Helsingin hiippakuntadekaani kuulema ehdotti kirkon nimen muuttamista. Lehtijutun perusteella on tietysti paha mennä arvioimaan, kuinka tosissaan ja missä tarkoituksessa on oltu liikkeellä, vai onko vain viihdytetty koulutuspäiville kokoontuneita diakoniajohtajia.
Käytetyllä nimellä ei tietenkään ole mitään vaikutusta siihen, voiko ev.-lut. kirkko pitää huolta myös muista kuin suomalaisista, tai siihen, joutuuko se joissain tilanteissa jaottelemaan ihmisiä kansallisuuden, uskonnon tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Kaikki tarpeellinen voidaan toteuttaa, jos kirkko itse päättää ja – siltä osin kuin kirkkolaista on kysymys – näin tehdessään pysyy perustuslaissa sille osoitetussa kuosissa. Kokonaan toinen asia onkin se, mitä muita asioita pitäisi samalla sitten laittaa vaihtopöydälle. Siis sellaisia, joista suurin surminkaan ei haluta luopua ja jotka ovat kirkon kannalta sen yhteiskunnallisen aseman turvaverkkoja.
Liimataisen ehdottama nimi ”Luterilainen kirkko Suomessa” herättää myös kysymään sitä, mitä kaikkea nimen muuttamisajatuksen takana voisi olla. Meillähän on uskonnollinen yhdyskunta nimeltä Katolinen kirkko Suomessa. Tuo nimi viittaa siihen, että on olemassa globaali ylikansallinen organisaatio Katolinen kirkko, jolla on Suomessa paikallinen, ylikansallisen organisaation tehtävään määräämän piispan johtama filiaali. Sen sijaan ei ole olemassa mitään maailmanlaajuista Luterilaista kirkkoa, jolla olisi Suomessa paikallisosasto. On toki yhteistyötä ja yhteistyöelimiä, mutta Luterilaiset kirkot ovat kansallisia itsenäisiä paikalliskirkkoja. Siinä on aika iso periaatteellinen ero, joka on hyvä pitää mielessä.
Mitähän kaikkea nimen muuttamisella haluttaisiin laittaa liikkeelle? Vai haluttiinko mitään.
Tärkeitä näkökulmia, mutta vaikuttavat mielestäni ylireagoinnilta. Ei tarvita mitään maailmanlaajaa luterilaista kirkkoa (katolisen tapaan), jotta olisi mielekästä puhua tämän tunnustuskunnan yhdestä kansallisesta osasta. Näen nimenmuutosehdotuksen erittäin tervetulleena kahdesta syystä. Ensinnäkin se irrottaisi kirkkomme nimen sellaisesta ajatuksesta, että kirkolla olisi joku kansallisuus. Kirkkomme ei ole vain suomalaisia varten, vaan kaikkia Suomessa asuvia varten. Tässä kohtaa ajattelen, että sanoilla on todellisuutta luova merkitys, jota ei pidä vähätellä. Lisääntyvä globaali muuttoliike mielestäni suorastaan vaatii meitä muuttamaan nimeä.
Toiseksi kyse on nimen kautta liittymisestä maailmanlaajaan kristittyjen yhteisöön. Siinä me tunnustaisimme näkyvästi, että olemme osa isompaa kokonaisuutta. Ei pelkästään luterilaista kommuuniota vaan osa Kristuksen kirkkoa. Tästä näkökulmasta en pidä niinkään huolestuttavana sitä, että menettäisimme itsenäisyytemme, kuin sitä, että umpioidumme.
Kannatan sydämestäni nimenmuutosta. Siitä, onko siinä mukana liite ”evankelis” vai ei, on minulle toissijaista.
Kirkon nimi nyt ei kuitenkaan ole ”Suomalainen kirkko” tai ”Suomalaisten kirkko”. Meillä on myös Suomen tasavalta eikä suomalaisten tasavalta.
Kirkko Suomessa vivahtaa lisäksi svetisismiltä, Monien järjestöjen ruotsinkielinen nimi päättyy sanaan i Finland.
Sinänsä minulla ei ole mitään vastaan kaikkea sellaista, mikä vähentää nationalismia, mutta tämä tuntuu nyt harhalaukaukselta.
Nykyinen nimi eli Suomen evankelisluterilainen kirkko ei mielestäni millään tavalla rajaa pois sitä kirkon perustehtävää, jossa palvellaan kaikkia ihmisiä omalla alueellamme. Tämähän on kunkin paikallisseurakunnan tehtävä, että niiden toiminnan piiriin kuuluvat kaikki sen alueella elävät ja liikkuvat ihmiset. Tämä tulee esille mm. messuissa, jotka ovat avoimia kaikille. Samoin sielunhoidossa. Jos joku haluaa tavata papin tai muun työntekijän, ei häneltä (toivottavasti!) kysytä kuulutko tähän seurakuntaan. Erityisesti se tulee esille diakoniatyössä olipa se sitten diakonia-ammattilaisten tekemää tai seurauntalaisten tekemää. Suurin tekijä on se peruskysymys, miten kirkko ja seurakunta ymmärretään. Jos se ymmäretään ”jäsenyhdistyksenä”, silloin edelliset tulevat aivan uuteen valoon.
Nimihän voisi olla myös Kristuksen kirkko Suomessa, mutta kun on noita muitakin kirkkoja olemassa…
Teemu Kakkurin kielellinen huomio on oikea. Joissakin kaupungeissa yhtymät ovat ottaneet tuon (svetisismi-tyyppisen) nimen tai määreen.
Kun kirkolle tulee vastaan luterilaisuuden, reformaation, juhlavuositapahtuma niin tähän samaan juhlatunnelmaan kirkko voisi muuttaa nimensä Luther-kirkoksi.
Uusi nimi voisi olla haussa, koska mielikuvaa ev.lut. kirkosta halutaan muuttaa. Ehkä joidenkin mielestä tarvitaan nimi ja brändi, josta voisi karistaa negatiiviset konnotaatiot. Trendihän näkyy isojen kaupunkien seurakuntalehtien nimenmuutoksissa. Viimeisin tämä onneton Valomerkki eli ”ennen sulkemisaikaa annettava valojen sytytys- ja sammutusmerkki, jolla asiakkaille ilmoitetaan paikan sulkemisesta”.