Oi jos rauha tulisi pian ja pääsisimme palaamaan kotiin!
“Oi jos rauha tulisi pian ja pääsisimme palaamaan kotiin!”
Kuulen tuon ajatuksen usein jutellessani syyrialaisten kanssa pakolaisleireillä. Kuusi vuotta sotaa on pitkä aika ja ikävä kotiin on kova.
Ja kun vielä tulevaisuudesta ei tiedä mitään: ”täälläkö me elämme pakolaisleirissä loputtomiin?
Huomenna tiistaina kokoontuu kansainvälinen avunantajamaiden väki Helsinkiin Syyria konferenssiin. 13,5 miljoonaa Syyrialaista elää jatkuvan avun tarpeessa ja siksi konferenssilta odotetaan paljon.
Voitaisiinko Helsingissä edes osin varmistaa, että apurahat riittävät sillä miljoonien ihmisten siedettävä elämä maksaa paljon. Jos rahat loppuvat; loppuu ruoka; loppuu suoja; loppuu koulutus ja ennen kaikkea loppuu toivo.
Mitä sitten Syyrian lapset ja nuoret hyötyvät siitä, että kansainväliset toimijat kokoontuvat yhteen Helsingissä? Toivon mukaan paljon.
Olisi merkittävää jos avunantajat sitoutuisivat rahoittamaan kriisin hoitoa niin, että pakolaisia isännöivät maat voivat jatkossakin huolehtia pakolaisten ihmisarvoisesta elämästä ja avustusjärjestöt voisivat antaa panoksensa tässä prosessissa.
Ja toivon mukaan yhä useampi syyrialaislapsi ja – nuori pääsisi kouluun, sillä nyt heistä 40 % ei pääse kouluun. Erityisesti he tarvitsevat apuamme sillä heidän elämästä on leikki kaukana.
Edustamani järjestö Kirkon Ulkomaanapu avusti yli 4 000 lapsen ja nuoren koulunkäyntiä Syyriassa vuonna 2016. Itä-Aleppon katastrofin aikana lähes 9 000 syyrialaista sai ruoka-apua Aleppossa. Tähän toi myös Radio Dein Syyria konsertti Myyrmäessä merkittävän panoksen.
Sen lisäksi 28 000 syyrialaista Syyriassa hyötyi välillisesti hankkeista mm:ssa työllistymällä koulujen kunnostus hankkeessa.
Jordaniassa 12 000 syyrialaislasta ja – nuorta osallistui koulutuksiin ja vapaa-ajan toimintaan – saamaan toivoa tulevaisuuteen näköalattoman pakolaiselämän keskellä.
Pakolaiset eivät odota paljon. Vaikka lupauksia on ollut paljon, ei rauha ole tullut edes kuuden vuoden jälkeen. Silti he jaksavat odottaa ja toivoa, että rauha tulisi - paluu kotiin olisi mahdollista - lapset pääsisivät kouluun ja vanhemmat saisivat omalla työllään elättää itsensä – ja samalla rakentaa kotimaansa uudelleen.
Vähän samalla tavalla kuin meidän vanhempamme ja isovanhempamme rakensivat meidän kotimaamme uudelleen.
Siinäpä elämän kokoisia toiveita ja unelmia, joiden toteutumista Helsingin huominen konferenssi - toivon mukaan – mahdollistaa.
P.S. Ja samalla odotamme, että Kazakstanin Astanassa tänään alkavassa Syyria-konferenssissa saataisiin aikaan pysyvä tulitauko ja aloitettua poliittinen rauhanrakennus.
Kirjoittaja
Olli Pitkänen
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.