Olisiko se oikeasti mahdollista?

Kuuntelin autoradiosta Björn Vikströmin haastattelua. Toimittaja heitti kysymyksen: ” millainen kirkko olisi viiden vuoden kuluttua, jos teidät valittaisiin arkkipiispaksi". Sydän melkein hypähti rinnassa, kun kuulin vastauksen. Vikströmin haaveena olisi nähdä silloin kirkko joka olisi seurakuntalaisten kirkko. Käsitin hänen tarkoittavan sitä, että seurakuntalaiset olisivat silloin omatoimisesti järjestämässä seurakunnan toimintaa. Papit hoitaisivat pääasiassa toimituksia ja seurakuntalaiset ottaisivat kokonaisvastuun, kukin omalla sarallaan. En tiedä käsitinkö jotain väärin, mutta siinä olisi jotain mahtavaa.

Kirkolla on tosi hienot valmiudet monenlaiseen itseohjautuvaan toimintaan. Monet aktiivit seurakuntalaiset lähtisivät innolla organisoimaan toimintaa. Pappien rooli olisi silloin pääasiassa mahdollistajana ja konsulttina toimiminen. Siitäkin huolehtiminen, että toiminta pysyy kirkon arvojen mukaisena.

Joissakin seurakunnissa tuo malli jo toimiikin. Seurakuntalaiset muodostavat tiimejä ja organisoivat toimintaa aivan itsenäisesti. Seurakunta kokoontuu yhteiseen messuun, jonka järjestelyistä vastaavat tiimit papin kanssa. Seurakunta jossa on oikeasti mahdollisuus laittaa omat harrastukset ja osaamiset yhteisen asian hyväksi on varmasti myös vetovoimainen.

Seurakuntien toiminta tehostuisi monin tavoin. Työntekijöiden vastuualueet ovat usein, niin laajat, että he joutuvat tekemään työtään, ikäänkin vasemmalla kädellä. Koska mihinkään ei oikein täysillä kykene keskittymään. Silloin myös työilo katoaa helposti. Työstä ei silloin saa sisäisiä palkkioita.

Seurakuntalainen sen sijaan voi ottaa yhden osa-alueen hoitaakseen ja tiiminsä kanssa voi paneutua siihen täysillä. Hän voi silloin nauttia täysillä tekemisen ilosta ja jakaa sitä myös muille. Pääsisipä vielä näkemään tuon kaltaista selkeää muutosta kirkon toiminnan rakenteessa.

Jäin vain imettelemään Vikströmin poikkeuksellisen hienoa näköalaa kirkon mahdollisuuksiin ja ehkä sitäkin, millä tavalla hän voisi tuon muutoksen saada aikaan.

21 kommenttia

  • Paavo Eero sanoo:

    Kyllä sinä Pekka olet kuunnellut haastattelun huonosti tai vähintään vääntänyt sen itselle mieluisaksi – Ei meidän aikanamme tullaista kukaan tosissaan vuodattele – Lukupulpetilla ja haavilla mennää niin kauan kuin haavin pohjalta helinän poikasta vähänkin kuuluu – Selkeä jatkuvuuden ja sen säilymmisen tahtotila merkkeineen lanmerkit nykysessä työnjassa ovat olemassa, ja että vasta osallistumisten ja jäsenyyden kadon kautta uusi tahtotila ajattu ajatteluun, jos ei sitä ennen ehditä vaihtaa firmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Kyllä sinä Pekka olet kuunnellut haastattelun huonosti tai vähintään vääntänyt sen itselle mieluisaksi – Ei meidän aikanamme tullaista kukaan tosissaan vuodattele – Lukupulpetilla ja haavilla mennää niin kauan kuin haavin pohjalta helinän poikasta vähänkin kuuluu – Selkeä jatkuvuuden ja sen säilyttämisen tahtotila merkkeineen ovat nykyisessä työnjassa olemassa, ja että vasta osallistumisten ja jäsenyyden kadon kautta uusi tahtotila ajattu ajatteluun, jos ei sitä ennen ehditä vaihtaa firmaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Uusi tahtotila ei avaudu jäsenkadon kautta. Sen näkeen noissa pienissä seurakunnissa, jotka yhdistetään isonpiin. Tahtotila ei niissä muutu miksikään. Viranhaltiat hoitavat tehtävät edelleen. Samalla yhteisöllisyyden kokemus katoaa. Hoidetaan työt viran puolesta, sieltä , isosta seurkunnasta käsin. Hengellisenä kotina ei sellaista seurakuntaa enää pääse kokoemaan. Työntekijöitä ja toimintaa ei silloin enää koeta omaksi.

    Kaupunkiseurakunnat eivät ole yhtään paremmassa asemassa. Niille käy ihan samoin, kuin pienille. Tahtotilan muuttumisen edellytys on riittävä jäsenmäärä ja kannatus. Nyt sen kykenee vielä tekemään. Tarvitaan työntekijöitä, jotka voivat toteuttaa uuden tahtotilan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Seurakuntalaiseten omaehtoiselle toiminnalle tulisi saada kirkon johdon tuki. Nyt tilanne on monin paikoin se, että juuri tuota vetovomaista tekijää pyritään tukahduttamaan viranhaltioiden taholta. Kuulin juuri seurakunnasta, jossa vielä äskettäin oli innostunutta musiikkitoimintaa. Kunnes kanttori tukahdutti sen ja toimina loppui siihen. Työntekijöiden valta-asema toimii usein esteenä omaehtoiselle toiminnalle. Viranhaltiat haluavat tehdä ainoastaan omalla tavallaan. Muiden tahtotilalle ei jää tilaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    On totta, että jäsenkato, rahojen ja työntekijöiden väheneminen ei ole mikään automaatti, jolloin otetaan vapaaehtoiset käyttöön. Kyllä jos asenteet ja vallanjako seurakunnissa ei muutu, niin tie on kuihtumisen ja ”viimeinen sammuttaa valot” – tie.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Puhutaan ja kirjoitetaan, näin monien vaalien alla, varsin kauniisti yhteisöllisyydestä ja miten sitä elävöitetään osallistamalla ja vastuuta jakamalla. Tosiasialliset pyrkimykset ovat kuitenkin täyttä lumetta, ja niin kauan kuin palkkoihin riittää verovaroja. Kun Pekka yhdestä ’vakaumuksellisesta’ kanttorista uskallat kertoa korviisi pahaa rajoittuneisuutta viestityn, minä taas voisin kertoa runsaasti aivan kokemuksellista tietoa siitä, miten huoli ja huolettomuus seurakunnan taloudesta ovat vaihdelleet tarpeen mukaan. Siksikin valitsisin ’aidon’ huolen tulevaisuuden näkymäksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Kuuntelin tuota haastattelua työn ohessa ja kyllä piispa puhui ummet ja lammet. Tuo ”seurakuntalaisten kirkko” jutun voi käsittää monella tapaa. Pekka sai siitä aiheen käsitellä unelmaamme. Piispan unelma saattoi olla täydet kirkot passiivisia kuulijoita. Kun toimittaja kysyi voisiko seurakunnassa toimiva herätysliike järjestää naispapittomia messuja piispa vastasi: kyllä jos kirkkoherra antaa luvan, mutta kirkkoherra on se joka määrää järjestyksen. En ota kantaa naispappeuteen, mutta käsitin kuitenkin kirkkoherralla olevan piispan mukaan täysi määräysvalta riippumatta mitä seurakuntalaiset ajattelevat opillisista asioista. Käytännössä se tarkoittaa maallikoiden toiminta on sallittua jos ollaan kirkkoherran linjoilla. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rumpuja ei tuoda kirkkoon, tuomas-messuja tai alfa-kursseja ei sallita, maallikot eivät voi jakaa ehtoollista, saarnata tai opettaa jne…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Seurakuntalaisen puolesta olisi kohtuullista, jos saisi itse valita seurakuntansa, eikä se aina määräytyisi asuinpaikan mukaa. Tuskin sen toteuttaminen suuria ongelmia tuottaisi. Olisihan siinä ainakin valinnanvapaus.

    Kirkon toimintaan kriittisesti suhtautuminen on melko uusi asia. Vielä pari – kolmekymmentä vuotta sitten se oli tabu. Sen näki siinä että, jos jokin epäkohta nostettiin esiin, niin siihen ei reagoitu kirkon taholta mitenkään. Nyt on pakko. Silti yhä vieläkin reagoinnissa on nähtävissä halua pyyhkäistä asioita maton alle.

    Maton alle menee monet ikävät kokemukset yhä. Sillä seurakuntalaisetkin harrastavat sitä. Ainakin silloin jos heidän yli kävellään ja omaehtoinen vapaaehtoistoiminta pakotetaan lopettamaan. Viranhaltianhan ei tarvitse seurakunnalle millään tavalla kertoa sitä, miksi jokin toiminta on yllättäen lopetettu. Se kokemus on toiminnan organisoijalle hyvin murskaava. Hänelle ei jää mahdollisuutta edes mitään mahdollisuutta selvittää asiaa. Asian nostaminen esiin kun, voisi aiheuttaa ongelmia muulle toiminnalle. Niinpä nekin asiat lakaistaan maton alle yhä.

    Siitä on vain seurauksena se, ettei muutosta ole ihan pian odotettavissa, kun edes ongelmaa ei oikeasti ole edes olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuskin seurakuntalaiset voivat vapaasti koskaan toimia oma-aloitteisesti , jollei siihen saada muutosta, että viranhaltijalla on valta tukahduttaa mikä tahansa toiminta, ilman mitään neuvotteluja, tai selityksiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kommenteissa on hyviä haasteita pappiskeskeisyydelle… Miten oli presbyteerinen hallintomalli?

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Presbyteeri

    Suomessa sen opillinen sisältö voisi olla Raamattu-tunnustuksellinen luterilaisuus, mutta jumalanpalveluksista vastaisivat myös presbyteerokset, – joilla olisi Raamattu-kurssien ja työssä oppimisen kautta saatu pätevyys.

    Mallia voisi kokeilla maallikkovaltaisissa herätysliikkeissä nopealla aikataululla perustamalla henkilöseurakuntia tms.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.