"Olet minulle uskon sisar, oletpa mitä mieltä tahansa"

Meillä on kristikuntana vielä toivoa. Näin minut sai ajattelemaan eräs Lähetyshiippakuntaan (Luther-säätiöön) nyttemmin kiinnittynyt Facebook-ystäväni.

Osallistuin tämän miehen seinällä keskusteluun linkistä "Eroa arkkipiispa Mäkinen". Edustin keskustelussa kait ainoana sitä kantaa, että meillä on mielestäni viisas ja Raamatun hengelle syvästi uskollinen arkkipiispa. Muiden keskustelijoiden mielestä arkkipiispan tulisi erota, koska hänen näkemyksensä samaa sukupuolta olevien avio-oikeudesta eroaa kirkon virallisesta kannasta ja Raamatun totuuksista. Ilmassa oli aitoa pelkoa siitä, mihin kirkkomme on menossa.

Pyrin ilmaisemaan itseäni rauhallisesti, mutta silti joku koki minun jyräävän ja laittavan luita kurkkuun. Säikähdin ja pahoittelin, koska  ajattelen niin, että kenelläkään ei ole täydellistä ymmärrystä Jumalasta ja totuudesta - ei totisetsi myöskään minulla. Ihmisen ymmärrys on aina rajallinen. Minulla on asioista omat vahvat mielipiteeni, jotka perustuvat omaan vajavaiseen ymmärrykseeni. En silti koskaan ajattele automaattisesti olevani oikeassa - saati ainoana tai ikuisesti oikeassa - yhtään missään asiassa. Voin vain lausua ääneen niitä ajatuksia, joita historiaan ja teologiaan ja Raamattuun tutustuminen, oma sydän ja omatunto sekä omat elämänkokemukseni ovat muovanneet.

Minulle keskustelu tarkoittaa sitä, että jokainen saa vapaasti lausua ääneen erilaisia ajatuksiaan ja mielipiteitään - ja sitten niitä voi vapaasti kommentoida. Olen ollut erityisen iloinen tästä fb-ystävyydestä siksi, ettei omasta ystäväpiiristäni tulisi liian samanmielinen. On kiinnostavaa kuulla eriäviä mielipiteitä, on hyvä pysyä kärryillä toisin ajattelevien mietteistä. Olen hyvin herkkä kaikille väitteille siitä, että jyrään - koska vastustan jyräämistä niin vahvasti. Haluan tutkia itseäni tarkasti tässä asiassa.

Lähetyshiippakunnan miehen yksityisviesti kirkasti päiväni: "Moi, älä ole pahoillasi kommenteista. Kristillisessä rakkaudessa olet minulle uskon sisar, vaikka olisit mitä mieltä tahansa." Pystyin vastaamaan täydestä sydämestäni: Kiitos samoin, olet minulle veli Kristuksessa! Edustamme teologisissa näkemyksissämme (ja myös herätysliiketaustojemme puolesta) jopa jonkinlaisia äärilaitoja. Olemme todella monista uskonelämää sivuavista teemoista aivan eri mieltä. Minä kannatan lämpimästi ja vakaumuksellisesti naispappeutta ja sukupuolineutraalia avioliittolakia, joita hän vastustaa yhtä vakaumuksellisesti - ja erottavien ajatusten listaa voisi epäilemättä jatkaa edelleen ja pitkälle. Silti: Me olemme toisillemme sisar ja veli Kristuksessa. Minusta tässä on jotakin hirveän totta, oikeaa, hyvää ja pyhää. 

Olen myös ollut hämmentynyt siitä, että ihmiset toivovat edelleen kirkolta yhtenäistä yhden totuuden viestiä kuumiin yhteiskunnallisiin ja eettisiin arvokysymyksiin. Emme me elä enää keskusjohtoista aikaa, jolloin joku sanelee, mitä kukakin saa mistäkin asiasta lausua, Luojalle kiitos! Minusta on vain hyvä asia, että eri piispat ja arkkipiispa ja kansliapäällikkö ja muut kirkon johtavissa asemissa olevat henkilöt ovat omilla äänillään, omana itsenään ottaneet esiin julkisuudessa eri näkökulmia - ja ilmaisseet jopa vastakkaisia mielipiteitä - liittyen esimerkiksi tähän avioliittolakikeskusteluun. Juuri tämä antaa toden ja rehellisen kuvan rakkaasta kansankirkostamme: sen sisällä on todella monenlaisia näkemyksiä asiasta kuin asiasta. Sen sisällä on monta totuutta. Sen sisällä on lupa keskustella avoimesti, lupa sanoa ääneen ajatuksiaan, lupa olla eri mieltä.

Minä edelleen vain toivon, että kaikilla (ja tällaisena liberaalina koen tarvetta painottaa: myös konservatiiveilla ja jopa erittäin konservatiiveilla) olisi tilaa olla, elää ja hengittää rakkaassa kansankirkossamme. Itselleni tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset eivät ole mielipidekysymyksiä ja siksi olen edustanut hyvin yksiselitteistä myönteistä kantaa mitä tulee aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Silti haluan ymmärtää, että joillekin tässäkin asiassa on kyse uskonopista eikä tasa-arvosta ollenkaan. Toivon, etten tällä näkemykselläni loukkaa ainoankaan homoseksuaalin tunteita. Iloni rinnallanne on vilpitön ja minun uskoani ei uhkaisi millään tavalla sekään, että kirkko vihkisi homopareja. Silti ajattelen, että tämän asian toisin näkevillä on oikeus myös olla omana itsenään osa samaa kirkkoa. Tämä on vaikeaa ja skitsofreenistakin kenties, mutta mielestäni ainoa mahdollisuus: Kristuksessa me ihan kaikki kristityt olemme yhtä.

17 kommenttia

  • Juha Hyrsky sanoo:

    Todellakin meillä on toivoa, jos tällainen keskustelu saa lisää tilaa. Emilialla on kyky sanoittaa toivon tunteita ja toimia siltojen rakentamisen perusteiden välittäjänä. Rauhantekijäksi sellaista ihmistä kutsutaan. Lämpimät kiitokset myös muille kommetoijille. Nyt on hiukan helpompi hengittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tuossa kaksoiskäskyn soveltamisessa minua surettaa ensimmäisen osan unohtaminen. Jumalan rakastaminen yli kaiken merkitsee Hänen sanansa asettamista korkeimmaksi auktoriteetiksi. Nyt puhutaan vain ihmisten keskinäisestä rakkaudesta. Ei Jumalan sanan rakastamisesta mitään. Miksiköhän?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Sellaista mietin, että tuossa kaksoiskäskyssä ei kyllä käsketä rakastaa Jumalan sanaa yli kaiken vaan JUMALAA yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Eri ihmisillä on sitten erilaisia tulkintoja siitä, mitä Jumalan rakastaminen käytännössä merkitsee. Sinulle Pekka Pesonen se merkitsee Hänen sanansa asettamista korkeimmaksi auktoriteetiksi. Jollekin toiselle jotakin muuta. Ja Jumalan sanan pitäminen auktoriteettinakin merkitsee vielä eri ihmisille eri asioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Kotila sanoo:

    Emilia, luulen että sinut koetaan “jyrääväksi” yksinkertaisesti siksi että ilmaiset itseäsi hyvin selkeästi. Kommentti, johon on vaikeaa väittää vastaan, vaikuttaa sen takia “jyräävältä” vaikka kirjoittajalla ei ole sellaiseen pienintäkään tahtoa. Joka “jyrää” toiset ei anna näille sanan sijaa, ei suostu keskusteluun, syytää kommenttejaan suut silmät täyteen niin että siinä äkkinäinen säikähtää. Hyvä kommentoija lisää selkeyttä, mutta pakottaa sen tähden toisen ajattelemaan.

    Parasta totta kai olisi, jos se ajatus ei keskittyisi siihen, kuinka minä tuon kommentin isken kumoon ellei meneillään ole kriittisen argumentaation kurssin keskustelutehtävä. Jokuhan saattaisi vaikkapa rikastuttaa omaa ajatteluani ja kirjoittaa jotakin, jota saatan tarvita viiden vuoden kuluttua vaikka se nyt minua kauhistuttaisi.

    Tunnustan että inhoan sanaa “moniääninen” — sillä kuitataan kirkon sisäinen hajanaisuus eikä kukaan ole oikeastaan halukas siitä etenemään kohti kysymystä, kuuluuko kirkosta siis pelkkää yleistä hälinää joka välillä paisuu karjunnaksi, sitten taas vaimenee äksyksi muminaksi. Moniääninen musiikki ei kuulosta järin kauniilta jos jokainen laulaa stemmaansa toisia ymmärtämättä ja kuuntelematta. Bonhoefferin ajattelussa elämän polyfonia sopisi kai kirkon kuvaksi myöskin, niin pitkään kuin meillä on yksi usko, yksi herra Jeesus Kristus jota palvelemme meillä on Cantus Firmus, jonka ympärillä moniäänisyys ei edusta hajaannusta.

    Ihmiset ovat myös eri tavalla hauraita. Sen, joka katsoo voivansa syödä kaikkea — ja niinpoispäin — kuinka vain sitten, kun vastaan kävelee hauras sekaravinnon puolestapuhuja?

    Ilmoita asiaton kommentti