Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz keskustelivat 17.12. kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtajan Kimmo Kääriäisen ja kirkon lähetystyön keskuksen johtajan Risto Jukon kanssa Helsingin piispan Irja Askolan luona lähetystyöstä
Keskustelua ennen Kotimaa24:ssä oli uutisoitu muun muassa, että Korhonen ja Roman-Lagerspetz näkevät kirkkohallituksen painostavan seurakuntia tukemaan kaikkia lähetysjärjestöjä, minkä puolestaan kirkkohallitus kiistää.
Kotimaa24 pyysi niin Johanna Korhoselta ja Sari Roman-Lagerspetziltä kirjallisesti näkemyksiä piispa Askolan luona käydystä keskustelusta. Kimmo Kääriäinen puolestaan sai Kotimaa24:ltä vastattavakseen ja kommentoitavakseen Korhosen ja Roman-Lagerspetzin kirjoituksen.
Kotimaa24 julkaisee tässä molempien kirjoitukset:
JOHANNA KORHONEN ja SARI ROMAN-LAGERSPETZ:
Palaveri vahvisti valitettavan oletuksemme: kirkkohallituksella ei ole pyrkimystä reagoida tilanteeseen, jossa viisi lähetysjärjestöä väittää sitoutuvansa kirkon päätöksiin mutta ei tosiasiassa niin tee silloin, kun kyseessä ovat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat päätökset. Päinvastoin kirkkohallituksella on motiivi pitää tilanne muuttumattomana.
Keskustelimme tunnin. Jukko kertoi lähetyssopimuksen historiasta, ja Kääriäinen kertoi kirkon päätöksistä valikoiden. Muistutimme häntä niistä päätöksistä, joita hän ei ottanut esiin. Hän ei reagoinut tähän.
Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä homoja kolmesta syystä:
1) homoudesta ”on kirkossa päätetty hyvin vähän”. Hän sivuutti kirkon ratkaisun, jonka mukaan rekisteröity parisuhde ei ole este työlle kirkossa tai kirkollisessa järjestössä, sekä piispainkokouksen selonteon, jonka mukaan homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta on kunnioitettava. Hänen mukaansa nämä kaksi eivät ole sellaisia ”selkeitä päätöksiä”, joiden mukaan kirkossa ”olisi pakko mennä”.
2) järjestöt ovat ”yksityisoikeudellisia toimijoita, joihin kirkolla ei ole valtaa puuttua”. Kysymykseen, miksi kirkolla ei ole valtaa puuttua järjestöjen harjoittamiin lainrikkomuksiin, hän ei vastannut, vaan viittasi toistamiseen ”yksityisoikeuteen”.
3) Järjestöt eivät rekrytoi avoimilla työpaikkailmoituksilla, vaan ”käsin poimimalla”, jolloin poiminta ei osu homoihin eikä näitä siis syrjitä. Kääriäinen ei ottanut kantaa siihen, että julkisuudessa ilmaistu homovastainen rekrytointilinja on jo sellaisena yhdenvertaisuuslain rikkomus.
Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä naisia kahdesta syystä:
1) Naispappeuden vastustaminen ei ole harhaoppi.
2) Järjestöjen ei tarvitsekaan noudattaa kirkon naispappeuspäätöstä omassa toiminnassaan, vaan ainoastaan sitä päätöstä, jonka mukaan yhteistyötä on tehtävä. Hän sanoi, ettei ole tietoinen esim. Kansanlähetyksen virallisesta ohjeesta, joka erittäin painavasti suosittelee pidättäytymään yhteistyöstä. Myöskään Jukko ei ollut tietoinen moisesta. He vetosivat tietämättömyyteensä myös muissa kohdin, he esimerkiksi eivät ole olleet nykyisissä toimissaan ”kovin pitkään”.
Keskustelimme siitä, ymmärtääkö kirkkohallitus, että mielipiteen/vakaumuksenvapaus koskee vain ihmisiä, ei järjestöjä työnantajina (järjestön tulee aina toimia laillisesti ja huolehtia, että vaikka sen palveluksessa olisi esim. naispappeuden vastustajia, näiden vakaumukset eivät käytännössä häiritse kenenkään elämää). Saimme käsityksen, että ajatus ei ollut kirkkohallituksen edustajille tuttu, vaikka Kääriäinen myönsikin, ettei järjestöllä voi olla omaatuntoa.
Sovimme, että lähetämme kirkkohallitukselle aineistoa epäkohdista, vaikka emme pidä uskottavana heidän ilmoitustaan, että heidän tiedossaan ei ole epäkohtia järjestöjen sitoutumisessa kirkon päätöksiin.
Piispa piti tapaamista tarpeellisena ja keskustelua hyödyllisenä.
Johanna Korhonen, Sari Roman-Lagerspetz
Kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa
KIMMO KÄÄRIÄINEN:
Tapaaminen sujui ystävällisessä hengessä Irja-piispan toimiessa puheenjohtajana. Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden puhua kasvotusten eikä vain median välityksellä. Pyrin kuvaamaan kirkon päätöksiä niistä asioista, jotka ovat olleet paljon julkisuudessa – siis vain kertomaan mitä kirkko on päättänyt, mitä ei – en kannustamaan tai antamaan lupaa syrjinnälle.
Tarkasteltaessa kirkon päätöksiä liittyen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, aineistona on koko kirkolliskokouskäsittely vuodesta 2002 alkaen ja kirkon olemassa olevat päätökset. Viimeisin kokonaisuus on piispainkokouksen selvitys parisuhdelain seurauksista kirkossa ja sitä koskeva perustevaliokunnan mietintö (4/2010). Aika ei sallinut kaikkien yksityiskohtien kuvaamista – valikointia siitä seuraa.
Parisuhdelakia koskevassa selvityksessään piispainkokous ei ottanut erikseen periaatteellista teologista kantaa parisuhteensa rekisteröineiden mahdollisuuksiin toimia kirkon työntekijänä, mutta totesi asian oikeudellisen nykytilan. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle. Tämä ei ollut ”kirkon ratkaisu”, vaan toteamus olemassa olevasta lainsäädännöstä. Sen mukaan kirkossa tulee luonnollisesti toimia.
Lähetysjärjestöt ovat yksityisoikeudellisia toimijoita eikä niiden kanssa solmitulla perussopimuksella puututa sopijajärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan. Työnantajalla on oikeus valita tehtävään kelpoisuusehdot täyttävä sopiva henkilö. Syrjintäkielto sitoo työnantajaa kaikissa oloissa. Erityisesti kutsumenettelynä tapahtuvassa rekrytoinnissa syrjintää on kuitenkin vaikea osoittaa eikä kirkolla ole toimivaltaa ratkaista tuomioistuimelle kuuluvaa asiaa.
Rekrytoitaessa ulkomaisiin tehtäviin on otettava huomioon kohdemaan olosuhteet ja lainsäädäntö. Homoseksuaalisuus on edelleen kriminalisoitu valitettavan monessa maassa – samoin kuin Suomessa aiemmin. Lisäksi on muistettava perustevaliokunnan esille nostama näkökulma: ”Tasaveroinen kumppanuus etelän kasvavien luterilaisten kirkkojen kanssa edellyttää niiden teologisen argumentaation huomioonottamista ja vastavuoroista kuuntelemista. Paikallinen kirkko ei yksinään edusta koko kristillisen uskon täyteyttä, vaan on riippuvainen toisista kirkoista.”
Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa (toukokuu 2010) vallitsi yksimielisyys siitä, että Raamatussa homoseksuaalisuus torjutaan. Käyty keskustelu samalla osoitti, että kirkossa vallitsee vastakkaisia Raamatun tulkintalinjoja. Perustevaliokunta totesi, että vaikka kirkossa vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä sekä kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja lähimmäisenrakkauden periaatteesta, rekisteröityihin parisuhteisiin suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Samalla tavalla lähetysjärjestöjen suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja rekisteröityihin parisuhteisiin on erilaisia teologisia tulkintoja.
Myös naispappeuden osalta pyrin vain kuvaamaan kirkon tekemiä päätöksiä. Kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, päätöksen yhteydessä todettiin, ettei kumpikaan kanta naispappeuteen ei ole harhaoppinen. Muussa tapauksessahan olisi tuomittu kirkkomme koko aiempi historia harhaoppiseksi ja tuomiolle olisivat joutuneet myös monet muut kirkot. Näin ollen käsitys virasta ei muuttunut.
Naispappeuspäätöksen yhteydessä hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan eri tavoin ajattelevien tulee kunnioittaa toisiaan ja toimia yhteistyössä. Sitä tulkittiin monella tavalla ja syntyi monia tilanteita, joissa naispapit joutuivat väistämään ”perinteisellä virkakäsityksellä” olevaa miestä. Piispainkokouksen linjausten jälkeen tulkinnoille ei ole enää tilaa: yhteistyötä tulee tehdä kaikkien pappien kanssa. Tämä koskee myös lähetysjärjestöjä niiden pappien vieraillessa seurakunnissa. Kun toimitaan ulkomailla, noudatetaan ulkomaisten kirkkojen virkaratkaisuja eikä lisätä jännitteitä.
Tunnen kohtuullisen hyvin herätysliikkeitä ja myös niitä muutoksia, joita liikkeiden opetuksessa on vuosikymmenien aikana tapahtunut. Tämänkin vuoksi tutustun mielelläni siihen materiaaliin, jota nyt kutsutaan ”viralliseksi” ja joka on muokannut käsityksiä järjestöjen linjasta – ettei pääsisi tapahtumaan lisää samanlaisia virheitä kuin Medialähetys Sanansaattajien osalta, jossa Roomalaiskirjettä koskeva opetusjakso tulkitaan järjestön ”viralliseksi” linjaksi.
Kiitän Johanna Korhosta ja Sari Roman-Lagespetziä työstä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta! Sävyksi toivoisin enemmän Tulkaa kaikki -liikkeen otetta: tulkaa kaikki! Eikä: menkää pois melkein kaikki!
Kimmo Kääriäinen
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja
Eipähän tuosta keskustelu-uutisesta voi muuta ajatella kuin että kaikki osapuolet näyttävät vain kuunnelleen omaa ääntään ja puhuneet toistensa ohi kuuntelematta toisiaan. Itselleni se vahvistaa käsitystä, ettei kirkko tarvitse mitään seurakuntalaisten rahoittamia ”virallisia” lähetysjärjestöjä. Veromarkoille on esimerkiksi diakonian alueella tähdellisempää käyttöä. Tehkööt järjestöt rauhassa lähetystyötään ja tukekoon kukin ihminen sitä järjestöä, jota kannattaa tai olkoon tukematta.
Kimmo Kääriäinen edellä olevassa kirjoituksessa:
”Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa (toukokuu 2010) vallitsi yksimielisyys siitä, että Raamatussa homoseksuaalisuus torjutaan. ”
Sari Roman-Lagerspetz Kotimaa24 komentissa ke 18.12.2013 klo 22:10:
”mielestäni sellaista järjestöä, joka ei hyväksy homosuhteita ja pitää niitä syntinä, ei pitäisi lähettää lähetystyöhön sellaisille alueille jossa kirkko ei hyväksy samaa sukupuolta olevien parisuhteita (eikä muillekaan alueille). ”
Kommentit liittyvät samaan asiayhteyteen, eli eräiden järjestöjen soveltuvuuteen lähetystyöhön.
”(…) ettei kumpikaan kanta naispappeuteen ei ole harhaoppinen. Muussa tapauksessahan olisi tuomittu kirkkomme koko aiempi historia harhaoppiseksi ja tuomiolle olisivat joutuneet myös monet muut kirkot. Näin ollen käsitys virasta ei muuttunut.” Kääriäinen
Tässäkö se kirkon ongelma pohjimmiltaan on, ettei pystytä toteamaan/myöntämään, että aiemmin ymmärrettiin vajavaisemmin, mutta nyt ymmärrämme toisin. Nyt taas palataan vanhaan.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä, ettei kirkko tarvitse meidän seurakuntalaisten rahoittamia ”virallisia” lähetysjärjestöjä.
”Tehkööt järjestöt rauhassa lähetystyötään ja tukekoon kukin ihminen sitä järjestöä, jota kannattaa tai olkoon tukematta.” Osmo Kauppinen
Ei tarvitsisi riidellä eikä vääntää näitä asioita, kun toimittaisiin em. tavalla.
Kääriäisen loppuheiton viesti kiirii: ”Menkää pois ihan kaikki seksuaalivähemmistöt ja naisten pappeudesta kohkaajat!”
Minulle tuosta keskustelusta tulee lähinnä mieleen, että Suomen työlainsäädännön vaatimus seksuaalivähemmistöön kuuluvien syrjimättömyydestä ja näiden lähetysjärjestöjen tyyli toimia työnantajina on peruuttamattomalla tavalla ristiriidassa keskenään.
Näen, että tässä on kolme mahdollista ratkaisua, jolla tämä vallitseva jännite saadaan ratkaistua:
(1) Nämä järjestöt muuttavat suhtautumistaan seksuaalivähemmistöihin ja alkavat noudattaa lainsäädäntöä.
(2) Lainsäädäntöä muutetaan siten, että uskonnollisilta yhteisöiltä poistetaan velvollisuus kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti.
(3) Näiden järjestöjen toiminta lakkautetaan lainvastaisina.
Minun toivomukseni on se, että homovastaisille asenteille ei anneta elintilaa ainakaan niin paljoa, että vaatimukset saada syrjiä seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisia laajenisivat myös muihin työnantajiin. Mielestäni jokaisen yhteisön moraalisen tilan mittaa pitkälti se, miten se suhtautuu vähemmistöihinsä.
On selvää ettei järjestöille voi antaa lupaa syrjiä ketään. Tämän estämättä niille tulee antaa mahdollisuus toteuttaa omaa laillista tehtäväänsä.
Suomessa raamatunopettamien ei ole laitonta. Ei myöskään silloin jos opetus koskee roomalaiskirjeen 1. lukua.
Jusu Vihervaara :”Mielestäni jokaisen yhteisön moraalisen tilan mittaa pitkälti se, miten se suhtautuu vähemmistöihinsä”
Ja jokaisen työtä hakevan moraalisen tilan mittaa se, kertooko hän kuuluvansa vähemmistöön, jos työtä tehdään sellaisissa toimintaympäristöissä, joissa vähemmistöön kuuluvia ei hyväksytä ja vetääkö hän rekrytoivan henkilön oikeuteen mikäli katsoo tulleensa syrjityksi, jos häntä ei rekrytoida.
Suosittelen, että valittajat haastavat oikeuteen ne järjestöt, joiden katsovat syyllistyneen syrjintään, kun eivät halua antaa kirkolle aikaa rauhanomaisiin neuvotteluihin asiasta, vaan antavat vaikutelman, että haluavat nousta ”kalifeiksi kalifien paikalle”.
Tuula, aika raju syytös. En tiedä kenenkään työnhakijan noin toimineen, joten turha ehkä maalailla perusteettomia uhkakuvia.
”(2) Lainsäädäntöä muutetaan siten, että uskonnollisilta yhteisöiltä poistetaan velvollisuus kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti”
Käsittääkseni uskonnollisilla yhdyskunnilla on vapaus määritellä virkakelpoisuuskriteerinsä itse ihan nykyisen lainsäädännön puitteissa. Tosin Suomen evankelis-luterilainen kirkko on itse kirkolliskokouksessa päättänyt tästä oikeudestaan huolimatta mukautua näissä kahdessa virkakysymyksessä Suomen lakiin. Enemmistöpäätöksellä, ilman muuta, mutta ilmeisesti melkoinen vähemmistö näkee tässä edelleen kritiikin aihetta ja näkee että monet muut uskonnolliset yhdyskunnat ovat viisaammin päättäneet oman oppinsa pohjalta.
Eli kristillisenä yhdyskuntana Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin olisi voinut perustaa virkakelpoisuuskriteerinsä Sanaan:
2. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, 3. ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. 4. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. 5. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? 6. Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. 7. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.
8. Seurakunnanpalvelijoiden ominaisuudet
Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. 9. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. 10. Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. 11. Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. 12. Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. 13. Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen.
1 Tim 3:2-13
Olli, ei ainoastaan uskonnollisilla yhteisöillä vaan jokaisella työnantajalla on oikeus määritellä kelpoisuuskriteerit jokaiseen työtehtävään.
No puhutaan sitten niiden kriteerien hyväksyttävyydestä. Kaikkia kriteereitä ei olla valmiita yleisesti hyväksymään, vaikka uskonnollisten yhdyskuntien on mahdollista perustaa kriteerinsä opillisiin näkökohtiinsa. Muuten ollaan kajoamassa uskonvapauteen.
Jos työantajan edustaja on jonkin uskontokunnan jäsen, voiko hän asettaa työntekijöille vapaasti mitä hyvänsä vaatimuksia, koska tämän rajoittaminen loukkaisi hänen uskonnonvapauttaan?
Jusu, ei tietystikään.
Sitä nimenomaan tarkoitin. Meillä ei ole sellaista uskonnonvapautta, joka antaisi työnantajalle oikeuden puuttua ihmisen yksityiselämään kuten parisuhteeseen. Tästä poikkeuksena ovat ne kirkkokunnat, jonka traditioon kuuluu, että papit ovat naimattomia miehiä.
Yhtä hyvin Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi pitäytyä edellä sitaamani Paavalin Timoteus-kirjeen mukaisisissa perusteissa: yhden vaimon mies etc.
Eli vastaavalla tavalla kuten ortodoksinen ja katolinen kirkko Suomen evankelis-luterilainen kirkko olisi voinut perustaa kristikunnan oppiin ja traditioon virkakysymyksessä. Uskonnonvapaushan antaa juuri mahdollisuuden perustaa uskonnollinen yhdyskunta ja uskonnollinen yhdyskunta voi työnantajana toimia oman oppinsa ja traditionsa määräämien periaatteiden mukaan.
Muistetaanpa mistä tässä on kysmys. Arvon naiset puolustavat demokraattista oikeutta kieltäytyä tukemasta sellaista hengellisyyttä ja lähetystyötä, jonka arvoja seurakuntalaisten enemmistö ei kannata.
Juuri sama biblistinen hengellisyys saa monet jättämään koko kirkon. Näitä innokkaita on kaikkialla kirkossamme, eikä sinä mitään, jolleivat he pakota enemmistöä rahoittamaan omaa korvasyyhyä tukevaa toimintaa.
Nyt sinulta Jaakko Herranen meni pahasti puurot ja vellit sekaisin.
On yksi asia jos rouvat parhaan ymmärryksensä mukaan luotsaavat päätöksiä Vantaan seurakuntayhtymässä ja sitten kokonaan toinen asia päätyykö kirkkohallitus samankaltaiseen johtopäätökseen. Ellei päädy, niin se on kirkkohallituksen asia ja kokonaiskirkollinen asia, eikä kirkkohallituksella ole mitään velvoitetta tehdä päätöksiään siten että ne olisivat juuri vantaalaisten kanssa linjassa.
Nyt juuri Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz kuitenkin arvostelevat kirkkohallituksen edustajia siitä, etteivät nämä ole päätyneet samaan johtopäätökseen kuin he itse. Miksi kirkkohallituksen pitäisi ohjeistaa kaikkia muita Suomessa päättämään samalla tavoin kuin Vantaalla on päätetty?
Kotimaa olisi voinut pyytää myös piispa Askolan kommentteja keskustelusta. Tässä kaivattaisiin mielestäni myös piispallista eikä vain kirkkohallituksellista näkökulmaa. Kirkkohallitus kalskahtaa niin byrokraattiselta sanalta, että heikommat pelläästyvät.
Niin eikös piispa ole vastuussa opin valvonnasta? Ja luulisi että tietoinen ja systemaattinen syrjintä ja ehtoollisyhteydestä kieltäytymisen olisi asia, johon nimenoman piispan ja kapitulien pitäisi sanoa sanansa. Eikös se muutos voisi alkaa Helsingistä? Ei kai kirkkohallitus sanele piispoja toimissaan hiippakunnissaan?
Anne
Kuka on kieltäytynyt ehtoollisyhteydestä ja kenen kanssa?
Jukka. Olen kuullut, että SLEY:n miespapit kieltäytyisivät ehtoollisyhteydestä naiaspuolisten pappien kanssa. Olen kai saanut väärää tietoa?
Osmo: Kyseiset viittaamasi papit lienevät jo siirtyneet Lähetyshiippakuntaan.
Esimerkiksi Inkerinkirkoon vihityt Sley pastorit saisivat kyllä piispaltaan pyyhkeitä, jos kieltäytyisivät jakamaan naispapille ehtoollista.
”Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä homoja kolmesta syystä:
Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä homoja kolmesta syystä:”
Yllä oleva tarkoittaa, että luottamushenkilöt kertovat Kääriäisen sanoneen, että järjestöt saavat syrjiä naisia ja homoja. Minä en usko hänen niin sanoneen vaan luottamushenkilöt ovat itse päättäneet, että Kääriäisen lausumat tarkoittavat syrjinnän sallimista.
On vakava asia kun käytetään epäasiallisia ilmaisuja.
Yllä olevassa Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetzin kirjoituksen toinen lainaus pitää olla ”Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä naisia kahdesta syystä:”
Vahingossa tuli sama lainaus kaksi kertaa.
Eräs johtava luottamushenkilö seurakuntayhtymässämme sanoi aikoinaan työtään aloittelevalle hallintojohtajalle, että luottamushenkilön tärkein tehtävä on luottaa.
Kommenttini saa jokainen tulkita haluamallaan tavalla.
Eipä kuulosta minkäänlaiselta keskustelulta. Kumma että kirkkohallituksen herroilla ei ole mitään sanotavaa näihin kysymyksiin, mitä luottamushenkilöt nostavat esille. Tai eihän tuo tietysti mikään kumma ole. Tuolla lailla vastaavat kai kaikki byrokraatit, joilla ei ole omia ajatuksia, eikä halua keskustella, kun on omasta vallasta kyse.
Joo Anne. Kuivan byrokratian narina tuntuu ihan tietokoneeseen asti.
Osmo, minä en kuule mitään byrogratian narinaa, ainostaan luottamusnaisten ja komentoijien narinaa.
🙂
Joo Osmo. Tuntuu kun ihan läppärin näppäimetkin alkaisivat narista. Jatka sinä Osmo. Mä en kestä katsella tätä. Seuraan mieluummin tuota eroakirkosta.fi -sivustoa odotellen aikaa jolloin ei ole varaa enää narista. Rahavaltaan vaikuttaa vain ja ainoastaan raha. Näinhän se menee markkinataloudessa. Onneksi kansakin on jo oppinut markkinatalouden lainalaisuudet. Kansa on vastuussa jos tukee narisevia syrjiviä koneita.
Salme. Kyllä minä luottamushenkilöiden ajatusmaailman tunnen. Olen toiminut työssäni lähellä heitä pari vuosikymmentä. Jos joku luottamushenkilö todella on kiinnostunut toiminnallisista asioista eikä vain kiinteistöistä ym. sellaisesta, olisi annettava heidän ajatuksilleen tilaa eikä heti tyrmättävä. Valitettavasti monet luottamushenkilöt eivät osaa erottaa seurakuntaa kunnasta. Kirkkovaltuustosta tulee monille vain ponnahduslauta kunnallispolitiikkaan. Aika ohutta on ainakin isoissa seurakunnissa esimerkiksi tuntemus siitä, mitä seurakunnan työntekijät tekevät. Olen onnellinen nyt, kun saan olla byrokratian rattaista poissa tekemässä seurakuntatyötä seurakuntalaisten parissa. Pyhä Byrokratius on vankka tekijä niin paikallisseurakunnissa kuin koko kirkon tasolla.
Jahas – seuraava pamfletti sarjassa Roman-Lagerspetz ja Korhonen. Saapas nähdä milloin tämä kaksikko ymmärtää olevansa tekemässä täydestä sydämestään sitä työtä mistä muita syyttävät. Odotellaan – kyllä se siitä, sanoisi eräs presidenttimme.
Seuraava presidentti toivottikin jo kansalle Jumalan siunausta.