Pari nuorta miestä tuli maahamme Afrikasta lentäen. Kaupungilla sitten jättivät huolettomasti tavarat vartioimatta. Tietysti ne vietiin. Nuorukaiset oli ihan ihmeissään. Hehän olivat tulleet kristittyyn maahan. Joten uskoivat meidän olevan rehtiä kansaa.
Tuosta tapahtumasta on jo kymmeniä vuosia, mutta yhä olemme maailman silmissä kristitty kansa. Kirkon jäseniä, kun yhä kutsutaan kristityiksi. Nimitys ei kuitenkaan lainkaan kerro siitä uskommeko Jeesuksen neitseelliseen syntymään, ristinkuolemaan ja sovitukseen, sekä ylösnousemukseen ja Hänen tulevaan paluuseensa. Sitä on hankala todentaa mihin ja miten uskomme. Usko näkyy kuitenkin joskus hiukan selkeämmin siinä, kuinka usko vaikuttaa elämässä.
Yksi selkeä merkki on voimakas tarve pitää omaatuntoaan puhtaana. Usko Jeesuksen sovitustyöhön kun on sen kerran puhdistanut, niin uskova varoo tarkasti sen puhtautta jatkossa. On jopa joskus liiankin arka siinä.
Uskovalle on myös tärkeää uskon jatkuva hoito. Usko ja elämä kasvaa hänessä yhdessä. Rukous ja Raamatun tutkistelu on hänelle tärkeää. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin halu päästä jollekin kertomaan siitä aarteesta minkä on Jeesuksen sisäisen tuntemisen kautta löytänyt.
Olisikohan ”kristitty” nimitys jo aikansa elänyt. Sehän antaa aivan väärän kuvan koko asiasta ja varsinkin sellaiseksi tunnustautuvasta henkilöstä. Eihän sillä perusteella voi lainkaan tietää onko kyse oikeasti uskovasta vaiko vain nimellisesti tuon nimityksen omaavasta henkilöstä.
Pekka, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetut ovat kristittyjä. Kastamaton ei ole kristitty. Uskosta Kolmiyhteiseen Jumalaan luopunut ei ole kristitty.
Niinpä. Nuo ovat kysymyksiä, joita tulee aika ajoin pohdittua. Lopulta taitaa kuitenkin olla, ehkä on hyvä, että emme tiedä ketkä ovat oikeasti Kristittyjä, vaan joudumme uskomaan sen, ja että heitä on. Voimme kohdata heitä päivittäin, mutta kukaan meistä ei voi varmasti sanoa toisesta mitään. Jumala yksin näkee sydämmeen. Onneksi.
Jeesus kyllä antaa tuntomerkeiksi seuraajistaan, että he pitävät Sanansa ja ennenkaikkea : ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Joh.13:35 Toisaalla taas sanoo: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” Joh 14:23 Sanan pitäminen on siis yksi varma merkki, maailma ei Jeesuksen Sanoista paljon piittaa, mutta Kristityille ne ovat henki ja elämä.
Olisiko tuo yhteys noinkin yksinkertainen? Kaikki jotka pitävät Jeesuksen Sanat ovat siis Kristittyjä ja heillä on keskinäinen rakkaus? Olen taipuvainen ajattelemaan noin. Erimielisyyttä toki voi olla kaikesta muusta, mutta kaikki Kristityt pitävät Jeesuksen Sanat. Usko ja toivo on heillä yhteinen ja tuohan on helppo selvittää, jos pääsee puheväleihin, kyllä yhteinen toivo ja usko nopeasti selviää, kun keskustelee ihmisen kanssa. Ja mitään nokkimisjärjestystä ei Kristityillä ole, se on myös hyvä tunnus merkki.
Näillä Ismon ehdoilla ei maailmassa taida olla yhtään kristittyä. Itse ajattelen kuitenkin olevani kristitty, kylläkin ehkä huono sellainen, sillä perusteella, että uskon Kristukseen ja siihen, että häneen turvautumalla saan syntini anteeksi. Kaikki, jotka näin uskovat tunnustan epäröimättä veljiksi ja sisariksi Kristuksessa.
Ehotapa Pekka että kirkko luopuiis lapsikasteesta ja pitäsi jäseninään vain julkisesti uskonsa tunnustaneet ihmiset ja perisi vain heiltä jäsenmaksut. Mitä luulet piispojen sanovan?
Usko Korkeimpaan on täysin henkilökohtainen asia eikä tarvitse minkään uskonsuuntauksen jäsenyyttä sen, niiden, rituaalien hyväksymistä alkaen vaikkapa kirkollisveroista.
Usko on raamatun mukaan dynaaminen voima. Voima vaikuttaa aina jotain. Sanoohan sana: tuo suunnattoman suuri voima. Joten miten se voisi olla huomaamaton asia. On myös sanottu, ettei vuorella oleva kaupunki voi olla piilossa. Kyllä se näkyy kauas ja selkeästi. Ei se silloin voi olla yksityisasia.
Ei henkilökohtaisen uskon tarvitse olla missään piilossa. Kyllä sen voi kertoa ulospäin.
Kysymys kuuluukin: mistä voi tietää kuka on uskova ja kuka ei.
Miksi se pitäisi tietää? Tärkeämpää on tietää Jumalasta. Kristityn tehtävä on todistaa Hänestä eikä omasta uskovaisuudestaan. ’Olenko kristitty’ sijaan voisi siis kysyä: ’Mitä Kristus on minulle?’.
Mitäs se Paavali sitte käskee koettelemaan sitä oletko uskossa.
Hän ei ainakaan tainnut tarkoittaa, että koettelisimme, onko lähimmäinen uskossa. Ei myöskään sitä, huomaako lähimmäinen minun olevan uskossa. Eiköhän tuo oma uskonikin tule koetelluksi, kun löydän vastauksen kysymykseen, mitä Kristus minulle merkitsee?
Olen Martin kanssa samoilla linjoilla, meidän tulee uskoa Pyhän seurakunnan olevan, emme siis näe sitä. Yksittäisen Kristityn voimme tuntea ja kaikki seurakuntaan kuuluvat tunnustaa Kristuksen omiksi, mutta miksi meidän edes tulisi nähdä? Kaikki on kutsuttu palvelemaan toisiaan, mutta kuka palvelee vapaudesta käsin, kuka lain alla tuskailen?
Voimme kaikki aina tunnustaa Kristuksen, kun meiltä kysytään, mutta kuten Martti sanoi, tärkeintä on mitä Kristus minulle merkitsee. Kaikki tulee sen mukana, kuinka uskomme Herran tuntevan meidät, eikä toisinpäin. (Gal.4:9) Tärkeintä on, että Herra tuntee omansa, sillä se on mikä ratkaisee. (2.Tim.2:19)
”Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.”
Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”,
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 1.Pit.3:12-17
Paavali kirjoittaa siitä, kuinka hän näki oman kristillisyytensä. Mallia meille kaikille:
”Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.”(1.Ko4:3-6)
Paavali ymmärsi siis olevansa kristitty, mutta lopullinen päämäärä, ”uskollisena loppuun asti”(Mat24:13), oli tuossa vaiheessa vielä hänellä jonkin matkan päässä.
”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.”
2.Tim.4:7
Uskon säilyttäminen on nykyisenä luopumuksen aikana kaikkein tärkein yksittäinen asia.