Kristilliseen uskoon kuuluu tietty kiteytetty oppisisältö kuten uskontunnustus. Ilman opin määrittelyä usko on tunneläikähtelyä ja tuuliajolla tai ohjattavissa mielivaltaisesti. Ohjastajia tuntuu aina riittävän.
Toisaalta pelkkä oppi, siihen takertuminen ja dogmien taakse asettuminen voi olla hyytävän kylmää ja heikompia jyräävää. Siitä on kirkon historiassa ja nykypäivässä esimerkkejä. Dogmi ilman rakkautta ja lähimmäisen huomaamista on se kirjain, joka kuolettaa. Voi myös tuntua inhottava tuoksu ”me yksin olemme oikeassa”. Kristuksen tuntemisen tuoksu on toisenlainen.
Kultaiseen keskitiehen kuuluvat molemmat, selkeä opillinen pohja sekä avoin sydän ja tekevät kädet.
Iso kirja opettaa rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä.
Lahtinen, ymmärrettävä keskustelu syntyy asiassa pysymisestä. Se vaatii keskustelullista ja käsitteellistä tarkkuutta, muuten menee aina ohipuhumiseksi. Vielä kerran: Minun henkilökohtainen käsitykseni rakkauden merkityksestä ja sisällöstä ei ole välttämättä sama asia kuin Raamatun kirjoittajan tai Jeesuksen käsitys rakkauskäskyn sisällöstä ja merkityksestä; tarkoituksista ja pyrkimyksistä puhumattakaan.
Juuri sinun käsityksestäsi olin kiinnostunut, mutta en ole enää.
Ad-hominem -kiinnostuksesi persoonaani eikä ko Raamatun käskyyn oli ao. keskustelussa väistöliike millä ohitit itse asian. No tämä tästä. Slutsold.
Kai minä sen hengen haistoin ihan oikein. Asiasisältö oli Heinolan tekstissä vain kyytipoikana.