Olisiko kaksi päätä fiksumpi kuin yksi?

Kun mokaan oikein kunnolla, minulla on tapana syyttää siitä sitä isoa finniä, joka hartioitteni välissä keikkuu: ”Minkäs sille mahtaa, kun on sama pää kesät, talvet!” Ryhmätöitä tehdessämme meillä on tapana lyödä viisaat päämme yhteen. Useammin kuitenkin vertauskuvallisessa mielessä kuin kumauttamalla kallomme vastakkain. Vaan millaista elämä olisi sellaisilla siamilaisilla kaksosilla, joilla on yhteinen ruumis?

Pyydän sinua keskustelun alustukseksi lukemaan lyhyen tarinan, joka inspiroi minut kirjoittamaan jäljempänä olevat rivit.

https://www.hitechanalysis.com/uskomaton-tarina-kahdesta-siskoksesta-jotka-jakavat-yhden-kehon/

Eläydyin näiden sisarusten yhteiseen eloon niin täysin, että ryhdyin miettimään, millaista oma elämäni olisi, jos minulla olisi kaksoisveli, joka olisi minua lähempänä kuin lähin puhelin.

Tiedän, että tavallisia identtisiä kaksosia usein harmittaa se, että kaikki pitää jakaa samasta syntymäpäivästä lähtien. Vaan millaista olisi elämä, kun saman ruumiin jakavilla kaksosilla pitää aina olla samanlaiset vaatteet ja vissiin aatteetkin? Ilmeisesti unirytmin pitäisi olla samanlainen ja pitäisi myös toimia samassa ammatissakin, harrastuksista nyt puhumattakaan, koska kun kerran aina täytyy olla samassa paikassa samaan aikaan toisen kanssa. Toisen on varsin usein tarjottava veljelleen auttava kätensä, niin jännää kuin olisikin saattanut olla toimia nelikätisesti.

No, millaista mahtaisi elämä olla, jos Ruttopuiston rovastin veli olisi yhtä puhelias kuin minä itse? Meidän täytyisi vissiinkin alvariinsa hakeutua hiljaisuuden retriitteihin, että tajuaisimme joskus olla hiljaa. Nukkuminen olisi varmasti mielenkiintoinen kokemus, olen näet levoton nukkuja, joka ei millään meinaa löytää hyvää asentoa ja heittelehdin rauhattomasti puolelta toiselle. Silloin se toinen pää saisi kunnolla kyytiä. Päittemme väliin pitäisi varmaan laittaa ohut tyyny, sillä nukkuessa pruukataan pitää pää tyynyssä.

Usein heräisin yöllä siihen, että nyt se velipoika on näemmä halunnut  nukkua puolisotilaallisessa nato-asennossa ja minä olen sitten erkaantunut päänalusestamme, kohonnut päätäni veljeäni ylemmäksi.

Rippikoulussa kahdesta päästä olisi varmasti hyötyä. Toinen pää nukkuisi yöt ja valvoisi päivät, toinen taas tekisi toisin päin. Leirin puolivälissä vaihdettaisiin osia. Yhteinen pirteytemme ajaisi leiriläiset epätoivoon, kun toinen meistä olisi aina yöllä sitkeänä sissinä jahtaamassa yöjuoksulla olevia leiriläisiä.

Saarnatuolissakin meillä voisi olla kivaa. Seurakuntalaisetkin voisivat tykätä jatkuvista dialogisaarnoistamme edellyttäen, että emme alvariinsa joudu ristiriitaan näkemyksinemme.  Öljyllä voitelu tapahtuisi tuplanopeudella. Liturgiat sujuisivat jouhevasti, kun työt jaetaan puoliksi ja toinen aloittaa vuorolukunsa heti siitä mihin toinen lopetti. Messun päätteeksi seisoisimme keskellä eteisen käytävää ja kättelisimme vikkelästi kirkosta poistuvan väen toinen oikealla, toinen vasemmalla kädellä.

Mitä hameväkeen tulee, niin varsin todennäköisesti  meitä odottaisi selibaatti, sillä on vaikea kuvitella, että joku naisihminen suostuisi kiehnäämään meistä jommankumman kanssa, etenkin kun tietää, että broidi ei voi jättää kyyhkyläisiä koskaan kahdestaan.

Entäs uskonelämän hoitaminen sitten? Raamattua voisimme iloisesti lukea ääneen toinen toisellemme, samaten tarvittaisiin vain yksi yhteinen iltarukous. Koska kaksipäisyytemme olisi joka tapauksessa tehnyt meistä tunnettuja, tilaisuuden  voisi hyödyntääkin. Yhteinen Radio Dei-ohjelma voisi aivan hyvin käydä laatuun, mutta emme varmasti häpeäisi telkkarissakaan esiintymistä. Istuisimme tummassa studiossa mustissa vaatteissa, jolloin katsojat näkisivät vain kaksi viuhtovaa kättä ja puhuvaa päätä. Pitäisi varmaan sopia näin veljesten kesken, että emme puhuisi toistemme päälle vaan malttaisimme kuunnella loppuun asti, mitä toisella on sanottavaa.

Kunnostamme ja ruokavaliostamme meidän täytyisi pitää aivan erityisesti huolta, sillä jos me jaamme sisäelimemme, niin kun toinen meistä kuolee, taitaa noutaja tulla sitten toisellekin. Entä miten paljon ruokaa me voimme leipälävistämme lappaa yhteiseen vatsaamme niin ettemme halkea?

Jos kävisi niin ihmeellisesti, että toinen meistä jäisi toisen jälkeen vielä henkiin, niin silloin vissiinkin haudattavaksi jää pelkkä pää, joka on irrotettu hartioitten välistä? Hautapaikkaa voisi täysin oikeutetuksi kutsua pääkallonpaikaksi.

Pääpiirteissään tällaista voisi elämäni olla siamilaisen kaksoisveljen kanssa: Ei kävisi aika pitkäksi eikä elämä yksinäiseksi. Seuraa olisi aina, vaan olisiko tuo seura itseäni parempaa, kas, siinäpä vasta pulma.

 

1 kommentti

  • Maailman tilanne on tällä haavaa niin kinkkisen kimurantti, että joutilas mieleni hajoaa, jos sitä alvariinsa mietin. Eläkeläisenä minulla lienee oikeus tässä suhteessa ruveta toisinajattelijaksi. Mieleni kiinnostui tästä kaksipäisyysasiasta ja minä soin sen mielelleni mielelläni.

    Kahta asiaa tässä pähkäilen parhaillaan:

    1) Jos yllä mainitut siamilaiset kaksoset treenaavat kuntosalilla, niin riittääkö, että vain toinen ähkii ja puhkii?

    2) Kummallakin naisella on ajokortti. Jos he autoillessaan joutuvat onnettomuuteen, niin mistä himskatista poliisi voi tietää, kumpi ajoi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121