Moraalinen paradigma
Vanhemmat ihmiset Venäjällä kertovat mielellään neuvostoajan hyvistä perinteistä. Niihin kuului muun muassa käytöskoodi, jota kutsuttiin moraaliseksi oikeauskoisuudeksi (нравственная парадигма).
Neuvostoajan moraalisen paradigman sisältö oli se, että tietyistä asioista ei huudeltu julkisesti. Niihin kuuluivat myös seksuaaliset mieltymykset. Niistä oltiin visusti hiljaa, vaikka Neuvostoliitossa vallitsi tietysti sama seksuaalisuuden kirjo kuin muuallakin.
Poliittista vapautumista seurasi Venäjälläkin moraalisen paradigman korvautuminen emansipaatiolla. Sen hyväksyminen on ollut monille vaikeaa, koska moraalinen moniäänisyys on vaikeasti hallittavaa. Venäjän ortodoksisen kirkon piirissä moraaliarvoista on kudottu ajoittain hopeaesirippua idän ja lännen ortodoksien välille. Kolme vuotta sitten Venäjän patriarkka Kirill puuskahti amerikkalaissyntyiselle Detroitin metropoliitalle Nikolaokselle moraalirappion enteilevän kristillisen sivilisaation agoniaa lännessä.
Neuvostomenneisyyden yksi paradokseista oli se, että kirjallisuus, kuvataiteet ja musiikki nakersivat moraalisen oikeauskoisuuden hajalle.
Venäjän länsinaapuri on myös moraalisen paradigman maa. Myös meillä on tapana muokata moraaliasioissa yksi kansallinen kanta.
Kirjoitin edellisen Päivi Räsäsen ja kirkon välisen mittelön yhteydessä kuusi vuotta (31.07.2013) sitten (https://www.kotimaa.fi/blogit/paeivystaevae-eetikko/), miten kirkon äänen kaapanneille pitäisi vastata asia-argumentein eikä fraaseilla armosta ja rakastavasta Jumalasta. Nyt arkkipiispa Tapio Luoma vastaa (sic) Räsäselle Raamatun kertovan, ”että ihmiseksi syntyneenä Jumalana Jeesus on Herra”!
Oliko kirkkohallituksen lähteminen Helsinki Priden tukijaksi moraalista suoraselkäisyyttä vai julkisuustemppu? On vaara, että kirkon keskushallinto nostaa tällä päätöksellään Helsinki Priden itsenäisyyspäivän hautavartioiden ja suvivirren rinnalle moraaliseksi paradigmaksi.
11 kommenttia
Kiintoisa näkökulma. Radikaalin arvokonservatismin sekä populismin nousun ja moraalisen paradigman murtumisen aiheuttaman pelon/tuskan yhteys on ilmeinen. Tästä turvattomuuden tunteesta on kysymys kun hätäillään perinteisten arvojen kyseenalaistamisesta. Sanonta ”niin on, miltä näyttää” on kääntäen ilmaistuna ”mistä ei puhuta ja mikä ei näy, sitä ei ole”. Voimistuviin autoritäärisiin ja nationalastisiin nykyvirtauksiin tämä ajattelu kuuluu vahvanai niin Jyrkin mainitsemassa yhteisössä idässä kuin meillä ja muualla, lähempänä että kauempana.
Jyrkin kolumnin viimeistä virkettä en kyllä ymmärtänyt, vaikka luin sen moneen kertaan. Mitä tarkoittaa selkokielellä jonkin asian nostaminen ”itsenäisyyspäivän hautavartioiden – – – rinnalle moraaliseksi paradigmaksi”?
Kiitos ryhdikkäästä näkökulmasta. Se miksi kirkko lähti mukaan johtuu pelosta, vauhti on niin kova, että jarrua on vaikea painaa ja vaihtaa suuntaa. Kirkko kuitenkin joutuu tämän todellisuuden eteen, miten se siihen reagoi sen aika näyttää. Elämme lopunaikoja.
Niin , Neuvostoliitossa käyttäydyttiin hyvin kunne tultiin aikuis-ikään ja mahdoton alkoholin käyttö tuhosi kaikki käyttäytymiskuviot.
Vielä vuonna 1991 Latvissa , tilastojen mukaan, jokaisella naisella oli ollut neljä aborttia. Ja ne tehtiin vielä vanhoilla menetelmillä kohdun kaavinnalla ja sellaisilla. Abortti oli siis hyväksytty ehkäisykeino ja sitä käytettiin muiden ehkäisyvälineiden puutteessa.
Kolmas käyttäytymiskoodi oli perheen ja luotettujen ystävien kanssa käytetty yksityinen to tosi kieli . Julkisissa yhteyksissä niinkuin työpaikolillakin käytettiin poliittisesti korrektia kieltä. Tästä kirjoitetiin mm vankilaromaaneja jotka olivat suosittuja siksi että vankilassa voi puhua totta.
Kirkko on ideologisesti, teologia on ideologiaa, ohjautunut laitos. Joka sen sisällä ei osaa puhua hyväksyttyä kieltä joutuu paitsioon.
Ollaan homoseksualisuudesta sitten mitä mieltä hyvänsä, niin aivan selvää on, kuitenkin se, että Raamatun ilmoitus asian suhteen on hyvin selkeä. Raamattu ei tue homoseksuaalisuuden harjoittamista millään tavoin.
Kirkko on nyt lähtenyt tukemaan (pieni osa kirkon väestä) sellaista kulttuuria, joka ei periaatteena sovi mitenkään yhteen Raamatun ilmoituksen kanssa.
Haureutta on monenlaista ja sen alkusyynä on ihmisen syntisyys. Yksiavioisuuden ja hetero normatiivisen moraalin ihanne on edelleen olemassa, vaikka sekulaari maailma sen jo jyrkästi kieltää hekumallisen ihanteen tähden, jossa jokainen saa tehdä mielensä mukaan kunhan ei loukkaa muita.
Onko Kirkon sanoma siis ollut väärä, kun se ei ole lähtenyt aikaisemmin tukemaan maailmallista kulttuuria, jota pride syvimmillään juuri edustaa? Onko Kirkon mukauduttava hylkäämään alusta asti voimassa ollut määritelmä miehen ja naisen yhteen liittymisen pyhästä luonteesta?
Kysymys ei ole ihmisarvosta, vaan haureuden määritelmästä. Jos jokainen ihminen on lähtökohtaisesti haureellinen (liiton rikkoja), niin saako tämän Totuuden julkituomisesta pian sakkoja, vai menettääkö jopa päänsä, kuten Johannekselle kävi, kun arvosteli kuninkaan ja Herodiian suhdetta haureudeksi.
Hyvää Juhannusta.
Tiedä tästä paradigmasta mutta asia syntyi varmastikin kirkkohallituksen vakaasta ymmärryksestä mihin sisältyy kirkkomme Piispojen harjoittama asianhoito ja julistus kaikille kuuluvasta ja Armoa jakavasta kirkosta. Näin kaikkien kanssa halutaan olla sovussa eikä ketään haluta loukata. Edellistä voi sitten kutsua harjoitetuksi kirkkopolitiikaksi kansankirkossa.
Kirkkohallituksessa jäi vain huomioimatta ja muistamatta asia rukouksen mahdollisuudesta olla kanssa ja yhdessä, mutta välttämättä ei puolesta.
Vuosi kuluu nopeasti ja silloin joku voi muistaa kirkkohallituksen Pridetyöryhmän olevan jo valmiina.
Ilmoita asiaton kommentti