Vanhemmat ihmiset Venäjällä kertovat mielellään neuvostoajan hyvistä perinteistä. Niihin kuului muun muassa käytöskoodi, jota kutsuttiin moraaliseksi oikeauskoisuudeksi (нравственная парадигма).
Neuvostoajan moraalisen paradigman sisältö oli se, että tietyistä asioista ei huudeltu julkisesti. Niihin kuuluivat myös seksuaaliset mieltymykset. Niistä oltiin visusti hiljaa, vaikka Neuvostoliitossa vallitsi tietysti sama seksuaalisuuden kirjo kuin muuallakin.
Poliittista vapautumista seurasi Venäjälläkin moraalisen paradigman korvautuminen emansipaatiolla. Sen hyväksyminen on ollut monille vaikeaa, koska moraalinen moniäänisyys on vaikeasti hallittavaa. Venäjän ortodoksisen kirkon piirissä moraaliarvoista on kudottu ajoittain hopeaesirippua idän ja lännen ortodoksien välille. Kolme vuotta sitten Venäjän patriarkka Kirill puuskahti amerikkalaissyntyiselle Detroitin metropoliitalle Nikolaokselle moraalirappion enteilevän kristillisen sivilisaation agoniaa lännessä.
Neuvostomenneisyyden yksi paradokseista oli se, että kirjallisuus, kuvataiteet ja musiikki nakersivat moraalisen oikeauskoisuuden hajalle.
Venäjän länsinaapuri on myös moraalisen paradigman maa. Myös meillä on tapana muokata moraaliasioissa yksi kansallinen kanta.
Kirjoitin edellisen Päivi Räsäsen ja kirkon välisen mittelön yhteydessä kuusi vuotta (31.07.2013) sitten (https://www.kotimaa.fi/blogit/paeivystaevae-eetikko/), miten kirkon äänen kaapanneille pitäisi vastata asia-argumentein eikä fraaseilla armosta ja rakastavasta Jumalasta. Nyt arkkipiispa Tapio Luoma vastaa (sic) Räsäselle Raamatun kertovan, ”että ihmiseksi syntyneenä Jumalana Jeesus on Herra”!
Oliko kirkkohallituksen lähteminen Helsinki Priden tukijaksi moraalista suoraselkäisyyttä vai julkisuustemppu? On vaara, että kirkon keskushallinto nostaa tällä päätöksellään Helsinki Priden itsenäisyyspäivän hautavartioiden ja suvivirren rinnalle moraaliseksi paradigmaksi.
Tiedä tästä paradigmasta mutta asia syntyi varmastikin kirkkohallituksen vakaasta ymmärryksestä mihin sisältyy kirkkomme Piispojen harjoittama asianhoito ja julistus kaikille kuuluvasta ja Armoa jakavasta kirkosta. Näin kaikkien kanssa halutaan olla sovussa eikä ketään haluta loukata. Edellistä voi sitten kutsua harjoitetuksi kirkkopolitiikaksi kansankirkossa.
Kirkkohallituksessa jäi vain huomioimatta ja muistamatta asia rukouksen mahdollisuudesta olla kanssa ja yhdessä, mutta välttämättä ei puolesta.
Vuosi kuluu nopeasti ja silloin joku voi muistaa kirkkohallituksen Pridetyöryhmän olevan jo valmiina.
Kiintoisa näkökulma. Radikaalin arvokonservatismin sekä populismin nousun ja moraalisen paradigman murtumisen aiheuttaman pelon/tuskan yhteys on ilmeinen. Tästä turvattomuuden tunteesta on kysymys kun hätäillään perinteisten arvojen kyseenalaistamisesta. Sanonta ”niin on, miltä näyttää” on kääntäen ilmaistuna ”mistä ei puhuta ja mikä ei näy, sitä ei ole”. Voimistuviin autoritäärisiin ja nationalastisiin nykyvirtauksiin tämä ajattelu kuuluu vahvanai niin Jyrkin mainitsemassa yhteisössä idässä kuin meillä ja muualla, lähempänä että kauempana.
Jyrkin kolumnin viimeistä virkettä en kyllä ymmärtänyt, vaikka luin sen moneen kertaan. Mitä tarkoittaa selkokielellä jonkin asian nostaminen ”itsenäisyyspäivän hautavartioiden – – – rinnalle moraaliseksi paradigmaksi”?
Hyvä Risto R,
”Arvokonservatismi” tai ”populismi” sanoja kannattaa käyttää aika varovasti. Pride-liike on pelkkää populismia, sehän pyrkii alistamaan kaikki omaan ideologiaansa. Ja väittää sitä jopa suunnilleen ainoaksi oikeaksi. Ja tietysti pyrkii kansa suosioon.
Sanaa ”arvokonservatismi” käytetään yleensä kielteisissä yhteyksissä. Mikäli sillä tarkoitetaan Kirkon pysymistä alkuperäisessä opetuksessaan, niin todellakin, kyse on arvokonservatismista. Kristityt ovat aina pitäneet kaikkia ihmistä Jumalan kuvana . Tässä käsityksessä on hyvä pysyä, eli olla konservatiivi.
Pride-liike ja muut ”arvoliberaalit” taas eivät juurikaan arvosta ihmiselämää. He voivat vapaasti puhua syntymättömien lasten surmaamisesta ”naisten oikeutena” tai sairaiden ja heikkojen surmaamisesta armomurhina. Liike on olennaisesti ateistinen, pelkkään maailmaan sitoutunut.
Lopuksi, eivät kristityt hätäile tai ole turvattomia. Herra itse opetti, että uskovat eivät ole maailman silmissä suosittuja. ”Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.” (Luuk. 21:12). Näitä siis odotamme ilolla.
Jari. H
Kommenttiani kirjoittaessani en ajatellut lainkaan Pride-tapahtumaa, sukupuolivähemmistöjä tai – enemmistöjä enkä jakoa konservatiivi- tai liberaaluskovaisiin. Viehätyin Jyrkin käyttämästä neuvostotermistä ”moraalinen paradigma” ja aloin pohtia den suhdetta toiseen kiinnostavaan käsitteeseen nimeltä ”kognitiivinen dissonanssi”. Ne avaavat yhdessä kiintoisia havainnointinäkökulmia moniin asioihin.
Tiiä tästä kognitiivisen ratkaisun epäsymmetrisestä hakupyrkimyksestä mielelle sopivaan tulokseen mallilla jos toisella mutta Piispat eivät tästä ilmeisesti kärsi kun useampi on todennut vihittävän kun kirkolliskokous päättää.
Elinkeino on näin ykkönen ja luettu sana kakkonen.
Tavalliselle seurakuntapapille haaste näyttää olevan suurempi. Toki Piispoilla on enemmän menetettävää kieltäytyessään. Tässäkö on syy erilaiseen kokemukseen.
Helanderin malli ei muuten käy koska pappi antaa uskossaan koko kirkon siunauksen eikä vain omaansa. Tässä on ero Lutherin ripin asiassa uskovan maallikon päästön ja kirkon papin antaman hengellisen aineettoman substanssin välillä.
Edellinen ymmärtää siis siunauksen asiaa.
Olisiko dissonanssi niin suuri vihkiä samansukupuolista paria papille joka elämänsä on uskonut ettei tämmöstä tule.
Varmasti jonkinlainen paini asiasta syntyy itsensä kanssa mutta useimmissa tapauksissa uskon asiasta selvittävän. Lisäksi uskon kokemuksen tulevan itselle rikkaudeksi ajan oloon vaikka aluksi hirvittää.
Ennenkin kirkko on muuttunut ja ihmiset sen mukana, enkä usko Jumalan huonolla katsovan Ihmistä joka huolehtii ajallisista velvoitteista.
Jotain puhuttelevaa on siinäkin kun en ole mistään huomannut uutista Rauhanyhdistyksen kärsisivän pappispulasta.
Näin Piispamme vihkivät ihmisiä seurakunnan virkoihin vaikka todellinen kutsu ja kutsumus on aivan toisenlaisessa seurakunnassa
.Eikö tämmönen ole kenestäkään huolestuttavaa. Mitä sitten tulee yksilösuorituksiin asiassa niin katoliselta puolelta voi lukea ja huomata oikean uskon voivan syrjäyttää monta pienempää asiaa kunhan status säilyy oikeassa.
Kiitos ryhdikkäästä näkökulmasta. Se miksi kirkko lähti mukaan johtuu pelosta, vauhti on niin kova, että jarrua on vaikea painaa ja vaihtaa suuntaa. Kirkko kuitenkin joutuu tämän todellisuuden eteen, miten se siihen reagoi sen aika näyttää. Elämme lopunaikoja.
Niin , Neuvostoliitossa käyttäydyttiin hyvin kunne tultiin aikuis-ikään ja mahdoton alkoholin käyttö tuhosi kaikki käyttäytymiskuviot.
Vielä vuonna 1991 Latvissa , tilastojen mukaan, jokaisella naisella oli ollut neljä aborttia. Ja ne tehtiin vielä vanhoilla menetelmillä kohdun kaavinnalla ja sellaisilla. Abortti oli siis hyväksytty ehkäisykeino ja sitä käytettiin muiden ehkäisyvälineiden puutteessa.
Kolmas käyttäytymiskoodi oli perheen ja luotettujen ystävien kanssa käytetty yksityinen to tosi kieli . Julkisissa yhteyksissä niinkuin työpaikolillakin käytettiin poliittisesti korrektia kieltä. Tästä kirjoitetiin mm vankilaromaaneja jotka olivat suosittuja siksi että vankilassa voi puhua totta.
Kirkko on ideologisesti, teologia on ideologiaa, ohjautunut laitos. Joka sen sisällä ei osaa puhua hyväksyttyä kieltä joutuu paitsioon.
Markku H,
Hyvä kommentti, pari huomautusta.
Kristittyjen oman käsityksen mukaan usko ei kuitenkaan ole ideologia vaan tie Jumalan luo. Itse asiassa kyseessä ei ole uskonto ollenkaan vaan ihmisen uskonnollisen etsimisen loppua ja tie totuuteen.Uskosta osattomat voivat olla tästä tietysti mitä mieltä haluavat.
Teologia ei ole (ainakaan sen harjoittajien mielestä) ideologia vaan tiede, eikä mitenkään sidottu mihinkää ”uskontoon”. Aloittihan Helsingin Yliopiston teologinen tiedekunta juuri islamin opetuksen ( https://blogs.helsinki.fi/islamictheology/ ).
Ollaan homoseksualisuudesta sitten mitä mieltä hyvänsä, niin aivan selvää on, kuitenkin se, että Raamatun ilmoitus asian suhteen on hyvin selkeä. Raamattu ei tue homoseksuaalisuuden harjoittamista millään tavoin.
Kirkko on nyt lähtenyt tukemaan (pieni osa kirkon väestä) sellaista kulttuuria, joka ei periaatteena sovi mitenkään yhteen Raamatun ilmoituksen kanssa.
Haureutta on monenlaista ja sen alkusyynä on ihmisen syntisyys. Yksiavioisuuden ja hetero normatiivisen moraalin ihanne on edelleen olemassa, vaikka sekulaari maailma sen jo jyrkästi kieltää hekumallisen ihanteen tähden, jossa jokainen saa tehdä mielensä mukaan kunhan ei loukkaa muita.
Onko Kirkon sanoma siis ollut väärä, kun se ei ole lähtenyt aikaisemmin tukemaan maailmallista kulttuuria, jota pride syvimmillään juuri edustaa? Onko Kirkon mukauduttava hylkäämään alusta asti voimassa ollut määritelmä miehen ja naisen
yhteen liittymisen pyhästä luonteesta?
Kysymys ei ole ihmisarvosta, vaan haureuden määritelmästä. Jos jokainen ihminen on lähtökohtaisesti haureellinen (liiton rikkoja), niin saako tämän Totuuden julkituomisesta pian sakkoja, vai menettääkö jopa päänsä, kuten Johannekselle kävi, kun arvosteli kuninkaan ja Herodiian suhdetta haureudeksi.
Hyvää Juhannusta.
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista https://www.kokemuskauppa.com/, hyvin filosofinen.