Otin yhteyttä lääkäriin. Aikaa tarjottiin seuraavaksi päiväksi. Häkellyin siinä määrin, että ilmoitin seuraavan viikon sopivan muka paremmin. Miksi häkellyin? Olin juuri kuullut (MTV 10-Uutiset 15.11.2023), että ”jengeihin kuuluvien nuorten miesten ajattelua leimaa ajatus kuolla nuorena. Jos kuolen 25-vuotiaana niin on hyvä”. Nuoria avustava asianajaja arveli asenteen luovan ”pelottomuutta” ja heijastavan suhtautumista asioihin yleensä ja yhteiskuntaan erityisesti. Ajatukseni palasivat tri Alec Dicksonin Suomeen tekemään vierailuun. Hän kertoi (Suomen Kuvalehti 2.5.1980) perustamansa Community Service Volunteers-järjestön toimivan Britaniassa syrjäytyvien nuorten auttamiseksi. Mieleeni jäivät hänen sanansa: ”Jos nuorilla itsellään ei ole mitään, eivät he myöskään arvosta toisten omaa”. Eikö Ruotsin Suomea lähestyvä jengirikollisuus heijasta samankaltaista elämänkatsomusta; tapa ja tule tapetuksi?

Jos 60 vuotta sitten keskusteltiin toisten omaisuuden, niin tänään keskustellaan oman elämän merkityksettömyydestä. Vasta julkaistu selvitys kertoo osan nuoristamme hyväksyvän enenevässä määrin väkivallan tavoitteittensa saavuttamiseksi. Dicksonin aikaisen ja itsetuhoisen nykynuoren välistä 60 vuoden (vuosien 1960-2020) aikajännettä voidaan lähestyä 1970-80-lukujen kokemuksella. Tuolloin rehotti nuorten poikien harjoittama rikostelu nimikkeellä moottoriajoneuvon luvaton käyttöönotto. Keravan nuorisovankilan portit heilahtivat monelle 15-vuotiaalle. Sittemmin rikosnimike muuttui. Rikokset painottuivat autoelektroniikan varastamiseen, jolla rahoitettiin huumeita. Yhteistä tapahtumille oli ja on edelleen huono koulumenestys.

Ongelman ratkaisemisen sijasta ehdotettiin tuolloin mm. Poliisiasian neuvottelukunnassa asuntojen rakentamista poliiseille, vaikka olennainen - joskaan ei ensisijainen - syy oli osin rakenteeltaan epäonnistunut peruskoulujärjestelmä. Niin silloin kuin nykyäänkin noin 80 % oppivelvollisista käyttää 100 % koulutusmäärärahoista 20 prosentin jäädessä heitteille (HS 18.11. ”Kaikki oppilaat eivät pääse nauttimaan pätevästä opetuksesta). Kansainvälisen arvion samasta aiheesta ilmaisee otsake: ”Japanilaiset opettajat pettyvät usein suomalaiskouluissa” (HS 15.1.). Kelvottomat ratkaisut poikivat aina kelvottomia seurauksia. Se pätee lähes kaikkeen. Lakkojen ja työttömyyden vaivaamassa maassa 5 000 työtöntä lähihoitajaa odottelee mitä tapahtuu alan 5 700 avoimelle työpaikalle. Samanaikaisesti satoja ikäihmisten hoitopaikkoja on suljettu, koska ”yksityiset palveluntuottajat eivät voi tarjota vuodepaikkoja hyvinvointialueille” (MTV-Uutiset 12.11.). Myös maan 400 000 tyhjää asuntoa ja korttelikaupalla vain runsaan 30 vuoden elinkaaren saavuttaneet purkutalot kertovat omaa kieltään. Nuorten huumekuolemat, näköalattomuus, syntyvyyden katastrofaalinen kehitys kertovat myös jotakin. Näistä huolimatta valmistaudutaan yleislakkoon.

Miksi siis häkellyin nopeasta palvelusta? Jokinhan sentään toimii. Luen ja kuulen kuitenkin päivittäin maatalouden ja maaseudun näivettymisestä (maa- ja metsätalousministeriö), maaseutukoulujen lakkauttamisesta (opetusministeriö), maaseutuliikenteen vähenemisestä (liikenneministeriö), työpaikkojen ja työvoiman paosta kasvukeskuksiin (työministeriö), terveyskeskusten sulkemisesta ja sosiaalipalveluiden vähenemisestä (sosiaali- ja terveysministeriö) jne. Yhä suuremman osan maasta jäädessä tyhjäksi herää kysymys armeijan tehtävästä (puolustusministeriö). Kysymme myös miksi yhä useamman nuoren tulisi suorittaa korkeakoulututkinto siirtyäkseen vain tuottamattomaan virkamieskuntaan, joka määrältään suhteessa Saksaan ja Britaniaan pystyisi jo nykyisellään palvelemaan noin 30 miljoonaa suomalaista. Eikö korkeakoulutettuja voisi ohjata ja lisäkouluttaa teollisuuden ja kaupan paljon kaipaamiin ja osaamista edellyttäviin tehtäviin? Turha on haikailla vain intialaisten perään.

Edellisen lisäksi maamme noin 40 000 ”kehitysvammaisesta” 25 000 on työhaluisuuden lisäksi myös mielestään työkykyisiä. Heistä työllistettyjä on vain noin 400. Autismikirjon omaavia on väestöstä 1-1,2 % eli noin 50 000. Heidän osittainen erityislahjakkuus on ainakin osa-aikaisena hyödynnettävissä. Tanskassa on jopa yrityksiä, joiden palkkalistoilla on ainoastaan edellisiin ryhmiin kuuluvia työntekijöitä. Lasten sijaishuolto maassamme kirvoittaa traagisia uutisia. Psykoanalyytikko Rene Spitzin tutkimusten mukaan huostaanotettujen lastenkoti-ikäisten kymmenien prosenttien kuolleisuus saatiin liki loppumaan kun muita jo aikuisikäisten lasten äitejä kutsuttiin antamaan rakkauttaan orvoille lastenkotilapsille (Ensimmäinen vuosi, Rene Spitz 1965). Laiminlyömällä rakkaus, joka ei maksa mitään, lasku yhteiskunnalle on valtava ei ainoastaan rahassa vaan myös inhimillisyydessä.

Kysymys on rakkauden ohella varhaiskasvatuksen, sosiaalipolitiikan, perus- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakouluopetuksen uudistamisesta. On voimakkaasti kehitettävä yrityskeskeistä ammatillista koulutusta, vastuun ja palkkauksen tasaavaa osuustoiminnallista yrittäjyyttä, aloitettava suuremmissa kaupungeissa kaupunkiosakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden kokeilut, joissa, kuten Espanjassa, omalääkärit hoitavat suomalaisia päivän varausajalla. Sen lisäksi on perustettava kaupunkiosavaltuustoja demokratian turvaamiseksi. Nykyinen pirstaloitunut, vastuuta toisille siirtävä järjestelmä ei toimi. Voima ja uskottavuus edellä sanotun toteuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi löytyy demokraattisesta äänestyskäyttäytymisestä yhtäältä nuorilta ja toisaalta työelämän kokemuksia saaneilta senioreilta. Näennäisdemokratian, narriuden aika on ohi. Häkeltyminen osaltani ja miksei myös laajemminkin johtuu vain siitä, ettemme tunnista alati tarjolla olevaa mahdollisuutta muuttaa näennäisyyttä todellisuudeksi.