Olisiko mielenkiintoista nähdä enkeli?

Eri aikoina ihmiset kertovat nähneensä enkelin. Enkelikokemuksia on haastateltu ja niitä on runsaasti. Suomalaisessa kansankerronnassa ehkä tunnetuimpia on kertomus siitä, miten talvisodan alkupäivinä rintamaleveyden mitalta nähtiin enkeli, joka osoitti tulisella miekalla itään. Rintamamiesten kertomuksissa on muitakin enkelikertomuksia.

Skolastinen kvestio voisi hyvin olla: Olisiko enkelin näkeminen kiinnostavaa?

Miten tällaista käsiteltäisiin?

Selostettuaan ensin, miten enkeleillä ei ole ruumista, koska intellekti ei sitoudu aineeseen - eihän näet käsittäminen ole ruumiin vaan mielen toiminto – Tuomas Akvinolainen tarkastelee kysymystä siitä, voiko enkeli kuitenkin ottaa itselleen ruumiin.

Tuomas vastaa, että enkeli voi valmistaa itselleen ruumiin ilmasta tihentämällä sitä. Tästä syystä enkelinäyt eivät ole kuvitelmia vaan aitoja aistihavaintoja.

Enkelin ilmasta tihentämä ruumis on eräänlainen replika sitä muistuttavasta elävästä olennosta. Se ”näkee”, ”kuulee”, ”puhuu”, ”syö”.

Muinaisina aikoina enkeli jopa siitti lapsia, muuttuen välillä naiseksi ja välillä mieheksi ja ottaen joltakin ihmiseltä siemenen, kuten on laita esimerkiksi jättiläisten ja Sethin poikien syntyselityksen osalta -  kuitenkin siten, että nämä eivät ole enkelin tai ilmaruumiin varsinaisia elintoimintoja vaan aitojen elävien olentojen vastaavien toimintojen jäljenteitä.

Enkelit ovat näet vilpittömiä. Niiden valmistama replika ei ole petos vaan muistuttaa niin paljon kuin mahdollista elävää olentoa, jota se ei kuitenkaan ole.

Enkelit tekevät parhaansa. Vaikka ne itse eivät ole ruumiillisia, ne valmistavat niin paljon ruumiillisen jäljennöksen kuin niille on mahdollista ruumiillisten ja aististen olentojen kumppaniksi.

Jos talvisodan enkeli on näkynyt koko rintamaleveydeltä, voisi olettaa, että enkelin on täytynyt puristaa ilmaa vähintäänkin koko Karjalankannaksen alalta.

Tuomaan teorian näkökulmasta nähdyt enkelit ovat artefakteja ja intellektuaalisten substanssien teollista tuotantoa, jonka tuotteita käytetään kommunikaation välineinä. Tuomas kirjoittaa: ”Keskustelemalla tuttavallisesti ihmisten kanssa ne todistavat intellektuaalisten substanssien yhteisöstä, jonka osallisuuteen ihmiset odottavat niiden kanssa tulevassa elämässä pääsevänsä.”

Tämä näkymä odotuksistamme ja niiden täyttymyksestä on viehättävä. Ihminen kaipaa jäsenyyttä intellektuaalisten substanssien yhteisössä. Lisäksi on kiinnostavaa, että siihen liittyvä kommunikaatio tapahtuu Tuomaan väitteen mukaan enkelin valmistaman elävän olion replikan avulla.

Kun siis Gabriel, joka tuohon asti oli toiminut Paratiisin kuvernöörinä tuli ilmoittamaan Marialle, että Paratiisi on uudelleen avattu, hän toimi puristamalla usean kilometrin alueelta ilmaa ja valmistamalla näkyvän hahmon, joka puhui Marialle.

Kommunikoidessaan tuttavallisesti tämän kanssa Maria kommunikoi yhteydessä intellektuaalisten substanssien yhteisöön. Tällaisen on täytynyt olla noin 14-vuotiaalle kouluttamattomalle palestiinalaistytölle erittäin mieleenjäävä kokemus.

Omat kommunikointivälineemme ovat myös ajattelu- ja kommunikointitoimintojen artefakteja eli läppäreitä ja puhelimia. Ehkä tästä syystä näemme enkeleitä harvemmin.

Mutta jos pitäisi vastata kvestioon, olisiko mielenkiintoista nähdä enkeli, vastaan, että se olisi erittäin mielenkiintoista, kuitenkin muistaen, että kyseessä ei ole varsinaisesti enkelin näkeminen vaan sen valmistaman replikan näkeminen.

17 kommenttia

  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Enkeleitä voi peilata luontevasti myös liittyen Paavalin kokemukseen. Kuten (Apt27) toteaa, merimatkalla Italiaan laiva saapui vaivalla Kreetalle lähelle Lasaian kaupunkia. Paavalin varoituksista purjehtimisen vaarallisuudesta huolimatta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja koillismyrskyn iskettyä Kreetan edustalla laiva joutui tuuliajolle. Monta päivää ajelehtiessaan heiltä katosi viimein kaikki toivo. Myös Paavalilta. Siinä tilanteessa yöllä seisoi Herran enkeli Paavalin edessä joka sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Paavali. Sinä olet vielä seisova keisarin edessä, ja Jumala antaa sinulle sen lahjan, että myös matkatoverisi pelastuvat.” Näin myös tapahtui.

    Tuossa tekstissä siis kerrotaan, että Paavali äkkiä yöllä huomasi enkelin olevan vierellään. Loogisesti ajateltuna enkelin kvantiteettiin liittyy paitsi voima myös kyky ilmestyä ihmissilmien näkemättä ruumiillisesti myrskyssä ajelehtivaan laivaan tässä tapauksessa. Lisäksi hän voi kommunikoida kasvotusten Paavalin kanssa Paavalin mitenkään sitä hämmästymättä. Lisäksi enkelillä vaikuttaa olevan selkeä tieto siitä, mitä heille tapahtuu. He kaikki tulisivat pelastumaan, kuten myös sitten tapahtui.

    Oma johtopäätökseni on, että tässä tapauksessa enkelillä on Paavalin edessä liikkuva ruumis, joka on ilmiselvästi paikassa olematta kuitenkaan paikan rajoittama. Enkeli, joka on paikassa näyttää ottavan myös tilan. Enkelin substanssiin näyttää kuuluvan myös kvantiteetti, jonka tuntomerkki on sijainti, joka tässä tapauksessa on Paavalin edessä olematta kuitenkaan sijainnin rajoittama. Entä onko paikassa oleminen mitattavuutta ja olemista paikan sisältämänä? Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että enkeli ei ole ja on paikan sisältämä, jolloin hänellä on myös mitattavuutta ajassa. No en tiedä, miten pitkälle noiden enkelien ominaisuuksien suhteen voidaan mennä, mutta tuon tekstin (Apt27:8-25) perusteella olen noihin päätynyt tässä nimenomaisessa tapauksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Paavalinmerimatka on metaforin kertomus initaatiosta eli vihkimyksestä, missä on mukana , vesi, ilma, maa ja tulikoe. 1) Meri=vesi 2) Mysrky = ilma’ 3) Saari = maa 4) Nuotio = tuli

      Paavalin merimatka Maltalle alkoi 14 päivä ja luku 14 on kirjain JOD eli heprean käsi -ideogrammi! Merimatkalla laivassa oli 276 henkilöä ja luku 276 on kolmioluku 23, joka on kreikan kirjain psi joka on juuri Poseidonin, meren Jumalan sauva! Kertomus on siis vahvasti esoteerinen. Ei ole sattuma, että Johanniittain parantajaveljeskunta toimi sittemmin juuri Maltalla. Ja Maltalla on ’käärmeenkoloja’ eli initiaatioluolia runsaasti maan alla yhä tänään. Vanhaa intiaatiota kutsuttiinkin juutalaisuudessa sanonnalla mala jad eli ’käden täyttäminen’. Käsi saattoi saada tällöin parantavan voiman. Tästä lienee ollut myös kyse siinä kun ’käärme’ (ofiittiadepti vihki Paavalin) ’puri’ Paavalia käteen ja Paavali sen jälkeen paransi Maltan kuvernöörin isän. Käärme-palvonnan alku on Egyptissä, ofiitit eli eräs alkukristillinen lahko omasi sen Hermes Trismegistukselta, ja auringonpalvonta jumalineen saapui faaraoiden maahan Intiasta. Lohikäärme oli tiedon ja viisauden vertauskuva ja hierofantit, joihin Klemens Aleksandrialainen lukee myös Jeesuksen, kutsuivat itseään käärmeiden pojiksi. Jeesus kehotti opetuslapsiaan käärmeitten viisauteen. Käärme luo vanhan nahkansa ja syntyy uuteen ruumiiseen, lohikäärme on käärmeen voittaja. Ihmisen sisäinen taistelu. Käärme on eräässä merkityksessään myös phallistinen intohimo, mutta ei mikään ”Saatana”. Kiusausten erämaan Azazel oli paradoksaalisesti todellinen ihmiskunnan vapahtaja sillä hänellehän synnit vietiin erämaahan elävän uhrikauriin mukana.

      PAAVALIN MERIMATKA: Paavalin merimatka Maltalle alkoi 14 päivä ja luku 14 on kirjain JOD eli heprean käsi -ideogrammi! Vanhaa intiaatiota kutsuttiinkin juutalaisuudessa sanonnalla mala jad eli ’käden täyttäminen’. Käsi saattoi saada tällöin parantavan voiman. Tästä lienee ollut myös kyse siinä kun ’käärme’ (Ofiittiadepti vihki Paavalin) ’puri’ Paavalia käteen ja Paavali sen jälkeen paransi Maltan kuvernöörin isän. Käärme-palvonnan alku on Egyptissä, ofiitit eli eräs alkukristillinen lahko omasi sen Hermes Trismegistukselta, ja auringonpalvonta jumalineen saapui faaraoiden maahan Intiasta. Lohikäärme oli tiedon ja viisauden vertauskuva ja hierofantit, joihin Klemens Aleksandrialainen lukee myös Jeesuksen, kutsuivat itseään käärmeiden pojiksi. Jeesus kehotti opetuslapsiaan käärmeitten viisauteen. Käärme luo vanhan nahkansa ja syntyy uuteen ruumiiseen, lohikäärme on käärmeen voittaja. Ihmisen sisäinen taistelu. Käärme on eräässä merkityksessään myös phallistinen intohimo, mutta ei mikään ”Saatana”. Kiusausten erämaan Azazel oli paradoksaalisesti todellinen ihmiskunnan vapahtaja sillä hänellehän synnit vietiin erämaahan elävän uhrikauriin mukana. Kuitenkin teologia on erittäin epäjohdonmukaisesti tehnyt Azaelistakin erään Saatananoistaan

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Palaan vielä tuohon otsikon mielenkiintoiseen kysymykseen. Selatessani nettiä vastaani tuli Itä-Suomen yliopistossa tehty gradu: ”Enkeleitä – onko heitä? – Muisteltujen kokemuskertomusten representaatio enkeleistä (Elokuu 1912).”

    Eräs henkilö kertoo tekstin mukaan todeten; ”…olin opiskeluaikoina keskellä viikkoa joskus keskipäivän aikaan ylittämässä suurta vilkasta tietä ja juuri astumassa tielle… kun näkymätön seinä esti liikkumisen tai paremminkin eteenpäin menemisen.. huvittavinta tilanteessa oli asentoni. Olin jo irroittanut toisen jalkani maasta ja jo hyvän matkaa kallistunut eteenpäin ja tähän jäin. Olin täysin äimistynyt, mielessäni ei ollut minkäänlaista ajatusta, pääni siis ”löi tyhjää” -toki tiesin maailman lakien estävän tällaisessa asennossa pysymisen. Siinä siis seisoin yhdellä jalalla eteenpäin kallistuneena ja suu auki loksahtaneena nytkytin itseäni eteenpäin, minnekkään siitä liikahtamatta.

    Toki taakse en voinut yrittääkään koska olin yhden jalan varassa eteenpäin kallistuneena. Muistan kun yritin nytkyttää itseni ”irti” ja samalla katsoin suu auki oikealle ja näin vieressäni toisen kadunylittäjän, vanhemman rouvan, joka katsoi minua ja asentoani ihan yhtä suu auki. Sitten katsoin vasemmalle ja samassa suuri perävaunullinen rekka ajoi ihan nenäni edestä. Rekan jälkeen ”pitelevä voima” hävisi ja jatkoin kävelyä ihan ajatukset ”seis tilassa”. Meni aikaa vuosia ennenkuin mieleni pystyi tämän suojelukokemuksen sulattamaan. Ajallisesti aikaa ei mennyt varmaan kuin minuutti tai pari, mutta kaikki tapahtumat olivat kuin hidastettuna ja täysin selviä. ”

    Kuten tuo kertoja toteaa, ”tämän maailman lait” eivät pitäneet tässä tapauksessa paikkaansa. Tuo kertomus sivuaa osin omaa kokemustani Pariisin keskustassa. Liikenne oli kova ja olin juuri astumassa valottomalle suojatielle, kun tunsin oikeassa olkapäässäni käden kosketuksen. Pysähtymiseni oli aavistuksen omainen, mutta kuitenkin niin pitkä, etten jäänyt oikealta tulevan kovaa ajavan moottoripyörän alle, jonka renkaat hipoivat kenkiäni.

    Ilmoita asiaton kommentti