Kotiseurakunnassani Porin Teljän seurakunnassa on meneillään (=lopuillaan) Osallistu muistojen keruuseen -projekti. ( https://www.kirkkoporissa.fi/porin-teljan-seurakunta/osallistu-muistojen-keruuseen). En tiedä, kuinka paljon samanlaisia projekteja on toteutettu muissa kirkkomme seurakunnissa.
Olen osa sukua, joka on aina muistellut. Tuon suvun monet muistot olivat kipeitä. Evakkomatkat ja sitä ennen eletty elämä olivat läsnä loppuun saakka. Isäni ja ennen sotia syntynyt veljeni ehtivät ennen kuolemaansa käydä omien yhteyksiensä kautta Viipurissa. Minäkin pääsin eräänä nuorimmista serkuksista vielä serkkumatkalle Viipuriin oman perheeni kanssa. Viipurin tuntija, serkkuni Juha Lankinen, matkamme johtaja, liitti suvun tarinoita eläviin paikkoihin.
En tiedä, millä osuudella ehdin liittyä Teljän seurakunnan muistojen viralliseen tallentamiseen. On kuitenkin ollut yllättävää vaihtaa näkökulmaa ja huomata, kuinka paljon seurakunta on todella ollut läsnä perheemme vaiheissa.
Muistoja tulee mieleen omalla vauhdillaan epämääräisessä järjestyksessä. Huomaan, että kärkeen syöksähtää isäni kuolema Teljän seurakunnan edustajana kesken kirkkovaltuuston kokouksen. Hän ei päässyt näkemään Teljän uutta kirkkoa, vaikka olikin sen paikkaa pohtimassa. Äitini lauloi kirkkokuorossa ja oli vuosia viemässä oppilaitaan koulujumalanpalveluksiin. Satakunnan Kansa teki aikoinaan ison sunnuntaijutun Keskuskartanon ylimmässä kerroksessa ystäväni kanssa pitämästä pyhäkoulusta. Tuo talo tuli kuuluisaksi muutama vuosi sitten suuresta tulipalosta, joka alkoi juuri noista yläkerroksista. Teljän seurakunnan Väinölän kirkko toimi vihkikirkkonamme, seurakunnan pääkirkko nuorimmaisen kastekirkkona. Perheemme toimi Thaimaassa vuosia Teljän seurakunnan nimikkolähetteinä. Vielä tänä keväänä sain vastata yhdestä lähetysrastista Teljän kirkossa pidetyssä lähetysvaelluksessa kesän kaikille rippikoululaisille.
Muistelkaa ihmiset. Se kaikki vanha on ollut luomassa meistä sitä, mitä me olemme tänään.
Kiva saada taas elonmerkki Maijalta.
Ilomme on vastavuoroista .
Tämä oli viimeinen tervehdys pitkäaikaiselta blogiystävältä. Jään kaipaamaan hänen monipuolisuuttaan ja monivuotista ystävyyttään näillä kirkollisilla kentillä.
Muistot menevät hautaan mukanamme, jos niitä ei ole talletettu minnekään. Kannattaisi kirjoittaa pikku juttuja vaikka pöytälaatikkoon. Ehkä joku joskus on kiinnostunut – tai sitten ei.
Ja vanhuuden varalle voisi tehdä tiivistetyn mutta tekstitetyn valokuvakirjan elämästään ja tärkeistä ihmisistään. Ehkä joku hoitaja joskus ehtii selata sitä kanssasi – tai sitten ei.
Me saimme sukuun aarteen, jolle avattiin pääsy kuva-arkistoihimme. Olemme hänen avullaan saaneet tehtyä vanhoista valokuvista ja dioista skannatuista kuvista jo useita kuvakirjoja. (Käytännössä se on tarkoittanut myös vaikka sitä, että yhdessä on pohdittu, keneltä mimmoinenkin nenä on peritty…) Suosittelen.
Kuvakirjojen teko erilaisissa sähköisissä palveluissa mahdollistaa myös sen, että samasta kirjasta voi tilata useita kappaleita.
Tällaisia suvullekin jaettuja kuvakirjoja meillä on jo useita, Viimeisin jouluksi valmistunut on kirja anopin aikoinaan kokoamasta valokuvakansiosta, jossa jokainen hänen lapsistaan ja lapsenlapsistaan sai oman esittelynsä dokumentoituna vanhoin valokuvin ja kirjoituksin. Tätä kokoelmaa levitettiin suvulle ensin digimuodossa. Kun sitten ymmärrettiin sen muistoarvon suuruus, se haluttiin teettää myös kirjamuodossa .Tuota ”kirjapainosta” on tänä vuonn sitten jaettu joululahjoiksi laajemmallekin suvulle. Suosittelen: http://www.digisi.fi
Toinen samanlainen kirja on tehty jo 50-luvulla suvulle tulleesta kesämökistämme Poikeljärvellä..Pitkä aikajana tulee näkyväksi esim puiden kasvua seuraamalla.