Lukiessani uutista Kiimingissä toimivan kollegan puheista mieleeni nousi otsikon asia ja ärtymys. Asia on ollut minulle menneinä aikoina herkempi, mutta jonkun verran nahka on paksuuntunut. Silti edelleen hämmästelen sitä, miten jotkut voivat ajatella olevansa oikeassa muita enemmän ja paremmin. Tällainen oikeassa olemisen sietämätön vitsaus tuntuu erityisen vahvana juuri hengellisyydessä ja teologian piirissä.

Asiaa analyyttisesti tarkasteltaessa on tietysti myös niin, että on tosia ja epätosia asioita. Osa niistä on selkeästi todistettuja ja melko laajasti yhteisesti hyväksyttyjä. Osa asioista on taas sellaisia, että toden ja epätoden raja menee enemmän näkemyksen tasolla.

Kristillinen uskokin on voitava rajata jotenkin niin, että voidaan tietää, mitä se on ja mitä se ei ole. Tässä perusasiat ovat hyvin laajasti tunnustettuja ja tiedämme, mikä kuuluu kristillisyyden piiriin ja mikä ei. Mainittakoon vaikkapa esimerkkinä, että sisällöllisillä kriteereillä tarkasteltuna kristillisyyden piiriin lukeutuvat adventistit ja baptistit, mutta mormoonit ja Jehovan todistajat eivät.

Oikeassa olemisen sietämätön vitsaus on tullut esille myös keskustelussa uuteen avioliittolakiin ja sen kirkolle tuomiin seurauksiin liittyen. Moni asiassa kantaa ottanut on kovin herkästi ilmaissut, että Jumalaa siunaa tämän mutta ei tuota. Tai että Jumala hyväksyy tämän mutta ei tuota. Ihmettelen, mistä tuollaisen lausuman sanoja tietää, mitä Jumala hyväksyy ja siunaa ja mitä taas ei. Nuo lausujat viittaavat Raamattuun, joka on perusteltua, mutta siinäkin tulee muistaa aina tulkinnan aspekti. Jokainen Raamattua lukeva ja sitä näkemystensä perusteluna käyttävä käyttää sitä omasta tulkintaperspektiivistään käsin.

Oikeassa olemiseen ja hengellisyyteen liittyy myös kysymys vahvasta spiritualiteetista tai hengellisyydestä ja vähemmän vahvasta. Monilla on sellainen käsitys, että varmoja ja yksiselitteisiä ”totuuksia” ja lausumia esittävä edustaa vahvaa hengellisyyttä. Vahva se voi olla jostakin vinkkelistä vaikka samalla herää kysymys siitä, että varman ja aukottoman rakennelman edustaja voikin edustaa juuri epävarmaa ja heikkoa hengellisyyttä.

Spiritualiteetti voi olla vahva, vaikka siinä jätetään asioita avoimiksi ja vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole varmoja vastauksia. Ulkonaisesti joidenkin mielestä heikolta vaikuttava mutta tässä mielessä vahva spiritualiteetti jättää Jumalalle ja toisille ihmisille tilaa toisin kuin edellä kuvattu vahva hengellisyys.

Kirkossa ja seurakunnassa on helpompi hengittää, jos siellä on tilaa ajatella, kysellä ja epäilläkin. Toisessa ääripäässä ovat hengelliset liikkeet, joissa asioiden toisin näkeminen ja uskominen ei ole sallittua. Moni ihminen saattaisi olla kirkon toiminnan piirissä, jos kokisi kirkon enemmän ensin mainitun kaltaiseksi.

Toivo Loikkanen