Jeesus uimahallissa

 

Kuulin lapsen itkun jo pukuhuoneeseen. Se kuulosti sydäntä särkevältä ja jatkui jatkumistaan. Kun pääsin suihkuosastolle näin lapsen keskellä lattiaa, hätääntynyt ilme kasvoillaan. Oletin, että lapsen isä (tai muu huoltaja) olisi ollut suihkussa ja siirryin itsekin suihkun alle omaa kuopustani kantaen. Käännyin katsomaan parahiksi nähdäkseni, miten yksi miehistä irtaantui suihkun alta ja meni avaamaan saunan oven. Ovi oli höyrystynyt ja saunan sisällä hämärää niin, etten nähnyt sinne. ”Saanko päästää sisälle”, mies kysyi saunaan päin. En kuullut vastausta, mutta lapsi lopetti itkunsa ja siirtyi nyyhkyttäen saunan puolelle.

Tuollaisessa tilanteessa on vaikea pysyä rauhallisena. Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa saunassa olevalle aikuiselle. En edelleenkään nähnyt, kuka siellä oli – ainoastaan epämääräinen hahmo lauteilla.

Myöhemmin tapahtuma alkoi elää omaa elämäänsä minun sisälläni. Mietin kirkon missiota. Oven läpi emme näe kunnolla. Siellä on Isä, jonka toiminta näyttää meistä useinkin täysin käsittämättömältä. (Todettakoon, että en keksi mitään hyvää selitystä tuon kyseisen aikuisen käytökselle. Lasta ei yksinkertaisesi saa hylätä tuolla tavalla!) Me emme aina jaksa ymmärtää, etenkään silloin, kun tapahtuu käsittämätöntä pahaa. Enkä tiedä, tarvitseekokaan. Ei meillä liene mitään syytä selitellä Jumalan tekoja tai tekemättömyyttä.

Mietin kuitenkin kirkon roolia. Moni on hätääntynyt, eikä oven läpi näe kunnolla. Voisiko missionamme olla se, että kysymme, mikä hätänä? Ja tarvittaessa raottaa ovea ja kysyä, saako päästää sisälle?

Oven raottaja ja kysymyksen esittäjä siellä uimahallissa vaikutti minusta Jeesukselta.Jeesus uimahallissa

1 kommentti

  • Kirjoittaja

    Vesa Häkkinen

    Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.