Puhun tiestä, joka johtaa taivaaseen ja jolle astutaan portin kautta, jonka nimi on Jeesus ja tie on myös Jeesus. Tähän liittyy kiinteästi Jeesuksen sanat “minä olen tie, totuus ja elämä”, sekä “ilman minua te ette voi mitään tehdä”.
Uskoontulo eli uudestisyntyminen Ylhäältä on asia, jota ei tarvi avata, mutta vain, jos on itse sen kokenut. Uskoontulo on hetki, kun ihminen astuu tielle, joka vie taivaaseen. Ennen uskoontuloa on edeltänyt Isän veto, jota kutsutaan herätyksen tilaksi.
Muotojumalinen ihminen on kokenut Isän vedon, kutsun tulla Jeesuksen pelastettavaksi, mutta tuo halu on teologisella konsultoimisella tulkittu tunteeksi, mikä menee ohi. Ei olla alotettu matkaa taivaaseen.
Taivaan tie on hyvä kulkea. Se on suora, tasainen ja kulkee korkealla, eikä sumua ole. Ihmisen uudestisyntynyt henki on kotelossa, joka on liha ja lihallisuus. Nämä kaksi kerrosta, jotka eivät iankaikkisuutta peri, pyrkii hallitsemaan. Tämän maailman teologia sumuttaa monella ihanalla, järkeenkäyvällä, inhimillisellä ja tieteeseen perustuvalla ‘viisaudella’, Sanan kirkkaat näköalat.
Tällaisesta voi lukea RV:n numeron, 51, ensimmäisen aukeaman artikkelista, helluntaipastorista, joka kouluttautui evlut papiksi, koska hänelle avautui sekä-että tie pelastukseen, eli sakramentalinen ja raamatullinen. Mainitsen lähteen ja henkilön, koska asia on sumuinen trendi, mikä levittäytyy helluntaiherätykseenkin. Ei nähdä niinkuin Mooses, “katsoen ”Kristuksen pilkan” suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.” (Hebr.11:26)
Sumut taivaan tiellä on ihmisen katoavan osan synnyttämiä ja ympäröi niitä, jotka kiinnittävät katseensa katoavaan.
Vaikka Reijon kuvaus pelastuksen tiestä varmaan vastaa monen uskovan kokemusta, se on kuitenkin kovin kaavamainen. Pelastuksen tuo usko Kristukseen ja hänen sovitusuhriinsa ristillä. Uskoontulon tarvitsee vain se, jolla ei ole tätä uskoa ennestään. Uskoontulo voi olla äkkirysäys, mutta se voi olla myös hidas ja asteittainen prosessi. Ja monesti käy niinkin, että voimakkan herätyksen kokenutkin elämänmuutoksensa jälkeen alkaa huomata, että Jumala on häntä monin tavoin valmistanut hänen tietämättäänkin. Siis: pelastuksen perillisiä ovat kaikki Kristukseen uskovat riippumatta siitä mikä on ollut heidän elämänsä kulku. Luterilaisena uskon, että Pyhän Hengen työ alkaa jo kasteessa, silloinkin kun pieni lapsi kastetaan. Usko kun ei ole ymmärtämistä, vaan luottamusta.
Yrjö S.,
Kohtuullinen ja siedettävä luterilaisen ’sumun’ tulkinta.
Onko sumu sen verran sakeaa, että jalka Tieltä lipsahtaa. Mielestäni vaara on ilmeinen.
Uskon vaikuttaa Jumala niissä, jotka sen haluavat vastaanottaa. Jumala ei pelasta ketään ilman asianomaisen yhteistyötä, joka on koko valtavassa tapahtumassa vain hiukkanen, mutta tarpeellinen. Ketään ei ole hitaasti eikä rysäyksellä tullut ao. tietämättä uskoon. Totta, Jumala vetää Jeesuksen sovintotyön vastaanottoon, koska ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh.6:44)
”Siis: pelastuksen perillisiä ovat kaikki Kristukseen uskovat riippumatta siitä mikä on ollut heidän elämänsä kulku. Luterilaisena uskon, että Pyhän Hengen työ alkaa jo kasteessa, silloinkin kun pieni lapsi kastetaan. Usko kun ei ole ymmärtämistä, vaan luottamusta.”
Pelastuksen, Taivaan Valtakunnan lapsia, perillisiä, ovat vain Ylhäältä syntyneet. Ulkopuoliset perivät oman herransa.
Luterilainen pelastusoppi poikkeaa Raamatusta, eikä ole minun asia sitä Jeesus-tielle piuhottaa. Silti lapsikaste eikä mikään kaste ole etu eikä haitta tulla uskoon.
Jumalalla ei onneksi ole kaavoja. Hän kutsuu kunkin rakkaudellaan niin kuin parhaaksi näkee.
Siinäpä se!
Jumala kutsuu jokaista, tavalla ja toisella, mutta jotta siitä jotain mainittavaa tulisi, on ihmisen siihen vastattava myönteisesti, ilman kaavoja. Siitä Jumalan työ lähtee eteenpäin.
Kaavattomuuskaan ei voi poiketa Raamatun ilmoituksesta ja ihmiseltä kysytään aina, että ’tahdotko?’
Paavali, joka oli uskovainen kaikilla mittareilla, ja kiivaili Jumalan lain ja isien perinnäis-sääntöjen puolesta, oli kuitenkin ”sumussa” mitä tulee Kristuksen tuntemiseen. Kun uskovainen tulee uskoon, niin siinä pitää vähän miettiä missä mennään.
Uskova tietää kyllä uskovansa, mutta millaisella motiivilla? Paavali tiesi Jumalan tahdon ja tunsi kirjoitukset, hän oli lakiin nähden nuhteeton. Mikä siis oli ongelmana? Paavali ajatteli, kuten meistä niin moni uskovainen, että minun täytyy kulkea Jumalan tahdossa, että Jumala voi katsoa minun olevan kuuliainen Hänen tahdolleen. Ihminen pyrkii ansaitsemaan Jumalan suosion tekojensa kautta, vaikka hän puhuu armosta. Hän pyrkii ansaitsemaan Armoa. Tämä on hyvin yleistä ja harmillista.
Kun ihminen ns. Tulee uskoon, eli alkaa luottamaan Jumalaan, niin se on aina yksin Jumalan teko. Jumalan Sana vaikuttaa näin joissakin ihmisissä, mutta ei kaikissa.
Ikäänkuin Jumala olisi ennakkoon tiennyt Poikansa Evankeliumin Lähettäessään, että se vaikuttaa sen, että ihmiset ottavat sen vastaan. Eivät kuitenkaan kaikki, vaikka se on kaikille tarkoitettu julistettavaksi.
Olen sitä mieltä, että juuri se, että ihmiseltä vaaditaan ”tuo” pieni osa, joka on vain ”hiukkanen valtavassa tapahtumassa”, kuten Reijo asian ilmaisi, mitätöi mielestäni kokonaan Armon käsitteen. Näin myös Luther opetti ihmismielen vastaisesti Paavalin mukaan, mutta sai Paavin kirkon vihat niskaansa.
”Syntyminen” on hyvä ilmaus Hengen tulemisesta ihmiseen, jos kukaan ei voi syntyä itsestään. Sana on kuin Siemen, joka kylvetään ja siinä on itsessään Elämä. Sana saa aikaan ihmisessä kaiken. Uskon ja Pyhityksen.
Paavali, joka oli syntymästään saakka ollut Juutalainen, ei koskaan kieltänyt uskoaan Jumalaan, mutta kun aika tuli täyteen, niin hänelle kirkastui Jumalan Armo työ Kristuksessa. Uskon suorittaminen ja täyttäminen oli tullut tiensä päähän ja Paavalin eteen aukesi Tie, jossa Kristus vaikuttaa kaiken kaikessa ja ennenkaikkea rakkauden uskovassa ihmisessä ja maailmassa.
Jumala näki hyväksi ilmaista Paavalissa Poikansa Hengen. Joka on Armon ja Totuuden Henki. Ei Paavali sitä itse valinnut, vaan vastusti Jumalaa, kuten jokainen luonnollinen ja lainalainen ihminen tekee. Jumalan Sanassa on Voima ja tuon Voiman kautta usko tulee ihmiseen.
Kun ihmisen päälle sataa, niin ihminen kastuu, ei ihminen erikseen mene sateeseen. Ne, jotka Jumala näin kastelee, tulevat ja syntyvät myös Jumalan lapsiksi. Jumala ei kunniaansa jaa ihmiselle, mutta Armonsa Hän suo kaikille. Tämä pitää ymmärtää Hengellisesti. Paavali kirjoittaa kuinka Jumala toimi hänen suhteensa.
”Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä.” Gal.1:15-16
Ismo,
kohtaan kommentissasi mielettömiä tulkintoja, esim:
”Paavali, joka oli uskovainen kaikilla mittareilla, ja kiivaili Jumalan lain ja isien perinnäis-sääntöjen puolesta, oli kuitenkin ”sumussa” mitä tulee Kristuksen tuntemiseen. Kun uskovainen tulee uskoon, niin siinä pitää vähän miettiä missä mennään.
Uskova tietää kyllä uskovansa, mutta millaisella motiivilla?”
’Uskova kaikilla mittareilla’, edustaa ristiriitaisuutta eikä loput kommentissasi yllä parempaan.
Mänttäri: ”Tällaisesta voi lukea RV:n numeron, 51, ensimmäisen aukeaman artikkelista, helluntaipastorista, joka kouluttautui evlut papiksi, koska hänelle avautui sekä-että tie pelastukseen, eli sakramentalinen ja raamatullinen.”
Kun kuuluin helluntaiseurakuntaan, niin aika monet kertoivat, miten Jumala ilmoitti heille, ettei pidä mennä teologiseen tiedekuntaan, koska harhautuu. Käytiin siis helluntailaisten koulut. Yhtä lailla on kuullut viestejä, että Jumalan tahto on ollut mennä teologiseen tiedekuntaan ja tulla papiksi. Koska Jumala ei voi antaa keskenään ristiriitaisia viestejä, niin kumpaa Jumalaa pitää uskoa, helluntailaisten tai luterilaisten? Tai katolilaisten tai lestadiolaisten?
Mänttärin lause ”Uskoontulo eli uudestisyntyminen Ylhäältä” on ongelmallinen. Jeesus ei puhu uudesti syntymisestä Nikodeemukselle, vaan kääntäjä on uudesti -sanan tekstiin lisännyt. Jälleensyntymisestä kylläkin kerrotaan, kuten
Mat.19:28 ”Niin Jeesus sanoi heille: ”Varmasti sanon teille, jälleensyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkauden valtaistuimellaan, istutte tekin kahdellatoista valtaistuimella tuomiten Israelin kahtatoista heimoa.”
Kun ihminen syntyy ylhäältä, niin siihen ei Ut:n mukaan liity kokemuksellisuutta. Kun puetaan voimaan, siis ulkoisesti, niin siihen saattaa liittyä kokemuksellisuutta, mutta ei välttämättä. Pilkkaajat väittivät, että apostolit olivat juovuksissa helluntaina puhuessaan kielillä, mutta ei se todista sellaisesta kokemuksesta kuin helluntailaisessa uudestisyntymisessä, vaikka helluntailaisuudessa luetaankin pilkkaajien todistus juovuksissa olosta todisteeksi siitä, että pitää olla kuin juovuksissa uudestisyntyessään. Ja tätä kokemuksellisuutta saa yhtä lailla äiti Amman sylistä kuin pakanuudesta tai huumeista tai taikasienistä, joita alkuasukas poppamiehet söivät päästäkseen pyhälle matkalle.
Kokemuksellisuus on sielullista ja sielullista on helppo manipuloida, myös niiden voimien, jotka vaikuttavat äiti Amman kautta. Hekin puhuvat uudestisyntymisestä ja jättävät elämänsä ja menevät Intiaan, uhraavat siis kaiken entisen. Melkoinen jysäys, jossa helluntailaisten on vaikea laittaa paremmaksi millään tasolla.
En kirjoittaisi tätä, koska minulle ei kuulu kenenkään uskomiset ja syntymiset, mutta kun Mänttäri nosti esiin todistettavan nimen, niin puolustan häntä, vaikka en tiedä kenestä on kysymys eikä se edes kiinnosta. Kysyn, että jos Mänttäri on hengellisesti sitä, mitä väittää, niin miksi hän on niin pihalla Ut:n kirjoituksista? Eikö Pyhä Henki ole Totuuden Henki ja eikö Hänen tehtävänsä ole johtaa kaikkeen Totuuteen? Mänttärin kirjoituksista en löydä kiinnostusta totuuteen, vaan hän puolustaa sitä, mikä sopii hänen käsitykseensä totuudesta. Hän lyttää luterilaisuutta, mutta nielee karvoineen päivineen luterilaisen Ut:n käännöksen virheet ja suoranaiset väärentämiset sekä jakaa katolisen kirkon ikiaikaista augustinolaista perisyntiteologiaa. Mistä hengestä se kertoo? Totuuden?
Missä kohtaa Ut:ssa synnytään Pyhästä Hengestä?
Tapio,
Tässä kommentissasi on mielestäni pelkkää soopaa ja sekin sekavaa.
Jeesuksen sanoma lähimmäisen rakkauden ymmärtäminen elämässämme on tie, totuus ja elämä.
Kirkon opin jumala Jeeus ei pelasta ketään josta on hyvä esimerkki hänen jättämisnn elämänsä kumppanin Maria Magdaleenan täysin heitteille.
Reino Suni,
En poista tätä. Jätän sen edustamaan sitä, mitä Raamatusta on sinulle ’auennut’.
Reijo, käsitinko oikein, että et kuitenkaan ole sitä mieltä, että vain helluntailaiset pelastuvat ja pääsevät taivaaseen?
Kyllä sinä oikein käsitit, ehdottomasti!
Muistaakseni Reijo ei ole sulkenut taivasta muilta liikkeiltä. Nytkin hänen kritiikkinsä pohjautuu pelkästään siihen liberaaliin opetukseen, jota joku teologian opiskelija on joutunut kuuntelemaan.
Nuo käsitykset ovat olleet ainoastaan jonkun ajatuksia uskosta, tai uskoon tulosta. Eivätkä kerro mitään kirkon opista.Aika surkea pappi tulee siitä, joka ottaa todesta kaikki mitä luennoilla sattuu kuulemaan.
”Suurten teologien” varaan jos uskonsa rakentaa, niin herkästi sinne sumuisille teille eksyy.
Huomaa lainausmerkit.
Haluaisin kuitenkin nähdä ja kuulla Reijon oman vastauksen. Tiedän esim., että Porin Helluntaikirkossa on erittäin tiukka seurakuntanäkemys ja varmasti on ainakin joitakin helluntailaisia, joiden mielestä esim. kukaan luterilainen ei pääse taivaaseen.
Mika R.,
En ole tavannut vielä yhtään sellaista helluntalaista, en Suomessa, enkä maailmalla.
Helluntaiseurakunnan opin puhtaus on ylivertainen vain sen vuoksi, koska ei ole ’Helluntalaista Oppia*.
Tuo ’ylivertainen’ ei ole tarkoituksella ärsyttävä, vaan kiinteästi yhtäkuin Raamattu ja perustuen vain siihen mitä siellä luettavissa on.
”Taivaan tie on hyvä kulkea. Se on suora, tasainen ja kulkee korkealla, eikä sumua ole.” Missä näin on luvattu? ”Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta (Ap. t. 14:22).”
Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen.” Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Ilm. 7:14. Toisaalta on myös totta: sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Room. 14:17. Samanaikaisesti: murheellisina, mutta aina iloisina. 2. Kor. 6:10. Lue koko jaksot: 2. Kor. 4:7-12 ja 2. Kor. 6:3-10.
Mika, aivan loistavaa!
Uskova ei pane toivoaan siihen mikä on näkyvää, katoavaa, vt. 1.Kor.15:
19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Martti, lue nämä Mikan kommentissa mainitut kohdat, niin uskon, että ymmärrät, mitä merkitsee ”murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä….”
Nämä kohdat kertovat koko Jeesus-tien ihanuuden. Meidän henkemme kulkee korkealla ja tarvittaessa nousee korkealle kuin kotka. Päämäärä näkyy, ajalliset ahdingot eivät ole mitään sen rinnalla, mikä uskovaa perillä odottaa.
”Lue nämä Mikan kommentissa mainitut kohdat, niin uskon, että ymmärrät, mitä merkitsee “murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä….” Tämä on minulle tuttua, mutta se ei olekaan: “Taivaan tie on hyvä kulkea. Se on suora, tasainen ja kulkee korkealla, eikä sumua ole.”
Martti P.,
Taivaan tie ei ole lihalle, minällemme mieluinen, eli sille osalle, joka ei voi taivaaseen päästä. Se kulkee, matkustaa mukanamme, mutta uudestisyntyneelle hengellemme alistettuna, Raamatun mukaan.
Vietkö taivaaseen lihasi, minäsi, niinkuin laitoskirkkojen opit ovat?
Miksi samastat ’lihan’ minuuteen, Reijo Mänttäri? Lihalla tarkoitetaan Raamatussa ymmärtääkseni ihmistä Jumalan luomana, kuolevaisena olentona. Lihaan on kuitenkin puhallettu elämän henki. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että liha olisi jumalallisen hengen vastakohtana jumalaton. Se käy ilmi Paavalin sanoista: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme.” Ihmisen minuus ei ole vain ruumiillista, lihallista. Ihminen on lihan ja hengen muodostama kokonaisuus. Kun lausumme uskon ruumiin ylösnousemukseen, emme puhu lihallisesta ruumista. Siitä millainen on taivaaseen nouseva ylösnousemusruumis, saamme jonkinlaisen käsityksen ylösnousseen Kristuksen taivaaseenastumisen kuvauksessa. Siitä voimme päätellä, että iäisyys ei ole persoonatonta sulautumista yhteen henkeen – näin opettavat idän uskonnot – vaan sielläkis olemme minä, sinä ja kaikki muut omana itsenämme.