Nasaretin miehen pään sisällä

Raamatussa Jeesus puhuu ja toimii, mutta yksi kertomakirjallisuuden luonteenomainen piirre evankeliumeista puuttuu, nimittäin ulkoisen ympäristön kuvaus. Raamatussa ei kuvailla Jeesusta, hänen ulkonäköään, pukeutumistaan tai tarkemmin luonteenpiirteitä. Myöskään ympäristöä jossa hän liikkui, ei kuvailla. Emme tiedä Raamatun perusteella Jeesuksen ajan kasvillisuudesta tai arkkitehtuurista juuri mitään.

Raamattu muistuttaa tässä mielessä näytelmätekstiä, draamaa, jossa henkilöiden luonteenpiirteet tulevat esille toiminnan ja repliikkien avulla. Katsojalle (tässä tapauksessa lukijalle) ei tarvitse selittää, vaan hän näkee asiat.

Kuvataide, pikemminkin kuin kirjallisuus, on vastuussa siitä miltä ajattelemme Jeesuksen näyttäneen. Kuvataide loi näkyvän Jeesuksen. Monien ihmisten kokemat näyt ja ilmestykset noudattavat kuvataiteen viitoittamaa tietä.

Kaunokirjallisuus on antanut mahdollisuuden tunkeutua Jeesuksen pään sisään. Tosin sinne pääsee vain kahta tietä: psykologiaan ja Raamatun. Raamattu antaa raamit Jeesuksen elämän tapahtumille ja ajatuksille. Psykologia tuo kertomukseen ymmärrettävyyttä ja nykyihmiselle käsitettävää logiikkaa.

Kirjallisuuden Jeesuksen ei tarvitse olla Raamatun vanki, vaan hänelle voi tapahtua mitä vain ja hän voi ajatella vapaasti. Mutta jos päähenkilön nimi on Jeesus, hän ei ole täysin vapaa kulttuurin ja uskonnon tulkinnoista. Kaunokirjallisuudessa voidaan kuitenkin hakea uutta suhdetta Jeesukseen ja hänen sanomaansa.

Jeesus-romaanit ovat oma kirjallisuuden lajityyppi, eikä välttämättä edes hiipuva sellainen. Varmaan tänä päivänäkin jossain kahvilassa tai työhuoneessa konettaan naputtaa kirjailija, jolla on mielestään kaunokirjallisin keinoin jotain oivaltavaa tai olennaista sanottavaa Nasaretin miehestä. Näitä on kirjoitettu Suomessakin, kuten Risto Saarisen Jeesus Jokisen tapaus (1999), Harri Sirolan Jeesus enkelinpoika Nasaretilainen (2001) Jukka Pakkasen Muuan Jeesus (2003) ja Juha-Pekka Koskisen Viisi todistajaa (2005), jossa viisi aikalaista kertoo oman näkemyksensä Vapahtajan vaiheista.

Käännöskirjoista ehkä viimeisin on J.M. Coetzeen Jeesuksen lapsuus (2014), joka on varsin erikoinen allegoria poikkeuksellisesta lapsesta kummallisessa maailmassa. Lukijalle syntyy vahva vaikutelma, että poika on Jeesus. Vahvin todiste siitä on romaanin nimi eli kirjailija antaa tulkinta-avaimen lukijalleen.

Kirjallisuudelle Jeesuksen ihmisyys ja jumalallisuus on ehtymätön aiheiden ja virikkeiden lähde. Kirjoittamalla Jeesuksesta, kirjoittaa samalla kulttuuriin syväkerroksesta.

Kirjoitus perustuu osin Kotimaa-lehdessä 2009  julkaistuun tekstiin, mikä osoittaa, että vanhoissa ajatuksissa on paitsi selkänojaa myös parantamisen varaa.

2 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Entäs Göran Tunströmin ’Erämaakirje’?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Seppälä

    PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.