Nairobin katulapset

Kenia on yksi Afrikan johtavia valtioita. Kahvista, teestä ja upeista safareistaan tunnettu maa on Itä -Afrikan johtava talous. Vuonna 2017 sen väestön lukumäärä oli 49.7 miljoonaa ihmistä. On arvioitu, että tästä lukumäärästä noin kolme miljoonaa ovat orpoja ja orvoista noin 47% ovat nimenomaan AIDS orpoja. Joidenkin tutkimusten mukaan noin 12-15 % kenialaisista talouksista ovat orpolapsen johtamia talouksia. Köyhyys ja aliravitsemus ovat suuri ongelma, josta eivät kärsi ainoastaan orvot. Tällaisessa tilanteessa on selvää, että mahdollisuus väärinkäytöksiin kaikkein heikoimpia kohtaan on suuri.

Nairobi on Kenian väestölle magneetti. Monet muuttavat sinne maaseuduilta parempien mahdollisuuksien perässä ja tämä onkin johtanut siihen, että eräät Afrikan suurimmista slummeista sijaitsevat juuri Nairobissa. Nyt käydessämme siellä Tanja ja minä huomasimme, kuinka ihmisiä yritetään saada pysymään poissa Nairobista, joka ei voi mitenkään tarjota työtä ja asuinsijaa kaikille sinne saapuville. Nairobin yli kolmesta miljoonasta asukkaasta noin 60,000 ovat katulapsia. Nämä katulapset ovat helposti sekä poliisin että ohikulkijoiden raakuuden kohde. Heitä voidaan syyttää kaikista mahdollisista väärinkäytöksistä eikä kukaan oikeastaan joudu oikeuteen heihin kohdistuvasta väkivallasta.

Vierailin juuri Keniassa sekä puhumassa seurakunnissa että tutustumassa eräisiin humanitäärisiin projekteihin. Mielenkiintoisesti paikallinen piispa, jonka kanssa teemme yhteistyötä on itsekin entinen katupoika. Puhuin hänen seurakunnassan sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa, jonka jälkeen oli kiire siirtyä seuraavaan tilaisuuteen. Kun tulimme ulos tämän Nairobin liike-elämän keskuksessa sijaitsevan kirkon ovesta, kohtasimme katupojat. He kiinnittivät huomioni koska ensinnäkin he olivat kovin nuoria ja toisekseen koska yhdellä heistä oli vain yksi kenkä. Hetken aikaa heidän kanssaan juteltuamme saimme paikalliselta pastorilta lupauksen, että tulisimme takaisin iltapäivällä kengät mukanamme. Tämä ajatus eli mielessämme siten, että kenkien lisäksi päätimme tuoda myös ruokaa, jota jakaisimme lapsille.

Pastori hankki mukaan lisää nuoria miehiä pitämään järjestystä. Juoksimme ympäri paahtavan kuumaa Nairobia etsimässä sopivaa kauppaa. Mietimme mielessämme, että touhu saattaisi jonkun mielestä olla sulaa hulluutta. Emmehän mitenkään voisi ruokkia kaikkia apua tarvitsevia. Kuitenkin mielissämme oli kirkkaana ajatus Jeesuksesta. Totesimme, että tässä tilanteessa olisi aivan varmaa, että Jeesus ruokkisi lapset ja siksi ostimme ruokaa ja kävelimme takaisin kohtauspaikalle. Siellä meitä odottivat jo katupojat, joita katsellessani sydämeni särkyi pieniksi palasiksi. En edes tiennyt, että minua tulkkaava uskova nuori mies oli hänkin entinen katupoika, jonka elämän Jeesus muutti neljä vuotta sitten. Pyysimme pojilta saada rukoilla heidän puolestaan ennen ruuan jakamista. Juuri tuosta tilanteesta minulle jäi salaa otettu kuva, jossa näkyy, kuinka poikien silmät ovat kiinni, kun he yhtyvät rukoukseen.

Ravistelen itseäni. Miksi  minä luulin, että Jumalaan voi uskoa vain jos kaikki asiat ovat hyvin?

Katupoikien syötyä he kutsuivat paikalle tuttujaan. Niin. Yhtäkkiä poikia juoksi luoksemme joka suunnasta. Pystyimme hädin tuskin tarjoamaan ruokaa jokaiselle saapujalle. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Mieleeni jäi nuori äiti pienen vauvansa kanssa. Tanjalle eräs iso poika itki kuin pienokainen, koska pelkäsi ettei saisikaan ruokaa. Pojat kysyivät nimiämme, he halusivat kertoa meille keitä olivat.

Kuinka sydän voisi olla särkymättä tällaisessa tilanteessa?

Mikä etuoikeus. Mikä kunnia, että Jumala antoi meille mahdollisuuden tuohon yhteen kohtaamiseen. Miten ihana ajatus, että ainakin tämän kerran osasimme vastata kysymykseen: Mitä Jeesus tekisi?

Rukoilen, ettei tämä kerta ei jää viimeiseksi.