“Oi jos rauha tulisi pian ja pääsisimme palaamaan kotiin!”
Kuulen tuon ajatuksen usein jutellessani syyrialaisten kanssa pakolaisleireillä. Kuusi vuotta sotaa on pitkä aika ja ikävä kotiin on kova.
Ja kun vielä tulevaisuudesta ei tiedä mitään: ”täälläkö me elämme pakolaisleirissä loputtomiin?
Huomenna tiistaina kokoontuu kansainvälinen avunantajamaiden väki Helsinkiin Syyria konferenssiin. 13,5 miljoonaa Syyrialaista elää jatkuvan avun tarpeessa ja siksi konferenssilta odotetaan paljon.
Voitaisiinko Helsingissä edes osin varmistaa, että apurahat riittävät sillä miljoonien ihmisten siedettävä elämä maksaa paljon. Jos rahat loppuvat; loppuu ruoka; loppuu suoja; loppuu koulutus ja ennen kaikkea loppuu toivo.
Mitä sitten Syyrian lapset ja nuoret hyötyvät siitä, että kansainväliset toimijat kokoontuvat yhteen Helsingissä? Toivon mukaan paljon.
Olisi merkittävää jos avunantajat sitoutuisivat rahoittamaan kriisin hoitoa niin, että pakolaisia isännöivät maat voivat jatkossakin huolehtia pakolaisten ihmisarvoisesta elämästä ja avustusjärjestöt voisivat antaa panoksensa tässä prosessissa.
Ja toivon mukaan yhä useampi syyrialaislapsi ja – nuori pääsisi kouluun, sillä nyt heistä 40 % ei pääse kouluun. Erityisesti he tarvitsevat apuamme sillä heidän elämästä on leikki kaukana.
Edustamani järjestö Kirkon Ulkomaanapu avusti yli 4 000 lapsen ja nuoren koulunkäyntiä Syyriassa vuonna 2016. Itä-Aleppon katastrofin aikana lähes 9 000 syyrialaista sai ruoka-apua Aleppossa. Tähän toi myös Radio Dein Syyria konsertti Myyrmäessä merkittävän panoksen.
Sen lisäksi 28 000 syyrialaista Syyriassa hyötyi välillisesti hankkeista mm:ssa työllistymällä koulujen kunnostus hankkeessa.
Jordaniassa 12 000 syyrialaislasta ja – nuorta osallistui koulutuksiin ja vapaa-ajan toimintaan – saamaan toivoa tulevaisuuteen näköalattoman pakolaiselämän keskellä.
Pakolaiset eivät odota paljon. Vaikka lupauksia on ollut paljon, ei rauha ole tullut edes kuuden vuoden jälkeen. Silti he jaksavat odottaa ja toivoa, että rauha tulisi – paluu kotiin olisi mahdollista – lapset pääsisivät kouluun ja vanhemmat saisivat omalla työllään elättää itsensä – ja samalla rakentaa kotimaansa uudelleen.
Vähän samalla tavalla kuin meidän vanhempamme ja isovanhempamme rakensivat meidän kotimaamme uudelleen.
Siinäpä elämän kokoisia toiveita ja unelmia, joiden toteutumista Helsingin huominen konferenssi – toivon mukaan – mahdollistaa.
P.S. Ja samalla odotamme, että Kazakstanin Astanassa tänään alkavassa Syyria-konferenssissa saataisiin aikaan pysyvä tulitauko ja aloitettua poliittinen rauhanrakennus.
”Mäkelä korostaa Raamatun merkitystä ja arvoa ihmiskunnalle ja erityisesti meille länsimaisille ja suomalaisille. Raamattu on osa meidän perintöämme.”
Ihminen joka on elänyt vuosikymmeniä pää Raamatussa, menettää helposti suhteellisuudentajunsa sen suhteen.
Raamattu ei ainakaan ole osa minun perintöäni ja ihmettelen miksi Myllykoski väittää sen olevan, vaikkei minusta mitään tiedä.
Keskivertosuomalainen ei tiedä Raamatusta juuri mitään eikä hänelle tulisi mieleenkään lähteä selaamaan sitä ongelmatilanteissaan.
Henrik Sawela :”Keskivertosuomalainen ei tiedä Raamatusta juuri mitään eikä hänelle tulisi mieleenkään lähteä selaamaan sitä ongelmatilanteissaan.”
No siinä tapauksessa olen kiitollinen, että en ole ”keskivertosuomalainen”, vaan punaorvoksi 1918 jääneen Karjalasta sotaa paenneen isoäidin vaikutteista osalliseksi tullut vasenkätinen ”ryssä”, joka jo 10-vuotiaana alkoi selata Raamattua nimenomaan ongelmatilanteessa. 🙂
Ellei joku kohta Raamatusta puhuttele HM:ää, niin liekö vika Raamatussa vai HM:ssä?
”– Suosittelen Raamatun lukemista, mutta myös muiden ihmiskunnan viisautta kantavien kirjojen kuten Koraanin lukemista.”
Tuskin lie saivartelua todeta, että Raamattu edustaa Jumalan viisautta, mikä siinä ihmisille välitetään, ei ihmiskunnan omaa, vaan Jumalalta saatua.
Mitä Koraaniin tulee, niin siihe on otettu paljon aiheita Raamatusta, paljon myöhemmällä ajalla, ja vääristelty useimmat asiat, jotta voidaan ajaa omaa valtapoliittista imperialistista linjaa. Onko se ihmiskunnan viisautta?
Minusta on kiinnostavaa se, että Raamattu kiinnostaa Hannu Mäkelää. Sitä peilaten kiinnostaa taas lukea hänen muitakin kirjojaan.
(SItten täällä kommentoi ihminen, jota Raamattu ei kiinnosta. Pitäisikö senkin olla kiinnostava tieto?)
Luulen, että vähänkään vanhempaa suomalaista kirjallisuutta lukiessaan huomaa, kuinka paljon raamatullinen kieli ja käsitteistö on siihen kulttuuriperintöömme vaikuttanut. Luulen, että vähänkään vanhempi väestö on joutunut tutustumaan tuohon perintöön Hannu Mäkelän tapaan ”lapsuudessa ja koulussa”.
Mäkelä: ”Luulen, että vähänkään vanhempi väestö on joutunut tutustumaan tuohon perintöön Hannu Mäkelän tapaan “lapsuudessa ja koulussa”.
Vähänkään vanhemman väestön oli vielä pakko kuunnella kun aggressiivinen pappi paiskoi tulta ja tulikiveä saarnaspöntöstä kansan niskaan. Onneksi kirkosta pääsee nykyään helposti eroon.
Wallentin: ”Vähänkään vanhemman väestön oli vielä pakko kuunnella kun aggressiivinen pappi paiskoi tulta ja tulikiveä saarnaspöntöstä kansan niskaan.”
Kävitkö lapsena paljonkin kirkossa, kun tuollaista pappia vieläkin muistelet? Mielenkiintoista olisi tietää, missä seurakunnassa tuon papin tulikivet saarnapöntöstä niskaasi sait.
Itse muistan vain yhden tuollaisen papin. Sadoista muista tuntemistani papeista tuo ei sovi kehenkään muuhun. Tietysti, jos olit hereillä vain tekstinluvun aikaan, nuo sanat mainitaan kyllä joskus päivän tekstissä:
”On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. ”
Tulet ja tulikivet ovat edelleen esim Välimeren maastossa sopiva vertauskuva maanjäristysten tuhosta. Jälkiä näkyy yhä edelleen paljon..
En tosin tiedä, onko juuri tämä raamatunkohta Hannu Mäkelän kirjassa…