa uskontoa, osa ortodoksista suuntaa, osa luterilaista. Heitä tuskin tarvitsi kotouttaa, saati ohjata kielikursseille.
Jälkikäteen katsottuna yli 400 000 siirtokarjalaisen – taas uusi termi! – asuttaminen ja solahtaminen osaksi muuta maata kävi sutjakkaasti. Mutta yksilötasolla löytyy varmasti ikäviä tapauksia ja hyljeksinnän kokemuksia.
Karjalan liiton sivuilla puhutaan siirtolaisista, joita sodan jälkeen oli noin 430 000, heistä karjalaisia 407 000. Lisäksi kotiseutunsa joutuivat jättämään Petsamon sekä osa Sallaan ja Kuusamon asukkaista. Heitä oli noin 23 000. Eikä unohtaa sovi Porkkalan alueelta poissiirrettyä yli 7000 asukasta.
Evakot eivät olleet turvapaikanhakijoita, koska he eivät ”hakeneet” turvaa, heitä eivät viranomaiset voineet määrätä karkotettaviksi maasta. Toki viranomaiset saattoivat määrätä heille esimerkiksi asutustilan paikan.
Nimittely on turhaa. Kannattaa kuunnella asianomaisia itseään ja suhtautua kunnioituksella niihin käsitteisiin ja ilmaisuihin, joita he itseymmärryksen viisaudella käyttävät. Ei kannata leimata evakkoja tämän päivän leimoilla. Se on loukkaaavaa.
Faktana pysyy, että sotien jälkeen noin 11 prosenttia suomalaista oli (valitse mielestäsi oikea ilmaus): pakolaisia, maansisäisiä pakolaisia, turvapaikanhakijoita, evakkoja, siirtolaisia, siirtoväkeä, maahanmuuttajia…
– Olli Seppälä –
”Siirtokarjalainen” on sekä osuva että hyvin suomenkieleen sopiva nimitys.
Hyvin siirtokarjalaisilla on mennyt ainakin taloudellisesti. Ystäväni ja työtoverini VTT Matti Sarvimäki osoitti väitöskirjassaan vuonna 2009, että ”… evakoksi joutuneiden miesten keskitulot olivat noin 11 prosenttia muita korkeammat. Naisten kohdalla vastaavia eroja ei ollut. ”
( http://epub.lib.aalto.fi/en/diss/?cmd=show&dissid=373 )
Itse olen 2. polven siirtokarjalainen sekä isän että äidin puolelta.
Jari Haukka :”Ystäväni ja työtoverini VTT Matti Sarvimäki osoitti väitöskirjassaan vuonna 2009, että “… evakoksi joutuneiden miesten keskitulot olivat noin 11 prosenttia muita korkeammat.”
Osoitapa tuo sama maanhankintalain korvausten ja myöhemmin muulle väestölle kuuluvan sosiaaliturvankin ulkopuolelle jätetyille yrittäjille, jotka omaisuutensa menettäneinä jätettiin maksamaan mm. rajan taakse jääneiden yritystensä laajennuksiin ennen talvisotaa ottamia ulkomaisia velkoja.
Monet yrittäjät ajautuivat sodan jälkeen konkurssiin ja vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan heidän rajan taakse jääneet kiinteistönsä olisi pitänyt kansallistaa ja maksaa niistä asiaankuuluva korvaus, että omistusoikeus olisi siirtynyt, sitä ei tehty, vaikka monet heistä omistavat yhäkin viralliset asiakirjat, jotka todistavat heidän olevan rajan taakse jääneen omaisuutensa omistajia.
Ulkoministerinä toimineen Tuomiojan Radio Eho Moskvyssä v. 2006 esittämä väite, että kaikki evakot olisivat saaneet ”täyden kompensaation menetyksistään” on valhe.
Kenen olisi pitänyt maksaa korvaus kiinteistöistä?
Juhani Ketomäki :”Kenen olisi pitänyt maksaa korvaus kiinteistöistä?”
Neuvostoliiton tai Suomen, joka luovutti omaisuutta. joka ei sille kuulunut. Venäjä on jo vuonna 1907 liittynyt Haagin sopimukseen, jossa on suojattu yksityinen omistusoikeus sotatilanteessa ja se liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen 5.5.98. Tuosta hetkestä lähtien sopimuksen artiklat ovat olleet sitä velvoittavia.
Mielestäni asiaa olisi pitänyt ryhtyä valtiotasolla selvittämään viimeistään siinä vaiheessa, kun Venäjä salli yksityisomistuksen, että kiinteistöjensä omistajiksi haluavat suomalaiset olisivat olleet entisillä kotiseuduillaan kumppanuussopimuksen mukaisestu tasa-arvoisia omistajia federaation kansalaisten kanssa kuten federaation kansalaiset ovat Suomen maaperällä tasa-arvoisia omistajia Suomen kansalaisten kanssa.
En ihmettele ollenkaan, että toinen kansainväliseen oikeuteen perehtynyt asianajaja sanoi, että hän ei sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta, etteikö kansainväliseen oikeuteen voitaisi vetää myös Suomen valtio, kun se ei ole huolehtinut omien kansalaistensa oikeuksista.
Hyvä Tuula H,
Ihmiskohtaloita oli monenlaisia. Onneksi maan vapaus kuitenkin säilyi.
Kuka on tämä asiantuntija? Mikä on se kansainvälinen oikeus? Sen täytyy olla joku tuomioistuin eli mikä on sen nimi? Kuka sinne voisi Suomen haastaa ja mitä vaatia? Mitä tarkoittaa ettei Suomi ole huolehtinut kansalaistensa oikeudesta?
Juhani Ketomäki,
toisen asianajajan kanssa keskustelin Triesten kansainvälisessä konferenssissa, jossa tehtiin sopimus Euroopan Pakolaisten ja Karkotettujen Liiton perustamisesta ja toiselta asianajajalta saimme tietoa kirjallisesti, kun kysyimme hänen mielipidettään asiasta ennen kuin annoimme toimeksiannon Suomen pätevimpiin ihmisoikeusasianajajiin kuuluvalle Markku Fredmanille.
Hän teki kolmen yksityishenkilön puolesta valituksen kansainvälistä oikeutta edustavaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jonka päätöksiä valtioiden on noudatettava ehtona Euroopan Neuvostoon kuulumiselle. Asianajajilta saamamme tiedot ovat heidän pyynnöstään luottamuksellisia, joten en paljasta heidän nimiään.
Valitukseemme sovellettiin EIT:ssä käyttöön otettua Filtering Section –menettelyä, jolla pyritään vähentämään Venäjän federaatiota vastaan tehtyä valitusruuhkaa, johon tuomioistuin on ollut tukehtumassa, eikä valitusta otettu käsiteltäväksi, mutta kun omistusoikeuskysymykseenkään ei EIT:ssä otettu kantaa, asia jäi yhäkin avoimeksi ja selvittämättä.
Lisätietoa kansainvälisestä oikeudesta ja sen periaatteista ”löydät vaikka googlaamalla” pilvin pimein, jos haluat.
Ei se omistusoikeuskysymys mitenkään epäselvä ole. Suomi joutui pakon edessä luovuttamaan Karjalan joten sen omistusoikeus siirtyi Neuvostoliitolle. Fredman on toki tehnyt paljon valituksia mutta tietääkseni hävinnyt suurimman osan. Kuulostaa oudolta että jos EIT ei ole ottanut johonkin oikeus kysymykseen kantaa että se olisi selvittämättä. Lähes kaikki oikeyskysymykset ratkotaan kansallisella tasolla. En usko väitettäisiin syystä m nkä vuoksi asiaa ei otettu käsiteltäväksi.
Muutenkin ihmettelen tätä pakkomiellettä. Luuletko että suurin osa suomalaisista olisi valmis siihen että Venäjälle ryhdyttäisiin esittämään aluevaatimuksia joista se on jo ilmoittanut että asia on ratkaistu.
Juhani Ketomäki :”Muutenkin ihmettelen tätä pakkomiellettä. Luuletko että suurin osa suomalaisista olisi valmis siihen että Venäjälle ryhdyttäisiin esittämään aluevaatimuksia joista se on jo ilmoittanut että asia on ratkaistu.”
Ilmeisesti tämä keskustelu päättyy siihen samaan, mihin nämä nettikeskustelut teidän ”kristittyjen tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden julistajien” kanssa aina ennenkin: saan tietää olevani natsi ym. ”muuta mukavaa”.
Onko niin, että jos federaation kansalainen ostaa kiinteistön Suomesta ja hänet merkitään omistajaksi Suomen kiinteistörekisteriin, kysymyksessä on ”aluevaatimus”? Mielestäni ei, eikä omistusoikeus lain mukaan pääty siihen, jos valtiorajoja muutetaan yhtä vähän kuin se päättyy esim. kuntarajojen muutokseen.
Sadat entisillä kotiseuduillaan olevien kiinteistöjen omistajuuden tunnustamista haluavat olivat vuosikaudet ennen EIT-valituksemme tekemistä lähettäneet Venäjän federaation Suomen konsulaatin antamien ohjeiden mukaisesti omistusoikeutensa tunnustamista koskevia hakemuksia saantitodistuksin suoraan Kremliin, missä ne oli kuitattu vastaanotetuiksi, mutta heille ei vastattu mitään. Kun asioiden hitaasta etenemisestä oli tehty valitus oikeuskanslerille, oikeuskansleri oli vastannut, että hän ei voi tehdä asiassa mitään, koska asia on Suomessa poliittinen eikä juridinen.
Valituksemme tarkoitus oli saada kansainväliseltä oikeudelta ennakkopäätös, ja jos se olisi ollut valittajille myönteinen, he olisivat voineet hakea omistajuutensa tunnustamista federaation oikeuslaitoksessa tuohon päätökseen vedoten ja tulla merkityiksi federaation kiinteistörekisteriin tasa-arvoisina omistajina federaation kansalaisten kanssa. Ennakkopäätös ei olisi ollut kollektiivinen, vaan jokaisen federaation kiinteistörekisteriin haluavan olisi pitänyt hakea asiaa erikseen.
Esim. nykyisin Kroatialle kuuluva Istrian niemimaa liitettiin Jugoslaviaan II ms:n jälkeen. Istrialaiset ovat alueelta sotaa paenneita italialaisia ”evakkoja” ja jo 50-luvun alkupuolella Italian valtio ryhtyi suojelemaan järjestöä säätämällä lain, jolla turvattiin järjestön toiminta valtion varoista. Yhdistys katsotaan kulttuuriyhdistykseksi, ja se harjoittaa mm. julkaisutoimintaa ja huolehtii istrialaisten muistomerkeistä ympäri maailmaa.
Kun yhdistyksellä on perinteisesti ylimmän valtiojohdon tuki [toisin kuin suomalaisevakoilla Suomessa], se on maassa yleisesti hyväksytty ja miltei 90% sen jäsenkunnasta kuuluu ikäluokkiin, jotka eivät itse ole kokeneet sotaa, mutta jotka haluavat sitoutua säilyttämään sodan muistot, vaalimaan Istrian italialaista kulttuuria ja oikaisemaan sodan jäljiltä jääneitä epäoikeudenmukaisuuksia.
Yhdistys ei aja rajamuutoksia, vaan italialaisten omistusoikeuden tunnustamista Kroatian alueelle jääneeseen omaisuuteensa. Istrialaiset kertoivat v. 2006 käynnistäneensä Kroatiassa jo yli 60 oikeusjuttua, joissa haetaan omaisuuden palautusta. Joulukuussa [2006] kuulimme järjestön edustajilta, että kolme näistä jutuista oli jo saanut myönteisen päätöksen.
Olennaista on mielestäni se että omistusoikeus nimenomaan päättyi rauhansopimuksessa. Sinulla menee eri maiden oikeusjärjestykset iloisesti sekaisin. Vaikka alue pakkoluovutettiin Neuvostoliitolle niin siitä huolimatta siellä muka koko ajan olisi ollut voimassa Suomen maakaari ja lainhuudatuslaki.
Juhani Ketomäki :”Olennaista on mielestäni se että omistusoikeus nimenomaan päättyi rauhansopimuksessa.”
Olennaisinta on, että jos asia olisi näin, Markku Fredman ei olisi ottanut valitusta tehdäkseen eikä Tarton yliopisto olisi ryhtynyt tekemään selvitystä siitä, kansallistettiinko rajan taakse jäänyt suomalaisomistajien omaisuus kuten kansainvälinen oikeus edellyttää.
Omistusoikeus voi siirtyä vain pakkolunastuksen/kansallistamisen kautta tai sellaisen asiakirjan välityksellä, jossa kiinteistön omistaja on allekirjoituksellaan vahvistanut sen, etä hän luopuu omistusoikeudestaan. Enkä usko että kansanedustaja ja Karjalan liiton entinen puheenjohtaja olisi Karjala-tulevaisuudessa seminaarissa vastannut omistusoikeutta koskevaan kysymykseeni, että ”onko teillä asiasta oikeuden päätös”. Heidän velvollisuuksiinsahan ihan-aikuisen-oikeasti näiden asioiden selvittäminen kuulusi, eikä meidän rivikansalaisten, joilta lopulta evättiin omatoiminen varojenkeruuoikeuskin tämän kysymyksen selvittämisestä aiheutuvien kulujen kattamiseen.