Niemi on hyvä kirja, mutta helppo mollata
Pakko myöntää, että olin myönteisesti yllättynyt, vaikka etukäteen kuulin kommentteja, että tylsä, ylimielinen, paasaava ja ties mitä. Pidin Finlandia-voittajasta, Juha Hurmeen kirjoittamasta Niemestä. En työlääntynyt sen äärellä, paitsi muutaman kerran, kun kansanrunolainat hidastivat itse tarinan etenemistä. Hurmeen kertojanääni kuului tunnistettavana ja kaikkitietävänä koko matkan. Kirja on hallittu kokonaisuus. Ei se ehkä mikään suuri fiktiivinen romaani ole, mutta sitäkin kiinnostavampi kannanotto romaanin olemukseen.
Onko Niemi ylipäätään romaani, vai lähettikö kustantaja sen vahingossa väärään kilpailuun? Jos Hurme kertoisi samat asiat ilman kielellistä rentoutta, Niemi voisi olla hyvinkin tietokirja, ei ehkä kovin kiinnostava. Kyse on siis kuitenkin romaanista, sanataideteoksesta. Ilman kertojaa ei olisi mitään. Hurme myös bongaa ahkerasti sanoja, jotka eri aikoina ovat tarttuneet suomen kieleen.
Entä mistä Niemi kertoo? Se on yhden miehen äänellä tarjoiltu selitys suomalaisuuteen ajalta ennen kuin Suomi oli Suomi. Senpä vuoksi Hurme puhuu koko ajan paikasta nimeltä Niemi. Kirjan tapahtumat päättyvät osapuilleen 1800-luvun alkuvuosiin, kun Niemestä tuli osa Venäjää.
Niemi alkaa melko kaukaa, maailmankaikkeuden synnystä. Hurme alkaa kertoa Niemen historiaa lukuisine sivuhyppyineen historiaan. Perinteistä romaanijuonta ei kirjassa ole. Ei edes päähenkilöistä, kuin hetken. Kyse on kavalkadista, omintakeisesta sellaisesta. Hurme tuo esiin sumeilematta sympatiansa ja antipatiansa historian ilmiöitä ja henkilöitä kohtaan. Kielenkäyttö tavoittelee hetkittäin rentoa jätkämäisyyttä ja sen perusteella kirjaa on helppo molata ja pitää hieman jankuttavana lässytyksenä - varsinkin jos tuntee tarvetta kyseiseen lähestymistapaan.
Hurmeen kerronnassa huomio kiinnittyy myös kautta linjan kriittiseen suhtautumiseen kirkkoon ja kristinuskoon. Niemessä alkuperäinen suomalainen kansanusko ja tapakulttuuri nähdään parempana kuin sen alleen jyrännyt kristinusko. Näkökulma on jotakuinkin sama, jota sovelletaan lähetystyön arvosteluun: paha länsimainen uskomusjärjestelmä tuhoaa hyvän paikallisen elämäntavan. Toisin sanoen hieman velttoa kriittisyyttä.
Juha Hurme: Niemi. Teos 2017. 448 sivua.
Julkaistu osin Kotimaassa 26.1.
9 kommenttia
Juha Hurme vaikuttaa olevan ylimielinen räyhäävä ateisti. Tämä kuva hänestä välittyy radioesiintymisten kautta, joissa hän levittää sanomaansa. Vaikea löytää syytä lukea hänen tuotoksiaan kirjana. Elämä on siihen liian lyhyt.
”Niemessä alkuperäinen suomalainen kansanusko ja tapakulttuuri nähdään parempana kuin sen alleen jyrännyt kristinusko.”
Niinpä, miksei nähtäisi? Miksi pitäisi innoatua feikistä tuontitavarasta kotimaisen sijaan?
Suosi suomalaista – käytä kotimaista.
Kirjaa en voi arvostella, kun ole sitä lukenut, mutta useita Hurmeen haastatteluja on sattunut silmään ja korvaan. Mieleeni on välttämättä noussut ajatus tietyn uusliberaalin ajatusmaailman liehittelystä maineeseen noussevan kirjailijan puheenvuorot.
Suomessa saa arvostusta ja näköjään Finlandia palkinnon, kun osaa mairitella ja hienovaraisesti liehitellä valtaapitäviä tahoja… Hurmeen mielipiteet edustivat noissa haastatteluissa nykyistä valtasuuntausta ja tietyn tason populismia parhaasta päästä. Suomen intellektuelli sisäpiiri rakastaa omia lapsiaan.
Täytynee lukea kirja. Saattaa Seija kuitenkin olla, että näemme asioita eri kantilta.
Kirjoittaja
Olli Seppälä
PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.
Miten tämä kuva kulttuuria tuhoavasta kristinuskosta niin jaksaakin elää – jopa terävien ajattelijoiden mielissä! Juha Hurme on kelpo kirjoittaja eikä kysymys ole nyt siitä, etteikö tuhoaviakin esimerkkejä löytyisi – Niemeltäkin. Kuitenkin, esimerkiksi lähetystyössä oltiin jo 1900- luvun alkupuolella hyvin selvillä kulttuurin ja kristinuskon tehtävistä. Kytkös kulttuurin tuhovoimiin on toki ymmärrettävä. Missionaarien myötä samoilla alueilla liikkuivat kauppa- ja teollisuusmiehet. Lähetystyöstä tuli länsimaisen ylivoiman edustaja muiden mukana. Toinenkin kulunut puheenparsi pistää silmään. Hurme vahvistaa mielikuvaa siitä, että kaikki (!) tulee Suomeen viiveellä. Sata vuotta, viisisataa vuotta myöhemmin kuin muualle Eurooppaan. Kannattaa meidän kirkonkin piirissä toki miettiä, miksi juuri tämä kirja on Finlandia -palkinnon voittaja.
Ilmoita asiaton kommentti