Mutsi on aika harvinainen koiran nimenä. Sellaisen kaverin kanssa saan tämän viikon viettää. Mutsin omistajat ovat avioliittoleirillä Levillä ja lupasimme hoidella Mutsia sen aikaa. Aamulla ensimmäiseksi, jää uskon harjoitukset helposti tekemättä, kun lenkille on lähdettävä, miltei heti herättyä.
Mutsin kansssa on mukava kävellä. Hän kipittää muutman metrin edellä. Juuri sen verran kuin hihna antaa varaa. Vainuttuaan kiinnostavan kohteen, jää sitä tutkimaan. Kävelen ohi ja koira jää taakse. Juuri silloin, kun tarvisisi nykäistä hihnasta, Mutsi kuuliaisesti jättää tutkimuksensa siihen ja kipittää taas hyvää vauhtia edelleni. Näin kivasti aamulenkkimme sujuu. Voin kävellä minulle sopivaa vauhtia ja Mutsi sopeutuu siihen täysin. Eikä hihnaa tarvise juurikaan nykiä.
Kääntyessäni kadunkulmassa, Mutsi on siitäkin hyvin perillä. Juuri silloin kun astun ensimmäisen askeleen toiseen suuntaan, Mutsi tekee saman käännöksen. Joten minun on pakko uskoa, että, vaikka koira on mielestäni täysin keskittynyt tuoksuihin, niin hän jatkuvasti silti kykenee tarkasti tajumaan aikeeni. Minulla on vain heikko aavistus kaikesta siitä hyvästä ja ihmeellisestä, mitä Mutsi kuononsa kautta saa tietää. Varmaankin se on hänelle vastaava kokemus kuin meille uutisten katsominen, tai neti selaaminen. Miten Mutsi silti, kykenee samaan aikaan olemaan täysin tietoinen myös minunsta. Vaikutaahan siltä, että kun Mutsi painelee tien reunaa kuono massa, jolloin tämän tidostoon ei mahdu mitään muuta kuin, kaikki tuo valtava tietomäärä, mitä tuksujen kautta Mutsille välittyy.
…………..
(Sakramenteista ja koirasta ei kai saisi kirjoittaa tähän tapaan, mutta tämmöistä mielessän liikkuu.
Joten pelkään pahoin, että joku tästäkin saa herneen nenäänsä)
Toisaalla keskustellaan sakramenteistä ja niiden merkityksestä uskolle. Joten peilaan aamun kokmustani tuohon keskusteluun. R. M. pitää sakramettejä merkityksettöminä ja ihmisten keksintöinä. M. R.:lle ne taas ovat tärkeitä.
Toiselle sakramenttien tuoksu kertoo Jumalan läsnäolosta. Aivan samoin, kuin Mutsille pelkät toisen koiran tuoksut merkitsevät lähes samaa, kuin toisen koiran kohtaaminen.
Sakramentti-keskustelussa ,toiselle sakramentit ovat vain luontaan työntäviä merkityksettömiä pahoja hajuja. Häneltä jää havaitsematta sakramenttien todellinen sisältö. Aivan samoin ,kuin Mutsi tarkkaan seuraa, minun jokaista askeltani. Samoin uskovan silmät on kiinitetty uskon kautta Kristukseen. Eikä ulkonaiseen tekoon ja siihen sakramenttiin itseensä.
Meille luterilaisille sakramentit ovat Kristuksen ihana tuoksua ja saavat mielemme kiinnitymään Häneen.
Ulkopuoliset näkevät vain teon ja varsinkin sen vähäisen arvon. Pitäen sitä jopa täysin arvottomana.
Sen sijaan uskoon tulo nostetaan sakramettien tilalle. Siinäkin on silti kyse ihmisen teosta Jumalalle.
Silti kukaan ei tule uskoon vain oman päätöksensä tähden. Välttämätöntä on omistaa uskolla Kristuksen sovitustyö. Aivan saman vaikutuksen sakrametti saa uskovan elämässä aikaan.
Mutsikin tarkaa jatkuvasti lenkillämme minua. Samoin sakramenttiin osallistuvan katse on suunnattuna Kristukseen. Luterilaisesta-uskosta osaton ei voi tietenkään nähdä uskon todellisuuteen, vann näkee vain halvan seurakuntalaisen polvillaan kaiteen äärellä. Nauttimassa tilkkaa viiniä ja syömässä pientä jauhoista leipää.
Uskon todellisuudessa tuo halpa seurakuntalainen omistaa sydämeensä uskon siitä, että Kristus on hänen puolestaan kerran kuollut ja ylösnoussut. Eli sovittanut seurakuntalaisen koko syntisen olemuksen. Yhtä varmasti kuin hän maistaa suussaan viinin maun ja tuon kuivan leivän rapeuden.
Joten meille sakramentit merkitsevät Kristuksen henkilökohtaista kohtaamista uskon kautta.
Yhtä todellisesti kuin kädennosto herätyskokouksessa, voi olla jollekkin uskon elämän alku. Täsmälleen ja yhtä varmasti sakramettiin osallistuminen vaikutta saman asian. Lisäksi siihen voi sakramenteissa palata jatkuvasti.Näin usko saa jatkuvasti konkreettista vahvistusta.
Piilotin kaksi iltapäivälehden linkkiä, joissa olin esittänyt saman näkemyksen kuin Kotimaan palstalla eli että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen avioliittoa koskeva artikla ei lainkaan liity ns. tasa-arvoiseen avioliittolakiin, vaan sen rationa on taata täysi-ikäisille miehille ja naisille oikeus avioliittoon ilman, että esimerkiksi suku tai vaikkapa toisen puolison seurakunta puuttuu asiaan. Toki utopiaa monessa maassa. — Mutta Kotimaan palstalla sentään asiasta voi keskustella sivistyneesti ilman kirosanoja ja helvettiin passittamista. Alla olevasta jutusta näkyy, että minua paljon paremmat YK-oikeuden tuntijat yhtyvät kantaani, että Räsänen argumentoi virheellisesti ja että kyseistä artiklaa pitää tarkastella syntyajankohtansa kontekstissa eli siitä ei pidä vetää minkäänlaista tulkintaa puolesta eikä vastaan. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112118857201_uu.shtml